maanantai 22. lokakuuta 2012

Pienen pieniä tupsuhäntiä

Viime viikko on mennyt kirjaimellisesti lattialla istuessa ja maatessa. Tulin urakoineeksi tehtäviä oikein kunnolla; sain useamman kurssin tehtävät ja työt palautettua! Aivan mahtava fiilis kerta kaikkiaan! :D Lattialla on ollut kunnolla tilaa levitellä papereita ja asiat ovat pysyneet paljon paremmin hallinnassa, kun kaikki on siinä edessä valmiina. Nyt sitten vain jännäämään numeroita. Olen itse aivan ihmeissäni tästä mielialasta, mikä tästä jäi käteen. Voiko tehtävien tekeminen sittenkin olla vielä mukavaa puuhaa? Ei ole ollut minkäänlaista stressiä, ei ole tarvinnut valvoa tai menettää yöuniaan, ei ole tarvinnu korjata kamoja välillä pois, vaan ne ovat odottaneet mua just siten, kun olen ne jättänytkin, yhtään ei masenna enkä ole edes väsynyt! Mitä tämä on?! Voiko tämmöistä enää tuntea liki vuoden väkisin vääntämisen ja tuskailujen jälkeen? Näköjään voi!

Samalla olen pitkin viikkoa seuraillut poikasten kehitystä ja tekemisiä. Voi järkky miten nopeasti pienet gerbiilit ottavat kasvupyrähdyksiään! Ensin sitä maataan pitkin pituuttaan avuttomina pitkiä aikoja ja sitten, kun siihen alkaa jo tottua, niin äkkiäkös nämä veijarit ottavatkin jalat alleen ja lähtevät sinkoilemaan päättömästi mihin sattuu. Saa todella olla tarkkana pesäkoppia sun muita kamoja siirrellessä, ettei kukaan pienistä ole sattumoisin alla. Hienosti jaksavat jo kannatella päitään ja yrittävät tallustella ääneen suuntaan, vaikka tuskin vielä erottavat varjoja kummempia.

Emot ovat pitäneet hyvää huolta jälkikasvuistaan ja kaikki poikaset ovat jääneet eloon. Jopa tämä kaikkein pienin, josta ajattelin jo alussa, että se ei välttämättä tule selviämään. Hienosti on sekin lähtenyt kasvuun eikä koko eroa sisaruksiin enää ole kovinkaan paljoa. Pelkäsin poikasen kuivuvan ja nälkiintyvän, koska se ei tahtonut saada tarpeeksi maitoa näiltä isoilta rynniviltä sisaruksiltaan, jotka puskivat aina ensimmäisinä nisille. Joskus tuntuu, että emot todella huomaavat ja reagoivat tällaisiin tilanteisiin. Näin kävi ainakin tämän poikueen kanssa ja on käynyt muuten ennemminkin. Emo jakoi poikaset kahteen pienempään laumaan terraarion molempiin päihin; isot toiseen ja pienemmät toiseen. Pienemmät se ruokki aina ensin, tämän jälkeen kunnon ruoka ja tankkaustauko ja toiselle pesälle, taas tankille ja toiselle pesälle. Imettäessä emo naposteli kaikkea mitä jaksoi pesään mukanaan kuskata. Tehokasta! Emo on ollut hyvissä voimissa koko imettämisen ajan, vaikka se onkin saanut rampata pitkin terraa päivästä toiseen. Toisaalta liikunta ei ole pahitteeksikaan.

Eikasta olen huomannut sen, että sillä menee aina pitkä tovi venytellessä ennenkö se palaa omien vauvojensa luokse. Eikan tyylihän on siis se, että se makaa päivästä toiseen samassa paikassa ja tapansa mukaan"meditoi". Välillä nämä venyttely tuokiot näyttävät todella rajuilta, kun eläin vääntää itseään mitä ihmeellisempiin asentoihin! Kiertää selkää molemmin puolin, oikoo kuin kissa takajalkojaan niin pitkälle kuin vain mahdollista, haukotukset ovat niin suuria, että koko purukalusto tulee näkyviin ja lopuksi eläin venyttää itsensä niin pitkäksi pitkin pituuttaan kuin vain kykenee. Sitten hyppy paikallaan, ylös ja takaisin pesään.
Värijakaumat eivät muuten menneet ihan toivotusti. Tälläkään kertaa ei siunaantunut yhtäkään siniturkkia näihin jälkeläisiin. Pelkästään blackiä ja slatea. Molempia sukupuolia pitäisi myöskin löytyä molemmista väreistä. Nättejä ja eläväisiä lemmikki lapsosia siis tiedossa. Olen silti sitä mieltä, että kaippa mun pitää joku "onneton mustapää" jättää itselle kotia. ;) Kaksi olisi jo liikaa, mutta kiusaus on suuuuri..

Marsuilla on piisannut asiaa aivan mälyttömästi viime aikoina ja ne ovat varmasti olleet todella ihmeissään, että mitäs sä täällä näin pitkään ja tämmöisiin aikoihin kökit, eikö sun pitäisi jo olla jossain? Mikäs se koulu oikein on, josta sä aina puhajat? En kyllä ihmettele enää yhtään, että marsuja usein "markkinoidaan" terapia eläimiksi. Kuka tahansa pystyy ajattelemaan positiivisemmin, kun katselee lattialla makoilevaa pulskaa höpötestä, joka katsoo silmiin ja syö samalla aina satunnaisesti heinän korren <3 Oikeita rauhallisuuden ja kiireettömyyden perikuvia. Niin ja sitten on Lagus.. Lagus, joka kumoaa kaikki ne väitteet, että marsu olisi hidas, tylsä ja mitääntekemätön nurkassa kököttäjä. Musta tuntuu taas, että mulla kaipais tärykalvot huoltoa tai joutaisivat kyllä vaihtoon ihan kokonaan. :D  

Laitetaan nyt vielä hieman (todistusaineistoa) viime maanantailta...
Tämmöisen asian tiimoilta on myöskin ollut jännittäviä hetkiä käsillä ja pitänyt kiirettä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti