Pienen pieniä tupsuhäntiä

Viime viikko on mennyt kirjaimellisesti lattialla istuessa ja maatessa. Tulin urakoineeksi tehtäviä oikein kunnolla; sain useamman kurssin tehtävät ja työt palautettua! Aivan mahtava fiilis kerta kaikkiaan! :D Lattialla on ollut kunnolla tilaa levitellä papereita ja asiat ovat pysyneet paljon paremmin hallinnassa, kun kaikki on siinä edessä valmiina. Nyt sitten vain jännäämään numeroita. Olen itse aivan ihmeissäni tästä mielialasta, mikä tästä jäi käteen. Voiko tehtävien tekeminen sittenkin olla vielä mukavaa puuhaa? Ei ole ollut minkäänlaista stressiä, ei ole tarvinnut valvoa tai menettää yöuniaan, ei ole tarvinnu korjata kamoja välillä pois, vaan ne ovat odottaneet mua just siten, kun olen ne jättänytkin, yhtään ei masenna enkä ole edes väsynyt! Mitä tämä on?! Voiko tämmöistä enää tuntea liki vuoden väkisin vääntämisen ja tuskailujen jälkeen? Näköjään voi!

Samalla olen pitkin viikkoa seuraillut poikasten kehitystä ja tekemisiä. Voi järkky miten nopeasti pienet gerbiilit ottavat kasvupyrähdyksiään! Ensin sitä maataan pitkin pituuttaan avuttomina pitkiä aikoja ja sitten, kun siihen alkaa jo tottua, niin äkkiäkös nämä veijarit ottavatkin jalat alleen ja lähtevät sinkoilemaan päättömästi mihin sattuu. Saa todella olla tarkkana pesäkoppia sun muita kamoja siirrellessä, ettei kukaan pienistä ole sattumoisin alla. Hienosti jaksavat jo kannatella päitään ja yrittävät tallustella ääneen suuntaan, vaikka tuskin vielä erottavat varjoja kummempia.

Emot ovat pitäneet hyvää huolta jälkikasvuistaan ja kaikki poikaset ovat jääneet eloon. Jopa tämä kaikkein pienin, josta ajattelin jo alussa, että se ei välttämättä tule selviämään. Hienosti on sekin lähtenyt kasvuun eikä koko eroa sisaruksiin enää ole kovinkaan paljoa. Pelkäsin poikasen kuivuvan ja nälkiintyvän, koska se ei tahtonut saada tarpeeksi maitoa näiltä isoilta rynniviltä sisaruksiltaan, jotka puskivat aina ensimmäisinä nisille. Joskus tuntuu, että emot todella huomaavat ja reagoivat tällaisiin tilanteisiin. Näin kävi ainakin tämän poikueen kanssa ja on käynyt muuten ennemminkin. Emo jakoi poikaset kahteen pienempään laumaan terraarion molempiin päihin; isot toiseen ja pienemmät toiseen. Pienemmät se ruokki aina ensin, tämän jälkeen kunnon ruoka ja tankkaustauko ja toiselle pesälle, taas tankille ja toiselle pesälle. Imettäessä emo naposteli kaikkea mitä jaksoi pesään mukanaan kuskata. Tehokasta! Emo on ollut hyvissä voimissa koko imettämisen ajan, vaikka se onkin saanut rampata pitkin terraa päivästä toiseen. Toisaalta liikunta ei ole pahitteeksikaan.

Eikasta olen huomannut sen, että sillä menee aina pitkä tovi venytellessä ennenkö se palaa omien vauvojensa luokse. Eikan tyylihän on siis se, että se makaa päivästä toiseen samassa paikassa ja tapansa mukaan"meditoi". Välillä nämä venyttely tuokiot näyttävät todella rajuilta, kun eläin vääntää itseään mitä ihmeellisempiin asentoihin! Kiertää selkää molemmin puolin, oikoo kuin kissa takajalkojaan niin pitkälle kuin vain mahdollista, haukotukset ovat niin suuria, että koko purukalusto tulee näkyviin ja lopuksi eläin venyttää itsensä niin pitkäksi pitkin pituuttaan kuin vain kykenee. Sitten hyppy paikallaan, ylös ja takaisin pesään.
Värijakaumat eivät muuten menneet ihan toivotusti. Tälläkään kertaa ei siunaantunut yhtäkään siniturkkia näihin jälkeläisiin. Pelkästään blackiä ja slatea. Molempia sukupuolia pitäisi myöskin löytyä molemmista väreistä. Nättejä ja eläväisiä lemmikki lapsosia siis tiedossa. Olen silti sitä mieltä, että kaippa mun pitää joku "onneton mustapää" jättää itselle kotia. ;) Kaksi olisi jo liikaa, mutta kiusaus on suuuuri..

Marsuilla on piisannut asiaa aivan mälyttömästi viime aikoina ja ne ovat varmasti olleet todella ihmeissään, että mitäs sä täällä näin pitkään ja tämmöisiin aikoihin kökit, eikö sun pitäisi jo olla jossain? Mikäs se koulu oikein on, josta sä aina puhajat? En kyllä ihmettele enää yhtään, että marsuja usein "markkinoidaan" terapia eläimiksi. Kuka tahansa pystyy ajattelemaan positiivisemmin, kun katselee lattialla makoilevaa pulskaa höpötestä, joka katsoo silmiin ja syö samalla aina satunnaisesti heinän korren <3 Oikeita rauhallisuuden ja kiireettömyyden perikuvia. Niin ja sitten on Lagus.. Lagus, joka kumoaa kaikki ne väitteet, että marsu olisi hidas, tylsä ja mitääntekemätön nurkassa kököttäjä. Musta tuntuu taas, että mulla kaipais tärykalvot huoltoa tai joutaisivat kyllä vaihtoon ihan kokonaan. :D  

Laitetaan nyt vielä hieman (todistusaineistoa) viime maanantailta...

Tämmöisen asian tiimoilta on myöskin ollut jännittäviä hetkiä käsillä ja pitänyt kiirettä. :)

D8. & D9. poikueet

Kuvia klikkaamalla saat näkymään suurempina. ;)

Molemmat emot olivat siirtäneet nakkilaumansa pesäkopin ulkopuolelle siksi aikaa, kun siivoilivat likaisia pesämatskuja pois. Nämä "lakanoiden" vaihdot kävivät erittäin ripeästi eikä mennyt kauaakaan, kun vauvat olivat taas maitobaariin vailla.

 

 Eikalla poikasia huimat 7kpl. Tummalta näyttää. Poikasissa on varmasti blackiä, mutta myös blue on mahdollinen! <3 Molemmilta vanhemmilta saattaa myös löytyä resessiivinä slate. D8 poikaset 4vrk ikäisinä.

D9 poikaset 3vrk. Poikasten lukumäärästä en vielä tiedä, kun nukkuvat niin tiviisti yhdessä rysyssä. Tässä poikueessa poikasilla on kokoeroa huomattavasti. Nähtäväksi jää selviävätkö kaikki. Tummalta näyttää täälläkin, joten blackiä ja slatea odotellaan. Kuten kuvasta näkyy, on emolla ollut ihan sairaasti tekemistä poikasten hoidonkin ohella. Pahvia on silputtu ja heinää pemistelty oikein olan takaa.

Ensi viikon alkupuolella alkavatkin sitten poikasten punnitukset ja kaikkien terrojen siivoilu. Ensi viikolla myös toivon mukaan uuteen kotiinsa lähtevät yf ja black patched pojat. Totutus Bätmänin kanssa alkaa tuottaa pikku hiljaa tulosta. Komea ja tasainen porukka kaiken kaikkiaan, toivottavasti poikia näkee ahkerasti tulevissa näyttelyissä. :)

Noista poikueista uskallan vielä sen verran sanoa, että myyntiin saattaa tulla muutamia blackejä ja slateja, jos niitä vain on näihin muksuihin siunaantunut. Siniset katson tapauskohtaisesti sitten myöhemmin, kun sukupuolet ynnä muu alkaa selviämään. Jotain järkevää tulee kuitenkin kotosalle(ugh!) ja sijoitukseenkin jättää. ;)

Tulvii Pohjanmaa

Tällä samalla otsikolla on varmasti nimetty tämän viikon aikana ties montako sataa blogi merkintää Pohjanmaalla. Enkä minäkään tee poikkeusta. :D Kyllähän tämä kantatie 67 poikki meno vaikutti meikäläiseenkin, vaikka ajattelisi ettei. Lähdin siis sunnuntaina katsomaan Jurvaan kavereita ja normaalisti tunnin mittainen ajoreissu muuttuikin kahden tunnin roadtripiksi! Voi elämä, että olin poikki! Sama kuin olisi ajanut ajallisesti tyyliin Tampereelle pysähtymättä.
Radiot paasasivat koko matkan tulvista ja tuntui kuin kaikki olisivat tehneet siitä tilanteesta(jota eivät itse paikan päällä näe) jotain maailman lopun meininkiä. Vettä toki on tullut paljon(mm. kolme päivää putkeen) ja siellä täällä tulvii, mutta näinhän on ollut aina ja tulee varmasti aina olemaankin. Näen jo sieluni silmin ne otsikot mitä kymmenen vuoden päästä tästä vedetään.

Vietin Jurvassa jälleen hauskan päivän kera Jaanan ja Aidan <3 Sain siinä sitten hankittua itselleni geelikynnetkin samalla. Kannattaapi käydä perehtymässä kaverini Kiukku & Kipuna yrityksen kotisivuihin osoitteessa; http://www.nakertaa.net/metalli/index.html (tarjolla siis muutakin kuin pelkästään kynsiä. ;) mm. koruja, eläinten ruokia ja tarvikkeita)

Viime päivinä meille on syntynyt kaksi poikuetta. Herne edelleen panttaa poikasiaan. Se on varmasti tiine, mutta veikkaan, että se ei tullut siitä kiimasta tiineeksi, kun pari yhdistettiin. Toisin sanoen laskettuaika on jo ohitettu reilusti, mikä viittaa siihen, että se tiinehtyi myöhemmin ja tarkkaa syntymäpäivää on mahdoton arvioida etukäteen. Arvio voi siis heittää jopa neljällä päivällä, joten tässä saa todella alkaa olemaan varuillaan.
Näistä uusista poikasista en osaa vielä sanoa paljoakaan. Yksivärisiä poikasia on luvassa, väriskaala vahvasti mustan puolella, mutta myös siniset, slatet ja nutmegit ovat mahdollisia resessiiveistä riippuen. Molemmat emot voivat hyvin ja äänestä päätellen molemmilla on useita poikasia hoidettavanaan.

Kirpparilöytöjä gerbiileille. ;) Nyt on meilläkin oma kylpyhiekka astiasto!

Myönnettäköön, että Eikkaa murehdin. Tämä on sen toinen poikue ja ensimmäinen poikue meni tyystin mönkään. Tuolloin poikasia oli viisi, mutta kaikki lähtivät yksi toisensa perään paremmille purumaille. Emo oli kunnossa, vahva ja hoiti esimerkillisesti pienokaisia, mutta jostain syystä X poikaset vaikuttivat olevan todella heikkoja. Sinisen värin kasvattaminen ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Tuntuu, että uuden muunnoksen työstäminen tuo enemmän surua kuin minkään muun värin kasvatus, mutta mieleen jäävät myös ne onnistumisen hetket, joita iloitaan sitten yhdessä pitkin Pohjoismaita. Jokainen sinisten kautta saatu yksilö on jollain tapaa tärkeä.
Mua on pyydetty ties kuinka monesti kirjoittamaan artikkelia ja sinisiä käsittelevää sivustoa, mutta nämä kirjoitukset makaavat vielä toistaiseksi pöytälaatikossa tai pitäisikö sanoa osa siellä ja osa koneen syövereissä. Ehkä saan ne näpyteltyä ensi vuoden puolella valmiiksi ja julkaisu kelpoisiksi. Kaikki se tieto, kokemus, teoria, apu ynnä muu mitä olen saanut eri kasvattajilta, on ollut aivan sanoinkuvailemattoman arvokasta. Vaikka olen yksin Suomessa, en ole yksin Pohjoismaissa. :)

Mammoja ja pikku mamoja

Olion vauvat ovat avanneet simmunsa. Ei siitä ole pitkäkään aika, kun molemmat hiihtivät vielä kyklooppeina pitkin terraa. :D Vitsit pitää muistaa tulevalla viikolla kuvailla näitä oikein urakalla. Kyllä se nyt siltä vaikuttaa, että toinen on slate(u) ja toinen black(n), kuten arvelinkin. Emo saa siis neitokaisesta itselleen kämppiksen ja mieluusti myisin tämän neitokaisen alustavasti sijoitussopimuksella. Slate poika tuskin tulee olemaan osana kasvatustani, mutta väri näyttää ainakin tällä hetkellä mun silmään ihan kivalta samoin pää on ihanan pyöreä. Ensisijaisesti siis poika etsii lemmikkikotia, mutta näyttelyissä käyminenkään ei ole mun mielestä kokonaan poissuljettu ajatus. ;) Pojalle ei ole tarjota omasta poikueesta kämppistä, mutta kun ikää tulee lisää, niin se saa muuttaa kolmen kimppaan noiden myynnissä olevien poikien kanssa. Voin myös harkita yksin myyntiä, mikäli kodissa on jo odottamassa tai tulossa kaveri/kaverit.

Vauvoille meinasi yllättää pieni jännäkakka tänään housuihin, kun tapasivat ensimmäistä kertaa mister hedelmäpiltin! Mikä ihme tuo keltainen mönjä tuolla kupin pohjalla oikein on?? Ensin sitä piti haistella ja piirrittää tovin, kunnes emo hyökkäsi kipolle. Noh, eipä kai se mitään vaarallista ole? Varovaisesti askel askeleelta uskaltauduttiin kipolle ja jälleen piti haistella niin kippoa kuin emon suupieliäkin. Nopea lipaus.. Ei nyt otetaan pieni haukkaisu! Ai että miten makeaa! Hyh! Äkkiä pois.. Jaa, vai että pitäisi mennä takaisin. Kyllä sitä on pakko mennä maistamaan vielä uudelleen. No, onhan tämä ihan hyvää. Suorastaan herkullista. Oho.. Nytkö se jo loppui? Ai miten niin syötiin mukamas paljon? Ei kai tässä auta muu kuin alkaa pesemään sormien välejä ja valmistautumaan päikkäreille.

Mainittakoon, että näiden muksujen emänemä on tuottanut mulle viime päivät vähän harmaita hiuksia. Herne on tiineenä ja synnytykseen olisi vielä aikaa. Kyseessä on naaraan toinen ja viimeinen poikue. Vatsa on oikea pullataikina ja liikkuminen todella hidasta. Toissa päivänä pelkäsin, että sillä on keskenmeno tekeillä, koska se makasi pitkin pituuttaan terrassa ja takapää näytti siltä kuin se supistelisi. Hengittäminen oli tiuhaa ja mun tullessa katsomaan, se selvästi peitteli tukalaa oloaan. Herne on saanut olla täysin rauhassa ja olen nähnyt, että se syö ja juo ihan normaalisti. Vähän väsähtäneen oloinen ja niska rasvoittunut. Laskin juomapulloa reilusti alemmas ja ruuat siirsin pesän viereen, jottei sen tarvitsisi turhia ponnistella. Soitin muutaman puhelun ja totesin, että ei tässä auta muu kuin odottaa ja katsoa miten tilanne etenee. Olen jännittänyt ehkä senkin takia kovasti, koska Oprahin muutaman vuoden takainen keskenmeno ja jälkihoito rulianssi ovat vielä hyvinkin tuoreessa muistissa. Tosin tilanne oli silloin ihan erilainen ja aika pahakin..

Onneksi taisin tällä kertaa selvitä pelkällä säikähdyksellä. Poikasia ei ole kuulunut ja emo on pirteä oma itsensä. Herne on siitä ihana, että se nauttii silittelystä(eipä olisi uskonut siitä villikosta, jonka tapasin reilu vuosi sitten) ja myöskin hellästä harjaamisesta. Silittelin rouvaa tänään siinä samalla, kun tarjosin sille auringonkukan siemeniä ja ruuan. Rouvan asetuttua makuulle pitkin pituuttaan näin ihan selvästi miten sen vatsassa oli liikettä. Vatsa ihan selvästi "aaltoili" ja "kupruili", jonka jälkeen Herne kääntyi puolittain selälleen makaamaan. Alkaa ihan oikeasti jo jännittämään, että montako pienokaista siellä oikein mahtaa olla... Taitaa olla arveltua isompi poikue tuloillaan. Olisi kyllä ihanaa saada tältä upealta naaraalta vielä suvun jatkoksi joku musta naaras tai jopa kuviolla. Herne on kaikin puolin mainio gerba, joka huolehtii niin jälkeläisistään kuin kämppiksistäänkin. Hellä luonne plus Hellyyttävä persoona plus Hellimistä rakastava karvapallo on yhtä kuin  Herne <3

Tässä vielä kuva Herneestä noin vuosi sitten.

 

Rento mamma kera jälkikasvun; vasemmalla Olio, alla Liise(kera valkoisten sukkien;)) ja selällään meidän "tuhlaripoika" Jeesus. Kuvasta puuttuvat päikkäreitään viettävät Welho ja Eikka.
Liise lähtikin tässä muutama päivä sitten takaisin omaan kotiin kera uusien kämppiksien. Kolmikko on asunut tiiviinä laumana jo reilu viikon ja hierarkia näyttää laumassa asettuneen hienosti. :) Kun se Jeesuskin nyt löytyy tuosta kuvasta, niin mainittakoon vielä sen verran, että olen alkanut suunnittelemaan herralle sen ensimmäistä poikuetta. Potentiaalisia vaihtoehtoja puolisoksi löytyy omasta gerbolasta muutamia, mutta poikue on ajankohtainen vasta aikaisintaan ensi talvena. Katsotaan nyt ensin kaikessa rauhassa miten nämä pari poikuetta ottaa tuulta siipiensä alle(vai pitäisikö sanoa kutteria tassuihin? ;)) ja mitä näille alustaville lilac linjan suunnitelmille kuuluu parin kuukauden kuluttua.