keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joululahjat?

Niimpä niin.. Arvatkaa muistinko tilata ajoissa? Enpä tietenkään. Yhden ostoskorin unohdin tallentaa kokonaan ja toisen unohdin klikata kassalle asti. *mokomakin puusilmä* Noh, ihan muutama lahja on onneksi tullut hankittua jo etukäteen enkä usko, että kenenkään maailma kaatuu, kun saa lahjansa vasta välipäivinä. Muutaman kanssa toki ollaan jo sovittukin, että nähdään ja vaihdellaan lahjoja vasta sitten, kun tilanne on rauhoittunut ja "pöly" laskeutunut. ;D


Jotenkin sitä ei edes miellä, että on joulu jo ihan kohta ovella. Ensimmäistä kertaa elämässä on sellainen olo, ettei ole minkäänlaista joulufiilistä. Ei vaikka kuinka on joulukortteja sadellut postiluukusta, radiossa soitetaan joulubiisejä, jouluverhot ja -valot paikoillaan, kynttilöitä on poltettu entistä enemmän, mutta ei. Lumi puuttuu... Viime vuonna olin tähän aikaan jo laskettelemassa siskon kanssa rinteillä. Sain viime vuonna pitkästä aikaa taas kiinni siitä laskettelu innostuksesta, joka mulla joskus nuorempana oli ja siitä täytyy vain ja ainoastaan kiittää rakasta siskoa, joka sai mut vängän väkisin rehattua rinteeseen, vaikka kuinka ensin marisin. ;) Tein lupauksen, että ensi vuonna sitten uudelleen ja tämä ei varmasti jää tähän muutamaan kertaan!

Asia ei sinällään masenna, mutta harmittaa todella kovasti. On pimeää ja märkää, muttei lunta ja keli on niin vaihtelevaa. Jotenkin nyt on semmoinen olo, ettei tahtoisi millään jäädä kotiin istuskelemaan, mutta toisaalta miksi haluaisin mennä pihalle palelemaan tai kauppoihin, joissa on taas täys maailman lopun meininki päällänsä. Alkuviikosta piipahdin Anttilassa kiertelemässä ja katsomassa paria kaveria (Lokakuussa syntyneet veljekset "Rauno" ja "Myrsky" lähtivät samalla reissulla uusiin koteihinsa). Kiertelyni loppui siihen, kun aloin kuunnella. Kuulevatko korvani oikein? Kyllä, voi ei kyllä... Nopeutettuja joululauluja! Oikeasti?! Tuntui, että ihmiset juoksi ees taas kauhealla stressillä ja kiireellä enkä usko, että tämä renkutus rytäkkä mitenkään paransi asiaa. Hyi! Miksi ihmeessä joulun ajasta on tullut tämmöistä? Ennen joulua odotti ja se piti sisällään paljon jännitystä, mutta silti kaikkialla oli rauhaisaa. Nyt stressi tuntuu korvanneen kaiken. Tai sitten olen pyörinyt(toivottavasti) ihan väärissä paikoissa. :D 

Teen tässä lähipäivinä Zooplussan tilaukseni loppuun ja sitten tilaan Etelä-Suomesta isomman satsin GerbiiliMixiä ja HerkkuMixiä varastoon, joten jos jollakin on tarvetta saada muutamaa kiloa ruokaa kerrallansa ostettua, niin tästä satsista voin ilomielin myydä pienempiä määriä. Pistäkkee vaan viestiä tulemaan, niin tiedän kelle tulee mitä ja miten paljon. :) (Jaan koko tilauksen summan kilojen ja postikulujen kesken, joten hinnat ei taaskaan pilviä hivele.)

Vaikka eläinten lahjat(ja ihan oikeasti tällä kertaa ei tullut shoppailtua mitään turhaa!) jäivätkin nyt jouluksi saamatta, niin ei hätiä mitiä. Lähikaupassa kierrellessäni huomasin kauralyhteet! Aivan mahtavaa! Muutamalla hassulla eurolla lähti mukaan pari isoa pussukkaa ja nämä olisi sitten tarkoitus jouluna jakaa koko konkkaronkalle. Mainio lahja siinä mielin, että herkuteltavaa ja jyrsittävää virikettä piisaa varmasti jokaiselle.


Rauhallista joulun odotusta! <3

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Bon Appetit!

Siitä on taas hetki, kun olen paneutunut blogin kirjoittamiseen. Tuntuu, että näitä puolivalmiita raakile päivityksiä löytyy pilvin pimein, joita sitten syystä tai toisesta ei saakaan kirjoitettua loppuun, kun ajatus katkeaa tai jotain tärkeää mukama jää puuttumaan. Ehkä tässä hieman pitää ryhdistäytyä ja julkaista ne ei-niin-valmiit kirjoitelmat jossain vaiheessa. :)
Mulle oli tullut myös semmoinen ehdotus, että tekisinkö mahdollisesti joskus poikasista tai jostain tietystä poikueesta jonkun kivan videopäivityksen, jossa esittelisin koko konkkaronkan tai esittelisin omat eläimet. Kuulostaa villiltä! :D Mutta siitäkin huolimatta otan haasteen vastaan. Pitääpi siis lainailla joku päivä taas siskon kameraa ja valmistella jokin kiva kuvaustuokio.

No mutta mitäs muuta meille kuuluu? Nyt kovasti hoidellaan ja seuraillaan muksujen kasvua. Tuntuu ihan hullulta, että nyt on tullut istuttua melko paljon poikasten terrojen äärellä ja sitäkin enemmän löhöten telkkarin ääressä muksut sylissä. Tullut seurattua semmoisiakin sarjoja, joita en aikaisemmin ole edes noteerannut. Hah! Viime viikon tiistaina syntyi meidän gerbolassa vuoden viimeinen poikue. Emä "Karmi" oli ensikertalainen ja alku poikasten kanssa tuntui ihan yhdeltä päättömältä sähläämiseltä. Yhden pesästä pudonneen poikasen siirsin takaisin pesään, sillä se ehti olla pitkän tovin emolta "hukassa" ja olisi saattanut kylmettyä. Näin sivusta seuranneena "Karmi" ei aluksi tainnut tajuta ollenkaan, että poikasia todellakin tulee ruokkia ja vieläpä hyvin useasti pitkin päivää ja yötä. Onneksi kaikki näyttää kääntyvän nyt parhain päin, kun emo on saanut rakennettua kunnollisen pesän ja lopettanut kaiken ylimääräisen hössöttämisen terrassa.
Poikasia syntyi yhteensä viisi ja alustavasti näyttäisi siltä, että porukassa on akkavalta! Neljä naarasta ja yksi poijankloppi. Väreissä; yksi lilac, yksi kuviollinen black ja loput kolme kuviollisia lilaceja. Poikasista yksi naaras muksu jää kotiin emon kaveriksi ja yksi naaras saattaa muuttaa "Karmin" kasvattajan luo. Loput etsivät sitten lemmikkikotia ensi vuoden puolella, kun tulevat luovutusikään. K- ja L -poikueista löytyy vielä muutamia mustia naaraita, jotka ovat yhä koditta peruuntuneiden varausten vuoksi. Näistä tytöistä saa yhdistettyä pareja näiden nuorempien kanssa, mikäli joku mielii kahta eri väristä gerbaa terraansa. :)

Viime viikon torstaina teimme pienen road tripin Helsinkiin ja haimme laumaamme uuden tulokkaan Saksan maalta. Olen vieläkin niin yllättynyt ja ikionnellinen, että kaikki lopulta onnistui, vaikka matka oli pitkä ja mutkia ilmaantui useita. Tämä ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman kaikkea sitä apua, mitä mulle tarjottiin ja järjestettiin. Sydämelliset kiitokset! <3 "Arskasta" tulen kertomaan lisää, kunhan pojan karanteeni ja kotiutuminen on hoidettu asiallisesti loppuun saakka. On se nyt kovin outoa, että täällä kaiken harmauden(viittaan tällä tylsästi kasvatusväreihini. :D) keskellä viilettää jotain ruskeaa ties moneenko vuoteen. ;)    

Salaattia, raejuustoa, rusinoita, mango-pilttiä sekä karjalanpaistia kera kasviksien. 
Bon Appetit!

Tänään olen pitkälti istunut koneella hoitamassa asioita(+laittanut joulukamppeita esille; uudet verhot ja valot ikkunoille) ja yritän kovasti saada unirytmini takaisin kuntoon. Mamma gerbuille(ja poikasille) tuli myös hieman "kokkailtua" jotain pientä. Oli varsin naurettavaa seurata, miten jotkut poikaset saapuivat rynnistäen uteliaana kupille katsomaan ja voi sitä naamojen vääntelyn määrää! Kukaan ei ollut ehtinyt edes maistaa saatika koskea ruokaan, kun piti jo alkaa "yökkäilemään" tätä kuppiin ilmestynyttä outoa ja pahaa ruokaa. Muutamien minuuttien kuluttua osalle muksuista tuli jo kova kiire päästä maistamaan, kun emot alkoivat kaksin tassuin lappaamaan ruokaa naamariin. :D

tiistai 10. joulukuuta 2013

Vitriini

Ja huoneen sisustaminen senkun jatkuu. :) Olen ikionnellinen tästä uusimmasta hankinnasta! Muutaman vuoden olen haaveillut omasta vitriinistä, joka ei veisi hirveästi tilaa, mutta jonne saisi koottua kaikkea tärkeää ja mukavaa näytille. Ostin tämän vitriinin ihan muutamalla kympillä käytettynä. Niin hyvin pidetty ja upea löytö, ettei sanotuksi saa! Kanin avustuksella(pitkäkorva kantoi ruuvipussia ja loikki perässäni :D) saimme tämän kasaan tuossa tuokiossa. Furmista kevyesti harmitti, kun tämä hieno "temppurata kehikko" nostettiin pystyyn ja siihen alettiin asentamaan laseja ympärille.

Vitriini tuskin jää tuohon missä se nyt patsastelee. Piti vain nopeasti saada siitä jonkinmoinen kuva ja siirtää pois se tuosta keskeltä lattiaa, ennenkö sen joku epähuomiossa taklaa vahingossa kumoon. Sinänsä tämä Ikean Detolf merkkinen vitriinikaappi on jämäkkä ja tukevan oloinen, mutta ohjeissa ainakin oli vinkkinä, että se kannattaa varmuuden vuoksi sijoittaa lähelle seinää ja asentaa siihen kiinnikkeet.

Tässä oli myöskin semmoinen hauska ominaisuus, että ylimpään 'lokeroon' saa asennettua sisälle pienen lampun. :) Vitriinissä on kolme lasitasoa, mutta otin alimman ainakin nyt joksikin aikaa pois, koska halusin laittaa ikkunalaudalla patsastelleen ison tekokukan tuonne alimmaiseen lokeroon ruukkuineen päivineen. Keskitasolta löytyvät gerbiilien lemmikkiluokassa kisatessa saatuja Best In Show -pokaaleja ja ylimmällä tasolla vuoden voittaja satoa. Tässä lähipäivinä laitan taulut seinille ja muutama pienempi kuva olisi tarkotus sijoittaa vitriiniin pokaalien ohelle.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kotia vailla:

Myynnissä:
(Lemmikkikotiin)
Luovutusehdot löytyy kotisivuilta.

 L -poikueen black naaras. Syntynyt: 2.10. 
Tytöllä on etutassujen keskisormissa ja nimettömissä valkoiset "sormukset" 
sekä rintakehään ulottuva valkoinen viiru kaulassa.



  L -poikueen black naaras. Syntynyt: 2.10.
Neitokaisella on kokonaan mustat tassut ja valkoinen pienempi merkki kaulassa.


 K -poikueen black naaras. Syntynyt: 6.9.
Neidillä on koko mustat tassut ja valkoinen merkki kurkussa.

Sijoituskoteja vailla:

(Sijoituskotina toimiminen ei ole mitään rakettitiedettä. Tärkeintä on, että eläimestä pidetään hyvä huoli. Eläimestä maksetaan tietty takuusumma, joka palautetaan takaisin siinä vaiheessa, kun kasvattaja on käyttänyt eläintä kasvatukseensa ja tämän jälkeen eläin siirtyy täysin sinun nimiisi. Eläin on siis käytännössä niin kauan yhteinen, asuu luonasi(kuten mikä tahansa gerbiili), mutta kasvattajalla on eläimeen jalostusoikeus. 
Jokainen sijoitus on ollut hieman omanlaisensa eläimistä ja kodeista riippuen, joten monet asiat ovat neuvoteltavissa. :D Luotettavuus ja yhteistyökyky ovat tässä asiassa valttia!)
Kysy lisää, mikäli kiinnostus heräsi!

 L -poikueen lilac uros. Syntynyt: 2.10.


D10 -poikueen dilute nutmeg naaras. Syntynyt: 6.9.
(Kuvassa karvanvaihto kesken. Neiti tulee aikuisiällä olemaan väriltään 'hailakan keltainen'.)


 D10 -poikueen blue uros. Syntynyt: 6.9.


K -poikueen lilac naaras. Syntynyt: 6.9.

Kaikki ylläolevat muksut ovat jo saavuttaneet luovutusiän(!) ja näin ollen valmiita muuttamaan uusiin koteihinsa. Pojat voidaan luovuttaa parina tai yksitellen totutuksen kautta valmiina olevien laumojen jatkoiksi. Tytöt luovutetaan parina(+ esim.mahdollista totuttaa joku (lemmikkikotia etsivistä) black tytöistä laumaan kolmanneksi, jos tahtoo.) 

Ja jotta valinnanvara ei loppuisi kesken:

D11 -poikue. 
dilute slate uros / Varattu!
dilute silver nutmeg patched uros / etsii sijoituskotia
dilute nutmeg patched naaras / etsii sijoituskotia
dilute nutmeg pied naaras / etsii sijoituskotia
Syntyneet: 19.10.
(Muksut tulevat luovutusikään myöhemmin muutamien viikkojen kuluttua. Voidaan luovuttaa veljekset samaan kotiin ja siskokset yhdessä samaan kotiin tai totuttaa ylläolevien vanhempien poikasten kesken.)

Joulukuun alussa syntyi vuoden viimeinen poikue(luovutus tammikuussa) ja tästä poikueesta tulee mahdollisesti myyntiin 1x uros ja 2x naarasta. Poikaset kuviollisia.

-> Huom! 2-3:n yksilön laumat ovat kokemuksen puolesta toimivimmat. Gerbiili on laumaeläin, joten yksin näitä ei tule asuttaa ja yli kolmen yksilön laumoissa kemiat eivät välttämättä toimi pidemmän päälle.  

maanantai 4. marraskuuta 2013

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kepu ja vauvakuume

Olen oppinut sen, että parhaat kuvat gerbiileistä eivät koskaan ole laadullisesti mitään parhaita. :D Kuva on otettu nopeasti iltahämärässä, lasin läpi ja vielä puhelimella. Aivan liian ihana <3 Kuvassa on reipas 5vkoinen "Kepu" ja tämän pikkusisarus 13vrk ikäisenä. Kepu on hoivannut ja pessyt pikkuisia sisaruksiaan oikein antaumuksella heti siitä asti, kun muksut syntyivät. Etenkin tämä ainokainen lilac vauva on saanut Kepulta aivan erityistä huomiota ja pesuhetkiä. :) K-poikueen toinen muksu lämmittää poikasia tarvittaessa ja passaa emoa parhaansa mukaan, mutta nuorempiin poikasiin sillä ei tunnu olevan mitään sen suurempaa kiinnostusta. En ole aikaisemmin nähnyt, että isompi sisarus auttaisi emoa siirtelemään pieniä poikasia saatika sitten sitä, että nuori poikanen tällä tavoin "omisi hetkellisesti" jonkun poikasista ja huolehtisi siitä. Kepu hakee emon välittömästi paikalle tai kuskaa muksun takaisin emolleen, mikäli sillä on nälkä. Gerbiileiden luontoon kuuluu toki se, että muu lauma auttaa lauman johtajaa jälkikasvun hoitamisessa, mutta tämä on ollut hyvin tavallisesta poikkeavaa.  


Ensin toivoin, että kumpa tämä nuorempi lilac muksu olisi uros, jonka voisi jättää kotiin ja liittää tuonne meidän äijälaumaan. Nyt olen alkanut toivomaan, että poikanen olisikin naaras, jotta se saisi jäädä tähän laumaan. <3 On näillä kahdella sen verta hauska suhde keskenään. Emokin on ollut enemmän kuin tyytyväinen ja ehtinyt ottaa oikein kunnolla lunkisti. Poikasen(+poikue sisarusten) sukupuoli tosiaan jäi tarkastamatta aikaisemmin, koska emo oli rakentanut pesän niin hankalaan paikkaan, etten alkanut sitä tämän vuoksi turhaan pemistämään ja häiritsemään poikasten hoitorauhaa. Nyt karvapeite sitten onkin kasvanut jo niin paljon, että nisien erottaminen turkin seasta on haastavampaa. Ehkä sitten huomenissa pitää päivän valossa yrittää tutkiskella tarkemmin, että kumpi se sitten loppu peleissä oikein mahtaa olla.

Tästä se rekisteripapereiden kirjoittelu rumba taas alkaa.. Eräs kaverini on suunnitellut mua varten ihan omanlaista kirjaa, johon saisin kirjata kaikki poikueet ja niiden tiedot samoihin kansiin. Upeaa! Ei millään malttaisi odottaa valmista versiota, kun tuo minulle lähetetty malliversio oli niin kertakaikkisen hieno. :)  

maanantai 14. lokakuuta 2013

Maanantai yhteenvetoa

- 29.9. muutti eräs gerbiili pariskunta yhteen asumaan. Ensimmäiset päivät tuntui siltä, että naaraan elämässä tärkeintä on keskittyä karkaamiseen ja pakosuunnitelmiin. Meni miltei viikko ennen kuin pari alkoi touhuamaan yhdessä. Astumisia ja kiimoja en ole bongannut, eikä näitä yhdistettäessä uroksen hommista tahtonut tulla mitään, joten en jaksa uskoa, että neiti olisi vielä tiine. Painon suhteen ei ole tapahtunut mitään muutoksia.

- 2.10. syntyi Svartan toinen poikue, vanhemmat samat kuin edelliselläkin poikueella. Pesässä kolme poikasta, 2x blackiä ja 1x lilac. Sukupuolet vielä kysymysmerkkinä.

- 6.10. terraarioiden siivoilua, eläinten pyörittelyä ja uusia totutuksia; mm. Juoksu ja Hailey tarkoitus saada yhteen ja myöhemmin astuttaa samalla uroksella. Alku näytti ainakin menevän neitien kanssa hyvin, kumpikaan ei ollut uudesta tulokkaasta(verkon takana) moksiskaan, eikä yhtään tarvinnut kummankaan egottaa.

- 12.10. löysin Olion pesästään pois nukkuneena. Soppa jäi täten yksin ja tässä sitä nyt sitten pähkyröidään, että mistä se uusi kämppis sitten oikein siunaantuisi.
Illi on joutunut nyt odottelemaan yksikseen muutaman viikon, jotta poikasille tulee tarpeeksi ikää ja sieltä sitten olisi tarkoitus totuttaa "ukkeliinille" joku kaveriksi. Illille ei syntynyt omia uros jälkeläisiä, joten näillä näkymin poikasista kotiin jää ainakin blue uros "Mies".

- 14.10 Poikaset täyttivät tuossa muutama päivä sitten 6 vkoa. Naaraat "Kepu" ja "Pihka" ovat edelleen vailla sijoituskotia, molemmat asustavat vielä toistaiseksi emojensa kanssa. (Olen tässä miettinyt pääni puhki näiden laumajärjestelyjen suhteen ja tullut siihen tulokseen, että neidit saavat jäädä kotiin asumaan näihin emojensa laumoihin, enkä ala niitä yhdistelemään keskenään, ELLEI sijoituskotia ilmaannu ihan tässä lähiviikkoina. En kuitenkaan tahdo taas uutta naaraslaumaa itselle ja vanhemmalla iällä yhteen totuttaminen on aina haastavampaa eikä välttämättä edes onnistuisi.)

- Ensi viikonloppuna toivottavasti meikäläisen "akkalauma" palaa takaisin kotiin toisen kasvattajan luota. Afro, Zervo, Kares ja Kareksen muksuista 3/5 (=black/n (<- tämä tulee etsimään lemmikkikotia!), lilac/n ja lilac/u) sekä (toistaiseksi yksin majaileva) Joura. Näitä vanhoja rouvia ja nuoria neitejä on ollut todella kova ikävä. Saa nähdä miten paljon eläimet ovat puolessa vuodessa muuttuneet. Mun päähäni ei millään meinaa mahtua ajatus, että "porukan vauvalla" on nyt itselläänkin vauvoja tuliaisiksi.

Tämä päivä on ollut kerta kaikkisen ankea. Synkkä ja kylmä sää pakottivat meikäläisen jäämään sisään ja aloinkin siinä sitten pesemään pyykkiä ja hieman siistimään paikkoja. Otin heti aamusta tavoitteeksi, että tänään kirjoitan sen yhden (*piip*) harjoitustyön loppuun vaikka henki menisi. Keskittymisen kanssa meinasi jälleen olla ongelmia ja usko oli loppua, kun tuo oli niin mahdottoman rönsyilevä aihe! Löysin onneksi vihdoin sen punaisen langan(mitä nyt reipas pari tuntia tuli selailtua kirjoja), joka on ollut tuon aiheen kanssa hukassa jo tovin. Jokunen tunti myöhemmin tulostin 16 sivuisen työn pihalle ja ta-daa! Nyt ei ollut kyse musteen loppumisesta tai muusta sellaisesta, vaan muotoilusta! En voi käsittää.. Mikään ottamistani valokuvista ei tulostunut papereille ja tekstit olivat lentäneet ihan miten sattuu, ne näyttävät tietokoneen ruudulta ihan toisenlaisilta ja löytyvätkin ihan eri sivuilta. *huokaus* Alkoi pistää niin vihaksi, että päätin jättää asian huomiselle. En jaksanut alkaa enempää vääntämään tuon kanssa. Olkoot. Joka tapauksessa pääsisin viemään tuota vasta ensi viikolla koululle tarkistusta varten.
Verkkokurssistani puuttuu enää yksi (piirrustus)tehtävä, yksi kotitentti on yhtä esseetä vaille valmis, kahdessa kokeessa pitäisi käydä jossain vaiheessa, yksi parin minuutin esitelmä ja sitten vielä yksi harjoitustyö. Siinäpä nuo sitten kaikki kutakuinkin olisivatkin. Pian pääsee opinnäytetyön kimppuun(!!). Jonka aihe on sekin vaihtunut jo kahdesti kesän jälkeen... Mutta ehkäpä tämä tästä. Yksi ja vain yksi asia kerrallaan asiaksi! (<- Olen hokenut tuota itselleni viimeiset pari viikkoa siinä kamalassa "tehtävämeressä" uidessani).

Tämän maanantai avautumisen jälkeen(tulee onneksi tiistai. :D) ajattelin heittäytyä soffalle viettämään ressitöntä iltaa ja selailla Rodentian 3/13 raakaversion läpi, että saadaan sekin tässä kuussa vielä matkaan. Näytti kyllä niin mahtavalta ja herkullisen paksulta erikoisnumerolta, että huh! :)      
Ja sitten "jokaisesta_postauksesta_on_pakko_löytyä_kuvia -ihmisille":


Paskasäkki taitaa olla tällä hetkellä meistä ainoa, joka jaksaa olla edustavana ja ryhdikkäänä kameran edessä näin alkuviikosta... Kiitos & Anteeksi. :D

maanantai 30. syyskuuta 2013

Askartelua

Perjantai ilta.. Leffailta kavereiden kanssa tulossa ja podet huonoa omaatuntoa nurkkaa rapuuttelevasta gerbiilistä? Hyvin tuttu tilanne, eikä mene aikaakaan, kun joku keskeyttää leffan ja kysyy, mistä tuo ääni kuuluu? Mikä se on? No se on tylsistynyt gerbiili. 

Kaikki me tiedämme, mistä hyvä leffailta koostuu! Totta kai itse leffasta ja hyvästä seurasta, mutta jonkun tulisi myös poiketa kaupan kautta hakemassa sipsit ja dipit! <3 Maustamatonta kermaviiliä voi tarjota pienen nokareen myös gerbiileille ennen kuin itse dippiä aletaan sekoittamaan kermaviiliiin. Mikäli olet Pringlessien tai Taffelin "tuubien" ystävä, niin älä ihmeessä hävitä oivaa pahviputkea, vaan säästä se askartelua varten! Muokatusta sipsi tuubista saa oivan virikkeen gerbiileille, joka kestää pikkuisten työstöä hieman kauemmin kuin tavallinen vessapaperirullan hylsy. 

Homma alkaa siten, että poista molemmat purkin päädyt saksien avulla. 



Tämän tehtyäsi pääset vihdoin käsiksi sipsin muruiseen suojapaperiin,
jonka voit irroittaa näppärästi kynsien avulla.


Tämän jälkeen koko sisuksen pitäisi vetämällä(vastakkaisesta suunnasta, mistä paperin irti rapsuttelu alkoi) lähteä helposti ja kokonaisena irti. Tässä joutuupi hieman käyttää voimaa. ;)

Valmista! Alumiinista ja foliosta riisutun pahviputken voi nyt laittaa kokonaisena terraarioon tai vaikkapa halkaista siitä kaksi lyhyempää putkea.
 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Perjantai 13. - Epäonnen päivä(kö?)




Eräs kaverini kävi meillä ja aloimme puhua aiheesta oikein kunnolla. Kaverini mielestä epäonni kohtaa minuakin juuri tänään tai tänään tapahtuu jotain ikävää, jonka seuraamukset saattavat käydä ilmi vasta vähän ajan päästä. Itseäni nauratti kovasti ja heitin jutun jälleen _tapani mukaan_ leikiksi. Tulin siinä sitten istuskellessamme avanneeksi pöydällä jo jonkin aikaa maanneen ompelukoneeni, koska haistoin olvana öljyn katkua. "Näetkös! Tästä se alkaa! Sun ompelukone on pullauttanut öljynsä pihalle!" Itseä kismitti ihan suunnattomasti, kun huomasin, että sekä pöytä että koneen kuori olivat imaisseet jo itseensä öljyä. Lisäksi en enää ollut kovin varma siitä saisinko masiinaa sittenkään omin voimin enää kuntoon. Totesin siinä sitten kaverilleni, että tunnen olevani keskimäärin niin epäonninen ja huonolla tuurilla varusteltu tyyppi, että perjantai 13. pitäisi olla mun onnenpäiväni! :)

Jäin miettimään lausetta; "...tänään tapahtuu jotain ikävää, jonka seuraamukset saattavat käydä ilmi vasta vähän ajan päästä." Ja pah! Nyt odotellaan sitten, että sitä jotain hyvää seuraa! Meni muutama hassu päivä ja tulin kysyneeksi kasvattaja tutultani, että miten Kares voi, ovatko poikaset jo syntyneet. Kas kummaa! Poikasten syntymäpäivä on perjantai 13! Ai, että minkä teeman poikaset saivatkaan ja odotan innolla millaiset nimet nämä muksut sitten aiheeseen liittyen saavatkaan. :D Heitin jo läppää tälle kaverilleni(keskustelun alku), että saa nähdä millaisia "pikkus**tanoita" siellä mahtaakaan sitten lopulta kasvaa. Heh-hee.

Poikasia on pesässä kasvamassa upea viisikko! (mulla kestää hetki tajuta, että tässä on kolme perjantai päivänä syntynyttä poikuetta käsillä) Kolme blackiä (2x naarasta ja 1x uros) ja kaksi lilacia(uros ja naaras). Lilacit tulevat alustavasti ainakin meikäläiselle ja blackejä katsotaan sitten tapauskohtaisesti tarkemmin, kun kasvavat. Kasvattajalle näistä saattaa ehkä jäädä black uros tai sitten toinen naaraista.

Tässä saa todella alkaa miettimään meidän gerbolan järjestystä, kun näitä kauan odotettuja jälkipolvia siunaantuikin nyt oikein urakalla. En perusta vanhojen tai kasvatuksesta eläkkeelle siirtyvien gerbiileiden myymisestä eteen päin. (Jos siihen ajatukseen päädyn, että otan uuden eläimen niin se tulee meille jäädäkseen, eli elää luonani loppuun asti) Ihan muutaman poikkeuksen olen tähän mennessä tehnyt, kun olen kokenut sellaisen ratkaisun paremmaksi kuin hyväksi. Järki sanoisi äkkiseltään, että totta kai otat uusia gerbiileitä sitä mukaa, kun toisesta päästä lähtee porukkaa paremmille purumaille. Tämä on käytännössä mahdotonta, kun kuvioissa on mukana kasvatus. Liian isot laumakoot aiheuttavat ongelmia, joten niihin en ole innokas satsaamaan. Mielestäni toimivimmat ratkaisut on ne 2-3 yksilön laumat, lauman koossa pysymisen kannalta. Tällä hetkellä on muutamia vanhuksia, joiden seuraan olisi helppoa laittaa uusi mukula kasvamaan, mutta pian taas ollaan siinä tilanteessa, että on yksinäinen gerbiili ja totutusrumba edessä. Meikäläisen tapauksessa terrojen määrää pitäisi hieman karsia ja järkeistää, mutta tämä ei ole ollut mahdollista, kun kaikkien gerbiilien henkilö... ei kun gerbiilikemiat eivät ole oikein kohdanneet.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

K- ja D10 -muksut

Ta-Daa! Kaksi poikuetta, joissa kummassakin kaksi poikasta; kaksi naarasta & naaras ja uros. Aika hupaisan pieni saldo, kun vertaa, että Svartan sisko on tehnyt huimat kymmenen poikasta omassa kodissaan. Kyllä epäluuloisena tongin pitkän aikaa tätä toista terraa ja haroin koko purusatsin pohjia myöden käsin läpi. Mutta näin tällä kertaa. Kuvissa poikaset ovat tasan 7 vrk:tta. Tuossa iässä kuvaan poikaset ensimmäisen kerran hyvin pikaisesti, katson alustavasti sukupuolet, värit ja punnitsen. Pistin merkille poikasia tarkastellessani, että Svartan poikasilla tuntuu olevan paljon isommat tai sanotaanko "raskaammat" mittasuhteet, mitä Saitin poikasilla. Katsoo vaikka tämän black poikasen päätä! Se on valtava verrattuna toiseen poikueeseen ja tuntuu, että näiden kahden päät ja hartiat ovat kaikin puolin leveämmät. 

Svartan poikaset ovat hyvin avuttoman oloisia otuksia, jotka vain makaavat ja kietoutuvat toistensa ympärille, kun taas Saitin poikaset yrittivät koko ajan hangoitella vastaan ja kieputtivat niin mahdottomasti! En muistaisi, että koskaan on ollut 7vrk ikäistä poikasta, joka seikkailee tai pikemminkin ryömii väkisin hartiavoimalla pitkin terraa tuossa iässä. Börje isä ei ehdi edes normaalia vessataukoa pitämään etteikö tämä sisupussi olisi jo jaloissa pyörimässä. Monesti nähnyt nyt sen tilanteen, kun isä poistuu pesästä, niin emo ei ehdi napata makuultaan toista poikasta kiinni, kun toinen jo karkaa pesästä, jossa kuitenkin vanhempien toimesta löytyy korotetut reunatkin. Saa nähdä millainen ilopilleri viipottaja mua odottaa sitten viiden viikon kirppuiässä!  

Alkuviikosta huolestuin, kun selvisi, että poikasia tosiaan on molemmilla vain kaksi. Pelkäsin toden teolla, että maidon tulo loppuu kesken(imijöitä nisiin nähden liian vähän) ja etenkin, jos poikaset ovat vähääkään haluttomia imemään. Onnekseni jo ensimmäiset vuorokaudet osoittivat sen, että poikaset ovat hyvinkin kirppaisia, jos sitä maitobaaria ei ala kuulumaan! :D Avopuolisonikin sanoi, että kyllä sen vain kuulee, kun on poikasia. Ja nämähän käyttävät sitä ääntänsä minkä kerkiävät! Tarkastuksessa katsoin, että kaikilla pömpöttää masut, joten ruuatta ei ole kukaan jäänyt. Mikäli tilanne kääntyisi jostain syystä huonompaan suuntaan, olen minä valmiina tukiruokieni kanssa. 

Tässäpä nämä nyt sitten olisivat:


 K -muksut (7vrk)
Black naaras 7g / 13g
Lilac naaras 7g / 13g


D10 -muksut (7vrk)
Blue uros 7g / 12g
Dilute nutmeg naaras 8g / 11g


Kaikille poikasille olen päättänyt jo viralliset nimet. Mitään en niistä vielä paljasta, mutta sen verran voin vinkata, että olen "puhutellut" muksuja nimillä; Karviainen, Kepu, Mies ja Pihka. :D
Tulevaisuudessa dilute nutmeg ja lilac tytöt ovat yhdessä vailla yhteistyökykyistä sijoituskotia. Blue uros on myös mahdollista antaa sijoitukseen tietyin ehdoin. Black naaras(kera ison valkoisen kaulalapun) etsii alustavasti lemmikkikotia. Kaveria tälle voisi kaavailla mahdollisesti Kareksen muutama päivä sitten syntyneistä poikasista. 

Poikasia!

J-J-Jeepp! Poikasista mä vihjailin ja poikasia myöskin saatiin! Upeeta! Tämän vuoden ensimmäiset nääs!
Svarta alkoi synnyttää viime perjantaina iltaa vasten ja paria tuntia myöhemmin alkoi alakerran Saittikin supistelemaan. Molemmat ladyt saivat ihka ensimmäiset elävät ja hyvinvoivat mukulat tähän maailmaan! Svartan suhteen olin tavallaan jo alkanut olemaan hyvin pessimistinen, sillä ensimmäiset astutukset viime vuonna menivät ihan ketuilleen ja sitten vihdoin, kun poikasia saatiin, ei Svarta ensikertalaisena emona osannutkaan niitä hoitaa ja poikaset olivat tosi, mielestäni jopa liiankin pieniä syntyessään. Tämän jälkeen Svarta ei tuntunut huolivan ketään uroksista(kaveria kyllä passasi olla kaikkien kanssa, mutta siihen se sitten jäikin) ja lopulta totutin sen yksin jääneen Illin kanssa yhteen asumaan. Noin 5kk meni ennenkö sain todeta, että Svarta todellakin on tiine ja pitkästä aikaa siis kunnolla tiine(= pelastusrenkaan nielaissut), eikä kyseessä ole valeraskaus.

Saitin suvusta haaveilin ja neiti muutti meille viime keväänä(Ruotsista) ollessaan siis jo aikuinen. Börje pääsi vanhoilla päivillään asustamaan tämän neitokaisen kanssa ja oli täysin sattumaa, että naaraiden poikueet sattuivat syntymään samalle päivälle. Molempien tiineys kesti saman 26 vrk:tta. En osannut arvata, että Saitti olisi jäänyt heti kerrasta tiineeksi eikä se oikein tiineeltä vaikuttanutkaan. Syykin tähän selvisi, sillä muksuja syntyi vain kaksi.
Urokset tosiaan asuvat vielä naaraiden ja poikasten kanssa eikä itseäni haittaa mikäli jompi kumpi tai vaikka molemmatkin jäisivät uudelleen tiineiksi. Harvemmin ainakaan näistä diluutti taustaisista kukaan on jäänyt poikaskiimasta tai seuraavilla astumisilla tiineeksi. Svarttalla taas kahden vuoden (eläke)ikä lähestyy ensi vuoden alussa, joten poikastelut tulee hoitaa kuitenkin hyvissä ajoin ennen sitä. Molemmat naaraat ovat olleet erittäin "äidillisiä", hyvinvoivia, jaksavia ja kelpoja emoja kaikin puolin. :) Urokset varmaankin muuttavat totutuksen kautta yhteen asumaan tässä parin viikon päästä. Emoja oli helppo huijata herkuin ja kylpyhiekkaa tarjoamalla pois pesistä, mutta urosten saaminen terrasta onkin haastavaa. Urokset eivät nimittäin millään malttaisi jättää pesää lämmittämättä edes pesätarkastuksen ajaksi.

Eivätkä nämä positiiviset yllätykset suinkaan tähänkään loppuneet! Mulla lähti naaras porukka noin puolisen vuotta sitten(?) astutuslainaan. Tarkoituksena oli astuttaa kaksi lilac naarastani. Suunnitelmat eivät menneet taaskaan ihan siten, kuten oltiin suunniteltu. Naaraani ei hyväksynyt tätä kaavailemaamme urosta useista yrityksistä huolimatta ja toinen uros jouduttiin lopettamaan ikävän välikohtauksen seurauksena ennenkö naaraani saatiin kantavaksi. Aikaa kului ja olimme jo puhuneet siitä, että haen naaraat joku päivä takaisin.
Sitten päätimmekin kokeilla urosta vaihtoehto B ja lopulta kävi niin, että naaraani ilmoitettiinkin olevan kantavana. Tiineys oli kuitenkin jo niin pitkällä, ettemme halunneet ottaa sitä riskiä, että poikue menehtyy pitkän ja stressaavan matkan seurauksena. Tulimme siihen tulokseen, että naaras saa synnyttää tämän tutun kasvattajan luona ja poikaset haen sitten tänne, kun ikää on tarpeeksi. :) Poikueen piti alun perin syntyä ja kasvaa täällä meillä, mutta koska nyt kävi näin, sovimme, että kasvattaja saa ottaa poikueen omiin nimiinsä. Kasvattaja on kuitenkin aina kasvattaja ja mitäpä minä olen kommentoimaan muksujen kasvuvaiheesta ja emon huolenpidosta, kun en niitä täällä kotona seuraile. ;)

Aivan mahtavaa.. Olen jälleen sanaton! Jännittää! Alkaa näyttämään taas pikku hiljaa siltä, että kasvatus edistyy, kun saadaan uusia sukupolvia aikaiseksi. Odotan jännityksellä millaisia poikasia on luvassa, sillä tekisi kovasti mieleni jättää kotiin vihdoinkin niitä värin edustajia, mitä pääsääntöisesti kasvatan. Mielestäni näiden eri geenisten mustien otusten kanssa on värkätty jo ihan tarpeeksi useampi vuosi. :D
Tämän poikueen(josta yllä mainitsin) poikaset tulevat olemaan serkkuja Svartan poikasille, sillä näiden muksujen emä on Illin sisko. Sinällään hauskaa, että syntyvät näinkin lähekkäin, koska nyt on sitten helpompi nähdä koko "skaala" suurin piirtein samoissa vaiheissa kehitystä ja on huomattavasti helpompaa tarkastella, että keitä kannattaa jättää kotiin tai sijoitukseen kummastakin yhdistelmästä jatkoa silmällä pitäen.

Poikasista kirjoittelen lähipäivinä lisää ja toivottavasti Kareksenkin muksut ovat siihen mennessä turvallisesti tässä maailmassa. :)  



keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syysrymsteeraamista

Tämän päiväistä uurastamista voisin kutsua jonkinlaiseksi syysrymsteeraamiseksi. Vein tarpeettoman tilanviejä sohvan pois. Avopuolison pöytä lähti viime viikolla työpaikalle työpisteeseen, joten roudasin mökiltä oman työpöytäni tänne vanhan pöydän tilalle. Tämä työpöytäni on ostettu joskus, kun olen ollut ala-asteella ja viimeksi se on ollut huoneessani joskus yli kuutisen vuotta sitten? Oli piristävää saada tämä lokeroineen päivineen takaisin käyttöön. Kaapin päällystät tuli käytyä rätillä läpi ja keksin vihdoinkin hyvän tarkoituksen tälle hukkatilalle katonrajassa! Kuljetusboksit oli helppo sijoittaa sinne sisäkkäin ja päälletysten, samoin pari varadunaa. Aikaisemmin olen joutunut säilyttämään niitä vaatekomerossa tai alakerran häkkikomerossa ja kumpikin vaihtoehto on todettu hyvin rasittavaksi, kun eiväthän tämmöiset tavarat sinne kuulu ja näyttelyressin pukatessa boksien pitää oikeasti olla lähellä, ettei niitä etsiessä mene hermot. :D Dunien nostelu varastohyllyiltä on myös aina riskaa peliä, kun sieltä saattaa saada jotain muutakin niskaansa. Mikään ei pistä niin lujaa vihaksi, kuin hyllyltä pudonnut duna, jonka kulma on lohjennut tärskyn saatuaan.  

Chinchillat siirsin myös samaan huoneeseen muiden eläinten kanssa. Täällä niillä on päivisin rauhallisempaa nukkua ja Junnunkaan ei tarvitse ikävissään huikkia itselleen seuraa toisesta huoneesta. Ajattelin nyt oikein viimeisen päälle tuunata tästä yhdestä huoneesta mahdollisimman mukavan ja inspiroivan paikan, jossa on sitten myös hyvä työskennellä ja mukava viettää aikaa muuten vaan. Itse asiassa viihdyn täällä jo nyt paremmin kuin olohuoneessa. :D Tässä huoneessahan on yksi seinä maalattu haalean rusehtavan punaiseksi ja kolme muuta seinää ovat valkoiset. Päätin lähteä pienelle kauppakierrokselle hakemaan ideoita ja mukaan tarttui vinopino erilaisia säilytyslaatikoita- ja koreja sekä mustia kehyksiä. Soman turkoosin ja iloisen keltaisen väriset kehykset lähtivät myös mukaan. 


Ajattelin asettaa joitain kunniakirjoja esille ja sitten olen suunnitellut, että laittaisin kaikki tai edes valtaosan ruusukkeista seinälle esille. Näiden esille laitto on aina haastavaa siksi, että kaikista ei löydy järkevän näköistä hakaneulaa takaa, ne tuppaavat tippuilemaan tuon tuosta ja keräävät aivan jäätävän määrän pölyä itseensä. Onneksi tähän on nyt tiedossa mukavampi ratkaisu! Ehdin ottaa tämän kuitenkin projektikseni vasta muutaman viikon päästä, kun saan tarvittavat elementit ja aikaa lajitella ja käydä läpi kaikki nuo ruusukkeet, joita on kertynyt vinopino laatikkoon.

Tulin tilanneetksi myös vitriinin! :) Ikinä en ole aikaisemmin vitriiniä omistanut, mutta nyt päätin senkin haaveen toteuttaa ja odotan innolla, että saan ottaa palkinnot kirjahyllystä pois pölyyntymästä ja nätisti esille. Tosin vielä on vähän kysymysmerkkinä, että millä ne alatasot sitten täytän, mutta eiköhän sekin tässä jossain vaiheessa selviä. Kirpparilta löysin aivan ihanan syvän vaaleanpunaisen kukkaruukun! Tai pikemminkin tuonne sisälle asetetaan ruukku, jossa on pohjassa reikä ja sitten ylimääräinen vesi saa valua tähän "astiaan". Kasvi/t tulevat mummaltani. Jotain ihanuuksia se oli taas mennyt kasvattelemaan ja nyt tarvitsisi kotia näille versoille, jotka ovat lähteneet uusissa mullissa ja omissa purkeissaan villisti kasvamaan.
Kovasti olen väkerrellyt lukujärjestyksiä ja aikatauluja koulun suhteen... Koulu pelkkänä sanana saa aikaan ahdistavia ajatuksia. Anteeksi, tiedän. :D Itseä odottaa aikamoinen käännös urakka. Kieli totta kai englanti ja tarkoituksena olisi lukea ja referoida vinopino jotain tieteellisiä artikkeleita. Blah! Kuuden viikon kurssi kuulostaa yhtäkkiseltään pitkältä ajalta, mutta se on todellisuudessa hyvinkin lyhyt aika. Kiirettä tulee pukkaamaan jossain vaiheessa takuu varmasti! 
Ehdin jo harmitella ja suurin piirtein polkea jalkaa maata vasten, kun tajusin ettei loppu vuodelle ole tiedossa näyttelyitä. Nyt olen hiljaa mielessäni jopa tyytyväinen. Onneksi ei ole, eihän mulla olisi häävisti edes mitään mitä viedä näytille ja nytpä on aikaa sitten keskittyä täysillä näihin käsillä oleviin tehtäviin ja mahdollisesti gerbiilivauvoihin. ;) Saas nähdä, kuitenkin hyvällä säkällä mä lähden Maikkoon suostuttelemana vielä jonnekin päin Suomea kesyrottanäyttelyyn tai -tapaamiseen. Kattotaan vaan!  

  
Kuvan kalenteri on SSESY:n kannatustuote! Lisää muuta mukavaa osoitteessa; http://www.ssesy.fi/kannatustuotteet/

Tulin käyneeksi elukoiden "tavarakärryn" läpi ja järjesteltyä ruokia tiiviimmin. Ette arvaa paljonko tämä kärry sisälsi rikkinäisiä juomapulloja... Siis pelkkiä pulloja, joista on suuttimet nakerreltu puhki. Miksi ihminen päättää säilyttää tämmöisiä? Minkä ihmeen pahan päivän varalle?? :D Ihan täysin käyttökelvottomia, joten nakkasin kaikki suosista roskiin. Kaikki pikku kipot ja kapot menivät pesukoneeseen ja rautalangat, kuminauhat sun muut pienet hyödylliset tilpehöörit pakkasin yhteen pieneen laatikkoon. 
Kyllä tämä tästä... Otan sitten kuvia tuoreesta ja fressistä huoneesta, kun sisko tulee vierailulle. Pikkusiskoni oli saanut vihdoin ja viimein järjestelmä kameran, joten sitä innolla odotellessa! Siskolla on myös aikeissa käydä opistolla jokin valokuvaamiseen liittyvä kurssi. Aateltiin yksi päivä pyhittää täysin sille, että kuvattaisiin kaikki gerbat läpi. Ehdin jo haaveilla jokaiselle gerballe omaa nassukuvaa ja ehkäpä pientä esittelyä kotareille. 
Tämä kanin karvanvaihto rulianssi on ollut kyllä yhtä juhlaa taas! Olen sitä parhaani mukaan yrittänyt harjailla ja varovasti nyppiä sieltä sun täältä pois kuollutta karvaa. Häkkiä on saanut imuroida useampana päivänä viikossa ja jokaisen sylittely hetken jälkeen olen niin karvoissa, että kukaan tuskin uskaltaisi tulla halaamaan. :D Onneksi tämä alkaa jo olemaan loppu suoralla, kuten kuvastakin näkyy. Yhdellä harjaus kerralla lähtee about kaksi isoa tuopillista irtokarvaa! (Psst! Muoviset tuopit ovat käteviä, kun sähköistyneet haituvakarvat tarttuvat ja jäävät siihen helposti kiinni. Siksi siis sana tuoppi! ;)) 

"Minä olen Muotitietoinen... "

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Muovia ?!?

Ostin tässä jokin aika sitten Versele-Laga Snack Nature Proteins 150g -pussukan. Tarkoituksenani oli sekoittaa tämä isoon satsiin gerbiileiden ruokaa. Olen pitänyt tätä hyvänä vaihtoehtona, kun ruokavalioon pitää saada jotain energiapitoisempaa tavaraa pellettien sun muun ohelle. Tuote sisältää äyriäisiä ja hyönteisiä, jotka ovat oikein mukavaa vaihtelua sekasyöjälle kuten gerbiilille, joka kuitenkin tarvitsee jostain proteiinia.

Kaadoin pussin sisällön siivilään tarkastellakseni ruokaa(teen tämän aina varotoimenpiteenä ja suosittelen myös muille) ja huomasin heti seassa yhden ison ja omituisen mallisen palan. Mitäpäs muutakaan kuin muovia?!? Pahoittelen kuvien laatua, mutta eipä tuosta muutenkaan osaa sanoa, että mistä se mahtaa olla peräisin. Muistuttaa vähän jotain legoa ja näyttää kuin se olisi kenties jonkin muovisen jutun kulmasta tai reunasta haljennut pala. Toimitan tämän kappaleen takaisin liikkeeseen lähipäivinä ja katsotaan, mitä siitä sanotaan. Tuskin tämä johtaa mihinkään ihmeellisiin toimenpiteisiin ja sattuuhan näitä. Tosin mun kohdalle näitä ylläreitä on sattunut vuosien varrella jos minkämoisia ja tuntuu kuin ne olisivat vain lisääntyneet viime vuosien aikana. Purupaalista on löytynyt sinistä muovia ja kiviä, kaupan heinäpussista kuollut hiiri jne...



lauantai 10. elokuuta 2013

Jälleennäkemisen riemua

Tämän kaltaisia päiviä saisi olla elämässä enemmän. :) Valmistimme perheen(vanhemmat yhä reissussa, joten meitä oli minä, mumma, sisko ja veli) kanssa uunimakkaraa ja ropsua. Paljon hilloa ja kermavaahtoa. Nam! Paljon tuli naurettua ja höpöteltyä taas kaikenlaista outoa. Hah! Sain myöskin autoni (<3) takaisin korjaamolta, joten sunnuntaina pääsee sitten taas katsomaan kavereita ja kokoustamaan Epjyn merkeissä. Onneksi tuo auton korjaus ei tullutkaan loppu peleissä maksamaan köyhälle opiskelijalle niin paljon kuin aluksi pelkäsin. :D

Iltapäivällä Jaana toi Physalia's Deathin ja kasvattini Kuin Ferrarin kuukaudeksi hoitoon. Tämä taitaakin olla pisin aika, mitä kukaan on meillä koskaan hoidossa ollut. Jännittävää! Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja toivotan kaikkea hyvää ja turvallista matkaa Jaanalle. Ja suurkiitokset totta kai isosta pahvi satsista, jonka sain. Meillä tuota kuluu muutenkin ihan tajuttoman hurjat määrät. :D Annoin poikien nukkua yönsä rauhassa toisessa huoneessa ja tänään olisi sitten siirtyminen muiden eläinten joukkoon tuonne "omaan kamariin". Aika senkun vain juoksi, kun juttelimme ja katselimme eläimiä ja mun oli totta kai ihan pakko näyttää tiettyjä eläimiä ja esitellä nämä uusimmat ulkomaan tuonnit. 

Petra saapuikin sitten heti samalla oven avauksella, kun Jaana porukoineen lähti. Tuntuu hullulta, sanoinkin Petralle, että mieti! Me ollaan nähty viimeksi vappuna! Ja vappu oli about 3,5kk sitten! Whaaaat?!? Mihin aika on kadonnut ja etenkin tämä koko kesä? Eihän me olla ehditty tyyliin tehdä mitään, kun ei olla ehditty edes näkemään, saatika soittelemaan. Hups! :D Mutta nyt tämä asia piti tosiaan korjata ja Petra saapui samalla katsomaan ja trimmaamaan kasvattiaan Alexia's Nobody knows Neigeä. En tiedä kumpi oli enemmän onnessaan tästä ratki riemukkaasta jälleennäkemisestä. :D Marsun muisti. Naamasta näki heti, että todellakin Neige muistaa. 

Petra ihasteli, miten hyvässä kunnossa olen saanut papparaisen pidettyä. Kuulemma kehtaisi lähteä ulkomuotoluokkaankin vielä, jos herralla vaan olisi vielä toinen silmä tallella. :D Hah! Itsehän näen siinä vain kauhean pulskan karvakasan, ruoka-aikaan kupilla olleen lörpöttelijän, joka öö.. sanoinko jo, että rakastaa ruokaa ja on karvainen? Toki meikäläisen ilme ja mielipidekin sai äkillisen muutoksen, kun näin valmiin, täydessä trimmissään(koskahan tuo on viimeksi ollut noin sievä? Itsehän en ole trimmannut sitä koskaan) olevan ja ryhdikkään veteraanin näyttelylaudan päällä. :D Pyysin trimmausta siis ihan vain sen vuoksi, että ukkelilla olisi hieman helpompi olla näillä kuumilla keleillä. Edellinen karvanvaihto oli jäänyt muutenkin jollain tapaa vähän puoli tiehen, kun kaikki karva ei ollut päässyt tippumaan(Neigellä on siis tosi tiheä karva ja onhan tuota ikääkin) ja tuntuu, että aina sitä harjaillessa tai silittäessäkin jää kamala tukko karvaa käteen.
Emme voineet muuta kuin nauraa.. Aina kun innostuimme puhumaan jostain, niin meidät keskeytti marsu, joka kälätti yhtä vauhdikkaaseen ja kovaan äänensävyyn omia juttujaan kuin me. :D

Petra & Neige

Neige possu <3

torstai 11. heinäkuuta 2013

Tiis-Tagi

Tiistaina haettiin uuteen ja toivottavasti tällä kertaa viimeiseen kotiin kasvattini 'Kaaos ei karkaa' ja 'Valherakkaus'. :) Porukkaan kuului kolmaskin sisarus eli 'Sinisissä valoissa', jonka oli myös tarkoitus muuttaa muiden mukana. Valitettavasti kaikki ei mennyt kuten olisi pitänyt.

Huomasin "Sinillä" jo jokin aika sitten pienehköjä arpia ihossa, mutta en pitänyt niitä minään. Luulin kuvitelleeni ne, sillä iho on muutenkin mustalla gerbiilillä hälyyttävän vaalea, kun karvan tyvi osakin on vaalea. Nyt sitten yhtenä yönä säpsähdin siihen, kun kuului ihan selvää gerbiilien kiljuntaa. Ryntäsin sitten paniikissa katsomaan, että missä ja kenellä siellä oikein on hätä. Luulin ensin, että tuoreella gerbiili pariskunnalla oli tullut heti ensimmäisenä yhteisenä yönä sittenkin ryppyjä rakkauteen ja emäntä päättänyt täräyttää urosta kunnolla pataan, mutta ei! Siellä ne nukkuivat sopuisasti samassa kasassa. Riita oli vielä täydessä käynnissä, kun sain vihdoin nahkahanskan käteeni ja erotettua tappelevat osapuolet. Tai voisi sanoa, että varsinaisesta tappelusta(nk.gerbiilipallosta) ei ollut kyse, vaan "Kaaos" ja "Vale" olivat mätkineet ja juoksuttaneet "Siniä" ties kuinka kauan ja ahdistelleet sitä nurkasta nurkkaan. Pistin eläimet jäähylle ja sitten tarkastelin "Sinin" läpikotaisin. Se oli saanut toiseen lapaan ja takapuoleen pahan näköiset haavat.

Tämä sama peli jatkui neitien kesken kuitenkin aamulla ja vielä illallakin jäähyistä huolimatta, joten viisainta oli tietenkin erottaa nämä. Pidin porukkaa myös verkolla aina ne ajat, kun en itse ollut paikalla niitä seuraamassa. Kukaan ei varsinaisesti ollut verkolla aggressiivinen toistansa kohtaan, mutta tämä simputtaminen jatkui heti, kun tytöt päätyivät samaan tilaan. Ihan sama olivatko boksisssa, terrassa, (juoksutus)aitauksessa tai missä hyvänsä. Lopulta tässä touhussa alkoivat olla niin minä kuin itse eläimetkin melko stressaantuneita, joten peli oli pakko viheltää näiden osalta poikki.

Porukka on asunut yhtenä laumana jo 9kk ja nyt sitten jossain kohtaa jollain hitsasi kiinni. Aloin epäillä, että ne valkoiset olemattoman kokoiset viirut hartiaseudulla saattoivat olla jälkiä entisistä yhteenotoista ja rajummista simputuksista. Outoa on, että tämän parin kuukauden aikana(mitä neidit olivat luonani odottamassa uutta kotia) en ole nähnyt kertaakaan, en siis kertaakaan, että tytöillä olisi ollut pienintäkään vääntöä tai laumahierarkiaan viittaavaa käytöstä. Niistä kukaan ei ole vaikuttanut selvältä pomolta, ainoa mitä olen pistänyt merkille on se, että "Kaaoksella" on ns. ote "Valeesta", siinä on selkeät osapuolet; dominoiva ja toiselle alistuva. "Sini" on vaikuttanut sellaiselta joka paikan höylältä, joka tekee pitkälti omia juttujaan.
On todella kurjaa, että näin kävi, mutta toisaalta hyvä, että tämä tapahtui nyt, ettei uudessa kodissa. Toivotaan, että "Sini" toipuu tästä koettelemuksestaan, ainakin haavat ovat menneet jo umpeen ja alkaneet kehittää rupea. Onneksi sain aloitettua antibioottikuurin välittömästi(kaapissa oli vielä kelpoa tavaraa) ja annoin hyvin pienen annoksen kipulääkettä, koska eläin vaikutti jotenkin eriskummallisen vaisulta ja väsyneeltä.

"Sini" asuu nyt yksin, kun on kerta toipilaana, mutta katsotaan nyt sitten, mihin se toivuttuaan päätyy.
Ei auta kuin toivoa, että loppu kesän poikuesuunnitelmat kävisivät toteen ja sieltä sitten liikenisi kaverit.
Toivon kaikkea hyvää "Kaaokselle" ja "Valeelle" sekä tuoreelle omistajalle. :) Olisi mukavaa kuulla jossain vaiheessa kuulumisia ja mitkä nimet näille neideille on mahdollisesti annettu.

Tuli tässä äkkiseltään mieleen, että moni on ihmetellyt joskus sitä, että miksi myymilläni gerbiileillä on jo nimet? Siis sillai, että miksi olen mennyt nimeämään esim.poikaset, jotka ovat tyyliin viikon ikäisiä? Nehän ovat niin pieniä ja tavallaan niin uusiakin, etten vielä voi ns. "tuntea" niitä. Mistä nämä kutsumanimet sitten oikein on peräisin? Tähän on loppu viimein aika yksinkertainen selitys. :D Viralliset nimethän on ja pysyy, mutta omistaja saa totta kai aina päättää lemmikkinsä kutsumanimen. Nämä "lempinimet" mitä kotona saatan heittää ovat puhtaasti sitä varten, että en pidä enkä osaa puhutella gerbiililapsosia minään numeroina tai #3-4/6. :D Viralliset nimet päätän jo melko varhaisessa vaiheessa ja sitten niistä muovautuu jonkin sortin kutsumanimi(yleensä jokin lyhenne virallisesta nimestä), jotta muistan ja tiedän kuka on kuka. Voih, tästä aiheesta saisi väsättyä ihan oman blogi merkintänsäkin kuvien kera. ;) (taas pukkaa luonnosta, ihan niin kuin niitä ei muutenkin olisi pilvin pimein kasaantuneena...)

Tiistai päivä ei tosiaan loppunut gerbiileiden osalta vielä tähän. Yhdistin edellisenä iltana onnistuneesti yhden pariskunnan kuten edellä mainitsinkin(naaraan lähtöpaino on 82g) ja laitoin toisen mokoman totutukseen(naaraan paino 62g/ tosin ollut joskus isommassakin massassa).
Tiistaina sitten tuli siivottua oikein urakalla. Vetelin terraariot hyllystä alas, että saan pyyhittyä kaikki pölyt ja imuroitua hyllyn taustan. Kani seurasi operaatiotani kummaksuen ja sekin päätti aloittaa oman rymsteeraamisensa. Herra alkoi siirtelemään ruokapusseja(ja totta kai laadun valvontaa piti myös suorittaa maistamalla vähän jokaisesta pussista), heittelemään tavaraa sohvalta alas ja kiskomaan korivaunusta kaikkea "krääsää" alas. Jätesäkit ulos kannettuani sainkin sitten alkaa keräilemään kaikkea sitä, mitä kani oli pemistänyt pitkin poikin. :D Iltaruuaksi väsäsin itselleni ison salaatin(<3) ja taisi olla elukoillakin siinä pientä juhlan poikasta, kun sai muutakin naaman eteen kuin perus porkkanaa. heh.


Siinä iltapäivällä poikkesi vielä muutama kasvattinikin kynsien leikkuussa. "Bond" ja "James" olivat kasvaneet hurjasti! Ai, että tuli kyllä hyvä mieli nähdä onnellinen gerbiilien omistaja ja nämä kaksi hyvinvoivaa ja komeaa herrasmiestä. :) Tämä oli poitsujen ensimmäinen kynsien leikkuu kerta, mutta molemmat olivat muutamasta "jännäkakasta" huolimatta hyvin reippaita. Nopeasti rauhoittuivat ja loppui se turha ponkiminen, kun vähän vaihdettiin kuulumisia. ;) Jamesin kanssa meni himpun verran enemmän aikaa, kun kynsissä oli sekä pituutta että tasoittamisen varaa. Ajattelin, että tehdään se nyt heti kerralla ja kunnolla, kun herra jaksaa olla niin nätisti paikoillaan. 
Nahkahanskaa käytän kynsiä leikatessa useastakin syystä. Hyvin harvoin gerbiilit oikeasti nappaavat säikähdyksestä kiinni tämän "ikävähkön" toimenpiteen aikana, mutta hanska on kädessä vain osittain sen varalta. Pääasiassa pidän sitä sen vuoksi, että sillä saa todella hyvän otteen pienestäkin gerbiilistä(ei tarvitse pelätä lipsumisia ja vahinkoja). Mustaa hanskaa vasten on helppo napsia kynsiä ja niiden tarkastelu on huomattavasti vaivattomampaa.

Lätkäistäänpä tähän loppuun vielä ostokset, joita tarttui mukaan Tuurin reissulla. Milky Way patukoita piti kantaa kotiin ihan älytön määrä ja yksi Gerri Gerbil pussukka tarttui myöskin mukaan. 

C on ihanan viattoman näköinen noiden kanin korvien kanssa. :'D




Iki-ihana Ruohometsän kansa! <3 Tämä oli aivan pakko saada. 
Järkkyä kyllä, että ikä suositus on VAIN 3v! Tiedä nyt sitten noista symboleista, että onko se 3v aikuisen seurassa vai mitä häh?! Mutta silti! Itse taisin olla ala-asteella, kun näin tämän ensimmäisen kerran ja olisi saanut kyllä jäädä silloin katsomatta. Aika kauan tuli nähtyä painajaisia metsästäjistä, nälkiintyneistä, tappelevista ja verisistä kaneista yms. Mielestäni elokuva sisältää kuitenkin melko raakojakin kohtauksia. 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Voittoputki(ko)?

Vuosi 2012 on ollut aika mielenkiintoinen Havun(eli koko nimeltään Havukka-ahon ajattelija) osalta. :D  Olen ilmoitellut sitä aina silloin tällöin pet luokkiin ympäri Suomea, kun ollaan kuljettu ulkomuotoluokissa kisaamassa niiden viimeisten sertien toivossa. Olin hyvin hämmästynyt, kun petissä kerätyt pisteet riittivät Epjyn Vuoden Pet 2012 -titteliin. Hyvin pian tämän tiedon jälkeen kävi ilmi, että Havu on saamassa saman tittelin PPKJY:ltä! Meidän suuri pieni, pieni suuri gerbiili oli siis Vuoden lemmikki gerbiili sekä Etelä-Pohjanmaalla että Pohjois-Pohjanmaalla. Huikeeta!
Eivätkä nämä yllätykset jääneet tähän kahteenkaan juttuun, vaan kun pisteitä laskeskeltiin Etelä-Suomen päässä, kävi ilmi, että Havu on sijoittunut jaetulle viidennelle(5.) sijalle koko Suomen mittakaavassa. :D Epjyn vv -pokaali jaettiin maaliskuussa ja Pohjoisen naapuriyhdistyksen palkinnot noudin Nivalasta toukokuussa. Sgy:n kunniakirjan sainkin sitten postitse kotiin. Tuli lähdettyä shoppailemaan näille kunniakirjoille ihan ikiomia kehyksiä ja siinä samalla tuli osteltua kaiken näköistä muutakin pientä, mutta hyvin tarpeellista niin Prismasta kuin Biltemastakin. Ajellessani heräsi mieleen, että hetkonen.. Montako Pet sijoitusta Havulle on oikein tullut? Muistaakseni kaksi kertaa se on ollut viiden parhaan joukossa ja kolme Pet sijoitusta oikeuttaisi Gr Pet titteliin?! Nyt pitää tarkistaa, että miten tämä oikein on, löytyykö sieltä kolme ruusuketta ja merkintää vai pitääkö tässä vielä lähteä metsästämään tänä vuonna yhtä puuttuvaa palkintoa pet luokista. :)

(Tekniikan ihmelapsi keksi muuten vihdoin, miten puhelimesta saa ladattua kuvia sähköpostiin! Yay! Kuvattomat päivitykset ovat siis täten historiaa!)

 (Epjyn pokaali & Sgyn kunniakirja)


(Ppkjyn kunniakirja & ruusuke)

Huh huh... Monia varmasti kiinnostaisi kysyä, että miltä nyt tuntuu? Voi, että.. Tämä on ollut yhtä yllätystä toisensa perään, että ei ehtinyt oikein reagoida edes ensimmäiseen, kun tietoon tuli jo toinen ja sitä rataa. Olin jo ensimmäisen kohdalla hyvin tyytyväinen ja iloinen, joten kaippa nämä tuntemukset on nyt sitten potenssiin kolme tai jotain? :D Olen ylpeä. Ylpeä kerta kaikkiaan. Vaikkei näitä kaiken maailman pystejä ja ruusukkeita olisikaan todistusaineistona, niin olen aina tiennyt, että Havussa on sitä jotain, minkä vuoksi sen piti ehdottomasti jäädä kotiin. Poikasena hieman arka, mutta kuitenkin porukan kyseenalaistamaton pomo ja hellä laumasielu. Havua ei jännitä niin mikään. Sen uskaltaa pukata ihan kenelle tahansa käsiteltäväksi ja se on kämmenellä tai olalla kuin "naulittu". Ainoa asia tässä maailmassa, mistä Havu ei pidä, on kynsien leikkuu. Siinäkään tilanteessa poika ei ala hankalaksi, vaan mieluummin alistuu ja seuraa korvat luimussa tapahtumia. Kovasti ne korvat aina pomppaavat takaisin pystyyn, kun Havulle alkaa jutella. Havu on semmoinen viimeisen päälle kuuntelija gerbiili.

Havu on käytökseltään hyvin siisti, leikkisä, mukavuuden haluinen ja kaikin puolin hyvin helppo. Ylpeyteni johtuu ehkä osittain myös siitä, että Havu on ihka ensimmäisen gerbiilini pojantyttärenpoika. Olen saanut seurata tätä sukua vuosien ajan ja kehkeyttänyt siitä jo pikku hiljaa omaa linjaa. Lähtökohtana kasvatuksessa on aina se, että kasvatukseen käytettävä eläin on hyvä luonteinen.

Olen päässyt näkemään jos minkämoisia gerbiileitä näiden vuosien aikana ja aina ei todellakaan voi sanoa, että hyvä luonteinen gerbiili olisi jotenkin itsestäänselvyys. Havu on ensimmäinen kasvattini, joka on pärjännyt sekä lemmikki luokissa että virallisissa. Eläin vastaa hyvin rotumääritelmää ja tälläinen eläin on aina kullan arvoinen asia jalostuksessa(riippuen toki siitä, miten ja mitä eläin sitten loppupeleissä periyttää jälkikasvulleen, mutta ihan näin ajateltuna lähtökohdat vaikuttavat hyvältä). Kukapa ei voisi olla ihastumatta terveeseen, isokokoiseen ja hyvän tyyppiseen gerbiilin möllykkään, jolla on erinomainen luonne. :)    

Huvittavin asia tässä koko jutussa on, että en tiedä miten nämä Havun saamat tittelit oikein latoisi tuohon nimen eteen? Ei herranje mitenkään! Laskujeni mukaan sillä olisi nyt neljä titteliä. Aikaisemmat saavutukset gerbiileilläni ovat jääneet eläimen ainoiksi, joten titteli on ollut helppo liittää suoraa nimen eteen. Kaippa herran nimi on seuraavassa luettelossa muotoa jotain askapfyhgsdokok#!okdsofk-12 Havukka-ahon ajattelija. :D

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Elämä on palapeli

Voi, ette edes tiedä miten mua hävettää.. Viimeksi päivittänyt maaliskuussa.. Joo, kyllä tiedän, mikä blogin idea on, mutta voi jee, kun sitä osaisi aina kirjoittaa niistä ikävistäkin tapahtumista juuri silloin, kun ne sattuvat. Yhdestä ikävästä tapauksesta(nämä voi lukea päivityksen lopusta) päästään joskus oikein surkeiden sattumusten sarjaan ja silloin sitä lakkaa kirjoittaminen kiinnostamasta kokonaan. No okei, olenhan mä jotain kirjoitellut, mutta joko tyyliin Rodentiaan(Epjyn jäsenlehti) artikkeleita tai sitten kouluun liittyviä juttuja. Olen huomannut, että silloin, kun kasvatusjutut ja siihen liittyvät asiat alkavat pyörimään niin sanotusti liikaa päässä, on parempi alkaa keskittymään johonkin ihan muuhun hetkeksi aikaa. Kyllä ne asiat siitä aina sitten joten kuten lähtee rullaamaan.

Oli hauskaa "löytää" monien vuosien jälkeen semmoinen vanhakin harrastus takaisin. :) Tilasin nimittäin palapelejä. Oikeasti, miten mä oon voinut unohtaa, miten rentouttavaa se oikeasti onkaan? Tilasin siis ihan aasta alkaen kaikki palapeliliimoja myöden ja tarkoitus olisi jossain vaiheessa kehystää kaksi 1000 palan peliä tauluiksi. On ne vaan niin hienoja! Muutama tuttava naureskeli, että olenko "pimahtanut lopunkin", kun ensin häärään eläinten kanssa ja sitten sovittelen kaikki illat tv:n ääressä pirun pieniä paloja toisiinsa. :D Hehhee. Viime aikoina ovat mummani sanat olleet usein mielessä: "Sitä pitää tehdä, mistä tykkää ja hauskaa pitää olla, muttei liian hauskaa."

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet yhtä suunnittelua ja lentämistä paikasta toiseen. Muutama gerbiili on lähtenyt uuteen kotiin(yksinäinen slate poju muutti isänsä menehtymisen jälkeen Jaanalle erään papparaisen seuraksi ja jo gerbiilikokenut Mari uskalsi vihdoin ottaa kaksi black naarasta. Nämä naaraat jäävät mitä tod.näk sille tielleen, vaikka alussa oli puhetta vain pidempi aikaisesta hoitojaksosta, jotta nähdään miten allergia käyttäytyy) ja meillä oli myös kolmen naaraan lauma 1,5vkoa hoidossa. Kaverillani olisi ensi kuussa häät ja kovasti ollaan polttarisuunnitelmia porukalla koostettu. Voi sitä vaatteiden sovittelua, vaihtamista ja pyörittelyä mitä mulla ja kaverilla oli edessä! En olisi uskonut, että joku pukeutuminen häihin ja polttareihin voisi tuottaa näin paljon päänvaivaa! Kolme asukokonaisuutta tarvitaan ja nyt on suurin piirtein kaikki kasassa, mutta lukkoon en ole lyönyt mitään, koska vieläkin on pieni epävarmuus, että tahdonko sittenkään tuota tai tuota. Ehkä nämä valinnat kiteytyvät sitten lähempänä.

Ette arvaakaan miten mun tekisi mieli kuvailla ja esitellä tuota yhtä uutta hametta <3 Aivan liian ihana ja onnistuin saada sen vielä niin halvalla, etten epäröinyt sekuntiakaan! Tiedättekö semmoisen tunteen, kun joskus lukiossa toivoo, että voi kumpa saisi nuo kengät ja tuon hameen, mutta mulla tuskin koskaa on varaa noihin tai sitten en raaski upottaa niihin tuommoisia summia, kun niitä tärkeämpiä rahan reikiä löytyy aina muutenkin. Nyt voin ilokseni todeta, että mulla on just NE kengät ja SE hame, mistä olen aina haaveillut! Jos joku tuntee itsensä vanhojen tansseissa prinsessaksi(tätä tapahtumaahan en siis ole koskaan kokenut tai käynyt läpi :D) niin, nyt mulla on juuri nyt se olo ja fiilis! Jotkut saattaavat nyt saada päähänsä kuvan, jossa liihottelen jossain pinkissä prinsessa mekossa, josta löytyy tylliä ja röyhelöitä. Ehei. Tämä mielikuva ei koskaan toteudu! Luvassa on mustaa, viininpunaista, liituraitaa ja vielä jotain muutakin, mikäli pääsen yhteisymmärrykseen viimeisestä väristä. :)
  
Olin muuten maanantaina vetämässä 4h -yhdistyksen puitteissa kanit- ja jyrsijät lemmikkeinä kurssia ja työstin sinne ihka uudet kurssimateriaalit. Noin 9 -vuotiaita osanottajia oli sekä tyttöjä että poikia, 16 kpl, joten menoa ja meininkiä todella löytyi! Sitten tänä viikonloppuna olin järjestämässä Smy:n Tripla näyttelyä(kolme ulkomuotoluokkaa ja pet luokka) Jurvassa pari päivää. Kyllä väsymyksen määrä ja pohkeet tietävät, että jotain on tullut järjestettyä! ;D Tämä viikonloppu jää kyllä hyvin elävästi jonnekin muistoihin. Ensin mua harmitti aivan sanoinkuvailemattomasti se, etten päässyt useasta syystä rokkijuhlille, mutta jo ensimmäisten tuntien aikana tiesin, että en mä sitä tarvitsekaan tai tule missaamaan mitään.
Bailut ovat täällä! Täällä missä on ystävät ja yhdessä me toteutetaan tää tapahtuma sekä pidetään huoli siitä, että kaikilla on kivaa. Musiikki soi, innostuttiin yöpymispaikalla tanssimaan, naurettiin niin, että vesi tuli silmistä, kerrottiin kaikki kuulumiset ja syötiin hyvin. Eräs nuori poika, joka jonotti samaan aikaan ärrällä(lähdin hakemaan suklaata! pitäähän sitä nyt suklaata herttin tähären olla!) tuhahti myyjälle, että ei ymmärrä miten joillakin ihmisillä voi olla noin hauskaa ilman viinaa. :D

Sanoppa se. Kyllä se itseänikin aina välillä mietityttää, mutta kaippa siihen on osa syynä se, että me tunnemme kaikki toisemme niin hyvin, kenenkään ei tarvitse esittää mitään ja kaikenlainen hömppäily on enemmän kuin sallittua. Joskus tuttavat ihmettelevät, että eihän teillä ole mitään yhteistä, te olette marsujen kautta tutustuneet toisiinne. Puhutteko te aina pelkästään marsuista? Eihän teillä voi olla muuta keskusteltavaa? Ä-ää! Väärin! Marsujen ansiota on se, että ollaan osuttu kohdalle, jotta tutustuminen ja ystävyys on voinut alkaa. Kyllä ihminen vain tietää ja tuntee sen, kun alkaa synkata ja sitten sitä vain ajattelee, että "Hei, ota mun puhelin numero tai jotain, meidän pitää ehdottomasti vielä nähdä! Ooksä tulossa sinne ja sinne näyttelyyn?"
Oli muuten tosi hauskaa, kun muisteltiin porukalla, että miten olemme toisemme ensi kertaa tavanneet, mikä marsu siihen tilanteeseen mahdollisesti liittyi(Hah! :D Oli aivan pakko tunkea se marsukin tähän!), mitä tapahtui, mitkä olivat ensimmäiset ajatukset tai ensireaktiot toisesta, vaihtuivatko ne kenties jne. Ihan yllättäviä ja mielenkiintoisiakin seikkoja tuli itsestä ilmi! Mun todellakin pitää petrata siihen millaisen ensivaikutelman itsestäni annan! ;D 

Opinnäytetyöni aihekin selvisi ja lähiviikkoina mut kutsutaan eräänlaiseen haastatteluun ja viedään jonnekin paikkaan X kiertelemään. Tämä on myös yksi semmoinen asia mistä olen niin tohkeissani, koska se on pidemmän aikaa kummitellut mielessäni ja masentanut. Nyt se on vihdoin lyöty lukkoon ja enää ei tarvitse panikoida ja vaihdella aihetta sen vuoksi, että seinä tulisi kesken kaiken kirjoitellessa vastaan.

Mua edelleen btw nyppii se, että joudun laittamaan jälleen kuvattoman päivityksen.. Tuo mun kamerani on mikä on ja sitä yhtä piuhaa ei vieläkään ole löytynyt, joten alan jo uskoa siihen, että sen on täytynyt unohtua esim. Vuokattiin, kun oltiin siellä talvella lomailemassa. Tässä olisi edessä siis sekä uuden piuhan että laturin osto. Onneksi synttärit ovat lähellä ja hei! Ystäväni lupasi, että saan lainalle hänen järkkäriään! En ole koskaan kuvannut moisella, joten sovittiin, että ensi kerralla, kun menen sinne kyläilemään, ollaan päivä ulkona ja hän opettaa miten sitä käytetään, jotta sitten kotona eläimiä kuvaillessa on helppoa lähteä matkaan. Ai, että mä odotan tätä jo nyt! On myös tosi makeeta ajatella, että saisin ihan jokaisesta gerbiilistänikin(ja mikseipä kasvateistakin) huippukuvat julkaistavaksi! Hyvää kannattaa todella odottaa. :)
  
Nyt, kun pääsin näin mukavasti vauhtiin, niin en ala synkistelemään
(eli kirjoittamaan jotain mitä olen yrittänyt kirjoittaa aikaisemmin, vaan julkaisen tämän tekstiraakileen, jota olen mukamas yrittänyt monta kuukautta luonnostella tuloksetta. Tässä siis nämä muutaman kuukauden ikävät tapahtumat ympättynä joten kuten yhteen)

- Päivittelin tuossa hieman kotisivujen sisältöä ja kuten näkyy.. Vanhuksia on poistunut keskuudestamme useita tämän kevään aikana. Ensin meni Julia, sitten Mooni ja nyt jouduin jättämään hyvästit myös Stressille. Kaikki nämä teräsvanhukset olivat yli 3,5 vuotiaita. Juliasta ja Moonista mulle ei ikinä jäänyt useiden yritystenkään jälkeen jälkeläisiä, mutta Stressiltä jäi useampi poikue ja yksi puolisoista oli mm. Julian sisko, joten tuokin linja sai kuitenkin aikoinaan jatkoa. :)

Jotenkin haikea fiilis. Aina, kun näitä vanhuksia lähtee ja usein vielä hyvin samoihin aikoihin (ovat syntyneet niin perätysten) tulee semmonen jännä tunne, että jaa, tyhjä terraario, toinen tyhjä terraario.. Kannanko mä nämä nyt pois jaloista vai mitä mä näille teen? Ja voi ei, täällä on sen ja sen eläimen rakas pesäkoppi tai jokin muu vastaava tavara. Mitään ei hentoisi heittää pois ja sitä aina miettii kenelle tämä pajusilta, mökki tms menee pesun jälkeen. Perinnön jakoa tämäkin, kuten eräs kaverini naurahti. Tyhjät terrat saavat aina miettimään, että no, pitäisikö tuonne hankkia nyt joku tilalle. Kasvatukseen käytettävät eläimet tulee kuitenkin aina valita huolella ja omienkin jälkeläisille tulisi osata jättää tilaa kotiin. Helposti sitä sortuu hankkimaan jotain, millä ei sitten oikeasti teekään kasvatusmielessä mitään ja äkkiä sitä huomaa, että aha, taas tämmöinen "gerbolan maskotti" tai lemmikkigerba on valloittanut sydämen. Usein kuulee eri lajien kasvattajilta, että ei kiitos, meillä on jo maskotin paikka täytettynä. Samaten on meillä. Tosin meillä kävi sellainen hauska yhteensattuma, että maskotista kasvoi vaikean alun jälkeen upea otus, jota kehtaa kyllä näyttelyttääkin ja käyttää ehkä myös kasvatukseen tulevana kesänä.

- Ei kiva.. Kaksi naarasta ottaneet tosi lujaa yhteen, molemmat luojan kiitos jäävät eloon. Miksi antibioottikuurit ja kipulääkkeet ovat näin hemmetin vaikeita tukkia alas tämmöisille jukuripäille?!? Ei saa hermostua, ei se ole niiden vika. Että, kun pistää vihaksi ja samalla harmittaa.

- Kaksi naarasta lähti astutuslainalle, niiden olisi tarkoitus tulla kotiin synnyttämään. Pari kuukautta olen kärkkynyt ja odottanut, että koska lähden reissuun. Ei ole kuulunut mitään. Ei poikasia.

- Ei poikasia myöskään täällä. Naaras astuu urosta, mutta ei uros naarasta. Yhdellä naaraalla tiineys keskeytynyt jostain syystä. Ei kantavana. Ei kantavana. Kiimoja etsitään. Kiimoja etsitään. Sähköposti räjähtää poikaskyselyistä. Eikö kukaan tahtoisi tarjota kotia puoli vuotiaille täysin kesyille ja mukaville naaraille? Ei. Ei, niin ei. Masentaa. Hetkellinen valon pilkahdus, kasvattini saanut jälkeläisiä. Ai, ne menehtyivät, emo ensikertalainen. Ymmärrettävää. Ei sittenkään mitään.

- Tuonti gerbiilini tuottavat harmaita hiuksia. "Hei-Hei" säntäilee edelleen pitkin poikin, kun joku astuu huoneeseen. Terraarioon laskettu käsi on maailman loppu, johon eivät edes herkut auta. Hermostuttavaa. Koska se meinaa antaa mulle edes mahdollisuuden? Koska mä pääsen siihen vaiheeseen, että voin vain napata sen tuolta ja tehdä sille perustarkastuksen(katsoa hampaat, tassut, korvat, silmät jne) kuten kelle tahansa muulle gerbiilille? Kyllä sen pitäisi olla jo kotiutunut. Enhän mä voi edes haaveilla tuommoiselle säikkypellelle mitään poikasia! Vielä nyt lisää samanlaisia.. pyh! *kiroilua* Ajatukset hiipivät mieleen. Ei kai se oikeasti jää tuommoiseksi? Onko mulle höpsitty sen luonteesta vai voiko olla, että sillä on jokin hätänä? Eihän se ole kipeä..? Mistä minä tietäisin, kun näen siitä vain muutamaa hassua olotilaa ja niistä päällimäisenä mieleen jää vain arkuus.

- No joo.. Siinä meni sekin valon häivähdys. Yksi tuonneista löytynyt tänään kuolleena. Kaksi viikkoa karanteenin jälkeen uros meni hyvin yhteen vanhemman urokseni kanssa, mutta se oli alusta asti käyttäytynyt todella oudosti. Kuten kasvattaja kaverini sanoikin, se on lähempänä villigerbiiliä kuin lemmikkiä, ikinä ole nähnyt tuollaista. Jatkuvaa stressiin viittaavaa hyvin omituista(jopa gerbiililtä!) ja harkitsematontakin käytöstä, ei mitään ulkoisia vammoja, mutta niska poikki.
Nyt mua vain suututtaa, että miksi noin nuori eläin laitettiin alun alkaenkaan niin pitkälle matkalle! Ei tässä näin pitänyt käydä. Kyllähän näitä sattuu, mutta miksi just nyt ja mulle ja vielä sininen ja kaikin puolin arvokas eläin?! Mä en kestä tätä. Vaikka järki sanoo, että parempi näin, niin silti. Järki sanoo, että sen elämä ei välttämättä olisi ollut elämisen arvoista pidemmän päälle, kun se pelkäsi jatkuvasti ja stressasi. Ne olisivat voineet muuttua jo kohtauksiksi. Et välttämättä olisi voinut koskaan käyttää sitä jalostussuunnitelmassasi. Turhaa jossittelua suuntaan jos toiseen ja molemmat surettavat. Nyt mulla on taas yksi yksinäinen ja silmin nähden surulliselta ja alakuloiselta vaikuttava uros terraarion perällä. Ruoka ei maistu. Etkö huoli vettäkään? Minne katosi meidän iloinen herkkusuu..?





 

torstai 28. maaliskuuta 2013

Väsymys ja Jännitys

Siinähän tuo maaliskuu tuli, oli ja meni! Ihan järkky kuukausi! :D Noin nelisen viikkoa olen elänyt semmoista arkea, että hyvä, kun on ehtinyt omaan koppaansa illalla maate. Joka aamu seitsemäksi töihin ja tämän 8,5h seisomatyön päätteeksi tukkaputkella suihkun kautta Seinäjoelle istumaan 3-4h:ksi luennoille. Syömisestä ja nukkumisesta on tullut hieman tingittyä ja sen kyllä alkoi kroppakin huomata hyvin varhaisessa vaiheessa. Ihmettelen kyllä suuresti niiden ihmisten jaksamista(ja mielenterveyttä), jotka jaksaa tämmöistä rulianssia ihan normaalisti. Joka päivä on ollut yhtä juoksemista ja mitään ei saa jäädä liian kauaksi aikaa märehtimään tai seuraava juttu kärsii jotenkin. Hankala jotenkin selittää, mutta tuntuu kuin en olisi ollut kuukauteen oma itseni. :D Mitään erikoista ei ole tapahtunut, en muista esimerkiksi mitään tiettyjä päiviä tai mikä päivä on milloinkin, koska kaikki ovat olleet suhteellisen samanlaisia ja toteuttavat pitkälti samaa kaavaa kera sen kaiken kiireen(+mahdolliset säätämiset, kompromissit jne.). Odotan todella sitä, että elämässä olisi taas yhtenä päivänä vain koulua ja toisena töitä, eikä kumpaakin sikin sokin siellä täällä ja yhtäaikaa.

Jotenkin järkkyä ajatella, että en ole nähnyt tiettyjä, hyvin läheisiä ihmisiä tyyliin kolmeen viikkoon, vaikka normaalisti ollaan nähty useampana päivänä viikossa tai edes sen kerran viikossa vietetty päivä yhdessä jne. Yhtäkkiä tuntuu siltä, ettei enää mukamas "tunne toista" tai jotenkin outoa, ettei tiedä yhtään mitä toinen on tämän ajan puuhaillut. :D Olen elänyt kuin jossain sumussa. Välillä toki olen puhelimeenkin ehtinyt puhua, mutta en todellakaan ole ollut tavoitettavissa keskellä päivää tai iltapäivällä.

On myös hieman paha mieli siitä, etten ole ehtinyt eläimienkään kanssa viettämään aikaa kuten normaalisti tämän(onneksi väliaikaisen) arkeni keskellä. Viikonloput onkin sitten menneet pitkälti nukkuessa, voimia kerätessä, makoillessa, lukien, pyykkiä pesten ja siivoillen. Onneksi elämän ei tarvitse olla näin melankolista normaalisti eikä enää kauaa muutenkaan. Loma tulee mulle todella tarpeeseen, samoin kuin eräs pieni palkkio, jonka itselleni hankin tämän uurastuksen vuoksi. ;) Hintaa tälle jutullehan tuli ihan kivasti, monia ongelmia tuli vastaan ja vasta eilen aloin todella uskomaan tähän koko juttuun(tätä on suunniteltu kuukausia), että tää todellakin onnistuu ja mua odottaa ensi viikolla hakureissu Tampereelle. Tästä jutusta tulen kertomaan lisää seuraavassa päivityksessäni, mutta yhden vinkin voin antaa kuvina, jotka ovat tämän näköiset. ;)




Ja ettei mene liian oudoksi, niin kyllä, tämä juttu liittyy edelleen eläimiin, vaikka tähän animaatio sarjojen hahmoja mukaan vedinkin. On muuten ihan huippu sarjat ja (rakastettavat) hahmot. :D Tullut hieman katsottua Futuramaa ja American Dad:iä huilaillessa. Juuri meikäläiseen purevaa huumoria ja yli väsyneenäkin helppoa ja viihdyttävää katsottavaa.

Voi miten sitä jaksaa aikuisten oikeesti odottaa ensi viikkoon?! Oon ihan sekaisin jännityksestä ja oon alkanut kyttäämään sähköpostia ihan alituiseen! Tänään tsekkailin jo autoakin sillä silmällä, että hey beibi, ensi viikolla me lähdetään kahdestaan reissuun! Hah! Kuten sanottu, mun jutut on ollu tätä luokkaa(lue: väsynyttä) jo ties kuinka kauan! Tahtoo maate! :D Hyvää pääsiäistä kaikille!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Gerbiilikuumetta

Kyllä, gerbiilikasvattajakin voi kärsiä gerbiilikuumeesta!
 
<3
 
Joku yllä olevista pikkuisista muuttaa huhtikuussa meille! Eikö olekin nättejä lilaceja?? Ja aivan syötävän suloisia näin muutenkin? Aivan sydän sulaa.. Tahdon pian päästä tutustumaan tähän kauan odotettuun uutukaiseen. Odottavan aika tuntuu vaan käyvän hirveän pitkäksi. Pikkuneidille on jo kämppis valmiina odottamassa ja tulin hankkineeksi terraan uuden mökin ja pajusillan odottamaan. Katsotaan miten Soppa(muutti meille takaisin muutama kuukausi sitten) suhtautuu uuteen kaveriin.
 
Sopan luonne on kyllä helppo ja siitä ihana, että se ei turhia kukkoile(vai pitäisikö sanoa kanaile?), joten uskon, että se on yhtä mielissään kuin minä uudesta kaverista. Tälle uutukaiselle pikku pööpölle pitäisi keksiä jokin kutsumanimi. Ensin tiesin vain, että virallinen nimi tulee alkamaan kirjaimella K ja nyt on varmistunut koko nimi Karminrotiksi. Pelkään todella, että kutsumanimeksi jää jokin kalskea ovenKarmiin viittaava nimi, koska mulla ei tule mitään muuta tuosta mieleen, vaikka nimi viittaakin Bemareihin. :D
 
Pikkuneiti on tosiaan syntynyt helmikuussa ja se on tulossa meille jalostuskäyttöön. Pistin myös tässä myöhemmin merkille, että sen taustalta löytyy yksi sama ja entuudestaan tuttu eläin, mikä löytyy myös minun eläinteni taustalta. Aika makeeta! :) Jos neiti kasvaa odotetun mukaisesti ja kaikki menee kaikin puolin hyvin, voisi neidille harkita ensimmäistä poikuetta loppu kesästä tai alku syksystä. Uros vaihtoehtoja olisi jo kaksin kappalein mietittynä.
 
Pikkuneiti ei alun alkaen ollut neiti, vaan pienen pieni poika. Mulle oli tarkoitus tulla kauan hakusessa ollut lilac uros, sillä kasvatuksessani on nykyisin enää yksi lilac uros mukana eikä sekään ole väriltään tai muutenkaan kooltaan mikään häävi. Niin ihana ja rakas kuin oma Illini onkin, niin siitä "hiirulaisesta" ei välttämättä ole kasvatukseen, vaikka näin aluksi olinkin ajatellut. Illi on mukava luonne ja näyttää hyvin söpöltä hassuine korvineen, mutta noh.. Illi on Illi. Virallinen nimi kertoo kaiken; Ilikiää olla iliman. ;) Illille siis tavallaan hain korvaajaa kasvatukseen, sillä useampi hieno naaras kaipailisi erisukuista urosta kumppanikseen tulevana vuonna.
 
Olin jo varannut lilac uroksen kasvattajalta, mutta sitten huono tuuri puuttui jälleen asioiden kulkuun. Pikkuinen oli menehtynyt. Ehdin jälleen iloita liikaa etukäteen ja pettymys oli suuri. Harmitti todella kovasti, koska poikanen on tietystä yhdistelmästä, josta olen toivonut poikasta ja parin edellisestä poikueesta en ehtinyt varaamaan jälkeläistä. Onneksi tässä poikueessa oli naaras vapaana ja kasvattaja tarjosi sitä minulle! Naarasta en ollut aluksi valmis ottamaan, mutta parempi sekin kuin ei mitään ja aloin miettimään oikein järjen kanssa, että Sopan totuttaminen toisen aikuisen naaraan kanssa ei oikein tällä hetkellä nappaa. Lisäksi Sopallakin on elinvuosia vielä useampi odotettavissa, niin miksipä nähdä kauhea vaiva totutuksen suhteen, kun sitten jonkin ajan kuluttua olisi taas yksi aikuinen naaras vailla kaveria. Aj, että oon niin täpinöissäni! Siitä on pitkä aika, kun mulle on viimeksi tullut jokin muksu muualta! Ei sitä onnellisuuden tunnetta osaa oikein selittää. Kaippa se on sitä samaa intoa, odottamista ja onnellisuutta kuin kenellä tahansa, joka on aikeissa hankkia omaa tupsuhäntäänsä <3