maanantai 13. elokuuta 2012

Mikä tulee H:n jälkeen?

No tietysti... I ? ja Ehkäpä myös J ?! Entäpä miltä kuulostaisi kuudes diluutti poikue..? En keksi mitään niin kuvaavaa sanaa tämän kesän poikasbuumille kuin OMG! Kauan on poikasia odoteltu ja tuskailtu, kun näyttää, ettei mistään tule mitään ja sitten kas kummaa... poikasia alkaa putkahtelemaan kuin sieniä sateella! Mulla on ollut aivan sanoin kuvailemattoman aurinkoinen olo näiden poikueiden johdosta. <3
Mun piti ihan oikeasti miettiä, että mikä kirjain tulee H:n jälkeen aakkosissa, koska siitä tuntuu olevan niin ikuisuus, kun olen viimeksi saanut nimetä lilac tavoitteisia -poikueita.

Olin suunnitellut I -poikuetta pääkopassani jo pidemmän aikaa(oikeastaan jo keväästä 2011 asti), mutta mikään ei tuntunut menevän yks yhteen. Aloin jo olla kovinkin tuskastunut asian suhteen kunnes avasin suuni eräälle ystävälleni. Tässä siis "tarinan" opetus: AINA, kun on jotain ongelmia, pitää kilauttaa kaverille, oli ne ropleemat sitten ihan mitä tahansa. :D Kävi siis ilmi, että ystävälleni oli tulossa gerbiili ulkomailta, jota voisin mahdollisesti käyttää. Kyseessä oli uros, joka oli lähtöisin aivan ennen kuulumattomasta paikasta. Agouti uros Berlusconi oli saapunut pitkän matkan takaa Italiasta! Berlusconi oli kuulemma nimensä mukaan hyvinkin naistenmies ja ensimmäisen kuvan siitä nähtyäni olin heti avoinna ajatukselle: miksipä ei?! Kauniin isot silmät, sievät pyöreät korvat, nätin punertava ruskea turkki ja uskomattomalta kuulostava paino(ikäisekseen) tekivät heti vaikutuksen. Olin joskus aikaisemminkin miettinyt, että voisin ihan kokeilu mielessä joskus teettää lilac x agouti yhdistelmän ja katsoa mitä sieltä on tuleman. Nyt se olisi mahdollista ja vieläpä siten, ettei tarvitsisi hankkia omiin nurkkiin "väärän väristä" eläintä viemään terraario tilaa ja mun tuurilla en ikinä olisi löytänyt yhtä komeaa urosta. Afro(ja totta kai kämppis Zervo) lähti näyttelyreissun ohessa astutuslainaan ja minä lupasin neitokaisen hakea takaisin kotiin heti, kun alkaa siltä näyttää, että masussa saattaisi polskia jokunen pikku otus.

Neideistä ei minun tarvinnut murehtia, ne olivat hyvissä tassuissa ja käsissä parin tunnin ajomatkan päässä ja sain kuulla jatkuvalla syötöllä, mitä sinne suunnalle kuuluu. :) Afro tuotti hieman päänvaivaa ystäväni luona, sillä se on isohko naaras, joka on hieman plösö (näin kauniisti ilmaistuna), joten otappa siitä sitten selvää onko se taas ahminut napansa täyteen vai tiine, kun eläin näyttää jo valmiiksi uimarenkaan nielaisseelta. :D Viimein koitti se aika, että sain lähteä noutamaan flikkoja takaisin ja heti nähdessäni Afron sanoinkin, että kyllä se todellakin ON tiine! Mahtavaa!
Alkuviikosta pistin terran kuntoon, perjantaina Afro ei todellakaan ollut oma itsensä ja menin vähän huolissani nukkumaan. Lauantai aamuna mulla oli vastassa hyvin nälkäinen ja janoinen mamma sekä tämän kämppis, joka lämmitti viittä pienokaista <3 Olin ihan onnesta soikeana. Tulipa sieltä sitten agoutia, tiedän jo kodit, tulipa sieltä blackiä tiedän jo sijoituskodit tai tulipa sieltä lilacia tai argentea(tunnetusti olen heikkona näihin ihanuuksiin ja pitkään olen haaveillut ihan ikiomasta) niin saisivat jäädä kaikki kotiin.

Tämmöisiä pieniä hilsetukkoja, ikä 9vrk.


Poikasten sukupuolet olivat aika yllätys, tasan yksi naaras ja neljä urosta. Lilacia onneksi löytyi molempia sukupuolia (kotiin, kotiin, kotiin! sanoinko jo, että jäävät kotiin? :)), blackistä päätin jo aika varhain, että se saa jatkaa matkaansa lemmikkikotiin ja nämä kaksi kellertävää kummajaista jäivät tuottamaan pään vaivaa. Hihkuin jo saaneeni oman (lemmikki)argenten, mutta toisin kävi. Pojat paljastuivat yellow foxeiksi! Oikeasti! Mä yhdistän ruskeaa ja harmaata ja saan keltaista! Tiesin, että isänisä on yellow fox, mutta että myös Afron taustalta löytyi e! wtf? Sukutauluja tutkiessani pääsin neljänteen sukupolveen asti kunnes hoksasin, että niin.. Afron suvun toinen puoli polveutuu Hollannista asti ja sieltä ei ole säilynytkään kovin tarkkaa sukupuuta. Tämä pikkuinen e -geeni on matkustanut resessiivinä usean sukupolven yli ja päätti hypätä nyt esiin. Aika villin näköinen sukutaulu.. Pelkkää blackiä ja lilacia +kuviolla ja nyt foxeja. Heh.

Toinen yf poika muutti black pojan kanssa kotiin, jossa yksi kasvattini oli jäänyt kaverin kuoltua yksin. Lilac naaras ei ole saanut vielä kutsumanimeä, mutta se jäi asustelemaan vanhan lauman jatkoksi eli emä Afron ja "täti" Zervon kanssa. Lilac poika eli tuttavallisemmin "Illi" asuu vielä toistaiseksi yf veljensä kanssa. "Aurinkopojaksi" haukuttu mukula muuttaa vasta syyskuussa uuteen kotiin, joten se saa viettää vielä muutaman kuukauden velipoikansa kanssa. Illiä yritän myöhemmin samaan laumaan Jeesuksen ja Termiksen kanssa. Pojat ovat aika avoimia tapauksia ja aina valmiita hellyydelle, joten en usko, että pistävät kovin pahakseen tätä iloista tärpäntikkeliä laumassaan. Katsotaan. :) Äkkiä nämä ovat tästä pötkähtäneet ja on ollut ilo seurata näin aktiivisia, mutta silti niin helppoa porukkaa. Helpolla tarkoitan sitä, että käsittely on ollut todella vaivatonta ja poikaset ovat suhtautuneet suurella uteliaisuudella vaikka ihan vieraskin käsi olisi laskettu terraarioon. Ei ole tarvinnut myöskään pelätä, että nämä sinkoilisivat suin päin minnekään tai jännittäisivät jäykkinä ja liikkumattomina kädellä. Todella reipasta sakkia kaikin puolin. Jännittävää, kun kerrankin on yhdistelmä, joka ei ole ns. omille mitään sukua ja taustoilta löytyy niinkin erikoiset maat kuin Italia ja Hollanti. Hieman hymyilyttää, kun kaverini onnitteli ja nosti eräässä baarissa kippikset tämän poikueen johdosta ja taustalla soi ihana International Love. ;) 

    
    




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti