Kuten aiemmin totesinkin, naaras poikanen sairasti naksutaudin läpi ja kokonsa puolesta se ei todellakaan olisi nyt valmis muuttamaan uuteen kotiin, vaikka luovutusikäinen onkin. Luovutusikäkin on niin suhteellinen asia. Siitä on pidettävä kiinni, ettei eläin lähde uuteen kotiin ennen sitä, mutta yhtä tärkeänä pidän myös kehityksen tarkkailua. Kasvattajan ei pidä luovuttaa kesken kasvuista poikasta uuteen kotiin. "Nurru" (joo, tämmöistä "työnimeä" tottelee hän täällä kotosalla. :)) voi hyvin, eikä sitä loppupeleissä ole tarvinnut hirveästi auttaa. Ruokahalua löytyy, mutta tuo velipoika on ollut se suurin syy, miksi ruokarauha on aina keskeytynyt ja neiti meinannut jäädä vähemmälle ruualle tai pikemminkin jämille. Siksi terraariossa on ollut nyt jo pidemmän aikaa useampi ruokintapiste, jotta sinne kupille ei tarvitse yrittää enää selviytyä ja sitten yrittää vielä pärjätä siellä, kun nälkäiset aikuiset ja pulska velipoika tunkee joka puolelta kyynärpää taktiikalla. Poikasten aikaan emojen terrassa ollaan miltei aina vapaalla ruokinnalla, eli kupissa on ihan jatkuvasti jotain tarjolla. Ihan emon palautumisen vuoksi ja poikasten riittävän ravinnonsaannin takaamiseksi.
Tosiaan. Tänään olisi sitten edessä tuon kotiin jäävän uros poikasen erottaminen omasta emostaan ja muutto toisten urosten seuraan. Normaali tilanteessa laittaisin pojan asumaan isänsä kanssa, mutta tässä tilanteessa päätin tehdä toisin. Illi isä on jo niin vanha, että pojalle ei välttämättä olisi siitä kovin pitkäksi aikaa seuraa (kamalaa ajatella näin, mutta faktat faktoina) ja jälleen kerran oltaisiin yhden uuden totutuksen edessä. Mun tuurilla se ajankohta ois vielä sitä aikaa, kun "Nisu" (joopa-joo. :D katsotaan jääkö vakituiseksi kutsumanimeksi. hehhee.) on kauheassa murkkuiässä ja käy kaikkien urosten hermoille. Totutuksien kanssa kannattaa aina olla edes jokseenkin pitkänäköinen.
Mulla on vielä vähän mietinnän alla, että minne tuon poitsun pukkaan. Viikonloppuna meille muutti eräs "takaisinmaksugerbiili", joka on vain muutamia viikkoja Nisua vanhempi. Btw, se siitä "ei enää yhtäkään urosta" -lupauksesta. Pojat voisivat tulla heittämälläkin toimeen, mutta Rotta ja Hattu ovat jo todistaneet sen, mitä tapahtuu, kun kaksi suurin piirtein saman ikäistä poijankoltiaista muuttaa yhteen asumaan. ;) Plussana ehdottomasti se, että pojille ei tarvitse hetkeen miettiä kavereita, mutta siihen ne plussat sitten jäävätkin. Ehdottomana miinuksena se fakta, että laumassa ei ole tällä hetkellä tietääkseni varsinaista pomoa. Ei siis minkäänlaista laumahierarkiaa. Pojat ovat ja elävät kuin pellossa ja riehuvat minkä kerkeävät. Poikien murkkuikä oli raivostuttavaa aikaa ja jatkuva kädenvääntö oli jo miltei johtaa siihen, että harkitsin vakaasti poikien erottamista. Hattu kiusaa, Rotta huutaa. Hattu vipeltää, Rotta ylensyö. On meillä siinä parivaljakko. Huoh. Ihan vain vinkki viitonen! Siihen on syynsä miksi itse suosin ja suosittelen muillekin, että hankkikaa eri ikäisiä gerbiileitä samaan laumaan. Ei tarvitse odottaa syrän sykkyrällä, että koskahan sieltä löytyy joku pahoin mätkittynä tai jotain vielä kamalampaa. >:[
Nisun voisi ehkä laittaa johonkin poikaporukkaan kolmanneksi, mutta... En tiedä, riippuisi niin uroksista. Hattu ja Rotta ei ainakaan saa sitä "kunniaa", että poikamiesboksiin muuttaa yksi uusi rellestävä sinkku... Mä en halua kokea mitään gerbiilien BB -talo meininkiä kaikkine gerbiilisuhdekoukeroineen. (<- no joo, on siinä termiä kerrakseen. :D) Tuo "lauma" on muutenkin jo niin menetetty tapaus, että sinne pitäisi varmaan heittää joku ikäloppu urpo rane pitämään pojille jöötä. Tiqulla ja Pokalla alkoi yhteiselo lähteä pitkän totutuksen päätteeksi niin hyvin käyntiin, että en halua pilata vahingossakaan noiden kahden kaveruutta jollain riehuvalla pikkumiehellä. Pienen Tiqun suuri ego ei välttämättä kestäisi sitä, että joku toinen saattaisi ottaa sen paikan ällösöpönä pikku höpöläisenä, joka saa kaikilta kaiken anteeksi. Lisäksi tämän varjolla nousta hierarkiassa ja oleskella kuin kukkona tunkiolla. Tähän väliin pieni huomautus! Tiqu ei ole jalostueläin. *tyrsk* Se on ihan kaikkea muuta. :D Kotia se sai jäädä maskotiksi vain sillä verukkeella, että mieheni tykästyi siihen. Vaarana on, että tykästyy vielä Nurruunkin ja sitten on taas oikeiden jalostueläinten paikat kortilla. Nurru siis toki etsii sitä omaa kotia. Kyselyitä siitä ei ole yhtäkään. Myytävät osiosta sille saattaisi löytyä heti joku kiva gerbarouva kaveriksi. :)
Todellisuudessa pojan päälliväri on huomattavasti tummempi.
Mutta takaisin Nisuun... Nisukaan ei käytännössä ole jalostuseläin. Vai onko? Aika näyttää. Ei kuitenkaan palvele mun kasvatustani juuri mitenkään. Kivaa näyttelykaveria siitä toivoisin ja eräänlaista valoa tähän tummanpuhuvaan seurueeseen. Nisu on herättänyt paljon muistoja. Se on saman värinen ja yllättävän samanoloinen, mitä mun ihka ensimmäinen gerbiili. Ihan kuin olisi saanut jotain pientä Ticosta takaisin näiden reilu kymmenen vuoden jälkeen. :') Nisu on semmoinen sievä ilopilleri. Punasilmäinen aurinkogerbiili. Helpoin ratkaisu tällä hetkellä olisi varmaan laittaa se asumaan isoveljensä kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti