Elämä on palapeli

Voi, ette edes tiedä miten mua hävettää.. Viimeksi päivittänyt maaliskuussa.. Joo, kyllä tiedän, mikä blogin idea on, mutta voi jee, kun sitä osaisi aina kirjoittaa niistä ikävistäkin tapahtumista juuri silloin, kun ne sattuvat. Yhdestä ikävästä tapauksesta(nämä voi lukea päivityksen lopusta) päästään joskus oikein surkeiden sattumusten sarjaan ja silloin sitä lakkaa kirjoittaminen kiinnostamasta kokonaan. No okei, olenhan mä jotain kirjoitellut, mutta joko tyyliin Rodentiaan(Epjyn jäsenlehti) artikkeleita tai sitten kouluun liittyviä juttuja. Olen huomannut, että silloin, kun kasvatusjutut ja siihen liittyvät asiat alkavat pyörimään niin sanotusti liikaa päässä, on parempi alkaa keskittymään johonkin ihan muuhun hetkeksi aikaa. Kyllä ne asiat siitä aina sitten joten kuten lähtee rullaamaan.

Oli hauskaa "löytää" monien vuosien jälkeen semmoinen vanhakin harrastus takaisin. :) Tilasin nimittäin palapelejä. Oikeasti, miten mä oon voinut unohtaa, miten rentouttavaa se oikeasti onkaan? Tilasin siis ihan aasta alkaen kaikki palapeliliimoja myöden ja tarkoitus olisi jossain vaiheessa kehystää kaksi 1000 palan peliä tauluiksi. On ne vaan niin hienoja! Muutama tuttava naureskeli, että olenko "pimahtanut lopunkin", kun ensin häärään eläinten kanssa ja sitten sovittelen kaikki illat tv:n ääressä pirun pieniä paloja toisiinsa. :D Hehhee. Viime aikoina ovat mummani sanat olleet usein mielessä: "Sitä pitää tehdä, mistä tykkää ja hauskaa pitää olla, muttei liian hauskaa."

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet yhtä suunnittelua ja lentämistä paikasta toiseen. Muutama gerbiili on lähtenyt uuteen kotiin(yksinäinen slate poju muutti isänsä menehtymisen jälkeen Jaanalle erään papparaisen seuraksi ja jo gerbiilikokenut Mari uskalsi vihdoin ottaa kaksi black naarasta. Nämä naaraat jäävät mitä tod.näk sille tielleen, vaikka alussa oli puhetta vain pidempi aikaisesta hoitojaksosta, jotta nähdään miten allergia käyttäytyy) ja meillä oli myös kolmen naaraan lauma 1,5vkoa hoidossa. Kaverillani olisi ensi kuussa häät ja kovasti ollaan polttarisuunnitelmia porukalla koostettu. Voi sitä vaatteiden sovittelua, vaihtamista ja pyörittelyä mitä mulla ja kaverilla oli edessä! En olisi uskonut, että joku pukeutuminen häihin ja polttareihin voisi tuottaa näin paljon päänvaivaa! Kolme asukokonaisuutta tarvitaan ja nyt on suurin piirtein kaikki kasassa, mutta lukkoon en ole lyönyt mitään, koska vieläkin on pieni epävarmuus, että tahdonko sittenkään tuota tai tuota. Ehkä nämä valinnat kiteytyvät sitten lähempänä.

Ette arvaakaan miten mun tekisi mieli kuvailla ja esitellä tuota yhtä uutta hametta <3 Aivan liian ihana ja onnistuin saada sen vielä niin halvalla, etten epäröinyt sekuntiakaan! Tiedättekö semmoisen tunteen, kun joskus lukiossa toivoo, että voi kumpa saisi nuo kengät ja tuon hameen, mutta mulla tuskin koskaa on varaa noihin tai sitten en raaski upottaa niihin tuommoisia summia, kun niitä tärkeämpiä rahan reikiä löytyy aina muutenkin. Nyt voin ilokseni todeta, että mulla on just NE kengät ja SE hame, mistä olen aina haaveillut! Jos joku tuntee itsensä vanhojen tansseissa prinsessaksi(tätä tapahtumaahan en siis ole koskaan kokenut tai käynyt läpi :D) niin, nyt mulla on juuri nyt se olo ja fiilis! Jotkut saattaavat nyt saada päähänsä kuvan, jossa liihottelen jossain pinkissä prinsessa mekossa, josta löytyy tylliä ja röyhelöitä. Ehei. Tämä mielikuva ei koskaan toteudu! Luvassa on mustaa, viininpunaista, liituraitaa ja vielä jotain muutakin, mikäli pääsen yhteisymmärrykseen viimeisestä väristä. :)
  
Olin muuten maanantaina vetämässä 4h -yhdistyksen puitteissa kanit- ja jyrsijät lemmikkeinä kurssia ja työstin sinne ihka uudet kurssimateriaalit. Noin 9 -vuotiaita osanottajia oli sekä tyttöjä että poikia, 16 kpl, joten menoa ja meininkiä todella löytyi! Sitten tänä viikonloppuna olin järjestämässä Smy:n Tripla näyttelyä(kolme ulkomuotoluokkaa ja pet luokka) Jurvassa pari päivää. Kyllä väsymyksen määrä ja pohkeet tietävät, että jotain on tullut järjestettyä! ;D Tämä viikonloppu jää kyllä hyvin elävästi jonnekin muistoihin. Ensin mua harmitti aivan sanoinkuvailemattomasti se, etten päässyt useasta syystä rokkijuhlille, mutta jo ensimmäisten tuntien aikana tiesin, että en mä sitä tarvitsekaan tai tule missaamaan mitään.
Bailut ovat täällä! Täällä missä on ystävät ja yhdessä me toteutetaan tää tapahtuma sekä pidetään huoli siitä, että kaikilla on kivaa. Musiikki soi, innostuttiin yöpymispaikalla tanssimaan, naurettiin niin, että vesi tuli silmistä, kerrottiin kaikki kuulumiset ja syötiin hyvin. Eräs nuori poika, joka jonotti samaan aikaan ärrällä(lähdin hakemaan suklaata! pitäähän sitä nyt suklaata herttin tähären olla!) tuhahti myyjälle, että ei ymmärrä miten joillakin ihmisillä voi olla noin hauskaa ilman viinaa. :D

Sanoppa se. Kyllä se itseänikin aina välillä mietityttää, mutta kaippa siihen on osa syynä se, että me tunnemme kaikki toisemme niin hyvin, kenenkään ei tarvitse esittää mitään ja kaikenlainen hömppäily on enemmän kuin sallittua. Joskus tuttavat ihmettelevät, että eihän teillä ole mitään yhteistä, te olette marsujen kautta tutustuneet toisiinne. Puhutteko te aina pelkästään marsuista? Eihän teillä voi olla muuta keskusteltavaa? Ä-ää! Väärin! Marsujen ansiota on se, että ollaan osuttu kohdalle, jotta tutustuminen ja ystävyys on voinut alkaa. Kyllä ihminen vain tietää ja tuntee sen, kun alkaa synkata ja sitten sitä vain ajattelee, että "Hei, ota mun puhelin numero tai jotain, meidän pitää ehdottomasti vielä nähdä! Ooksä tulossa sinne ja sinne näyttelyyn?"
Oli muuten tosi hauskaa, kun muisteltiin porukalla, että miten olemme toisemme ensi kertaa tavanneet, mikä marsu siihen tilanteeseen mahdollisesti liittyi(Hah! :D Oli aivan pakko tunkea se marsukin tähän!), mitä tapahtui, mitkä olivat ensimmäiset ajatukset tai ensireaktiot toisesta, vaihtuivatko ne kenties jne. Ihan yllättäviä ja mielenkiintoisiakin seikkoja tuli itsestä ilmi! Mun todellakin pitää petrata siihen millaisen ensivaikutelman itsestäni annan! ;D 

Opinnäytetyöni aihekin selvisi ja lähiviikkoina mut kutsutaan eräänlaiseen haastatteluun ja viedään jonnekin paikkaan X kiertelemään. Tämä on myös yksi semmoinen asia mistä olen niin tohkeissani, koska se on pidemmän aikaa kummitellut mielessäni ja masentanut. Nyt se on vihdoin lyöty lukkoon ja enää ei tarvitse panikoida ja vaihdella aihetta sen vuoksi, että seinä tulisi kesken kaiken kirjoitellessa vastaan.

Mua edelleen btw nyppii se, että joudun laittamaan jälleen kuvattoman päivityksen.. Tuo mun kamerani on mikä on ja sitä yhtä piuhaa ei vieläkään ole löytynyt, joten alan jo uskoa siihen, että sen on täytynyt unohtua esim. Vuokattiin, kun oltiin siellä talvella lomailemassa. Tässä olisi edessä siis sekä uuden piuhan että laturin osto. Onneksi synttärit ovat lähellä ja hei! Ystäväni lupasi, että saan lainalle hänen järkkäriään! En ole koskaan kuvannut moisella, joten sovittiin, että ensi kerralla, kun menen sinne kyläilemään, ollaan päivä ulkona ja hän opettaa miten sitä käytetään, jotta sitten kotona eläimiä kuvaillessa on helppoa lähteä matkaan. Ai, että mä odotan tätä jo nyt! On myös tosi makeeta ajatella, että saisin ihan jokaisesta gerbiilistänikin(ja mikseipä kasvateistakin) huippukuvat julkaistavaksi! Hyvää kannattaa todella odottaa. :)
  
Nyt, kun pääsin näin mukavasti vauhtiin, niin en ala synkistelemään
(eli kirjoittamaan jotain mitä olen yrittänyt kirjoittaa aikaisemmin, vaan julkaisen tämän tekstiraakileen, jota olen mukamas yrittänyt monta kuukautta luonnostella tuloksetta. Tässä siis nämä muutaman kuukauden ikävät tapahtumat ympättynä joten kuten yhteen)

- Päivittelin tuossa hieman kotisivujen sisältöä ja kuten näkyy.. Vanhuksia on poistunut keskuudestamme useita tämän kevään aikana. Ensin meni Julia, sitten Mooni ja nyt jouduin jättämään hyvästit myös Stressille. Kaikki nämä teräsvanhukset olivat yli 3,5 vuotiaita. Juliasta ja Moonista mulle ei ikinä jäänyt useiden yritystenkään jälkeen jälkeläisiä, mutta Stressiltä jäi useampi poikue ja yksi puolisoista oli mm. Julian sisko, joten tuokin linja sai kuitenkin aikoinaan jatkoa. :)

Jotenkin haikea fiilis. Aina, kun näitä vanhuksia lähtee ja usein vielä hyvin samoihin aikoihin (ovat syntyneet niin perätysten) tulee semmonen jännä tunne, että jaa, tyhjä terraario, toinen tyhjä terraario.. Kannanko mä nämä nyt pois jaloista vai mitä mä näille teen? Ja voi ei, täällä on sen ja sen eläimen rakas pesäkoppi tai jokin muu vastaava tavara. Mitään ei hentoisi heittää pois ja sitä aina miettii kenelle tämä pajusilta, mökki tms menee pesun jälkeen. Perinnön jakoa tämäkin, kuten eräs kaverini naurahti. Tyhjät terrat saavat aina miettimään, että no, pitäisikö tuonne hankkia nyt joku tilalle. Kasvatukseen käytettävät eläimet tulee kuitenkin aina valita huolella ja omienkin jälkeläisille tulisi osata jättää tilaa kotiin. Helposti sitä sortuu hankkimaan jotain, millä ei sitten oikeasti teekään kasvatusmielessä mitään ja äkkiä sitä huomaa, että aha, taas tämmöinen "gerbolan maskotti" tai lemmikkigerba on valloittanut sydämen. Usein kuulee eri lajien kasvattajilta, että ei kiitos, meillä on jo maskotin paikka täytettynä. Samaten on meillä. Tosin meillä kävi sellainen hauska yhteensattuma, että maskotista kasvoi vaikean alun jälkeen upea otus, jota kehtaa kyllä näyttelyttääkin ja käyttää ehkä myös kasvatukseen tulevana kesänä.

- Ei kiva.. Kaksi naarasta ottaneet tosi lujaa yhteen, molemmat luojan kiitos jäävät eloon. Miksi antibioottikuurit ja kipulääkkeet ovat näin hemmetin vaikeita tukkia alas tämmöisille jukuripäille?!? Ei saa hermostua, ei se ole niiden vika. Että, kun pistää vihaksi ja samalla harmittaa.

- Kaksi naarasta lähti astutuslainalle, niiden olisi tarkoitus tulla kotiin synnyttämään. Pari kuukautta olen kärkkynyt ja odottanut, että koska lähden reissuun. Ei ole kuulunut mitään. Ei poikasia.

- Ei poikasia myöskään täällä. Naaras astuu urosta, mutta ei uros naarasta. Yhdellä naaraalla tiineys keskeytynyt jostain syystä. Ei kantavana. Ei kantavana. Kiimoja etsitään. Kiimoja etsitään. Sähköposti räjähtää poikaskyselyistä. Eikö kukaan tahtoisi tarjota kotia puoli vuotiaille täysin kesyille ja mukaville naaraille? Ei. Ei, niin ei. Masentaa. Hetkellinen valon pilkahdus, kasvattini saanut jälkeläisiä. Ai, ne menehtyivät, emo ensikertalainen. Ymmärrettävää. Ei sittenkään mitään.

- Tuonti gerbiilini tuottavat harmaita hiuksia. "Hei-Hei" säntäilee edelleen pitkin poikin, kun joku astuu huoneeseen. Terraarioon laskettu käsi on maailman loppu, johon eivät edes herkut auta. Hermostuttavaa. Koska se meinaa antaa mulle edes mahdollisuuden? Koska mä pääsen siihen vaiheeseen, että voin vain napata sen tuolta ja tehdä sille perustarkastuksen(katsoa hampaat, tassut, korvat, silmät jne) kuten kelle tahansa muulle gerbiilille? Kyllä sen pitäisi olla jo kotiutunut. Enhän mä voi edes haaveilla tuommoiselle säikkypellelle mitään poikasia! Vielä nyt lisää samanlaisia.. pyh! *kiroilua* Ajatukset hiipivät mieleen. Ei kai se oikeasti jää tuommoiseksi? Onko mulle höpsitty sen luonteesta vai voiko olla, että sillä on jokin hätänä? Eihän se ole kipeä..? Mistä minä tietäisin, kun näen siitä vain muutamaa hassua olotilaa ja niistä päällimäisenä mieleen jää vain arkuus.

- No joo.. Siinä meni sekin valon häivähdys. Yksi tuonneista löytynyt tänään kuolleena. Kaksi viikkoa karanteenin jälkeen uros meni hyvin yhteen vanhemman urokseni kanssa, mutta se oli alusta asti käyttäytynyt todella oudosti. Kuten kasvattaja kaverini sanoikin, se on lähempänä villigerbiiliä kuin lemmikkiä, ikinä ole nähnyt tuollaista. Jatkuvaa stressiin viittaavaa hyvin omituista(jopa gerbiililtä!) ja harkitsematontakin käytöstä, ei mitään ulkoisia vammoja, mutta niska poikki.
Nyt mua vain suututtaa, että miksi noin nuori eläin laitettiin alun alkaenkaan niin pitkälle matkalle! Ei tässä näin pitänyt käydä. Kyllähän näitä sattuu, mutta miksi just nyt ja mulle ja vielä sininen ja kaikin puolin arvokas eläin?! Mä en kestä tätä. Vaikka järki sanoo, että parempi näin, niin silti. Järki sanoo, että sen elämä ei välttämättä olisi ollut elämisen arvoista pidemmän päälle, kun se pelkäsi jatkuvasti ja stressasi. Ne olisivat voineet muuttua jo kohtauksiksi. Et välttämättä olisi voinut koskaan käyttää sitä jalostussuunnitelmassasi. Turhaa jossittelua suuntaan jos toiseen ja molemmat surettavat. Nyt mulla on taas yksi yksinäinen ja silmin nähden surulliselta ja alakuloiselta vaikuttava uros terraarion perällä. Ruoka ei maistu. Etkö huoli vettäkään? Minne katosi meidän iloinen herkkusuu..?





 

Väsymys ja Jännitys

Siinähän tuo maaliskuu tuli, oli ja meni! Ihan järkky kuukausi! :D Noin nelisen viikkoa olen elänyt semmoista arkea, että hyvä, kun on ehtinyt omaan koppaansa illalla maate. Joka aamu seitsemäksi töihin ja tämän 8,5h seisomatyön päätteeksi tukkaputkella suihkun kautta Seinäjoelle istumaan 3-4h:ksi luennoille. Syömisestä ja nukkumisesta on tullut hieman tingittyä ja sen kyllä alkoi kroppakin huomata hyvin varhaisessa vaiheessa. Ihmettelen kyllä suuresti niiden ihmisten jaksamista(ja mielenterveyttä), jotka jaksaa tämmöistä rulianssia ihan normaalisti. Joka päivä on ollut yhtä juoksemista ja mitään ei saa jäädä liian kauaksi aikaa märehtimään tai seuraava juttu kärsii jotenkin. Hankala jotenkin selittää, mutta tuntuu kuin en olisi ollut kuukauteen oma itseni. :D Mitään erikoista ei ole tapahtunut, en muista esimerkiksi mitään tiettyjä päiviä tai mikä päivä on milloinkin, koska kaikki ovat olleet suhteellisen samanlaisia ja toteuttavat pitkälti samaa kaavaa kera sen kaiken kiireen(+mahdolliset säätämiset, kompromissit jne.). Odotan todella sitä, että elämässä olisi taas yhtenä päivänä vain koulua ja toisena töitä, eikä kumpaakin sikin sokin siellä täällä ja yhtäaikaa.

Jotenkin järkkyä ajatella, että en ole nähnyt tiettyjä, hyvin läheisiä ihmisiä tyyliin kolmeen viikkoon, vaikka normaalisti ollaan nähty useampana päivänä viikossa tai edes sen kerran viikossa vietetty päivä yhdessä jne. Yhtäkkiä tuntuu siltä, ettei enää mukamas "tunne toista" tai jotenkin outoa, ettei tiedä yhtään mitä toinen on tämän ajan puuhaillut. :D Olen elänyt kuin jossain sumussa. Välillä toki olen puhelimeenkin ehtinyt puhua, mutta en todellakaan ole ollut tavoitettavissa keskellä päivää tai iltapäivällä.

On myös hieman paha mieli siitä, etten ole ehtinyt eläimienkään kanssa viettämään aikaa kuten normaalisti tämän(onneksi väliaikaisen) arkeni keskellä. Viikonloput onkin sitten menneet pitkälti nukkuessa, voimia kerätessä, makoillessa, lukien, pyykkiä pesten ja siivoillen. Onneksi elämän ei tarvitse olla näin melankolista normaalisti eikä enää kauaa muutenkaan. Loma tulee mulle todella tarpeeseen, samoin kuin eräs pieni palkkio, jonka itselleni hankin tämän uurastuksen vuoksi. ;) Hintaa tälle jutullehan tuli ihan kivasti, monia ongelmia tuli vastaan ja vasta eilen aloin todella uskomaan tähän koko juttuun(tätä on suunniteltu kuukausia), että tää todellakin onnistuu ja mua odottaa ensi viikolla hakureissu Tampereelle. Tästä jutusta tulen kertomaan lisää seuraavassa päivityksessäni, mutta yhden vinkin voin antaa kuvina, jotka ovat tämän näköiset. ;)




Ja ettei mene liian oudoksi, niin kyllä, tämä juttu liittyy edelleen eläimiin, vaikka tähän animaatio sarjojen hahmoja mukaan vedinkin. On muuten ihan huippu sarjat ja (rakastettavat) hahmot. :D Tullut hieman katsottua Futuramaa ja American Dad:iä huilaillessa. Juuri meikäläiseen purevaa huumoria ja yli väsyneenäkin helppoa ja viihdyttävää katsottavaa.

Voi miten sitä jaksaa aikuisten oikeesti odottaa ensi viikkoon?! Oon ihan sekaisin jännityksestä ja oon alkanut kyttäämään sähköpostia ihan alituiseen! Tänään tsekkailin jo autoakin sillä silmällä, että hey beibi, ensi viikolla me lähdetään kahdestaan reissuun! Hah! Kuten sanottu, mun jutut on ollu tätä luokkaa(lue: väsynyttä) jo ties kuinka kauan! Tahtoo maate! :D Hyvää pääsiäistä kaikille!

Gerbiilikuumetta

Kyllä, gerbiilikasvattajakin voi kärsiä gerbiilikuumeesta!

 

<3

 

Joku yllä olevista pikkuisista muuttaa huhtikuussa meille! Eikö olekin nättejä lilaceja?? Ja aivan syötävän suloisia näin muutenkin? Aivan sydän sulaa.. Tahdon pian päästä tutustumaan tähän kauan odotettuun uutukaiseen. Odottavan aika tuntuu vaan käyvän hirveän pitkäksi. Pikkuneidille on jo kämppis valmiina odottamassa ja tulin hankkineeksi terraan uuden mökin ja pajusillan odottamaan. Katsotaan miten Soppa(muutti meille takaisin muutama kuukausi sitten) suhtautuu uuteen kaveriin.

 

Sopan luonne on kyllä helppo ja siitä ihana, että se ei turhia kukkoile(vai pitäisikö sanoa kanaile?), joten uskon, että se on yhtä mielissään kuin minä uudesta kaverista. Tälle uutukaiselle pikku pööpölle pitäisi keksiä jokin kutsumanimi. Ensin tiesin vain, että virallinen nimi tulee alkamaan kirjaimella K ja nyt on varmistunut koko nimi Karminrotiksi. Pelkään todella, että kutsumanimeksi jää jokin kalskea ovenKarmiin viittaava nimi, koska mulla ei tule mitään muuta tuosta mieleen, vaikka nimi viittaakin Bemareihin. :D

 

Pikkuneiti on tosiaan syntynyt helmikuussa ja se on tulossa meille jalostuskäyttöön. Pistin myös tässä myöhemmin merkille, että sen taustalta löytyy yksi sama ja entuudestaan tuttu eläin, mikä löytyy myös minun eläinteni taustalta. Aika makeeta! :) Jos neiti kasvaa odotetun mukaisesti ja kaikki menee kaikin puolin hyvin, voisi neidille harkita ensimmäistä poikuetta loppu kesästä tai alku syksystä. Uros vaihtoehtoja olisi jo kaksin kappalein mietittynä.

 

Pikkuneiti ei alun alkaen ollut neiti, vaan pienen pieni poika. Mulle oli tarkoitus tulla kauan hakusessa ollut lilac uros, sillä kasvatuksessani on nykyisin enää yksi lilac uros mukana eikä sekään ole väriltään tai muutenkaan kooltaan mikään häävi. Niin ihana ja rakas kuin oma Illini onkin, niin siitä "hiirulaisesta" ei välttämättä ole kasvatukseen, vaikka näin aluksi olinkin ajatellut. Illi on mukava luonne ja näyttää hyvin söpöltä hassuine korvineen, mutta noh.. Illi on Illi. Virallinen nimi kertoo kaiken; Ilikiää olla iliman. ;) Illille siis tavallaan hain korvaajaa kasvatukseen, sillä useampi hieno naaras kaipailisi erisukuista urosta kumppanikseen tulevana vuonna.

 

Olin jo varannut lilac uroksen kasvattajalta, mutta sitten huono tuuri puuttui jälleen asioiden kulkuun. Pikkuinen oli menehtynyt. Ehdin jälleen iloita liikaa etukäteen ja pettymys oli suuri. Harmitti todella kovasti, koska poikanen on tietystä yhdistelmästä, josta olen toivonut poikasta ja parin edellisestä poikueesta en ehtinyt varaamaan jälkeläistä. Onneksi tässä poikueessa oli naaras vapaana ja kasvattaja tarjosi sitä minulle! Naarasta en ollut aluksi valmis ottamaan, mutta parempi sekin kuin ei mitään ja aloin miettimään oikein järjen kanssa, että Sopan totuttaminen toisen aikuisen naaraan kanssa ei oikein tällä hetkellä nappaa. Lisäksi Sopallakin on elinvuosia vielä useampi odotettavissa, niin miksipä nähdä kauhea vaiva totutuksen suhteen, kun sitten jonkin ajan kuluttua olisi taas yksi aikuinen naaras vailla kaveria. Aj, että oon niin täpinöissäni! Siitä on pitkä aika, kun mulle on viimeksi tullut jokin muksu muualta! Ei sitä onnellisuuden tunnetta osaa oikein selittää. Kaippa se on sitä samaa intoa, odottamista ja onnellisuutta kuin kenellä tahansa, joka on aikeissa hankkia omaa tupsuhäntäänsä <3



Kaappi

Hahhah.. Varsinainen kaappiprojekti pääsee vihdoinkin käyntiin! :D
Eli homman nimi on se, että menen ensi viikolla Jyskiin(Sjoelta löytyy lähin), josko siellä olisi tiettyä vaatekaappi mallia, mitä avokilleni verkkokaupasta esittelin. Kyseessä on siis Vaatekaappi Price Star 3 ovea valkoinen. Työkaverini kysyi hämmästellen: "Mistä tämä kauhea jostain random komerosta hehkuttaminen oikein johtuu?? Onko sulla jo niin paljon eläimiä, että sun pitää hankkia uusi kaappi, jonne piilottaa niitä?" :D Heh. Ei sentäs, tai pitäisikö sanoa kyllä ja ei? Chinchillojahan varten tämä kaappi ihan oikeasti tulee. Meillä sinsut ovat eläneet mitä erilaisimmissa väliaikaisasumuksissa ja saaneet liikkua muutaman tunnin aina päivässä, mikäli olemme olleet kotona.

Ensin ajattelimme, että ostamme valmiit tornihäkit Saksasta tai teetätämme häkit tutulla puusepällä. Puuseppä ajatuksesta jouduttiin luopumaan miltei välittömästi, koska meille hyvin avoimesti kerrottiin, miten puuta käsitellään ja ruiskumaalataan, joten se ei todellakaan sovellu tähän tarkoitukseen. Lisäksi kustannuksissa ei olisi ollut mtn järkeä, koska sisäpinnat olisi pitänyt käytännössä rakentaa uudelleen jostain muusta materiaalista, jota ei voisi jyrsijän hampain tuhota tai ns. pissata pilalle.

Olen tilannut käytännössä kaikki meidän tehdas valmisteiset häkit Saksasta. En voisi kuvitellakaan muutamalle marsulle tai kanille parempaa vaihtoehtoa. Niitä on rasittavaa koota, purkaa ja liikutella, mutta näin muuten arjessa ne soveltuvat näppärästi vaikka minne! On nurkkaversiota, on normaali metrikakskymppistä ja kerrosmallia. :D Valitettavasti sinsuille tarjottavat häkit olivat todella pettymys.. Ne olivat joo korkeita, mutta eivät loppu peleissä niin korkeita, mitä kuva antoi ymmärtää. Luukkujen avausmekanismi oli tosi omituisen näköinen aluksi, mutta sitten keksin, että ei käy päinsä. Meillä saisi heti pistää toisenlaisen lukituksen, koska meidän pikkuiset osaavat avata tuommoisen.
Kaiken hassujen pikkujuttujen huipuksi paljastui se järkyttävin virhe koko häkissä! Pohjalla oli muovia! Voitko kuvitella?! Ymmärsin, että tässä oli haettu hienoa ideaa, että papanat putoilisivat pienien reikien kautta pohjalaatikkoon, jonka saisi ulkopuolelta vedettyä pois ja siivottua. Kiva idea joo, mutta toteutus! Oikeesti! Mielestäni sinsujen jalkapohjille ja varpaille ei ole hyväksi talsia muovin päällä alituiseen. Lisäksi mitäs sitten, jos pienet kynnet tarttuvat näihin rakoihin? Meillä on kerran saatu jo pienoiset sydärit siitä, kun ollaan löydetty pikkuinen sinsuvaava, jolla koko tassu on ollut yltä päältä veressä sen vuoksi, että pikkuinen kynsi on katkennut yön aikana.
Puhumattakaan siitä, että mitä tapahtuisi jos nuo riiviöt pääsisivät järsimään sitä muovia.. Ei hyvää päivää, mikään puruhan ei tuota pohjaa noilta uteliailta vintiöiltä kauaa piilossa pysyisi.

Mutta tosiaan. Päädyin sitten tutkimaan eri sivustoja ja tein tämän löydön:

Olen kerran jo ollut kokoamassa chinchilla kaappia, joten odotan todella innolla akkuporakone valmiina tämän saapumista. :D Joitain tarvikkeita pitänee vielä hankkia, koska ovethan tulee koota käytännössä ihan toisen näköisiksi. Saranat ja ovien kahvathan tässä on jo valmiina, joten hankintalistalle päätyy mm. puuosat, joista kootaan uudet ovet ja sitten tasoihin pitää hankkia materiaalia ja kiinnityspaloja. Totta kai myös oman työkalupakin sisältöä pitää täydentää ruuvien ym osalta. :)

Kaappi tulee olemaan n.144cm leveä, syvyyttä löytyy puoli metriä ja korkeutta ihanat 176cm! Aika paljon tässä on samaa näköä kuin meidän normaali vaatekaapeissamme, jotka olivat kiinteänä tässä asunnossa. Pohdimme myös, että tuonne kaapin päälle voisi ostaa myöhemmin erillisen pikku kaapin, joita myydään näihin ns.lisäosina. Vitsit mä rakastan sitä piirrettä tässä kämpässä(jota edellisessä ei ollut), että täällä todella piisaa korkeutta! Ah, nam. Eihän tämä koko homma olisi muuten edes mahdollista ja etenkin sinsut nauttivat siitä, että on sitä korkeutta ja näkee ympärilleen paremmin.
Näin ison hankinnan myötä tulee myös joitain muutoksia huonekalujen järjestykseen. Ensin mietimme häkkikaapin sijoittamista tuonne pitkään aulaan, mutta toisaalta se ei olisi mikään maailman paras paikka, kun siinä on "liikenne" kaikkein vilkkainta ihmisten tullessa ja mennessä.
Näillä näkymin joudun koota kaapin siinä huoneessa, jonne se sijoitetaan eli tuonne, missä muut eläimet ja tietokone sijaitsevat. Sohva varmaankin siirretään huoneesta pois samoin Neige marsun kulmahäkki. Neige muutti eilen kanin yläkertaan asumaan ja kyllä on ollut papparaisella ihmettelemistä, kun nyt näkeekin koko huoneen ja olkkarissa löhöäville ihmisille on helpompi huikkia, että tuokaa lisää namupaloja. ;D Kani ei tuumannut uudesta yläkerran naapurista yhtikäs mitään, onhan siellä ennenkin marsuja pörrännyt.

Olen tästä koko jutusta senkin vuoksi hyvin innoissani, koska kaikki niin sanotusti voittavat. :D Kani saa vihdoinkin sen tilaisuuden, että se voi päivät hyppiä valvomatta vapaana eikä tarvitse pelätä, että se hajottaa jotain tai sattuu jokin tapaturma, kun paikka saadaan plokattua kaniturvalliseksi. Harkitsin jopa koiraportin asentamista tuohon ovelle, jotta ovea ei tarvitsisi pitää jatkuvasti kiinni. Näin ilmanvaihtokin toimisi paremmin tuolla nurkkahuoneessa. Chinchillat saavat enemmän tilaa ja ennen kaikkea sitä korkeutta. Myös niiden ulkoiluttaminen helpottuu huomattavasti. Neige sai myöskin enemmän tilaa ja paremman paikan, kun näkee tietokoneruudun paremmin. ;) Tämä possu nimittäin nauttii siitä, kun saa katsella ja kommentoida avokin pelaamisia. heh. Kaiken tämän lisäksi minä saan jotain mieluista, omaa tekemistä ja näpertämistä tähän koulun ja työn ohelle.

Vuosi 2012

Ajattelin tehdä pientä yhteenvetoa ja katsausta liittyen viime vuoden poikueisiin. :)

 

Kuvassa "Team Pikkukakkonen"; Soppa & Terminaattori. <3

Gerbolassamme syntyi yhteensä 8 poikuetta.
Näistä poikueista kuitenkin yksi kokonainen poikue menehtyi,
joten 7 poikuetta kaiken kaikkiaan pääsivät luovutusiän(6vkoa) yli.
Viisi poikuetta koskivat diluutti projektiani ja vain kaksi poikuetta oli lilac tavoitteisia.
Poikasia syntyi näihin poikueisiin 31kpl, joista kuitenkin kaksi menehtyi naksutautiin.
Yhteensä siis 29 poikasta, joista kotiin jäi 7 poikasta, 3 poikasta muutti sijoituskotiin ja 2 urosta myytiin mahdollisen jalostusoikeuden kera, eli ns. puolisijoitus. Loput porukasta myytiin lemmikkikoteihin tai oleilevat yhä meillä etsien sitä omaa lemmikkikotiaan.
Uroksia syntyi 16 kpl ja naaraita 13 kpl.
Värijakauma oli seuraava:

5x Black
1x Dilute nutmeg
4x Lilac
2x Patched (black & nutmeg)
2x Pied (black)
1x Silver nutmeg
12x Slate
2x Yellow fox

Kuten näkyy, resessiivit ovat hauska juttu; e:tä ja g:tä on tullut vähän sieltä sun täältä mukaan kuvioihin aiheuttaen sen, että meillä vilisee pesissä sinisten ja harmaiden sijasta kaiken maailman karkin värisiä otuksia. :D Tässä näkee sen kasvatuksen haastavuuden. Läheskään aina ei tule sitä, mitä toivoo. Tulevana vuonna aion todella paneutua ja keskittyä siihen, että miten saisin yhdistelmistä ulos sitä, mitä tarvitsen. Myös näiden "väärän väristen", mutta oikeiden resessiivien(kera vähän muiden ei niin toivottujen resessiivien) omaavien eläinten valjastaminen osaksi kasvatussuunnitelmaa on haastavaa. Lopputulos on hyvinkin tuuri kauppaa. Sinisten kasvattamisessa resessiivit aiheuttavat lähestulkoon jatkuvasti (slaten)harmaita hiuksia, sillä moni kasvattaja ulkomailla kasvattaa kaikkia värejä diluutin alla tai on käyttänyt hätätapauksessa laajalta nutmegeja, silver nutmegeja ja slateja apuvärinä tai mahdollisesti mustia eläimiä, jotka kantavat perimässään edellä olevia. Odotan innolla tämän uuden vuoden poikueita, sillä viime vuoden yhdistelmät ovat olleet eräänlaista kulmakivien rakennusta kasvatukselleni. Tiettyjä välitavoitteita ollaan siis saavutettu ja tästä on kivaa jatkaa hyvillä mielin etiä päin. :)

Suunnitelmia

Monet suunnitelmat kasvatuksen osalta ovat viime aikoina menneet täysin puihin. Moni "ovi on sulkeutunut", jos tätä termiä nyt voi tässä yhteydessä käyttää. Tietynlaisia esteitä ja haasteita on tullut koettua ja tuossa kasvattaja kaverilleni totesinkin, että tuntuu kuin jonkinmoinen seinä olisi tulossa piakkoin vastaan. 

Tällä hetkellä tuntuu, että ne kaikkein epätodennäköisimmät ja viimeisimmiksi jätetyt yhdistelmät saattavat sittenkin olla käytännöllisiä ja toteutuskelpoisia, joita on tullut tuolla pöytälaatikon perällä haudottua. Aika näyttää. Aika huonosti on kiimoja tullut näin talvisaikaan bongattua ja mietinkin tuossa jo, että pitäisikö naaraiden terrojen ylle laittaa kenties lisävalo tms. Muutaman vanhus gerbiilin olen joutunut lopettamaan pahojen hengitystieoireiden ja yleiskunnon nopean heikkenemisen vuoksi ja muutamalla nuorella gerbiilillä on lääkekuuri juuri meneillään.

 

Jos nämä tulevat gerbiili yhdistelmät tuottavat tulosta, saattaa meillä tulla resessiiveistä johtuen aikamoista sekameteli soppaa aikaiseksi. Otan kuitenkin sen riskin, sillä kaikkien näiden värien sekaan saattaa syntyä sitä jotain, jota kovasti ja sitkeästi yritän saada aikaiseksi. Aikas jännittävää. En ole ennen edes pohtinut näin "monimutkaisia" yhdistelmiä.

 

Kotisivuja pitäisi alkaa oikein urakalla päivittämään ja lisäillä tekstejä, joita olen myöskin hautonut pääkopassani jo tovin.

Kameran piuhaa en ole onnistunut ikävä kyllä vieläkään löytämään, joten kaivelin koneen syövereistä yhden minulle tärkeän, minua inspiroivan ja tilanteeseen sopivan kuvan:  

 

Kuva on viime syksyltä. Kuva tuo mieleen vasta leikatun ruohon ja sateen tuoksut.

Perinteinen kuva Pohjanmaalta, mutta tämmöiset tuovat usein mieleeni ajatuksen:

 

 

"Vaikka minkälainen seinä tulisi vastaan, tie vie aina jonnekin." 

Joulun jälkeen.. on tammikuu

Ja tunnelma jos mikä on hieman haikea.. Paljon taas ehtinyt tapahtumaan.

Kourallinen kasvattejani on lähtenyt jälleen suureen maailmaan, mutta oikeanlaisella ja rauhallisella kotiutumisella ja tutustumisella on muksuista kuulemma kuoriutunut viime viikkojen aikana todella seurallisia ja reippaita gerban alkuja. :) Tällaisia kuulumisia on mukavaa saada kuulla. On ihanaa, miten kodit ovat ottaneet neuvoistani oppia ja pidän erityisesti siitä, että eläimen kotiutumisrauhaa sun muita asioita kunnioitetaan. Tietää myyneensä muksut oikeaan kotiin, kun ei heti soitella perään kärsimättömänä:"Se ei rakasta mua, se pelkää mua!" :D Pienen gerbiilin elämässä tapahtuu kuitenkin todella iso muutos, kun ensin vieroitetaan emosta ja sitten ei välttämättä olekaan ketään aikuista gerbiiliä tukena ja turvana, vaan lähdetään kaksin tai kolmistaan sisarusten kesken tuiki tuntemattomaan maailmaan, jossa äänet, tuoksut ja asiat voivat poiketa todella paljon siitä, mitä täällä minun luonani on. Olen kyllä niin tyytyväinen ja onnellinen, että olen saanut tavata nämä muutamat uudet perheet ja tutustuakin heihin. Tieto siitä, että kasvatti on juuri oikeassa paikassa ja voi hyvin, on välillä sanoin kuvailemattoman hieno tunne <3

Olimme 14.- 20.12 noin viikon lomareissulla Vuokatissa kaveriporukalla. Viikko tuli vain maattua, syötyä, luettua, juteltua ja vahdaten elokuvia. Kävin ensimmäistä kertaa myöskin keilaamassa ja pitkästä aikaa uimassa. Edellisestä uimahalli reissusta onkin jo useampi vuosi. Tosin en kyennyt uimaan kuin kahtena päivänä, koska allergia vei rasvoista ja lääkkeestä huolimatta jälleen voiton ja olinkin sitten pari päivää ihan nuupallaan ja vintti sekaisin. Pohjoisessa maisemat olivat varsin kauniit(saatoin istua monta tuntia kaffipöydässä vahdaten auringonlaskua), mutta eipä sitä sitten tullut oikeastaan kuviakaan otettua koko sinä aikana, mitä siellä olimme.

Siskoni huolehti kaikista eläimistä meikäläisen ollessa lomalla. Pakko sanoa, että kyllä sitä kaipasi kovasti takaisin ihmisten ilmoille, tuttujen luo ja miltei viikko ilman mitään eläintä oli suorastaan kummallista. Sitä alkoi jo tuntea itsensä ihan sakiaksi, kun puhui paljon itsekseen. :D Normaalisti siis kuljeskelen ympäriinsä höpötellen, kun kani pomppii perässä ja jaloissa. Sitä pisti myös merkille, että aamut eivät meinanneet lähteä mitenkään päin käyntiin, vaan tuli maattua puolille päiville, kun ei aamu alkanutkaan eläinten kanssa. Jotenkin siitä tulee vain rutiini, kun aamu alkaa marsuja tervehtiessä, kania pyöritellessä ja lisäillessä gerbiileille pahvia, vettä, ruokaa ja niin edespäin. Viikkoon en tullut syöneeksi juurikaan hedelmiä tai vihanneksia(C-vitamiinista puhumattakaan) siten kuten normaalisti. Näköjään nuo elukat ovat vaikuttaneet syömisillään myös omaan ruokavaliooni. :D

Neiti eläintenhoitaja olikin sitten ruokkinut eläimiäni oikein kunnolla. Tullessani takaisin kotiin, huomasin heti miten urokset ja jopa hoikimmat naaraatkin olivat keränneet viikossa reilusti massaa! Koko ruokasäiliö oli tyhjä(mitoitettu reilu viikoksi), joten tupsuhännille taisi tulla jouluruuat vähän etuajassa. heh. Oli muuten positiivinen yllätys, että sisko oli ulkoiluttanut kania, sylitellyt ja silitellyt marsuja sekä käpälöinyt myös gerbiileitä poissa ollessani vaikken tätä todellakaan vaatinut saatika pyytänyt. Ajattelin, että pelkästään tämän sakin pakolliset hoitamiset viikon jokaisena päivänä raskaan koulupäivän päätteeksi on varmaan hyvin rasittavaa, mutta eipä se sitten vissiin näin olekaan. :D Ette arvaa miten säikähdin, kun soiteltiin ja sisko ilmoitti, että joo, olin teillä muutes sitten reilut kolme tuntia. Luulin jo, että ei hitsi nyt on sattunut jotain tai jokin eläin on jotenkin päässyt karkuun ja sitä on metsästetty ties mistä sohvan alta monta tuntia. ;)

Chinchilla vauvat olivat pötkähtäneet viikossa huimasti! Kyllä niistä vain aika isoja neitejä tulee <3 Emo on selvästi vieroittanut niitä yhä enemmän iän karttuessa. Pian saammekin alkaa tosissaan suunnittelemaan paperilla tulevien cincuhäkkien toteuttamista, sillä tällä hetkellähän kaikki asuvat väliaikaisesti pienemmissä(toki eläinsuojelulain täyttämät mitat) häkeissä ja sen vuoksi ulkoilevat todella usein. Nämä uudet häkit tulevat siis olemaan huomattavasti massiivisemmat. Haaveena olisi saada ihan lattiasta kattoon ulottuvat korkeat tornihäkit.
Tällä hetkellä Juniorin tilanne pistää mietityttämään. Vaihtoehtoja on useita. Poikavauvaahan näille ei siunaantunut, joten edessä on joko kastraatio ja kaveriksi tulee joku tästä kolmen porukasta. Elämä yksin erossa muista, mutta häkit vierekkäin(tämä ei mielestäni ole edes vaihtoehto, kuulostaa kamalalta ja eläimiä stressaavalta). Tai sitten mahdollisesti viidennen cincun hankinta kasvattajalta. Jälkimmäinen kuulostaa aivan sairaan ihanalta, mutta tuskinpa siihenkään päädytään, sillä mielestäni neljä piisaa jo vallan mainiosti. Juniori meinattiin vuosi sitten leikkuuttaa, mutta tuolloin aikeesta luovuttiin vasta lekurin vastaanotolla pöydän ääressä. Riski on kuitenkin aina olemassa ja Junnu oli tuolloin vielä suht pienikokoinen. Nythän tilanne on toinen jälkimmäisen asian suhteen, mutta sitten tuo nukutuksen riski. On sitä nähty tapauksia, että isompikin eläin on jäänyt heräämättä. Hyi, en pysty edes ajattelemaan tätä asiaa tämän enempää.

Tässä joulun alla 22.pv Moonwell's Furtive Inquest "Mooni"(3v 1kk) nukkui yön aikana pois. Ikävä on kova, mutta toisaalta olen onnellinen, että tässä kävi näin. Mooni sai elää koko elämänsä terveenä ja nyt, kun aika täällä tuli täyteen, se sai vain nukahtaa pois. Ei tarvinnut lähteä kuskaamaan lopetettavaksi tai alkaa itse lopettamaan hiilaripöntöllä. Mooni pääsi rakkaan ystävänsä Toran kanssa jatkamaan siitä mihin kaverusten yhteinen matka viimeksi jäi. :') Kiitokset Suville maailman ihanimmasta muumigerbiilistä <3

Hetken ehdin jo luulla, että toinenkin Moonwellsiläinen joutuu lähtemään meiltä paremmille purumaille, mutta onneksi kävi toisin. Yhtenä aamuna huomasin, että Stressillä ei ollut kaikki kunnossa. Pörhöinen turkki ja sameat silmät viestivät ehkäpä kivusta. Tein karmaisevan löydön. Syystä x oli herra nähtävästi pureskellut omaa häntäänsä. :/ Reipas kuukausi sitten Illi teki samoin! Illin tila ei tosin ollut näin paha mitä Stressin. Vanhan herran häntä alkoi tulehtumaan todella nopeasti ja Ditrim kuuri ei näyttänyt ensin vaikuttavan mitenkään itse häntään, vaikka Stressin jaksaminen ja normaali riekkuminen palautuikin entiselleen. Sinnikkäästi jatkoin kuuria ja herra otti lääkkeet vastaan todella nätisti. Nyt pari viikkoa myöhemmin voin todeta, että selviämmehän me tästä sittenkin. Ainoa asia, mitä tästä jäi muistoksi on se, että Stressin häntätupsu on nyt lopullisesti mennyttä kalua. Kaunis valkoinen tupsu jäi uupumaan ja tilalla oon musta töpöhäntä. Ankara tulehdus ajoi tähän, mutta muuten eläin on nyt kunnossa eikä noin pienen palan puuttuminen vaikuta onneksi tasapainoon. Säikähdyksellä selvittiin, mutta edelleen mietityttää, että mikä tämän oikein aiheutti? Kumpa nuo pikkuiset osaisivat kertoa.

Sitten vielä semmoinen positiivinen yllätys, että meille saapui Vuokatin reissun jälkeen joululomalaisia! :) Kasvatti rouvat Starba ja Maisu saapuivat pitkästä aikaa vierailulle. Molemmat olivat kyllä muuttuneet niin kasvoiltaan kuin turkiltaankin. Vitsit pitää oikeasti lainata kaverilta järkkäriä, että muutkin saavat nähdä miten sininen geeninä vaikuttaa muihin väreihin! Starban mustasta turkista ei sitä niin helposti huomaa, mutta ero on kyllä havaittavissa, kun lyö viereen saman ikäisen naaraan, jolla on suurin piirtein pelkkää mustaa taustalla. Värit ovat ihan erilaiset. Maisua en välttämättä olisi edes enää tunnistanut, jos se oltaisiin tuosta vain nakattu mulle käteen. Kastanjan ruskeasta nutmegista ei ollut enää tietoakaan! Maisu tuo mieleeni ihan jonkun rust pointin tai jotain.. Laimennusta värissä on ollut havaittavissa jo pienestä pitäen, mutta nyt parin ikä vuoden korvilla(välillä 1,5-2v.) on tapahtunut suuri harppaus värissä. Tästä on vaan kerta kaikkiaan pakko saada hyvä ja havainnollistava kuva joku päivä!

Tällä hetkellä mua jaksaa kiukuttaa se, että olen napsinut vaikka millä mitalla kivoja kuvia, mutta en saa niitä nytten koneelle, koska piuha on kadoksissa. :( Tuun kohta hulluksi ellen löydä sitä! Sitä paitsi, ilman kuvia ei ees huvita blogia kirjoittaa. :D Pelkkä teksti tuntuu niin kököltä. Kuvissa vaan on sitä jotain, ne kertovat usein enemmän kuin tuhat sanaa ja ne ovat omanlaisiaan muistoja.