torstai 26. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Tammikuu näyttää olevan jo yllättävänkin pitkällä, kun vihdoin ehdin istua rauhassa alas kirjoittelemaan. ;) Uudet kurssit toivat mukanaan paljon uusia tehtäviä ja tuttavuuksia. Koulu on alkanut varsin rauhallisissa merkeissä ja nyt ei ainakaan voi valittaa, että päivät olisi koulutuntien suhteen pitkät. Tähän uuteen rytmiin oli kyllä aluksi vaikea tottua(ei enää töitä säännöllisesti, koulua muutamina päivinä viikossa tai pari tuntia per päivä), mutta nyt täytyy sanoa, että tätä jos mitä olen todella kaivannut! Olen ehtinyt paljon enemmän viettämään aikaa niin kavereiden kuin eläintenkin kanssa ja tästä kaikesta vapaa-ajasta huolimatta olen ehtinyt rentoutumaan käsitöiden ja koirien kanssa tehtyjen pitkien talvipakkaslenkkien merkeissä. Tehtävien teko on ollut huomattavasti helpompaa kuin koskaan ennen. Ei ole kauheaa stressiä tarttua johonkin työhön tai tehtävän aloittamisen kanssa ei tule tyhjän paperin kammoa. Esseitä on tullut kirjoiteltua todella paljon valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen deadlinejä ja jopa viikkotehtävissä olen ollut ajoissa asialla! :D Juuri nyt tämän viikon maanantaina oli semmoinenkin voittajafiilis päällä, ettei tuntunut edes todelta! Ja siis kyllä! Luit oikein, maanantaina(!), jonka pitäs olla viikon kamalin ja tuskaisin päivä!   

Mitäs muuta sitten.. Joulu meni meillä vallan rauhallisissa merkeissä ja osan joululahjoista sain vasta nyt tammikuun puolella. Tuntuu muutenkin siltä, että itse aattona ja koko joulukuussa ei ollut tippaakaan joulufiilistä kenelläkään, kun nurmikko paistoi kaikkialla jne. Nyt sitten koko tammikuu onkin hypetetty vähän myöhäisissä joulufiiliksissä! On käyty pulkkamäessä, leivottu oikein urakalla, tehty lumitöitä, putsattu autoja lumien alta, katsottu revontulia ja tähtiä pakkasyössä, juostu naama kuurassa ja ja ja.. :D

Kanille ja marsuille koitti oikein kunnon juhlapäivät heti aaton jälkeen! Veljeni kärsii aika pahasta allergiasta ja aattona hän totesi, että tuntuu, että nyt syy todella on joulukuusessa, koska sen tulon jälkeen on ollut vointi jatkuvasti hyvin heikko(2vkoa?). Ensin kaikkia harmitti kovasti se ajatus, että joulukuusi pois ja tuskin enää koskaan voidaan ottaa aitoa kuusta kotiin. Pian murheelliset ajatukset vaihtuivat toisiin, kun sisko keksi, että mitä jos me pilkottaisiin kuusi yhdessä ja vietäisiin se Marsan elukoille? Ei mennyt kauaa, kun koko perhe kävi käsiksi kuuseen ja muutaman tunnin operaation jälkeen oli koristeet nätisti pakattuna ja elukoilla naaman edessä maukkaita herkkuoksia. Voi sitä marsujen pulputusta ja pörinää! Kani tuli myös onnesta soikeana maistelemaan, vaikka normaalisti se ei piittaa minkään ruuan toivossa jättää "lempilöhöpaikkaansa". :) Neulasia tuli annettua myös gerbolan väelle jouluruuan yhteydessä. Tuntuu, että viimeisen kahden kuukauden aikana on uponnut aivan valtava määrä jauhomatoja, puuroa ja pilttiä pikkuelukoihin. :D

Vuosi 2012 alkoi myös yhdistystoiminnan kannalta sillai hauskasti, että päätin ihan heittona ehdottaa itseäni Epjyn tulevan kauden puheenjohtajaksi. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa sain täyden kannatuksen ja tässä sitä nyt ollaan! :D -"Yhtä puhelinta rikkaampana", kuten eräs tuttavani naurahti. Eli tosiaan, Epjyn neuvova puhelin löytyy nyt minulta ja siihen saapi laittaa viestiä ja soitella, jos ilmenee jotain kysyttävää kaneista ja jyrsijöistä tai esim. epjyn toiminnasta, näyttelyistä jne. :) Olen tästä lähtien myös yhdistyksen tulosvastaavana(Jes! :)), joten tietokoneella tulee näpyteltyä entistäkin enemmän.

Gerbolan puolella ei sinällään ole tapahtunut mitään ihmeempiä. :) Maisun ja Starban omistaja kävi meillä yökylässä ja saman vierailun aikana piipahdimme Seinäjoella katsomassa neljää kasvattiani. Näillä näkymin yhtä urosta ja sijoitusnaarasta tullaan käyttämään kasvatuksessa ensi kesänä. Todella hyvin kasvaneita ja hoidettuja, siistejä gerbsuja <3
Moni gerbolan gerbiili on tässä talven mittaan ehtinyt täyttää vuosia! Tora tuli aattona 3v, Xuu täytti myös 3v, samoin Hertta ja viime talvena syntyneet  G-, F- ja Bon Jovi poikueet täyttivät 1v. Onneksi olkoon kaikille pienisuurille!

Tässä ihana muisto vuoden takaa. :)
Näin pieniä olivat G- ja BJ -vauvat, kun ne ovat minulta lähteneet.  

Tällä hetkellä meillä muuten asustaa yksi pariskunta yhdessä ja yksi naaras on astutettuna. Kovasti jo odottelen poikasia. Onhan edellisistäkin jo aikaa, viimeksi elokuussa on ollut poikue ja nyt nämäkin "nappulat" ovat jo mukamas niin isoja. heh. Poikaskyselyjä on sadellut viime viikkoina ihan hurjasti! Pakko sanoa, että nyt ainakaan näihin kahteen seuraavaan poikueeseen en uskalla ottaa enempää varauksia vastaan(ja sitten pitäisi itsellekin osata jättää jotain. :D). Saattaa olla, että kevät-kesä tuo meille aivan uusia poikue suunnitelmia uusien eläinten myötä. Jännityksellä odotan näitä uusia tulokkaita kotiin. :)