torstai 29. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Pieni katsaus vuoteen 2014




Kuvassa blue uros Hattu täynnä tähtiä "Hattu" 

Gerbolaamme siunaantui tänä kyseisenä vuonna yhteensä 6 poikuetta. Puoli vuotta meni ennenkö vuoden ensimmäinen poikue saatiin tähän maailmaan. Kokonaisuudessaan vuosi on ollut hyvin merkillinen, monia pariskuntia on asunut yhdessä tuloksetta(tällä hetkellä pakka on taas niin sekaisin, että tiedossa on paljon uusia totutuksia, kun on urosta siellä ja urosta täällä) ja kesän helteet tekivät porukasta vaan entistä laiskempaa, joten kesä meni tyystin syödessä ja auringossa loikoillessa. Vuoteen on mahtunut pari keskenmenoa, valeraskautta sekä kokemattomien, ensikertalaisten emojen toilailuja, minkä vuoksi koko poikue on saattanut menehtyä.

Muutamat näyttelyt ehdittiin koluamaan läpi ja toivottavasti ensi vuonna päästään useampiin tapahtumiin mukaan. Erityisen mieleenpainuva kokemus oli, kun toukokuussa lähdimme Hyvinkäälle asti kiikuttamaan sinisiä katselmukseen ja tästä(kaikesta jännityksestä ja odottelusta) seurasikin sitten se iloinen uutinen, että siniset pääsivät koe-standardiin 1.1.2015 ja nyt muunnokselle on olemassa oma rotumääritelmänsä. Ulkomainen tuomari palkitsi myös kyseisessä näyttelyssä kasvattini "Mamun"(black patched) sertillä! Upeaa! :D 
Arvostelu oli siinä mielin oikein mieluinen, koska se vastaa hyvin myös omaa näkemystäni kyseisestä eläimestä. Mielestäni tuomarin antamat kommentit(myös muiden eläinten kohdalla) olivat hyviä ja toi myös sen pointin esille, että kuviolliset pitäisi tuomaroida kuviollisina(keskittyä siis kuvioon) eikä keskittyä pelkästään perusväriin, koska kuvio totta kai aina vaalentaa sitä. Tässä sen taas huomaa, että tuomareissa on todellakin eroja.

Tosiaan tänä vuonna kaikki syntyneet poikueet olivat diluutti painotteisia, joten valitettavasti tämä vuosi on menty ilman lilac vauvoja(mitä nyt pari dilute lilacia pääsi putkahtamaan, mutta eiväthän ne todellakaan ole sama asia. :D). Poikasia syntyi näihin poikueisiin yhteensä 27 tupsua, joista tosin yksi poikanen menehtyi vähän reilu viikon ikäisenä ja toisessa poikueessa yksi hyvin pian syntymän jälkeen ja toinen parin päivän ikäisenä. Yhteensä siis 24 poikasta. Poikasista jäi kotiin 9 poikasta ja sijoituskoteihin muutti yhteensä 2 poikasta. Koska kolme viimeisintä poikuetta syntyivät joulukuussa melkein viikko toisensa perään, on gerbolassamme vielä monen monta pikku tupsua, jotka etsivät vielä sitä omaa lemmikkikotiaan ja sijoituskodeillekin löytyy yhä tarvetta. Uroksia syntyi 11 kpl ja naaraita 13 kpl (ikä yli 6vko:a). Värijakauma oli seuraava:

8 x Blue
3 x Dilute nutmeg
2 x Dilute slate
1 x Dilute silver nutmeg
2 x Dilute lilac
1 x Dilute rew
7 x Patched (6 kpl dilute nutmeg, 1kpl dilute slate)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden (2014) kolmas poikue

Vuoden 2014 kolmas poikueemme syntyi maanantaina 27. lokakuuta yhdistelmästä dilute slate x blue. Emän toinen poikue, joten uskoin ja luotin siihen, että kaikki menisi tälläkin kertaa yhtä mallikkaasti, mutta tosin toisin kävi. Tästä vielä lisää myöhemmin. Poikaset saivat nimensä Neon2 bändin biisien mukaan. 

Aikas hurjaa! Tämä oli jo 14.poikueeni diluuttien parissa. Alustavasti povasin, että poikueessa oli viisi urosta ja yksi naaras(vain yssi? whaaat..?), kolmessa eri värissä ja kyllähän nämä veikkaukset sitten lopulta paikkansa pitivätkin. :) Ensin oli haaveissa jättää tästä poikueesta yli puolet poikasista kotiin ihan vain väriä koskevista jalostussyistä, mutta jälleen kerran jouduin toteamaan, että gerbola on päässyt osittain taas täyttymään niillä vaihtoehto B gerbiileillä, eli ns.'väärän värisillä', mutta oikeilla resessiiveillä varustetuista eläimistä, joista en kyllä ala enää luopumaan.(olen siitä vähän hömppä kasvattajana, että en yleensä luovu eläimestä, vaikka se paljastuisi myöhemmin tarpeettomaksi kasvatukseen tms. Olen niitä ihmisiä, jotka ottavat jokaisen eläimen hartaan harkinnan päätteeksi ja kun se eläin on sitten meille asti päätynyt tai jäänyt, niin siitä ei lähdetä kovin äkkiä kyllä luopumaan)



Uros(d.rew), uros(d.lilac) ja ainokainen naaras(blue). :)


Päätin kuitenkin jättää yhden uroksen ja ainokaisen naaraan kotiin ja jotta tosiaan uroslaumat eivät alkaisi pursua ikkunoista ja ovista ulos, päätin muut kaksi potentiaalista poikaa sijoittaa. Toinen matkusti vanhaan(mutta niin arvokkaaseen <3) sijoituskotiin, jossa asuu jo ennestään entisiä ja nykyisiä sijottejani. Näin ollen yksinjääneen uroksenkin päivät saivat taas lisää aurinkoa pienen sinisen riiviön merkeissä. ;)

Pesueen valkoinen "myyrä" muutti jalostusoikeudella myydyn veljensä seuraksi samaan kotiin, jossa siitä tulikin sitten kerta heitolla kaksikon pomo. 
Harmaa tiitiäinen etsii yhteistä lemmikkikotia pesueen isän kanssa. Isä (s.4.6.) on ollut myynnissä jo tovin, mutta sille ei ole ollut aikaisemmin myydä kaveria meiltä ja näin ollen sen uuteen kotiin pääsy on lykkääntynyt aika lailla.



Koko komppania koolla.

Tosiaan harmikseni ehdin taas nuolaista ennenkö tipahtaa. Palaan siis takaisin siihen aikaan, kun tämän poikueen osalta kaikki ei mennytkään niin mallikkaasti, kuten olin kuvitellut.

 Poikasten elämä ja kehitys oli normaalia tasan siihen asti, kunnes emo alkoi vieroittaa muksuja. Kokenut emo alkoi jostain syystä tehdä tätä todella kovin ottein, johon alkoivat jo lauman muutkin naaraat puuttua. Tilanne alkoi kiristyä siihen pisteeseen, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin siirtää poikaset isän huomaan. Naaraslaumassa tilanne on rauhoittunut ja elämä rullaa normaalisti. Kuusi poikasta on mielestäni suhteellisen iso poikue hoitaa, vaikka emolla olikin kaksi "apukättä" muksuja hoitamassa. Tahdon vain sanoa, että näitä sattuu ja vaikka pidänkin emon toimintatapaa kurjana, en silti ole katkera. Suhtautumiseni naaraaseen ei ole muuttunut. Se on ollut upea emo, jolla vain taisi tulla mitta täyteen tätä rulianssia. Kunpa nuo pienoiset vain osaisivatkin kertoa meille ihmisille, missä meni vikaan. Loppuiko emon voimat vai hermot vai mikä lie tuli.

Ankara maidosta vieroituis aiheutti poikasille totta kai ongelmia. Viikon mittainen ripuli rumba pisti koko porukan uupuneena maihin ja todella pelkäsinkin menettäväni koko poppoon. Isä hoiti ja pesi poikasia lempein ottein. Usean kerran päivässä sai pikkupyllyjä yrittää varovaisesti pestä(osalla peput olivat niin ärtyneet ja karvat sotkeutuneet kakalla pienessäkin ajassa, että perskarvat alkoivat irtoilla) ja otti todella aikansa saada masut takaisin kuntoon. Hyvä heinä, säännöllinen juottaminen, tasaisin väliajoin pesut, NutriPlussa sekä turvallisen isä gerbiilin läsnäolo ovat varmasti ne tekijät, jotka auttoivat poikasia tämän rankan koettelemuksen yli. Nykyisin muksut voivat hyvin, karvapeitteet ovat kokonaisuudessaan kasvaneet takaisin ja painoa on alkanut kertyä tasaiseen tahtiin.

Itselle tämä oli myös melko uuvuttava kokemus sinällään. (Mulla
 on ollut aikaisemmin tasan yksi ripulitapaus hoidettavana, aikuinen uros ja tästäkin on vierähtänyt aikaa jo miltei kahdeksan vuotta.) Eihän siinä mitään, jos olisi ollut päivät kotona ja näin, mutta minä tein poikasten hoidon ohella 11 tunnin työpäiviä joka arkipäivä. Toisin sanoen, jokainen tauko ja ruokatunti ajelin ees taas tekemään hoitotoimia, jos vain suinkin ehdin. Positiivisesti ajateltuna, onneksi tapanani on ollut saattaa yksi poikue kerrallaan tähän maailmaan, koska en olisi mitenkään kyennyt hoitaa tai huomioida toista poikuetta tässä ohella, kun on kuusi(Huom! KUUSI) vauvaa, jotka ovat kipeitä, hermostuneita ja tyyliin koko ajan yltä päältä kakassa.