torstai 17. maaliskuuta 2016

Täydennystä


Papukaijoille ja gerbiileille vähän täydennystä ruokavarastoihin. Normaalisti en osta ulkolinnuille tarkoitettuja auringonkukansiemeniä lemmikeille, koska tuolla seassa on ties mitä tikkua ja murua, mutta tällä kertaa ei ollut vaihtoehtoja, joten seulontaanhan tuo meni ennen eläimille nenän eteen päätymistä. Sallisen pähkinöiden puhtauteen olen aina ollut tyytyväinen. :) Hirssintähkien hinnat vaihtelevat nykyisin ihan hurjasti! :O Myös laatu on tietyissä paikoissa vähän mitä sattuu... Ei oikein napannut maksaa 8,90e sellaisesta olemattomasta rangasta, josta roikkui ihan muutama hirssipallo ja loput olivat varisseet pussin pohjalle muruiksi. Hirssintähkän pitää kuitenkin olla nimensä mukaisesti tähkä, eikä mikään risu. 


Neitsikoille lähdin kokeilemaan aivan uutta ruokaa, sillä olen ollut viime aikoina melko tyytymätön erinäisten pussien sisältöihin. Neitokakadut eivät syö isoille linnuille suunnattuja pähkinöitä, kun eiväthän niiden nokat kykene niihin. Mitkään kuivatut isot ananaspalat tai chilin koukerot eivät myöskään kuulu ruokavalioon. Toisin sanoen on siis todella turhauttavaa ostaa ensin kallis ruokapussi ja todeta sitten, että siitä 3/4 jää syömättä. Versele-Lagan Prestige Loro Parque ei sisältänyt mitään ihmeellisyyksiä tai ylläreitä, siemenet olivat puhtaita ja kupit syötiin tyhjiksi hyvällä ruokahalulla. Todennäköisesti tulemme siirtymään tämän tuotteen pariin. Hieman tulin lisänneeksi ruokaan lisää auringonkukansiemeniä (niitä on siis ruoassa vähemmän kuin kuvassa), mutta muuten melko täydellisyyttä hipova tuote! :)    
Voihan kesä ja mansikat! Se kesä vain vielä puuttuu, mutta eiköhän se sieltä tule jo vastaan kovaa vauhtia (ainakin auringonvalon lisääntyneestä määrästä päätellen). Meillä tosiaan kaikki eläimet rakastavat mansikoita! Ihan sama onko tuoretta, pakastettua vaiko kuivattua. Kaikenlaisina menee.  

Uskallan väittää, että meidän Top5 -lista on seuraava:
(Järjestys toki saattaa vaihdella eri eläinten ja yksilöiden välillä)
1. Mansikka
2. Porkkana
3. Omena
4. Salaatti
5. Kurkku

                                                        
          "Leikki on lapsen työtä." 

Vasemman puoleinen "tähtilelu" on ollut niin kovassa käytössä ainakin Mariskalla, että tähtien sakarat ovat kuin huomaamatta päässeet pyöristymään. Lelu oli ensin häkissä kuten kuvassa, mutta myöhemmin se laitettiin vaakatasoon, koska M tykkää ottaa sakaroista kiinni ja liikutella palikoita ketjua pitkin ees taas. Narua on kiskottu jonkin verran, mutta kokonaan sitä (kumma kyllä) ei ole saatu irti ja tuhottua.

Oikealla olevaan keinuun ihastuin heti nähtyäni sen Vaasan Eläinkeskuksessa! Ihanan voimakkaat värit (M varsinkin tykkää) ja ihan mukavan kokoinen tuo istumaorsi. Kyllä nyt kelpaa keinutella. Keinu ei päätynyt häkkiin, koska tarkoitus ei ole dumpata häkkiä kaattiksen näköiseksi ja linnuilla tulee kuitenkin olla sielläkin liikkuma tilaa. Keinu on ripustettuna eläinten huoneen kattoon koukulla. Tarkoitus olisi nyt alkaa sisustamaan huonetta lintuystävällisemmäksi ja kun turvallisuus saadaan taattua, niin linnut saavat olla vapaana myös sinä aikana, kun en ole itse kotona.

Vasemmalla kuvassa oleva lelu sai aikaan melkoiset naurut tänä aamuna, kun kuumepäissäni heräsin tuon pienen kilikellon kilkatukseen aamu kahdeksalta! M ilmaisi hyvin selvästi, että nyt olisi henkilökunnan korkea aika herätä ja alkaa tarjoilemaan aamupalaa. :D Sitten nuo pienet pussukkaiset. Rapeita porkkanatikkuja kanille ja gerbiileille. Linnuille Kräcker Trio-mix sisältää kolmea erilaista vitaminoitua herkkutikkua, jotka sopivat kivasti esimerkiksi viikonloppu eväiksi normaali ruoan lisukkeeksi. Tuotteet ovat sokerittomia ja vaativat vähän nokalta työtä. Mielestäni neitokakadun kuuluukin nähdä hieman vaivaa ruokansa eteen, koska luonnossakin ne käyttävät miltei valtaosan valveillaoloajastaan ruoan etsimiseen. Sitten! Tuo minigrip -pussi! ZuPreemin lintupellettiä oli annosteltu säkistä pieniin 3e:n kokeilupusseihin! Ihan huippua oikeesti! Itsellä on jäänyt täysin tämä tuote kokeilematta ihan pelkästään hinnan vuoksi. Pieninkin pussi on kahdelle linnulle todella iso ja maksaa heti sen useamman kympin. Ostappa sellainen ja totea, ettei linnuille kelpaa ja lähde sen jälkeen kaupittelemaan sitä jollekulle etiä päin. Ei kiitos. Nyt on kuitenkin upeaa päästä kokeilemaan tätä pitkään mietinnässä ollutta tuotetta, kun ei tarvitse satsata pelkkään kokeiluun hirveitä summia.



Tikkaat ostin linnuille häkkiin, jotta pohjalle laskeutuminen olisi alimmalta orrelta vaivattomampaa. Olen pistänyt merkille, että K tykkää istuskella niillä myös ihan muuten vain. Rouvan käytössä siis pääasiassa. Omenat ovat myös meillä suosittuja. Tällä kertaa tuoreiden sijasta halusin kokeilla miten kuivatut versiot maistuvat. Ensin vähän ihmeteltiin ja tassuissa pyöriteltiin, mutta kun ensimmäinen otti haukun, niin se oli sitten jo menoa ja koko lauma saattoi alkaa repimään samasta viipaleesta paloja itselleen. "Kuivatut kukkaset" päätyivät kanipapalle piristykseksi arkisten iltapala-annosten joukkoon. :)


Helille iso kiitos rullista! <3
 Saatiin iso kasa normaaleja wc -paperihylsyjä 
ja sitten erä vähän paksumpia kartonkirullia. 


(Kotitonttuilu sukat edustaa!) 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Merkittävä R -poikue

Gerbolamme vuoden ensimmäinen poikue syntyi keskiviikkona 20.tammikuuta! Tätä kirjoittaessani muksut eivät enää näytä kuvissa esiintyviltä kumidinoilta, vaan niistä on jo kasvanut lupaavia pikku turrikoita. <3 En tiedä miksi tykkään kuvata gerbiileitä juuri tässä kyseisessä "dinoiässä". Vähän reilun viikon vanhana gerbiili on vielä sokea. Korvat ovat avautuneet ja poikaset alkavat harjoitella liikkeelle lähtemistä. Turkkia ei vielä varsinaisesti ole, vaan iho niin sanotusti kuultaa läpi tulevaa karvapeitettä ja näin ollen poikasten väritkin ovat olleet jo tovin tiedossa. Osalla poikasista on jo paikka paikoin pientä karvansänkeä kasvamassa, mutta esimerkiksi jalat ja vatsapuoli ovat vielä jonkin aikaa tyystin karvattomia.

Poikaset nimetään jälleen murresanoin, koska ne ovat peräisin lilac linjastani. Molemmat vanhemmat ovat omia kasvattejani ja väreiltään isä on agouti ja emä black (isovanhemmissa siis mm. lilacia). Tämä poikue on monella tapaa merkittävä. Se on todennäköisesti viimeinen poikueeni tavalla tai toisella lilacien parissa. Vantaan näyttelyssä sain paljon uutta mietittävää ja vanhan kertaamista. Taka-alalla on pitkään ollut kauhistuttava ajatus siitä, että missä vaiheessa joudun alkaa käyttämään enemmän blackejä sinisten apuvärinä. Olen noudattanut sinisten jalostuksessa alusta asti yhtä ja samaa totuttua ja testattua kaavaa, joka ei ole kuitenkaan tuottanut haluamiani tuloksia siinä määrin kuin olisin tahtonut ja tarvinnut. Muualla Pohjoismaissa kyllä, mutta ei vaan minulla. Resessiivien kirjo on aivan liian valtaisa. Toisin sanoen poikueisiin ei tahdo syntyä sinisiä, vaan kaikkea muuta taivaan ja maan väliltä. Tilanne on aina lopulta turhauttavan samanlainen. Gerbola täyttyy vaihtoehto B:stä, C:stä ja D:stä, jotka eivät kuitenkaan tuota haluamaani A:ta tai sitten ne jäävät tyystin käyttämättä ja vievät turhan panttina terraarioissa tilaa. Teoria on kiva, mutta käytäntö toimii toisin. Olisiko vähän mahtavaa saada täydellinen musta gerbiili - ei niin millään resessiiveillä? Sitten iskee todellisuus taas päin naamaa kesken haaveiden. Black voi kantaa seitsemää eri resessiiviä... Hyvän tai edes jonkinmoisen blackin löytäminen osoittautui hyvin vaikeaksi. Suomessa todella moni kasvattaa blackiä, mutta harva panostaa puhtauteen. Useimmiten tilanne on se, että blackiä syntyy jonkun muunnoksen sivutuotteena ja tästä syystä ne kantavat aina jotain, jonkin mun värimuunnoksen resessiivejä. Kysymys siis kuuluu, mitä resessiivejä "haluan" ottaa näihin uusiin kuvioihini mukaan? Sinisten on pysyttävä sinisinä. Olen saanut arvokasta kokemusta viime vuosien yhdistelmistä ja kuin sattuman kautta tajusin, että tähän tilanteeseen ei välttämättä ole ainoana ratkaisuna ulkopuolelta hankittu eläin. Tunnen linjani. Tunnen lilacini. Ne ovat terveitä ja pitkäikäisiä lemmikkejä ja resessiivejä löytyy taustalta ihan pari. Sieltä ei löydy niitä pahimpia painajaisia, joten miksen tuota tätä tiettyä yhdistelmää omien blackien aikaansaamiseksi? Tavallaan uusi linja, jossa ei kummittele sitkeästi pikku g:t eikä ole pelkoa pointillisten geeneistä. Punasilmäisyys siellä toki on, mutta pidän sitä melko pienenä miinuksena, sillä totta kai sitä valitsee kahdesta pahasta aina sen pienemmän pahan. Punasilmäisyys ei ole näyttänyt näiden vuosien aikana kovin äkkiä putkahtavan sinisistä ulos, joten uskallan väittää, että se on resessiivinä (tässä tilanteessa ja linjassa) melko heikko. Teoriassa ja paperilla laskettuna joskus isokin prosentuaalisuus, mutta sitten törmätään taas siihen käytäntöön. No joo, mutta ennenkö tämä muuttuu yltiö puuduttavaksi ja kilometrin mittaiseksi jalostuspohdinnaksi, niin pälätän tulevaisuuden suunnitelmista sitten joku kerta paremmalla aikaa lisää. :D

Poikasten emo on tosiaan ensikertalainen ja se on näkynyt tietynlaisena sähläämisenä ja säpsymisenä. Loistava hoitamaan ja rauhallinen, mutta tuntuu, että ylireagoi ihan hirveästi kaikkea mitä voi kuulla ja nähdä. Nurru on luonteeltaan valpas tapaus, mutta kuitenkin kesy ja hyvin käsiteltävissä. Nurru tottelee myös lempinimeä pikku musta tai Snurru <3 Emo synnytti poikaset yhteen pesään ja pienen siistiytymisen jälkeen siirsi poikaset toiseen pesään. Nurru on kova flikka rakentelemaan juttuja ja tätä arkkitehtuurin juhlaa on saatu nähdä useaan otteeseen. Poikasia hoideltin kahdessa eri pesässä, toisessa oli neljä ja toisessa kolme. Monesti olen nähnyt Nurrun imettävän poikasia samaan aikaan, kun se on rakentanut pesää tai rakentavan pesää ja imettävän samalla poikasia? Mene ja tiedä. Hullunkurisen näköistä touhua. Välillä se imettää istualtaan ja repii samalla paperia, sitten se makaa kyljellä ja jyrsii samalla sivuttain makuultaan pahvia?! :D Poikasia syntyi alun perin huimat kahdeksan kappaletta, mutta yksi niistä hävisi parin päivän sisällä ja toinen (lilac näkyy vielä näissä kuvissa) menehtyi oletettavasti jonkinlaiseen tukokseen. Masu oli täynnä maitoa (ihan kuin jalkapallon nielaissut), mutta maitoa ei ollut kulkeutunut tai imeytynyt vatsalaukusta eteenpäin. Poikanen löytyi myöhemmin mörtin seasta haudattuna. Poikasia on nyt tosiaan kuusi jäljellä ja ne voivat erinomaisesti. Kolme agoutia (1u & 2n) ja kolme blackiä (1u & 2n). Agoutit tulevat kaikki etsimään lemmikkikoteja. Voidaan yhdistää O -junnujen kanssa, jotka tulevat nyt harkinnan jälkeen kuitenkin myös myyntiin. Blackit jäävät kotiin tai sitten tätä ainokaista black poikaa voi kysyä sijoituskotiin agouti isänsä kanssa. Isä ja poika muuttavat joka tapauksessa jossain vaiheessa yhteen asumaan. Tytöt jäävät kaiketi Nurrun kanssa asumaan, mikäli vaan mitenkään pystyn erottamaan ne toisistaan. Voi olla, että lähden taas totutusrumbaankin mukaan, riippuu ihan ajasta ja jaksamisesta. Näyttelyiden kannalta olisi totta kai helpompaa, että samassa laumassa olisi porukka keskenään eri värisiä.      


Pesä nro: 1. Kaikki (isopää) agoutit ja ainokainen black poitsu. 



Pesä nro: 2. Emo on juuri lähtenyt pois imettämästä. Kaksi nukkuu ja päällimmäinen venyttelee ja alkaa etsimään sopivaa nukkuma-asentoa. 




Rankkaa tämä pienten "nukkumattien" elämä, kun on jatkuvasti taju kankaalla <3



Pienet letkuhännät.



Girls, girls girls...



"Pylly vasten pyllyä! Mutta hei, minne se mamma oikein meni?"



Luonnonvalossa kuvattuna. 
Tulipa tutkittua sekin, että missä täällä uudessa kodissa kannattaa gerbat kuvailla. :)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Surmanloukku

Sitä sanotaan, että gerbiilien yksi yleisimmistä kuolinsyistä ovat tapaturmat. Allekirjoitan tämän täysin. Ensimmäinen lemmikkigerbiilini menehtyi juoksuttamisen yhteydessä (kaiken piti olla tarkkaan mietittyä, harkittua ja hallittua) ja tämän raskauttavan syyn vuoksi en suosittele juoksuttamista kenellekään. Juoksuttaminen ei ole tunnelinkaivajalle välttämätöntä saatika parasta aktiviteettia. Pahimmillaan se voi saada laumatoverit riitaantumaan pahasti keskenään. Juoksuttamisessa on aina omat riskinsä, jotka on hyvä tiedostaa. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun saa lukea netistä, miten gerbiili kuoli jäädessään päästään kiinni suihkutiloissa olevan lattikaivon ritilään. Tai miten täysin turvalliseksi tehty juoksutusalue osoittautuikin ei-niin-turvalliseksi, kun huoneeseen astui perheen kissa tai toinen ihminen, joka liikkuikin saaliseläimen silmin arvaamattomasti. 

En osaa sanoa, mikä tämän kirjoitukseni varsinainen pointti on (tahdon vain purkaa nämä ajatukset), mutta tulipa todettua joulun alla, että voi se vahinko tai tapaturma sattua siellä gerbiilin omassa turvallisessa terraariossakin. Kun on omistanut gerbiileitä yli kymmenen vuotta, sitä helposti ajattelee, että on kokenut kaikenlaista ja osaa varmasti varautua ihan kaikkeen. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Tästä kirjoittaminen tuntuu tälläkin hetkellä hyvin vaikealta, vaikka aikaa onkin kulunut. En useimmiten jää suremaan kuollutta pientä poikasta, jota en vielä oppinut tuntemaan. En myöskään "osaa surra" raskaasti jokaista kuollutta vanhusta, koska tiedän, että olen taannut niille parhaani mukaan hyvän ja pitkän elämän. Tiedostan, milloin on aika päästää irti ja mitkä ovat poikasen elämässä ne riskialtteimmat ajat, jolloin voi tapahtua vielä mitä tahansa. Olen menettänyt useamman kerran kokonaisia poikueita ja joutunut jättää usealle vanhukselle peräkkäisinä päivinä hyvästit. Nämä tilanteet ottavat aikansa päähän (ja sydämeen), mutta niihin löytyy yleensä aina se jokin tietty syy, mikä helottaa asian hyväksymistä. Eläimen aika vain täällä maan päällä tuli täyteen tai luontoäiti päätti korjata elinkelvottoman poikasen pois.

Otin melko raskaasti tämän tapaturman, jossa menetin kaksi noin vuoden ikäistä naarasta. Vaikka olenkin kasvattaja, en koskaan voi tai kykenisi ajatella eläimiäni pelkkänä jalostusmateriaalina. Koen ne enemmänkin lemmikkeinä, koska niiden kanssa tulee kuitenkin vietettyä aikaa, harrastettua ja ne kaikki oppii ajan saatossa tuntemaan. Gerbiilit ovat kaikki erilaisia persoonia, vaikka kaikkiin suurin piirtein päteekin se sama kliseinen totemus: Utelias ja eloisa. 
"Tie" oli kasvattini, joka oli ollut jo tovin myynnissä. "Huvi" oli persoonallinen isoine silmineen. Molemmat silmäteräni Kyllin pikkusiskoja. Molemmat naaraat olivat oikein nättejä ja kivoja kavereita, jotka tulivat toimeen isossakin laumassa. Huville oli suunnitteilla ensimmäinen poikue ja erittäin lupaava näyttelyura, jopa oma lauma jälkipolvineen. Tiestä alkoi ajan kanssa muodostua tärkeä. Olen heikkona punasilmäisiin ja lisäksi tässä yksilössä oli vain sitä jotain. Siskokset olivat sosiaalisia, helppoja käsitellä ja niillä oli luonne paikallaan. Kerrassaan ihania gerbiileitä, joiden riehumista ja rymsteeraamista oli ilo seurata.

Noh, eiköhän aloiteta ja mennä itse asiaan. Oli keskiviikko 23.päivä. Laitoin ilta kymmenen maissa joillekin gerbiililaumoille hiekkakylpyastioita. Tarkoitukseni oli ottaa ne muutaman tunnin päästä pois ennenkö lähden yövuoroon. Torkahdin sohvalle. Tuli kiire töihin, joten unohdin. Aamulla tullessani töistä olin liian väsynyt muistamaan koko juttua, joten kaaduin suoraan sänkyyn, kun sain kengät jalasta. Heräsin iltapäivällä ja aloin ruokkimaan eläimiä. "Sininen akkalauma" on jo gerbolassamme käsite ja se on aikaisemmin muodostunut neljästä naaraasta. Marraskuussa löysin Hailey mummon poisnukkuneena pesän perukoilta (tämä Aidan kuljettama ulkomaantuonti olisi tammikuussa täyttänyt 3v.), joten naaraita tässä laumassa oli nytten kolme. Kolmen sijaan syömään tuli vain yksi... Kylli. 

Metallista kylpyastiaa ei näkynyt päällipuolin missään ja hamppukuivikkeesta (oli meillä kokeilussa, en tykännyt useasta syystä) tehdyt tunneliverkostot olivat sortuneet. Sitten iski paniikki, otin Kyllin olkapäälle ja aloin vimmatusti kaivaa terraariosta kuivikkeita pois. Näky oli järkyttävä. Kaksi täysin koskematonta, mutta niin kylmää ja elotonta ruumista löytyi ihan terraarion pohjalta. Tukehtuneina paljasta lasia vasten, päällään metallinen surmanloukuksi muodostunut kupoli, joka oli vielä edellisenä iltana toimittanut kylpyastian virkaa. Gerbiilit olivat joukolla kaataneet astian väärin päin kylvyn päätteeksi. Kaivelu oli todennäköisesti aiheuttanut tunnelien sortumisen ja tämä kupoli oli salakavalasti alkanut laskeutua kohti pohjaa. Kuivikkeiden paino (meillä terroissa kuivikkeita on parinkymmenensenttimetrin verran, kuten gerbiileillä kuuluukin) oli aiheuttanut sen, että metalliastia oli painautunut lasia vasten siten, että tila oli täysin ilmatiivis. Uteliaat tytöt olivat sujahtaneet kipon alle ja siinä se. Sellainen surmanloukku. En voi toivoa muuta kuin, että toivottavasti kuolema on ollut nopea, vaikkakin inhottavaa ajatella, miten se henki oikeasti on lähtenyt. Sitä on useana päivänä ajatellut, että olisivatko ne olleet vielä elossa ja pelastettavissa. Miksi mun piti olla niin väsynyt? En kerta kaikkiaan osannut aavistaa mitään vaaraa tuossa niin rutiininomaisessa asiassa. En vieläkään oikein osaa täysin tajuta koko tapahtumaketjua, vaikka olen käynyt sen mielessäni useasti läpi. Todella huonoa tuuria matkassa...
  

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Vuosi 2015

Pieni katsaus viime vuoteen.

"Pahis" <3
Gerbolaamme syntyi viisi poikuetta. Yhteensä 13 poikasta, jotka kaikki selvisivät poikasiästä hengissä ja naksutauditta (!!). Uroksia 4 ja naaraita 9. Jätin tarkoituksella useamman poikasen kotiin kasvamaan ja kehittymään. Lopulta tästä porukasta viisi valikoitui jäämään kotiin. Osa kasvatustarkoituksia palvelemaan ja pari ihan muuten vain lemmikin virkaa toimittamaan harmaiden gerbsujen keskelle. 

Värijakauma oli seuraavanlainen:
1x Agouti 
1x Argente
1x Black
1x Blue
2x Dilute nutmeg
2x Dilute silver nutmeg
2x Dilute slate
2x Lilac
1x Pied (1kpl blue)

Ensimmäinen poikue syntyi heti tammikuussa (muuttorumban keskellä), mutta sitten seurasikin liki puolen vuoden tauko ennenkö seuraava poikue syntyi. Suurin syy tähän oli tilan vähyys, sillä terroja täyttivät edellisvuoden myymättömät poikaset. Talvella hyvään vauhtiin päässyt poikasbuumi tosiaan sai niinkin ankean lopun, että meiltä löydettiin lintupunkkeja maaliskuussa. Karanteenin vuoksi en voinut hankkia enkä luovuttaa eläimiä eteen päin. Monet (varatutkin!) poikaset jäivät käsiin viimeistään siinä kohtaa, kun luovutus olisi ollut mahdollista. Itse asiassa ihan viime viikonloppuna pääsivät viimeisetkin "muksut" tästä satsista omaan lemmikkikotiin. Piti vain odottaa, että se oikea koti ja ihmiset tulivat vastaan. Maaliskuussa sain jättää hyvästit Terminaattorille. "Termis" oli ensimmäisiä kotiin jääneitä diluutti kantajia (silver nutmeg), jonka kanssa käytiin paljon näyttelyissä. Lunki äijä, jota sai kuka tahansa käpälöidä tunti kaupalla. Vähän yli neljän vuoden elinikänsä aikana se on asunut kanssani neljässä eri osoitteessa. Niihin vuosiin mahtuu paljon hetkiä ja muistoja. Yleiskunnon heiketessä ja eläimen hiipuessa lopettaminen oli ainoa ratkaisu, mutta samalla se oli hyvin haikeaa.

Huhtikuun 18.päivä gerbolallemme hyväksyttiin virallinen kasvattajanimi: Hashtag's. Ensimmäinen nimivaihtoehto ei mennyt läpi useista yrityksistä huolimatta. Masensi ihan hiivatisti. Tilannetta ei helpottanut yhtään negatiiviset fb -keskustelut asian tiimoilta, joihin törmäsin ihan sattuman kautta. Kyllä sitä alkoi siinä vaiheessa taas surumielisenä seuraamaan vierestä, että jaa, tähänkö tämä harrastaminen on tosiaan mennyt joidenkin ihmisten kohdalla. Toivottavasti tuli hyvä mieli. Itsehän en voinut asiaa kommentoida ja tuoda tärkeitä pointteja esille, mutta olihan tuo viihdyttävää seurata vierestä, miten ihmiset (jopa muutama oma fb -kaveri) paasaa vauhkona keskenään tietämättä kenestä. 

Kesällä valmistuin koulusta. Syksyllä pohdittiin kasvatusta ja sen tavoitteellisuutta sekä omaa jaksamista ja hyvinvointia. Löysin uuden kipinän lemmikkipoikasten myötä. Lisäksi päätin palata liki kymmenen vuoden tauon jälkeen erään itselle tärkeän urheiluharrastuksen pariin. Syyskuun lopulla kävi ihmeellinen sattuma ja sen myötä yhdessä meidän poikueessa olikin hyvin poikkeuksellisen värinen poikanen. Naaras paljastui myöhemmin pitkäaikaiseksi haaveekseni. <3 Kuviollinen sininen! Vihdoinkin! Näin se vaan menee, että kun vuosi tolkulla yrität jotain roudata ulkomailta tai saada syntymään itselle, niin ei varmasti onnistu, mutta kun luovut koko ajatuksesta, niin johan alkaa tapahtumaan kummia! Ihan höpö yhdistelmä, josta haettiin pelkästään sinisten kantajia. Pahis on todella nätti ja väri kehittyy koko ajan. En tajua, miten noin upea oravamainen, pyöreä profiili ja valtaisat silmät osuu samaan päähän. :D Sulhanen on ollut valittuna jo tovin. Nyt vain odotellaan oikeaa ikää ja painoakin saisi kertyä vielä vähän lisää. Ehkä sitten ensi kesänä saadaan lisää sinisiä kuviolla ja ilman. (toivossa on hyvä elää...)

Joulukuussa ihan siinä joulun alla sattui ikävä tapaturma kahdelle gerbiilisiskokselle. 
Osa jo melko pitkällekin vedetyistä poikassuunnitelmista kariutui saman tien. Sinisten sukutauluja sai taas alkaa käymään läpi mietintämyssy savuten. Saa nähdä mihin suuntaan sitä mahdetaan purjehtia näiden uusien varasuunnitelmiemma kanssa. 
Joulun välipäivinä tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun arki alkoi nopealla syklillä pyöriä 35 neliön kokoisessa mini kaksiossa. Tilan ahtaus sai lopulta luvan riittää ja vuoden viimeisinä päivinä hankimme oman kodin. Tästä seurasi paluu takaisin tutuille ja turvallisille huudeille. Paljon on ehtinyt vuodessa sattua ja tapahtua. Niin hyvää kuin huonoakin.