sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Syksy on täällä

"Mulla on vuodessa vaan yksi kesäloma
satanu siitä puolet jo tosi kiva
Mä oon tehny töitä vaan apinana
mulla on sotkunen grilli ja takapiha
Ja mä päätän et tää on nyt Costa Rica"

Hui! Melkein puoli vuotta kesti meidän radiohiljaisuutemme... Mutta elossa yhä ollaan! Tämän kappaleen sanojen turvin sainkin taas pientä inspiraatiota lähteä kirjoittamaan edes jotain. Monen monta tekstin pätkää makaa julkaisemattomana luonnoksena, kun ajatusta on ollut vaikeaa saada pysymään kasassa ja tekstin muotoon asti. Työt ja töihin valmistautuminen ovat vieneet päivistä suurimman osan ajasta ja sohvalle päästyään sitä on alkanut taas väsyneenä murehtimaan maailman menoa. Viime aikoina häntää on vienyt alaspäin läheisen ihmisen sairastelu ja tuleva leikkaus. Nyt, kun tämän asian suhteen ollaan päästy paremmille vesille, saa alkaa jännittämään toisen tärkeän ihmisen puolesta. *huokaus* Viime aikoina on tuntunut siltä, että arkeen ei saa mitenkään mahdutettua harrastuksia mukaan. Kun nämä kolme niin tärkeää asiaa jää vähemmälle tai tyystin olemattomiin, alkaa jaksaminen ja kiinnostus töissäkin hiipua aika ajoin. Taidan todella olla loman tarpeessa tai jotain... Onneksi viikonloppuina on ehtinyt nukkumaan kunnolla, haaveilemaan siitä mahdollisesta "kesälomasta" (joka ei nyt sitten olekaan sanan varsinaisessa merkityksessä kesäloma) ja siivoamaan sitä sotkuista takapihaa, josta laulussakin lauletaan. ;)

Gerbiilien terraräkkiprojekti on tosiaan ollut jäissä tovin, vaikka tarkoitus oli, että meillä olisi jo kesäkuussa täysin uudenlainen gerbola. Vanhalla siis mennään, kunnes saan järjestetyksi lisää aikaa tälle projektille. Eivätpä nuo eläimet onneksi siitä millään tavalla kärsi, vaikka asuvatkin vielä vanhoissa terroissaan. :) Eroavaisuuksia uusien ja vanhojen välillä löytyy jonkin verran. Tarkoituksena on saada kokonaisuudesta käytännöllisempi. Plussaa on, että laumat ja parit saavat käyttöönsä tulevaisuudessa enemmän tilaa. Lisäksi monet pienet ja arkiset ongelmat poistuvat, kuten esimerkiksi se, että yksinasuvien gerbiilien ei tarvitse enää viedä yhtä kokonaista terraariota gerbolasta, vaan yksinasuva voidaan asuttaa kiinteällä verkolla asumaan jonkun toisen kanssa. Yhteentotuttamisista tulee myös tulevaisuudessa helpompaa ja stressittömämpää. Toisin sanoen ei tarvitse kodin ulkopuolella miettiä ja vaivata päätään sillä, että onkohan siellä verkolla nahisteltu tai onko koko verkko mahdollisesti tämän seurauksena antanut periksi jostain kulmasta. Myös juomapullojen kiinnittäminen ja sijoittelu helpottuu ja tämän seurauksena myös joku vähän ummikompikin eläintenhoitaja pystyy meillä käydä eläimet hoitamassa, jos sitä itse innostuisi tekemään vaikka jonkin muutamaa päivää pidemmän ulkomaan reissun. Tulevaisuudessa ei tarvitse siis jännittää sitä, että kun terraario avataan, että hoitajalla voisi juomavesien vaihtamisien yhteydessä päästä joku hyppymyyrä karkuun. Näin vältyttäisiin myös mahdollisilta tapaturmilta. Vapaana vilistävä pikkuhyyrä on kuitenkin joskus melko haastava kiinniotettava. Odottavan aika tuntuu pitkältä, mutta on tämä systeemi sen odottamisen arvoinenkin. :D 

Mitäs sitten muuta... Poikasia meillä on ollut viimeksi helmikuussa. Muutama naaras tulisi astuttaa vielä tämän vuoden puolella ennenkö tietty ikä tulee vastaan. Huomaan taas sen saman vanhan ongelman itsessäni. Mitä enemmän sitä kiertää näyttelyissä, sitä kriittisemmäksi alkaa itse muodostua ja lopulta käy niin, että hyvät urokset jää jälleen käyttämättä, koska sitä nostaa automaattisesti naaraiden vaatimustasoa. Se nyt vain on selvää, että meillä urokset ovat aina olleet parempia verrattuna naaraiden tasoon. Kaipailisin todella kipeästi jälleen uutta verta linjaani. Uusien eläinten lainaaminen jalostustarkoituksiin olisi tässä kohtaa järkevintä, sillä en tahdo ensin hankkia uusia eläimiä ja hetken päästä pistää niitä taas uuteen kotiin. Lisäksi tarvitsen oikeasti tilaa niille poikasille, joita yhdistelmistä mahdollisesti syntyy. Kotiin tulisi jättää aikamoinen katras joksikin aikaa, jotta niiden kehitystä pystyisi tarkkailemaan ja siten katsomaan, että ketkä kannattaa oikeasti jättää kotiin jalostustarkoitusta varten. Haussa olisi siis blackiä niin kuviollisena kuin yksivärisenäkin. Terveys on kaiken A ja O. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että suvusta löytyy tietoa. Sitten geenitaustoista vielä sen verran, että taustalta ei saisi mieluusti löytyä ch: ta tai cb: tä. Kaikki muut katsoisin mieluusti tapauskohtaisesti, mutta tarkoituksena ei ole nostaa kynnystä liikaa. Rohkeasti vain ottamaan yhteyttä, mikäli ajatuksia ja potentiaalisia vaihtoehtoja heräsi mieleen! :) 

Muutaman näyttelyn tulen syksyllä jättämään väliin. Keväällä ja kesällä taidettiin osallistua ihan jokaiseen? En nyt ihan tarkalleen muista. Aika pienellä porukalla kuitenkin lähdetään tulevaisuudessa skabailemaan, jos nyt tulee edes lähdettyä. Johtuen ihan siitä, että eipä ole enää paljoa mitä näyttelyissä esittää. Rupuisen kokoiseksi meinaa tämä meidän porukka jäädä. Pelkään myös pahoin, että Miehen (#'s Mennyt Mies) näyttelyura on tainnut tulla päätökseensä. Tuota veteraani herraa on kuljetettu kolmen vuoden ajan ympäri Suomea ties missä ja yritetty sitkeästi tehdä blueta tunnetummaksi muunnokseksi. Massa on alkanut iän mukana kadota eikä turkkikaan enää ole täysin sama mitä noilla nuorilla. Soisin tälle näyttelykonkarille mieluusti mukavat eläkepäivät, joihin ei kuulu aamu ennen sianpieremää herääminen ja monen tunnin autossa makoilut. Tuntuu pahalta ajatella, että yhteinen aika käy vähiin. En voi muuta kuin tarjota iäkkäälle veteraanille enemmän yhteistä aikaa ja arvoisensa eläkepäivät. Eläkeläisistä puheen ollen. Kolme vetskua on lähtenyt kesällä paremmille purumaille. Yf ja black pied kasvattini tulivat vielä vanhuuden päivillään meille yrittämään jälkeläisiä, mutta eipä tämän kuluneen vuoden aikana saatu poikasia, vaikka naaraitakin vaihdeltiin säännöllisin väliajoin ja yritys oli kovaa. Molemmat pääsivät kunnioitettavaan neljän vuoden ikään ilman mitään ongelmia. Samoin hyvästit jouduttiin jättämään meidän (the) lemmikki persoonalle "Illille" (#'s Ilikiää olla iliman). Illi ehti täyttää 4v 3kk, ennen kuin yleiskunto romahti.

Ensin tuleva syksy ahdisti ja masensi pelättyä enemmän. Takaraivossa kummittelee koko ajan huoli linnuista. (Oli ensin tarkoitus purkaa tähän päivitykseen kaikki kevään tapahtumat, mutta sitten totesin, että homma rönsyilee taas niin paljon, että tuota sumaa ei voi purkaa muuten kuin laittelemalla tapahtumat kuukausittain, kirjoittamalla niistä ja sitten myöhemmin ehkä hieman pakata niitä järkevästi saman asiaytimen ympärille, että lukijankin on helpompi ne sisäistää.) Olen aina ollut kesäimmeisiä, mutta Suomen kesä nyt on mitä on. Ei pitäisi sataa, niin vettä tulee taatusti. Kesä on tullut vietettyä muutenkin töissä sisätiloissa tai sitten kuumassa autossa ratin takana. Onneksi on ollut edes sen verran aikaa, että iltapäivällä aurinko on paistellut ja lämmittänyt vielä, jotta olen voinut kantaa lintuhäkin ulos ja istuskella pari tuntia aurinkotuolissa kaikessa rauhassa. Huhtikuussa meille saapui kaksi kissaa Vaasan Kissatalolta. Heistä kirjoittelen vielä lisää myöhemmin, mutta piti nyt tähän väliin vielä määkäistä, että tämmöistäkin meille kuuluu! Kuva tahtoo kertoa, että saksalainen patterilla toimiva leppäkerttu oli kaksikolle selvästi ihan liikaa. Kerrassaan ihana lelu, kun pitäisi saada kissoista turhat mehut ja riehumiset pois. :) Niin se mieli vain muuttuu. Odotan syksyä sittenkin innolla. Innokkaammin, mitä olisin koskaan voinut uskoa. Karvaturrikat saa luvan perästä pitää mielen virkeänä ja pois ikävistä ajatuksista.  



    
      

1 kommentti:

  1. Heiiii! Siis ihanaa kun sinulta tipahti uusi postaus! Aamukahvikuppi kourassa oikein ajatuksella lueskelin. Odotan innolla kun seuraava kirjoitusinspis siut yllättääpi. :) Rapsutuksia kissakamuille ja kovasti tsemppiä huolihousujen eliminoinnin kanssa läheisten terveysjuttujen myötä. Huolihousut ovat aika raskaat kantaa. Aurinkoa teille! <3

    VastaaPoista