torstai 29. marraskuuta 2012

Lapuan näyttelyn jälkitunnelmia

Kyllä oli rankka päivä takana! Näyttelypaikalla tuli vietettyä yhteensä 13 tuntia! Tähän päälle auton ja eläinten boksien purkamiset sun muut. Tulikin sitten nukuttua 17h "yöunet" ja oli kamalaa herätä sunnuntai iltana kovaan jalkojen särkyyn. Kylmägeeleillä ja särkylääkkeillä mentiin siis seuraavat pari päivää. Ei ollut puhettakaan, että pääsisin kouluun maanantai aamuna ajoissa. Pohkeet olivat niin turvonneet, etteivät normaali farkutkaan menneet enää päälle kuin tukkimalla ja sitten totesinkin, ettei näillä kerta kaikkiaan pysty olemaan. Piti siinä sitten kollata vaatekaappia kunnolla ja sovittaa kaikkia mahdollisia housuja.

Mukaani näyttelyyn siis lähti yhteensä 16 eläintä, mikä vaati 14 boksia. (Luojan kiitos tämä rulianssi on ohi! Manasin useaan kertaan, että viimeinen kerta, kun tämmönen kööri mukana! Paperilla määrä näytti olvana pieneltä, mutta todellisuus taas oli jotain ihan muuta) Tuli sitten tämän vuoksi paria päivää ennen shoppailtua kaksi uutta boksia. Kukkaro on muutenkin niin kärsinyt tässä kuussa, että huh! *hävettää* 16:sta eläimestä 10 sai mukaansa jotain. Kaikki 16 oli siis esillä virallisessa luokassa ja tulin sitten ilmoittaneeksi myös Havun pet luokkaan. Aikas huvittavaa.. Havun oli alun perin tarkoitus kierrellä vain virallisissa sertien toivossa, mutta nyt olen todella usein sitten "hairahtanut" ilmoittamaan sen myös lemmikkiluokkaan ja tämä, jos mikä on kannattanut! Jotenkin sitä on jäänyt kaipaamaan pet luokkia. Arvostelujen perusteet ovat ihan toisenlaiset kuin virallisessa eikä luokka mielestäni todellakaan ole pelkästään osoitettu lapsille, kuten usein kuulee sanottavan. Pet kisoissa on samalla lailla omanlaisensa viehätys kuten virallisissa omansa. Ennen sitä harrasti pet näyttelyitä huomattavasti enemmän ja nykyisin virallinen luokka tuntuu kasvattajan näkökulmasta tärkeämmältä. Harmi sinällään.. Pet puolelta on kertynyt kaiken kaikkiaan paljon enemmän ja parempia muistoja.

Seurasin Havun arvostelua sivusta "katsomosta" ja tuomarin kommentit menivät aika hyvin yks yhteen sen kanssa, mitä itse olin ajatellut. Hyvin pieniä mokia oli tullut, joista rokotettiin, mutta tätä osasin odottaakin. Loppujen lopuksi Havu sijoittui Luokkavoittaja kakkoseksi avoimissa uroksissa ja oli Pet2! Wuhuu! :) Mainio suoritus, vaikkakin hännästä oli lähtenytkin hieman karvaa. Havu, kun ei kestä sitten yhtään hännän tyvestä nostelua, vaan pudottaa juuri tuolloin karvaa. Huomasin sen jo tarkastaessani gerbiiliä, mutta karvaa ei onneksi ollut lähtenyt mitenkään älyttömän paljoa. Pieni tukko kuitenkin, höh!

Viralliselta puolelta sateli lukuisia Laatu 1 merkintöjä ja Luokkavoittoja tuli yhteensä neljä! Avoimestä kaksi(Havu & Haitekki), junnuista yksi(Kares) ja babyistä yksi(Juoksulaulu). Jeesus palkittiin Tuomarin suosikilla, mikä taisi olla päivän yksi suurimmista yllätyksistä! Olisin voinut vannoa, että jos se meidän porukasta jollekin siunaantuu, niin se on sanomattakin selvää, että se tulee Jeesuksen isälle, Börjelle. Toisin kuitenkin kävi ja Jeesus sai kyllä sen verran kommenttiakin tuomarilta, että pakko kai se on vihdoin uskoa, että se on isäänsä monella tapaa parempi yksilö(nyt tekisi mieli sanoa rotumääritelmällisesti, mutta väriltä ei sitä löydy, joten pitäisikö sanoa ulkomuodoltaan? :D), kun katsoo kokonaisuutta.
Havun ja Kareksen luokkavoittoja osasin salaa mielessäni odottaa, mutta Haitekki ja Juoksulaulu yllättivät! Molemmat saivat hyvät arvostelut ja ne menivät aika hyvin yhteen sen kanssa, mitä itse niistä ajattelen. Juoksulaululle tämä oli ihka ensimmäinen näyttely ja sitä olen jännännyt ehkä eniten, että mitä siitä mahdetaan sanoa. Näkeekö tuomari siinä samaa potentiaalia kuin minä? Haitekki onkin sitten oikea lillerilalleri. :D Se on ihan päivästä, tuulen suunnasta ja kuun kiertoradasta kiinni, että mihin suuntaan sen arvostelut kallistuvat ja mitä siitä sanotaan. Sen arvostelut menevät aina laidasta laitaan riippuen siitä, kuka on tuomaroimassa. Tullut siis isäänsä. ;)

Jeesuksen vir.luokan Ts & Havun pet2 rosetti  

Lapuan näyttelystä jäi kaiken kaikkiaan todella mukava fiilis, vaikka se olikin fyysisesti hyvin rankka päivä. Toisaalta kieltämättä harmittaahan se, että Havun kanssa tämä puuttuvien sertien metsästys jatkuu yhä ja valoa tunnelin päässä ei ole ollut enää hetkeen tämän suhteen. (Vai tuntuuko musta vain taas siltä? Eihän mun pitäisi olla mikään kaikki-loput-sertit-heti-mulle-nyt -tyyppi :D Toki onhan tässä jo ehditty niiden toivossa pitkään jo kisaamaankin) Herra oli kuulemma kirkkaasti yhdeksän avoimen luokan blackeistä se the luokkavoittaja, mutta siihen se sitten taas tyssäsikin. Olin ehkä jo liian innoissani luokkavoitosta, koska tähän yhdeksään eläimeen mahtui ihan oikeasti Havun pahimmat kilpailijat ja taso oli kova! Oli kyllä upea näky! Yhdeksän mahtavaa, komeaa ja todella mustaa gerbiiliä samaan aikaan paikalla. Vau! Kumpa olisi saanut kuvan(kamera mukana, mutta akku noup!). Upea luokka kerta kaikkiaan. Luokkavoittojahan jaettiin tässä luokassa peräti neljä kipalesta, joten sekin kertoo jo jotain. :) On se musta vain kaunis väri gerbiilillä, ollessaan kirjaimellisesti edes lähellä sitä oikeaa mustaa. Oli hienoa nähdä, että valkoisia värivirheitä oli saatu todella näppärästi minimiin näillä elukoilla. Haaveilin mielessäni, että mimmosia yhdistelmiä tästä sakista saisikaan aikaiseksi. Oj, että! Nam! <3
Monet tietävät, että saatan usein kuulostaa hirmu pettyneeltä, jos meillä on pesässä mustia vaaveja. Tämä siis johtuu vain ja ainoastaan siitä, että black on sekä apu- että sivuvärini. Kasvatan ja yritän saada ulos mahdollisimman hyvää lilacia ja blueta, jolloin jatkuvasti pesään putkahtelevat mustat poikaset ovat sinällään aina toisinaan aika musertavia, kun tietää, ettei yhdistelmä tuottanut haluttua tulosta. Taaskaan. Hah, hieman hankalasti selitetty ja tulen tästä kirjoittamaan lähiaikoina ihan oman blogimerkintänsäkin, kun saan aikaa. Rotumääritelmän mukainen black on kuitenkin aina mielestäni upea näky. En mä siis mustaa vihaa. Se on yksi lempiväreistäni kaikista mutinoistani huolimatta. :D

Tulin jutelleeksi muutamien kasvattajatuttujen kanssa pitkin päivää(oli muuten aivan super ihanaa nähdä pitkästä aikaa!<3) ja oli kivaa vaihtaa kuulumisia tyyppien kanssa, joilla on myös omia tavoitteitaan kasvatuksen suhteen tavoiteltavana. :) Tuli taas semmoinen tunne, että en ole yksin enkä todellakaan ainoa, jolla välillä tulee tai tuntuu tulevan seinä vastaan. Nämä kuitenkin ovat niin pientä verrattuna kaikkiin niihin iloisiin ja positiivisiin juttuihin.
Yksi yllätys (mikä sai aikaiseksi kuulemma pelottavan hymyn! xD) oli se, että sain huomata hyvin monien perheiden/omistajien tuoneen kasvattejani näytille petin lisäksi myös viralliseen luokkaan! En ole siis missään vaiheessa tätä vaatinut, mutta olen sanonut, että sitä voi halutessaan kokeilla, mikäli siltä tuntuu. :) Palkintojen jaossa mm. Ilakooraan aamuun(yellow fox) ja X-Static(black patched) pääsivät loistamaan! Hienoa pojat! Ei mennyt kuuroille korville se (=läppä) "uhkaus", että vien pojat itse salaa tai väkisin näytille, jos omistaja ei asiasta innostu. :'D
Ehdin lukaista läpi ja tehdä itselleni merkintöjä myös monen muun kasvatin arvosteluista. Paljon kiitoksia näistä! Näin saan arvokasta tietoa siitä, että miten on mennyt kyseisellä kasvatilla ja millaisia periyttäjiä vanhemmat ovat olleet. Tämä auttaa paljon suunnittelussa ja tuntemaan omia kasvatteja ja taustalla olevia linjoja entistä paremmin. Joten tack så mycket!

Päivän läppä taisi olla, kun väsyneenä ja vähän äreänä erehdyin vahingossa kysymään:"Missä se merkityksetön gerbiili on?" *pitkä hiljaisuus* *ihmiset tuijottaa pitkään* "Ai se merkitön? Se, jota ei ole tussimerkattu?" *Facepalm* *REPS* Hieman alkoi porukkaa naurattaa. :D
(Täsmennyksenä siis vielä edelliseen: Mikäli näyttelyssä on boksissa useampi saman värinen yksilö, tulee näyttelyyn osallistumaton merkata tussilla, ettei väärä eläin mene toisen nimissä arvosteluun.)







 

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Järjetön rakkaus = Marsu

- Tämä artikkeli tullaan julkaisemaan myös Rodentiassa 4/12. :) -

Marsuni Lagus oli ollut liki kaksi viikkoa suhteellisen vaisu. Tarkoitan siis sitä, että se olisi ollut normaali marsun kohdalla normaalia käytöstä. Tai jotain sinne päin. Eräs marsuharrastaja tuttuni totesikin, että se on varmaankin rauhoittunut nyt, kun on ikääkin alkanut kertyä. Itse en jaksanut tosin uskoa tähän. Lagus on yksi kovaäänisin showmies, mitä tiedän! Ja sen muuten tietävät kaikki ystäväni ja myös kaikki meillä vierailleet ihmiset. Lagus ei jätä kylmäksi koskaan ja se, jos kuka osaa pitää itsestään elämää. Se on hyvin hellyydenkipeä, vaativa, kaikki muut marsut hyväksyvä, helposti käsiteltävä, sylimakkara, leikkisä laumasielu, joka innostuu nollasta sataan.

"Kaislikossa suhisee" - Kuva Laguksesta ja Nallesta viime kesältä. :)

Tiesin, että kaikki ei ole kunnossa eikä pelkkä vanhuus tätä äijää rauhoittaisi. Ei ikinä. Lisäilin C-vitamiinia entisestään ja aloin pistää merkille, että kämppis syö enemmän. Niin alkoi Lagus possun paino pikku hiljaa putoilla ja tiesin, että on aika alkaa hankkimaan apua. Kaikki ei todellakaan ole kohdallaan. Aloin myös huomata, että ruokahalu ei ole entisensä ja sekä syöminen että juominen kestää entistä pidempään ja eläin mutristelee huuliaan omituisesti tankatessaan ravintoa.
Halusin saada possulleni mahdollisimman pian apua ja tämä osoittautuikin aika vaikeaksi. Kaikki ajat olisivat menneet yli viikon päähän, tuttu eläinlääkäri olisi saanut ajan kolmen päivän päähän, mutta käski yrittää vielä muualta. Seitsemäs kerta toden sanoi ja sain ajan Mai-Vetin leimmikkieläinklinikalle ajan seuraavaksi päiväksi.

Jouduin aamulla ajaa Seinäjoelle kouluun, sitten takaisin Lapualle hakemaan marsua ja sitten taas Sjoelle vastaanotolle. Jatkuvasti radiossa soi Järjetön rakkaus ja se sai tunteet pintaan ihan erilailla kuin ennen. Lagusta kuvaa parhaiten järjetön rakkaus. Ei siinä sanat aina riitä. Olin arvellut vian olevan hampaissa, mutta pelko vanhuudesta(4,5v) sai silti mieleen kivuliaan ajatuksen viimeisestä yhteisestä automatkasta ja lopettamisesta. Tämän herran kanssa on ajeltu tuhansia kilometrejä ympäri Suomen ja näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikkea hyvää ja kivaa. Jotenkin menin klinikalle sillä mielin, että varauduin pahimpaan. Ajattelin koko ajan, että tämä saattaa sitten olla tässä. Kävin mielessäni läpi valokuvia, näyttelyitä, yhteisiä hetkiä, ihmisiä, joihin en ehkä olisi tutustunut ilman Lagusta, kaikkea... Sinällään mieltä lämmitti ystäväni sanat, että marsulla ei olisi voinut olla tämän parempaa elämää. Se on saanut asua pienestä pitäen kaikki nämä vuodet kaiken keskipisteenä. Sen tekemisiä on tullut aina kommentoitua kotona ja sieltä häkin perältä tai sohvatyynyltä on tullut aina iloinen kuikku -kommentti takaisin. ;) Jotenkin sitä alkoi sitten ajatella, että vaikka se olisikin tässä, ei tämä yhdessä vietetty aika ole kaduttanut hetkeäkään, vaikka kaikenlaista on koettu.
Tiedän, että kaikki meillä kökkivät marsut, niin Nalle, Neige kuin Laguskin ovat jo suhteellisen vanhoja papparaisia, mutta sanoppa se sydämelle. Sanoppa se, kun tulet takaisin kotiin ilman marsua ja vastassa on pappojen juorukerho, joka ihmettelee, minne yksi jäsen on hävinnyt.

Vaikka kuinka kokosin itseni klinikan pihalla ja yritin valmistautua, oli minun hankala saada tietojani annettua kassalla. Tulin sanoneeksi Laguksen nimen väärin ja jäin takeltelemaan ja toistamaan jatkuvasti, että kai nimessäni sitten on C -kirjain. Ihan käsittämätöntä. Pyysin päästä vessaan ja henkilökunta oli oikein ymmärtäväistä ja mukavaa. Minua pyydettiin olemaan stressaamatta ja istumaan kaikessa rauhassa alas. Tulin siinä sitten jutelleeksi eräiden kanien omistajien kanssa ja vaihdoimme kuulumisia. Kanilla oli todettu hammaspiikki ja stressi nukuttamisesta ja kaikista riskeistä oli saanut myös kanin omistajat hieman poistolaltaan. Istuimme hetken siinä jutellen kaneista ja jyrsijöistä ja saimme jopa hieman heitettyä vitsiä aiheesta, että kuinkahan "pöllyissä" ne rakkaat sieltä lääkärin käsittelystä oikein saapuvat. :D

Sitten tuli meidän vuoro. Eläinlääkäri oli todella mukava persoona. En ensin edes ymmärtänyt, että kyseessä on eläinlääkäri, luulin siis eläinten hoitajaksi. :D Eläinlääkäri luki muistin virkistykseksi, mitä olin aikaisemmin marsusta ilmoittanut ja johdatti keskustelua siten, että muistin paremmin asioita, millä en ollut aikaisemmin ajatellut olevan niin suurta merkitystä. Tosiaan. Siinähän muistin, että Laguksellahan kävi muutama vuosi takaperin onnettomuus marsujen leikkiessä lattialla. Olin tuolloin hetken selin marsuihin, kun laitoin gerbiileille virikkeitä terraarioon. Terraarion kattoverkko oli tuolloin nojaamassa hyllyn reunaa vasten. Utelias marsu tietenkin pomppi tutkimaan verkkoa ja kokeili sitä hampailla. Huomatessani asian säpsähdin ja ehdin sanoa EI!, kun marsu oli jo pujottanut hampaansa tiheä silmäisen verkon läpi. Marsu veti paniikkiin jäädessään kiinni ja veti täydet pakit taakse. Tilanne kävi niin nopeasti, ettei siinä olisi ehtinyt mitään tekemään. Kattoverkko(listareunat) ei onneksi kaatunut marsun päälle, mutta rämähti ikävästi vasten lattiaa. Lattialla makasi shokkiin joutunut marsu, jonka suusta juoksi veri solkenaan ja legot(= etu ylähampaat) lojuivat matolla. Tuolloin riensimme shokin laannuttua suoraan eläinlääkäriin tarkastukseen, asiat todettiin olevan hyvin ja hampaat kasvaisivat ennalleen.

Lagus <3 Banaani
 
Hampaita on tullut myöhemmin kyllä seurailtua, mutta myös lekuri totesi nyt, ettei ole varma ovatko ne sittenkään liian pitkät. Marsun mutustaessa heinää vastaanotolla, tuli nähtyä, mitä se syöminen ihan oikeasti on. Vaikeaa. Sain jatkaa matkaani takaisin odotushuoneeseen ja marsu kääräistiin omaan peittoonsa ja kannettiin leikkaussalin puolelle. Jäin levollisin mielin odottamaan, koska Lagus jäi nyt kahden positiivista energiaa huokuvan ja ennen kaikkea rauhallisten ihmisten käsiin, jotka puhelivat höpsölle pusumarsulle mukavia. Odotushuoneessa vastassani oli isohko mäyräkoira, joka katsoi suoraan silmiin, kun tulin ovesta. Koiran iloinen katse ja äkillinen hännän heilautus sai hymyilemään. Koiran omistaja puki uteliaan tutkiskelijan ilmeet sanoiksi:"Kukas se kiva täällä on? Mitä sä täällä teet??" :)

Operaatio itsessään ei kestänyt kovin kauaa(?), olin jäänyt suustani kiinni sekä omistajan että Pusu-Pekka(joka osoittautui muuten Pusu-Kaisaksi ;)) koiran kanssa. Laguksen sain välittömästi tutkimushuoneen puolella syliini ja poika oli todella pökerryksissä. Huomasi, että valo otti silmiin ja katse harhaili vähän mihin sattuu. Maggara sai jatkaa keräilyjään turvallisen kuljetusboksin puolella, jota kuuma vesipullo lämmitti ihanasti.
Olin jotenkin itsekin niin sekaisin, että vasta siinä sisäistin, että niin tosiaan, sekä minä että marsu päästään yhdessä kotiin! Vika oli hampaissa. Ylähampaista oli lyhennetty 4mm ja alahampaista 3mm. Mikäli marsun paino ei nouse kahden viikon aikana normaaliin tutkitaan poskihampaat. Mikäli marsu vetää huonoon kuntoon, on se syytä tuoda välittömästi takaisin. Useiden kiitosten tulvan(mikä muuten saattoi nyt näin jälkeen päin ajateltuna olla vähän "hölmöä" :D) jälkeen pääsimme lähtemään takaisin kohti kotia. Taas soi radiossa järjetön rakkaus ja alkoi ihan naurattaa siinä marsulle höpistessä, että ei susta niin vaan päästykään eroon!
Poikkesimme kotona-kotona ennen kämpille menoa ja Lagus sai tuoretta kurkkua. Siinä sitten porukalla söimme, pällistelimme marsua ja nauroimme toiselle, kun toinen imeskeli kurkkua kuin vanha vaari, jolta on tekarit viety. Siinä sitten olvana "kannustimme" marsua, että:"Pure! Pure!" ja perheen isännyydetkin saapuivat katsomaan, että mitä täällä touhutaan. Vedonlyöntiä, vai? ;D Kurkunsyönti tahti vain kiristyi ja niin alkoi possu käyttämään hampaitaan normaalisti ja taisi se vahingossa napata vähän siskoakin sormesta. Minkäs sille mahtaa, kun vihdoinkin sai kurkkua!
Kämpillä oli vastassa kans omanlaisensa show! Lagus alkoi sylissäni huutaa jo rappukäytävän puolella, kun kuuli avaimen menevän lukkoon. Ensin kauhea SKVIIK SKVIIK *klakaklaka* Voi pirun ovi! Jes! Klak. Skriiik. Iääää. Ovi aukeaa. *järkyttävää kuikutesta ovella kämpän puolelta* ja ovi takasin kiinni SLÄM! Ei voinut kuin nauraa. Oltiin kotona ja pappajengi sai pulputtaa keskenään taas sydämensä kyllyydestä.  

 




   

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lyhyt virsi kaunis

Hoh hoij-jaa.. Mistähän sitä alkaisi purkamaan tätä tapahtumien lankakerää..
Rakas Herne menehtyi synnytykseen. Se oli aivan valtavan kokoinen eikä nähtävästi saanut poikasia ulos. Tuli taas katsottua silmästä silmään näitä kasvatuksen ikävimpiä puolia. Herne ei edes ollut ensi synnyttäjä, vaan näitä voi sattua ihan kenelle tahansa. Ensimmäinen ei ole mikään tae, ettäkö toinen kerta menisi yhtä hyvin. :(

Herne oli ainoa sininen naaraani, joka ei ollut sukua sinisille uroksilleni ja sukujuuret ovat osittain tanskalaiset. Iso menetys sinällään tätä sinisen värin projektia ajatellen.. Herneen kaksi tytärtä ja poika asuvat luonani, joten geenejä on onneksi jokunen tallella jälkikasvussa.
Tästä päästäänkin aiheeseen D8 ja D9 -poikueet, jotka ovat Herneen tyttärien poikueita. Molemmista poikueista menehtyi yksi poikanen, black uros ja toisesta black naaras. Juurikin ne, joita olin alkanut katsomaan sillä silmällä, että jättäisin kotiin. Naksutauti on vihuliainen tauti, joka saattaa kaataa ne poikueiden suurimmatkin poikaset. Ikävä kyllä tällä kertaa ei ollut mitään, mitä olisin voinut poikasten eteen tehdä. Tukiruokinnalla ei ollut mitään vaikutusta.

Kaiken kukkuraksi käytäntö viilasi aika lujaa linssiin näissäkin kahdessa poikueessa. Katsoimme, että teoriassa olisi mahdollista saada sinisiä jälkeläisiä tai mustia, jotka kantavat sinistä. Kuinkas käytännössä kävikään?! Nämä muutamat mustat poikaset kuolo korjasi ja nyt nämä loput "mustukaiset" ovat alkaneet päivä päivältä haaleta. Valtaosa on selvästi slateja. Slateja?! Oikeasti?! Whhhhhyyyyyy? Molemmissa yhdistelmissä oli teoriassa pieni mahdollisuus slateen(jos vanhemmat todella kantavat niitä resessiivejä, joita ei tosin aiemmin ole pompannut mistään esiin) ja nyt molemmat poikueet ovat täynnä slateja tai jotain blackin ja slaten väliltä.
Poikaset ovat jo nyt luovutusikäisiä ja vaihtavat karvaa ihan hulluna. Joka toinen päivä näistä muutama näyttää mustilta ja joka toinen haalistuneilta mustilta. Ottaa sitten näistä piiperöiden todellisesta väristä selvää.. :D Jalostuksessa näillä tuskin on käyttöä, jonka vuoksi pesueessa on useita lemmikkikotien etsijöitä. Hurmaavia, leikkisiä ja iloisia tupsutteita. Yhden hyvin selvän ja suht pätevän slate uroksen, jolla ei ole värivirheitä lainkaan ilmestynyt(ainakaan vielä *koputtaa puuta*), jätin sijoitukseen ja katson, mihin suuntaan se alkaa kehittymään. Oli aikas ihanaa, että tämä "pikkumies" päätyi erinomaiseen uuteen sijoituskotiin serkkupoikansa kanssa. Tämä toinen uros oli ihan puhtaasti lemmikkitasoinen yli hauskine värivirheineen.

Mutta jos ei jotain huonoa niin löytyy myös jotain hyvää. En muista koska olisin viimeksi ollut onnellinen black naaraan varauksen peruuntumisesta. Ennen näitä tämän hetkisiä poikueita mulla oli jäänyt yksi musta naaras varaukseen, odottamaan siis meille, että sille saataisiin jostain muualta kämppikset, kun minulla ei ollut naaraita kavereiksi tarjota. Naaras on tuossa hyvän aikaa kasvanut ja se täytti juuri 2½kk. Koko tämän ajan olen mielessäni miettinyt, että voi harmi, kun se vaan kaunistuu päivä päivältä ja miten väärin olinkaan sen arvioinut. Nyt voinkin sitten yllättäen ja suureksi ilokseni jättää neitokaisen kotiin! Saatiin edes se yksi jälkeläinen(kera toivottujen ominaisuuksien) jätettyä kotiin.

Tälllä hetkellä on aika vaikeaa kirjoittaa mitään sen ihmeellisemmin. Hienoja gerbuttimia on siirtynyt paremmille purumaille tavalla jos toisella ja yksi elämäni rakkaimmista koirista on jouduttu äkillisesti lopettamaan. Myös hyvän ystäväni koiran kuolema on jättänyt jälkensä. Lagus marsu on alkanut myös sairastelemaan(vanhuus?) ja ensi viikolla olisi pystyttävä menemään eläinlääkärille kuulemaan mikä tuomio sieltä tulee. Lisäksi muutama gerbiili oli päässyt tappelemaan oikein kunnolla(onneksi piipahdin kotona kahvilla, niin pääsin erottamaan riitapukarit) epäonnistuneen totutuksen seurauksena. Kaikki lääkekuureilla ja itselläkin meinaa välillä nousta hiki pintaan, kun eläimet eivät sitten millään haluaisi ottaa lääkeannoksiaan nätisti. Hyi, kun stressaa.

Kaikki tämä hyvin pienen ajan sisään. Tällä hetkellä en oikein osaa olla mitenkään päin. Pelko liiasta kiintymisestä on koko ajan takaraivossa(etenkin, kun katsoo näitä meidän gerbiili junnujen ja cincu vaavien touhuja) ja sitä kelaa jatkuvasti, että kaikki me kuolemme joskus ja rakkaistaan on pystyttävä luopumaan. Kaikkea tämmöistä myllää mielessä ja itku on välillä vähän liiankin herkässä. Ajattelin nyt keskittyä vähän aikaa taas täysillä kouluun(mikäli pystyn, tämä olisi ainakin keino saada ajatukset hetkeksi muualle) ja tulevan näyttelyn järjestelyihin. 

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pienen pieniä tupsuhäntiä

Viime viikko on mennyt kirjaimellisesti lattialla istuessa ja maatessa. Tulin urakoineeksi tehtäviä oikein kunnolla; sain useamman kurssin tehtävät ja työt palautettua! Aivan mahtava fiilis kerta kaikkiaan! :D Lattialla on ollut kunnolla tilaa levitellä papereita ja asiat ovat pysyneet paljon paremmin hallinnassa, kun kaikki on siinä edessä valmiina. Nyt sitten vain jännäämään numeroita. Olen itse aivan ihmeissäni tästä mielialasta, mikä tästä jäi käteen. Voiko tehtävien tekeminen sittenkin olla vielä mukavaa puuhaa? Ei ole ollut minkäänlaista stressiä, ei ole tarvinnut valvoa tai menettää yöuniaan, ei ole tarvinnu korjata kamoja välillä pois, vaan ne ovat odottaneet mua just siten, kun olen ne jättänytkin, yhtään ei masenna enkä ole edes väsynyt! Mitä tämä on?! Voiko tämmöistä enää tuntea liki vuoden väkisin vääntämisen ja tuskailujen jälkeen? Näköjään voi!

Samalla olen pitkin viikkoa seuraillut poikasten kehitystä ja tekemisiä. Voi järkky miten nopeasti pienet gerbiilit ottavat kasvupyrähdyksiään! Ensin sitä maataan pitkin pituuttaan avuttomina pitkiä aikoja ja sitten, kun siihen alkaa jo tottua, niin äkkiäkös nämä veijarit ottavatkin jalat alleen ja lähtevät sinkoilemaan päättömästi mihin sattuu. Saa todella olla tarkkana pesäkoppia sun muita kamoja siirrellessä, ettei kukaan pienistä ole sattumoisin alla. Hienosti jaksavat jo kannatella päitään ja yrittävät tallustella ääneen suuntaan, vaikka tuskin vielä erottavat varjoja kummempia.

Emot ovat pitäneet hyvää huolta jälkikasvuistaan ja kaikki poikaset ovat jääneet eloon. Jopa tämä kaikkein pienin, josta ajattelin jo alussa, että se ei välttämättä tule selviämään. Hienosti on sekin lähtenyt kasvuun eikä koko eroa sisaruksiin enää ole kovinkaan paljoa. Pelkäsin poikasen kuivuvan ja nälkiintyvän, koska se ei tahtonut saada tarpeeksi maitoa näiltä isoilta rynniviltä sisaruksiltaan, jotka puskivat aina ensimmäisinä nisille. Joskus tuntuu, että emot todella huomaavat ja reagoivat tällaisiin tilanteisiin. Näin kävi ainakin tämän poikueen kanssa ja on käynyt muuten ennemminkin. Emo jakoi poikaset kahteen pienempään laumaan terraarion molempiin päihin; isot toiseen ja pienemmät toiseen. Pienemmät se ruokki aina ensin, tämän jälkeen kunnon ruoka ja tankkaustauko ja toiselle pesälle, taas tankille ja toiselle pesälle. Imettäessä emo naposteli kaikkea mitä jaksoi pesään mukanaan kuskata. Tehokasta! Emo on ollut hyvissä voimissa koko imettämisen ajan, vaikka se onkin saanut rampata pitkin terraa päivästä toiseen. Toisaalta liikunta ei ole pahitteeksikaan.

Eikasta olen huomannut sen, että sillä menee aina pitkä tovi venytellessä ennenkö se palaa omien vauvojensa luokse. Eikan tyylihän on siis se, että se makaa päivästä toiseen samassa paikassa ja tapansa mukaan"meditoi". Välillä nämä venyttely tuokiot näyttävät todella rajuilta, kun eläin vääntää itseään mitä ihmeellisempiin asentoihin! Kiertää selkää molemmin puolin, oikoo kuin kissa takajalkojaan niin pitkälle kuin vain mahdollista, haukotukset ovat niin suuria, että koko purukalusto tulee näkyviin ja lopuksi eläin venyttää itsensä niin pitkäksi pitkin pituuttaan kuin vain kykenee. Sitten hyppy paikallaan, ylös ja takaisin pesään.
Värijakaumat eivät muuten menneet ihan toivotusti. Tälläkään kertaa ei siunaantunut yhtäkään siniturkkia näihin jälkeläisiin. Pelkästään blackiä ja slatea. Molempia sukupuolia pitäisi myöskin löytyä molemmista väreistä. Nättejä ja eläväisiä lemmikki lapsosia siis tiedossa. Olen silti sitä mieltä, että kaippa mun pitää joku "onneton mustapää" jättää itselle kotia. ;) Kaksi olisi jo liikaa, mutta kiusaus on suuuuri..

Marsuilla on piisannut asiaa aivan mälyttömästi viime aikoina ja ne ovat varmasti olleet todella ihmeissään, että mitäs sä täällä näin pitkään ja tämmöisiin aikoihin kökit, eikö sun pitäisi jo olla jossain? Mikäs se koulu oikein on, josta sä aina puhajat? En kyllä ihmettele enää yhtään, että marsuja usein "markkinoidaan" terapia eläimiksi. Kuka tahansa pystyy ajattelemaan positiivisemmin, kun katselee lattialla makoilevaa pulskaa höpötestä, joka katsoo silmiin ja syö samalla aina satunnaisesti heinän korren <3 Oikeita rauhallisuuden ja kiireettömyyden perikuvia. Niin ja sitten on Lagus.. Lagus, joka kumoaa kaikki ne väitteet, että marsu olisi hidas, tylsä ja mitääntekemätön nurkassa kököttäjä. Musta tuntuu taas, että mulla kaipais tärykalvot huoltoa tai joutaisivat kyllä vaihtoon ihan kokonaan. :D  

Laitetaan nyt vielä hieman (todistusaineistoa) viime maanantailta...
Tämmöisen asian tiimoilta on myöskin ollut jännittäviä hetkiä käsillä ja pitänyt kiirettä. :)

torstai 11. lokakuuta 2012

D8. & D9. poikueet

Kuvia klikkaamalla saat näkymään suurempina. ;)
Molemmat emot olivat siirtäneet nakkilaumansa pesäkopin ulkopuolelle siksi aikaa, kun siivoilivat likaisia pesämatskuja pois. Nämä "lakanoiden" vaihdot kävivät erittäin ripeästi eikä mennyt kauaakaan, kun vauvat olivat taas maitobaariin vailla.
 
 Eikalla poikasia huimat 7kpl. Tummalta näyttää. Poikasissa on varmasti blackiä, mutta myös blue on mahdollinen! <3 Molemmilta vanhemmilta saattaa myös löytyä resessiivinä slate. D8 poikaset 4vrk ikäisinä.

D9 poikaset 3vrk. Poikasten lukumäärästä en vielä tiedä, kun nukkuvat niin tiviisti yhdessä rysyssä. Tässä poikueessa poikasilla on kokoeroa huomattavasti. Nähtäväksi jää selviävätkö kaikki. Tummalta näyttää täälläkin, joten blackiä ja slatea odotellaan. Kuten kuvasta näkyy, on emolla ollut ihan sairaasti tekemistä poikasten hoidonkin ohella. Pahvia on silputtu ja heinää pemistelty oikein olan takaa.

Ensi viikon alkupuolella alkavatkin sitten poikasten punnitukset ja kaikkien terrojen siivoilu. Ensi viikolla myös toivon mukaan uuteen kotiinsa lähtevät yf ja black patched pojat. Totutus Bätmänin kanssa alkaa tuottaa pikku hiljaa tulosta. Komea ja tasainen porukka kaiken kaikkiaan, toivottavasti poikia näkee ahkerasti tulevissa näyttelyissä. :)

Noista poikueista uskallan vielä sen verran sanoa, että myyntiin saattaa tulla muutamia blackejä ja slateja, jos niitä vain on näihin muksuihin siunaantunut. Siniset katson tapauskohtaisesti sitten myöhemmin, kun sukupuolet ynnä muu alkaa selviämään. Jotain järkevää tulee kuitenkin kotosalle(ugh!) ja sijoitukseenkin jättää. ;)

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tulvii Pohjanmaa

Tällä samalla otsikolla on varmasti nimetty tämän viikon aikana ties montako sataa blogi merkintää Pohjanmaalla. Enkä minäkään tee poikkeusta. :D Kyllähän tämä kantatie 67 poikki meno vaikutti meikäläiseenkin, vaikka ajattelisi ettei. Lähdin siis sunnuntaina katsomaan Jurvaan kavereita ja normaalisti tunnin mittainen ajoreissu muuttuikin kahden tunnin roadtripiksi! Voi elämä, että olin poikki! Sama kuin olisi ajanut ajallisesti tyyliin Tampereelle pysähtymättä.
Radiot paasasivat koko matkan tulvista ja tuntui kuin kaikki olisivat tehneet siitä tilanteesta(jota eivät itse paikan päällä näe) jotain maailman lopun meininkiä. Vettä toki on tullut paljon(mm. kolme päivää putkeen) ja siellä täällä tulvii, mutta näinhän on ollut aina ja tulee varmasti aina olemaankin. Näen jo sieluni silmin ne otsikot mitä kymmenen vuoden päästä tästä vedetään.

Vietin Jurvassa jälleen hauskan päivän kera Jaanan ja Aidan <3 Sain siinä sitten hankittua itselleni geelikynnetkin samalla. Kannattaapi käydä perehtymässä kaverini Kiukku & Kipuna yrityksen kotisivuihin osoitteessa; http://www.nakertaa.net/metalli/index.html (tarjolla siis muutakin kuin pelkästään kynsiä. ;) mm. koruja, eläinten ruokia ja tarvikkeita)

Viime päivinä meille on syntynyt kaksi poikuetta. Herne edelleen panttaa poikasiaan. Se on varmasti tiine, mutta veikkaan, että se ei tullut siitä kiimasta tiineeksi, kun pari yhdistettiin. Toisin sanoen laskettuaika on jo ohitettu reilusti, mikä viittaa siihen, että se tiinehtyi myöhemmin ja tarkkaa syntymäpäivää on mahdoton arvioida etukäteen. Arvio voi siis heittää jopa neljällä päivällä, joten tässä saa todella alkaa olemaan varuillaan.
Näistä uusista poikasista en osaa vielä sanoa paljoakaan. Yksivärisiä poikasia on luvassa, väriskaala vahvasti mustan puolella, mutta myös siniset, slatet ja nutmegit ovat mahdollisia resessiiveistä riippuen. Molemmat emot voivat hyvin ja äänestä päätellen molemmilla on useita poikasia hoidettavanaan.

Kirpparilöytöjä gerbiileille. ;) Nyt on meilläkin oma kylpyhiekka astiasto!

Myönnettäköön, että Eikkaa murehdin. Tämä on sen toinen poikue ja ensimmäinen poikue meni tyystin mönkään. Tuolloin poikasia oli viisi, mutta kaikki lähtivät yksi toisensa perään paremmille purumaille. Emo oli kunnossa, vahva ja hoiti esimerkillisesti pienokaisia, mutta jostain syystä X poikaset vaikuttivat olevan todella heikkoja. Sinisen värin kasvattaminen ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Tuntuu, että uuden muunnoksen työstäminen tuo enemmän surua kuin minkään muun värin kasvatus, mutta mieleen jäävät myös ne onnistumisen hetket, joita iloitaan sitten yhdessä pitkin Pohjoismaita. Jokainen sinisten kautta saatu yksilö on jollain tapaa tärkeä.
Mua on pyydetty ties kuinka monesti kirjoittamaan artikkelia ja sinisiä käsittelevää sivustoa, mutta nämä kirjoitukset makaavat vielä toistaiseksi pöytälaatikossa tai pitäisikö sanoa osa siellä ja osa koneen syövereissä. Ehkä saan ne näpyteltyä ensi vuoden puolella valmiiksi ja julkaisu kelpoisiksi. Kaikki se tieto, kokemus, teoria, apu ynnä muu mitä olen saanut eri kasvattajilta, on ollut aivan sanoinkuvailemattoman arvokasta. Vaikka olen yksin Suomessa, en ole yksin Pohjoismaissa. :)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Mammoja ja pikku mamoja

Olion vauvat ovat avanneet simmunsa. Ei siitä ole pitkäkään aika, kun molemmat hiihtivät vielä kyklooppeina pitkin terraa. :D Vitsit pitää muistaa tulevalla viikolla kuvailla näitä oikein urakalla. Kyllä se nyt siltä vaikuttaa, että toinen on slate(u) ja toinen black(n), kuten arvelinkin. Emo saa siis neitokaisesta itselleen kämppiksen ja mieluusti myisin tämän neitokaisen alustavasti sijoitussopimuksella. Slate poika tuskin tulee olemaan osana kasvatustani, mutta väri näyttää ainakin tällä hetkellä mun silmään ihan kivalta samoin pää on ihanan pyöreä. Ensisijaisesti siis poika etsii lemmikkikotia, mutta näyttelyissä käyminenkään ei ole mun mielestä kokonaan poissuljettu ajatus. ;) Pojalle ei ole tarjota omasta poikueesta kämppistä, mutta kun ikää tulee lisää, niin se saa muuttaa kolmen kimppaan noiden myynnissä olevien poikien kanssa. Voin myös harkita yksin myyntiä, mikäli kodissa on jo odottamassa tai tulossa kaveri/kaverit.

Vauvoille meinasi yllättää pieni jännäkakka tänään housuihin, kun tapasivat ensimmäistä kertaa mister hedelmäpiltin! Mikä ihme tuo keltainen mönjä tuolla kupin pohjalla oikein on?? Ensin sitä piti haistella ja piirrittää tovin, kunnes emo hyökkäsi kipolle. Noh, eipä kai se mitään vaarallista ole? Varovaisesti askel askeleelta uskaltauduttiin kipolle ja jälleen piti haistella niin kippoa kuin emon suupieliäkin. Nopea lipaus.. Ei nyt otetaan pieni haukkaisu! Ai että miten makeaa! Hyh! Äkkiä pois.. Jaa, vai että pitäisi mennä takaisin. Kyllä sitä on pakko mennä maistamaan vielä uudelleen. No, onhan tämä ihan hyvää. Suorastaan herkullista. Oho.. Nytkö se jo loppui? Ai miten niin syötiin mukamas paljon? Ei kai tässä auta muu kuin alkaa pesemään sormien välejä ja valmistautumaan päikkäreille.

Mainittakoon, että näiden muksujen emänemä on tuottanut mulle viime päivät vähän harmaita hiuksia. Herne on tiineenä ja synnytykseen olisi vielä aikaa. Kyseessä on naaraan toinen ja viimeinen poikue. Vatsa on oikea pullataikina ja liikkuminen todella hidasta. Toissa päivänä pelkäsin, että sillä on keskenmeno tekeillä, koska se makasi pitkin pituuttaan terrassa ja takapää näytti siltä kuin se supistelisi. Hengittäminen oli tiuhaa ja mun tullessa katsomaan, se selvästi peitteli tukalaa oloaan. Herne on saanut olla täysin rauhassa ja olen nähnyt, että se syö ja juo ihan normaalisti. Vähän väsähtäneen oloinen ja niska rasvoittunut. Laskin juomapulloa reilusti alemmas ja ruuat siirsin pesän viereen, jottei sen tarvitsisi turhia ponnistella. Soitin muutaman puhelun ja totesin, että ei tässä auta muu kuin odottaa ja katsoa miten tilanne etenee. Olen jännittänyt ehkä senkin takia kovasti, koska Oprahin muutaman vuoden takainen keskenmeno ja jälkihoito rulianssi ovat vielä hyvinkin tuoreessa muistissa. Tosin tilanne oli silloin ihan erilainen ja aika pahakin..

Onneksi taisin tällä kertaa selvitä pelkällä säikähdyksellä. Poikasia ei ole kuulunut ja emo on pirteä oma itsensä. Herne on siitä ihana, että se nauttii silittelystä(eipä olisi uskonut siitä villikosta, jonka tapasin reilu vuosi sitten) ja myöskin hellästä harjaamisesta. Silittelin rouvaa tänään siinä samalla, kun tarjosin sille auringonkukan siemeniä ja ruuan. Rouvan asetuttua makuulle pitkin pituuttaan näin ihan selvästi miten sen vatsassa oli liikettä. Vatsa ihan selvästi "aaltoili" ja "kupruili", jonka jälkeen Herne kääntyi puolittain selälleen makaamaan. Alkaa ihan oikeasti jo jännittämään, että montako pienokaista siellä oikein mahtaa olla... Taitaa olla arveltua isompi poikue tuloillaan. Olisi kyllä ihanaa saada tältä upealta naaraalta vielä suvun jatkoksi joku musta naaras tai jopa kuviolla. Herne on kaikin puolin mainio gerba, joka huolehtii niin jälkeläisistään kuin kämppiksistäänkin. Hellä luonne plus Hellyyttävä persoona plus Hellimistä rakastava karvapallo on yhtä kuin  Herne <3

Tässä vielä kuva Herneestä noin vuosi sitten.
 
Rento mamma kera jälkikasvun; vasemmalla Olio, alla Liise(kera valkoisten sukkien;)) ja selällään meidän "tuhlaripoika" Jeesus. Kuvasta puuttuvat päikkäreitään viettävät Welho ja Eikka.
Liise lähtikin tässä muutama päivä sitten takaisin omaan kotiin kera uusien kämppiksien. Kolmikko on asunut tiiviinä laumana jo reilu viikon ja hierarkia näyttää laumassa asettuneen hienosti. :) Kun se Jeesuskin nyt löytyy tuosta kuvasta, niin mainittakoon vielä sen verran, että olen alkanut suunnittelemaan herralle sen ensimmäistä poikuetta. Potentiaalisia vaihtoehtoja puolisoksi löytyy omasta gerbolasta muutamia, mutta poikue on ajankohtainen vasta aikaisintaan ensi talvena. Katsotaan nyt ensin kaikessa rauhassa miten nämä pari poikuetta ottaa tuulta siipiensä alle(vai pitäisikö sanoa kutteria tassuihin? ;)) ja mitä näille alustaville lilac linjan suunnitelmille kuuluu parin kuukauden kuluttua.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Yön Ritari

Aika vauhdikas sunnuntai takana.
Btw kani ei oikein arvostanut mun siivoamisiani. Sitä jurppii aivan mahdottomasti, kun siirtelen sen vessalaatikkoa(ja tavaroita ylipäätään) ja sitten se reppana rehaa sitä hampaillaan pylly pystyssä sinne minne se kuuluu. Sain myöskin lapiosta, kun herra nappasi sen mun vierestä ja alkoi husimaan. ;)

Aamupäivällä Strangelove eli "Olio" synnytti muutaman pikkuisen. Isänä lainauros "Toby", joten mustia vaavejahan sieltä odotellaan. :) Ovat siis mustia sinisen kantajia, joten toivon, että jos jollakulla on tarjota sijoituskotia ja emolle leppoisat eläkepäivät, niin nyt olisi korkea aika ottaa yhteyttä. ;) Oliohan asui aikaisemmin sijoituskodissa, mutta kaikki ei kodissa mennytkään kuten oli toivottu laumakemioiden suhteen, joten Olio palasi takaisin kotiin. Rouvan alku on vielä nuori tapaus, joten eläkekoti on sinällään aika hassu sana. Olio on siis syntynyt 2011 ja itse en sitä valitettavasti voi pitää täällä loputtomiin niin kuin ei ollut alun perin tarkoituskaan. Jos muksuissa on naaraita, saisi tästä luotettava ja yhteistyökykyinen koti itselleen mainion ja kirjavan porukan. :) Jälkikasvulla teettäisin ainoastaan yhden poikueen, jotta tuokin linjahaara saataisiin jatkumaan tulevaisuudessa. Jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan, olisi poppoo luovutuksessa lokakuun puolen välin jälkeen.

Tänään haettiin uuteen kotiin myös kaksi D6F -poikueen uros vaavia. Vaikka vain kaksi lähti, niin tuntuu, että terrassa on silti ihan kummallisen vähän porukkaa. Toki siellä nyt vielä myllertää se viisi, mutta tekee se kaksikin poikaa ison loven seitsemän porukkaan. Porukan neitokaisille saapuu kaveri lähipäivinä ja minun vastuulle jää totuttaa porukka laumaksi. Poikueen black patched uros tutustui tänään myös tulevaan kämppikseensä ja yhteiselo näyttää etenevän oikein hienosti. Junnu ikäinen uros on aivan haltioissaan vauvasta! Vauvaa ensin vähän jännitti, että mikä ihme tätä jannua oikein vaivaa, kun se ei päästä näiltä pusutteluiltaan toista edes juomaan. :D

Sain myös ilokseni heivata tänään kahdet totutusverkot veks! Herne ja lainauros Merkki asuvat nyt saman katon alla kuin myös Eikka ja Bätmän. Lokakuussa siis jälleen tiedossa yksiväristä ja kuviollista blackiä. Merkki on oikea rakkaus <3 ja Bätmänin tullessa ovesta olin suorastaan pyörtyä! Miten se voikaan muistuttaa niin paljon velipuoltaan Havua?! Jos nua kaks lyötääs mulle eteen niin en osaisi välttämättä päällipuolin sanoa kumpi on kumpi. Siis todella makeen näkönen heppu tuostakin kuoriutunut! Muistan sanoneeni, että tuota olisi hyvä viedä näyttelyyn joskus, mutta nyt musta tuntuu, että en Jennikalta edes kysy, vaan vien sen. ;D Hahhah-haa! Bätmän on kutsumanimensä veroinen.. Olen alkanut haukkumaan sitä jo yön ritariksi, koska nyt voin oikeasti sanoa, että se, joka luuli Havua mustaksi(mukaan lukien minä itse) ei ole mustaa nähnytkään. Bätmänin pohjavilla on paljon tummempi kuin Havulla, jolla selvästi karvan väri vaihtuu juuressa tosi vaaleaksi.
Olen vieläkin ihan äimän käkenä, että miten meidän Stressi on saanut kahden eri naaraan kanssa aikaan niin saman näköiset pojat! Näitä katsellessa tietää todellakin kuka on isä! Stressi on saanut näyttelyissä niin laidasta laitaan arvosteluita(yleensä L1 on se, mitä se saa mukaansa tuurilla ja haukut kuviosta), mutta periyttäjänä se on aivan sanoin kuvailematon. Havullahan on emona jo edesmennyt kasvattini Fiia ja Bätmänillä emänä on Starba.

Tulin hankkineeksi tänään fläppitaulupaperia, eli semmoista hervottoman kokoista paperia, jota ajattelin teippailla oveen ja sitten alan siihen kokoamaan näiden kahden linjani sukutauluja pitkällä tähtäimellä. Suunnitelmien tekeminen helpottui kummasti, kun saa siihen suoraa raapustaa ja kummata, jos tarve vaatii. Katotaan, niin huomenna en saa sivuakaan koulujuttuja tehtyä, vaan istun vaatekomerossa tuijottaen oveen ja piirrellen seiniin.. eiku.. :D

En voi muuta sanoa kuin, että tämä päivä on ollut kaikin puolin todella onnistunut! Olen erittäin tyytyväinen näihin koteihin mitä tässä nyt on ollut hyppysissä. Olen saanut vakuuttua, että kodit ovat juuri semmoisia, mitä kasvattini ansaitsevat ja näitä vanhempia kasvattejani katsellessa hymy oikein nousee korviin asti. Asioita ja vastauksia ei ole tarvinnut lusikan kanssa kaivaa ihmisistä esiin, vaan aina ollaan otettu ja pidetty yhteyttä, mikäli jotain on ollut ja ihan perus kuulumisiakin on ollut mukavaa lukea. :) Kiitos teille <3

Sain iltaan mennessä ihan kaikki häkit ja terrat siivottua. Nyt onkin ihanaa taas seurailla puhtaissa puruissa leikkiviä vauvoja ja vanhuksia sekä naureskella näille rakkauden pareille, jotka eivät voi sekunniksikaan liikahtaa toistensa viereltä. :) Suihkun jälkeen varpaat puhtaalla kutterittomalla matolla! Sanoin kuvailemattoman ihanaa! Sain jopa lattiat pestyä. Kyllä tämä on niin toista, kun lattia on kokonaan vuorattu muovimatolla ja siitä saa kaiken irti eikä tarvitse varoa ja jynssätä jotain parkettia kuten edellisessä kämpässä. Voisin jopa sanoa, että nautin siivoamisesta nykyisin.

Aika huolestuttavaa, että nyt on syyskuu ja mä haikailen jo kesäkuvien perään.

Junnu näyttää, miten oikeasti vedetään lunkisti. Jalka ristiin masun alta. ;)
 


perjantai 7. syyskuuta 2012

Piggu bööbiilejä

D6F -poikueesta olisi vielä kolme vaavia vailla omia koteja.
Poikaset ovat luovutusikäisiä.
 
Tämä yber rauhallinen black neitokainen on kuin "naulittuna" käteen. ;)
Todellinen sydänten murskaaja ja oikein ihana lemmikki! Kunnon poseeraaja.
Tästä nätti tyttö naaraslauman jatkoksi tai mahdollisuus saada meiltä kaveri myöhemmin. Olisin kiinnostunut myöskin sijoittamaan neidin, väri ei ole paras mahdollinen(mokomakin kuuraparta. :D), mutta luonne, sekä tyyppi ainakin tällä hetkellä ja sukutaulu ovat sellaiset, jotka miellyttävät meikäläistä aivan erityisesti. 

 Nutmeg patched poika ei jää näin keltaiseksi, mitä kuvassa. Turkkiin tulee vielä musta tippaus ja väri muuttuu aavistuksen rusehtavammaksi. Poika on pesueen tättähäärä! Kaikki on todella mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista. Valokuvien otto vaan tuppaa olemaan hankalaa, kun poika kiikkuu sormet kiinni kamerassa tai nousee äkisti tähyilemään maailmaa, jolloin miltei kaikki kuvat ovat sumeita tai muuten vain tärähtäneitä. ;) Helppo käsitellä ja käännellä, vaikka onkin eläväinen. Myydään alla olevan velipoikansa kanssa ainoastaan lemmikkikotiin. 

Ja sitten vielä meidän pikku black piiperö! Suloisempaa pikku poikaa saa todella etsiä! Poika ei ole arka, mutta ehkä hieman ujohko. Kooltaan poikueen pienin, mutta kasvanut moitteetta(ei naksunut tms ongelmia) ja omaa ison syrämmen <3 Tykkää hellyydenosoituksista ja viihtyy kädellä. Omaa muutaman valkoisen varpaan ja myöskin alahuulessa on hieman valkoista. Myydään mieluiten yllä olevan velipoikansa kanssa yhteiseen lemmikkikotiin, sillä pojat tulevat keskenään todella hyvin toimeen.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Aluevastaava

Meikäläinen on hyväksytty Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n Vaasan aluevastaavaksi. :)
Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että minun puoleeni eli osoitteeseen marica.toppari (ätsiu) gmail.com saa ja pitääkin ottaa yhteyttä, mikäli sinulla on jotain kysymyksiä liittyen gerbiileihin, näyttelyihin, toimintaan, ehdotuksia toimintaan jne.
Pyrin parhaani mukaan auttamaan ja toteuttamaan kaiken tämän koulurulianssini keskellä.
Vaasan lääniin(eli toimintaympäristööni) siis kuuluvat Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Mitä aluevastaavan toimintaan siis oikein kuuluu?
Pyrin järjestämään ja kehittämään Vaasan läänin(alueet on tehty vanhan läänikartan mukaan, joten alueita on yhteensä Suomen maalla 12kpl) alueella Sgy:n toimintaa. Tähän kuuluu siis tällä alueella yhdistyksestä tiedottaminen ja tekemällä yhdistyksen lähestyminen, neuvonta ja kaikenlainen muu toiminta entistäkin helpommaksi. Tehtävänäni on myös pitää yhteyttä ja toimittaa tapahtuma- ja toiminta raportteja Sgy:n hallitukselle.

Sgy:n Aavikkorumpu lehdessä ja Epjyn Rodentia lehdessä ilmoitetaan hyvissä ajoin kaikista tapahtumista, mitä tällä alueella tapahtuupi. Aika paljon nämä asiat siis kulkevat käsikädessä sekä Sgy:n, että Epjyn kanssa. Olen jo kauan hoitanut tällä alueella Epjyn puolesta gerbiileihin liittyvistä asioista ja tapahtumien eteen päin viemisestä, joten tavallaan tämä ei tuo kovinkaan paljoa uutta hommaa tähän rinnalle. :)

Mitäs sitten? Mitkä fiilikset? Olen tavallaan aika otettu, että minulle ehdotettiin tätä hommaa(Kiitos Jaana!) ja että tulin valituksi. Olen innoissani tästä siksikin, että toimintaan panostetaan siten, että lajiyhdistys, jonka edessä lukee Suomen, ei tarkoita pelkästään kehä kolmosta, vaan toimintaa saadaan oikeasti muuallekin kuin Etelä-Suomeen.

Minä ja Juniori viime talvena kokoamassa näyttelyluetteloa. ;)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Nimeämisestä


Meillähän nämä nimisysteemit menee siis siten, että yhdistelmät, joita teen lilac linjani eteen nimetään ihan suoraan aakkosjärjestyksessä. Poikasia yhdistää myös se, että nimet koostuvat yleensä Pohjanmaan murresanoista. <3 Ennen ajattelin nimetä kaikki englannin kielisillä nimillä, mutta luovuin tästä ajatuksesta, koska se ei tuntunut millään tavalla omalta. Poikueet, jotka palvelevat blue linjaa, nimetään esim. D/nro/aakkonen. D -kirjain kertoo, että poikueella on taustallaan diluutteja(sinisiä tai dilute nutmegeja) tai dilute geenin kantajia (mustia, nutmegia +kuviolla).

Numero kertoo, monesko meillä syntynyt poikue on, jolla on taustallaan sinistä. Aakkoset pyörivät jälleen normaali järjestyksessään, mutta poikueen poikaset nimetään siten, että kirjain on jonkin artistin tai bändin ensimmäinen kirjain ja poikasten nimet tulevat tämän/näiden kappaleiden nimistä. esim. D3C -poikue = Diluutti poikue nro 3, C= Cooper (Alice) ja poikasten nimet ovat kappaleiden mukaan; Poison ja Love's a Loaded Gun.
Että näin. :D Ei se tämän vaikeampaa rakettitiedettä ole. Tämä "vaikeahko" koodisarja helpottaa vain omaa muistamistani, kun alan suunnittelemaan yhdistelmiä. Näin ollen on paljon helpompaa muistaa, että kuka on kenenkin sisarus, puolisisarus, isä, emä jne eikä tarvitse kävellä muistikirjat ja sukutaulut kourassa kaikkialla.
 
Rekisteröiminenhän vaatii sen, että nimi on pituudeltaan max. 20 merkkiä. Välillä tämä on tuottanut ongelmia, koska Pohjanmaan murre on siitä erittäin kuuluisa, että tyylimme on venyttää sanoja pidemmiksi mitä ne normaalisti ovatkaan. Nimiä hahmotellessa ja toistellessa kuluu siis niin kynää kuin paperiakin kiitettävästi. ;)
 

Tämmöinen kuvatus löytyi vanhalta koneelta. Kuvassa F -poikueen tyttöjä. :)
  

maanantai 13. elokuuta 2012

Mikä tulee H:n jälkeen?

No tietysti... I ? ja Ehkäpä myös J ?! Entäpä miltä kuulostaisi kuudes diluutti poikue..? En keksi mitään niin kuvaavaa sanaa tämän kesän poikasbuumille kuin OMG! Kauan on poikasia odoteltu ja tuskailtu, kun näyttää, ettei mistään tule mitään ja sitten kas kummaa... poikasia alkaa putkahtelemaan kuin sieniä sateella! Mulla on ollut aivan sanoin kuvailemattoman aurinkoinen olo näiden poikueiden johdosta. <3
Mun piti ihan oikeasti miettiä, että mikä kirjain tulee H:n jälkeen aakkosissa, koska siitä tuntuu olevan niin ikuisuus, kun olen viimeksi saanut nimetä lilac tavoitteisia -poikueita.

Olin suunnitellut I -poikuetta pääkopassani jo pidemmän aikaa(oikeastaan jo keväästä 2011 asti), mutta mikään ei tuntunut menevän yks yhteen. Aloin jo olla kovinkin tuskastunut asian suhteen kunnes avasin suuni eräälle ystävälleni. Tässä siis "tarinan" opetus: AINA, kun on jotain ongelmia, pitää kilauttaa kaverille, oli ne ropleemat sitten ihan mitä tahansa. :D Kävi siis ilmi, että ystävälleni oli tulossa gerbiili ulkomailta, jota voisin mahdollisesti käyttää. Kyseessä oli uros, joka oli lähtöisin aivan ennen kuulumattomasta paikasta. Agouti uros Berlusconi oli saapunut pitkän matkan takaa Italiasta! Berlusconi oli kuulemma nimensä mukaan hyvinkin naistenmies ja ensimmäisen kuvan siitä nähtyäni olin heti avoinna ajatukselle: miksipä ei?! Kauniin isot silmät, sievät pyöreät korvat, nätin punertava ruskea turkki ja uskomattomalta kuulostava paino(ikäisekseen) tekivät heti vaikutuksen. Olin joskus aikaisemminkin miettinyt, että voisin ihan kokeilu mielessä joskus teettää lilac x agouti yhdistelmän ja katsoa mitä sieltä on tuleman. Nyt se olisi mahdollista ja vieläpä siten, ettei tarvitsisi hankkia omiin nurkkiin "väärän väristä" eläintä viemään terraario tilaa ja mun tuurilla en ikinä olisi löytänyt yhtä komeaa urosta. Afro(ja totta kai kämppis Zervo) lähti näyttelyreissun ohessa astutuslainaan ja minä lupasin neitokaisen hakea takaisin kotiin heti, kun alkaa siltä näyttää, että masussa saattaisi polskia jokunen pikku otus.

Neideistä ei minun tarvinnut murehtia, ne olivat hyvissä tassuissa ja käsissä parin tunnin ajomatkan päässä ja sain kuulla jatkuvalla syötöllä, mitä sinne suunnalle kuuluu. :) Afro tuotti hieman päänvaivaa ystäväni luona, sillä se on isohko naaras, joka on hieman plösö (näin kauniisti ilmaistuna), joten otappa siitä sitten selvää onko se taas ahminut napansa täyteen vai tiine, kun eläin näyttää jo valmiiksi uimarenkaan nielaisseelta. :D Viimein koitti se aika, että sain lähteä noutamaan flikkoja takaisin ja heti nähdessäni Afron sanoinkin, että kyllä se todellakin ON tiine! Mahtavaa!
Alkuviikosta pistin terran kuntoon, perjantaina Afro ei todellakaan ollut oma itsensä ja menin vähän huolissani nukkumaan. Lauantai aamuna mulla oli vastassa hyvin nälkäinen ja janoinen mamma sekä tämän kämppis, joka lämmitti viittä pienokaista <3 Olin ihan onnesta soikeana. Tulipa sieltä sitten agoutia, tiedän jo kodit, tulipa sieltä blackiä tiedän jo sijoituskodit tai tulipa sieltä lilacia tai argentea(tunnetusti olen heikkona näihin ihanuuksiin ja pitkään olen haaveillut ihan ikiomasta) niin saisivat jäädä kaikki kotiin.

Tämmöisiä pieniä hilsetukkoja, ikä 9vrk.


Poikasten sukupuolet olivat aika yllätys, tasan yksi naaras ja neljä urosta. Lilacia onneksi löytyi molempia sukupuolia (kotiin, kotiin, kotiin! sanoinko jo, että jäävät kotiin? :)), blackistä päätin jo aika varhain, että se saa jatkaa matkaansa lemmikkikotiin ja nämä kaksi kellertävää kummajaista jäivät tuottamaan pään vaivaa. Hihkuin jo saaneeni oman (lemmikki)argenten, mutta toisin kävi. Pojat paljastuivat yellow foxeiksi! Oikeasti! Mä yhdistän ruskeaa ja harmaata ja saan keltaista! Tiesin, että isänisä on yellow fox, mutta että myös Afron taustalta löytyi e! wtf? Sukutauluja tutkiessani pääsin neljänteen sukupolveen asti kunnes hoksasin, että niin.. Afron suvun toinen puoli polveutuu Hollannista asti ja sieltä ei ole säilynytkään kovin tarkkaa sukupuuta. Tämä pikkuinen e -geeni on matkustanut resessiivinä usean sukupolven yli ja päätti hypätä nyt esiin. Aika villin näköinen sukutaulu.. Pelkkää blackiä ja lilacia +kuviolla ja nyt foxeja. Heh.

Toinen yf poika muutti black pojan kanssa kotiin, jossa yksi kasvattini oli jäänyt kaverin kuoltua yksin. Lilac naaras ei ole saanut vielä kutsumanimeä, mutta se jäi asustelemaan vanhan lauman jatkoksi eli emä Afron ja "täti" Zervon kanssa. Lilac poika eli tuttavallisemmin "Illi" asuu vielä toistaiseksi yf veljensä kanssa. "Aurinkopojaksi" haukuttu mukula muuttaa vasta syyskuussa uuteen kotiin, joten se saa viettää vielä muutaman kuukauden velipoikansa kanssa. Illiä yritän myöhemmin samaan laumaan Jeesuksen ja Termiksen kanssa. Pojat ovat aika avoimia tapauksia ja aina valmiita hellyydelle, joten en usko, että pistävät kovin pahakseen tätä iloista tärpäntikkeliä laumassaan. Katsotaan. :) Äkkiä nämä ovat tästä pötkähtäneet ja on ollut ilo seurata näin aktiivisia, mutta silti niin helppoa porukkaa. Helpolla tarkoitan sitä, että käsittely on ollut todella vaivatonta ja poikaset ovat suhtautuneet suurella uteliaisuudella vaikka ihan vieraskin käsi olisi laskettu terraarioon. Ei ole tarvinnut myöskään pelätä, että nämä sinkoilisivat suin päin minnekään tai jännittäisivät jäykkinä ja liikkumattomina kädellä. Todella reipasta sakkia kaikin puolin. Jännittävää, kun kerrankin on yhdistelmä, joka ei ole ns. omille mitään sukua ja taustoilta löytyy niinkin erikoiset maat kuin Italia ja Hollanti. Hieman hymyilyttää, kun kaverini onnitteli ja nosti eräässä baarissa kippikset tämän poikueen johdosta ja taustalla soi ihana International Love. ;) 

    
    




perjantai 11. toukokuuta 2012

Lisää tämä mieleesi


Facebookissa kiertää eräs kiertoviesti, jota hieman muokkasin sopivammaksi ajatellen tätä koko kani- ja jyrsijävillitystäni. ;)


Moni meistä miettii minkä helvetin takia olen tänä päivänäkin kanien ja jyrsijöiden parissa.

"Höh! Aikuinen nainen! Koska mahdat kasvaa aikuisten maailmaan ja tajuat, että elämässä on paljon muuta?"
Joskus huomaan olleeni liian vahva liian kauan perustellessani tuttavapiirilleni, miksi välitän näistä otuksista.
Ja vuodesta vuoteen saatan olla ja kahlata korviani myöten otuksieni jätöksissä,
mutta muistan aina että siitäkin pääsee eroon - siivotessa ja lemmikki, jos kuka osaa kiittää.
Toisinaan huomaan olevani kädet auki kanin potkuista tai kaverieni säälimänä etsin aamu varhaisesta yö myöhään hyvä laatuista heinää.
Sitä on tullut pudottua useammat kerrat pahvien kierrätysastiaan pää edellä ja ruokaa on kannettu selkä mutkalla kotiin.
Vanhempani toistelevat eikö vähempi eläinmäärä riittäisi ja moni tuntuu ihmettelevän, miten selviän arjesta eläintarhassa.
Koska olen supernainen! Ei, koska se on terapeuttista ja monella tapaa hyvin palkitsevaa aherrusta kaiken oikeasti vaikean keskellä.
Älä ikinä anna periksi, vaikka monet ihmiset tuntevat olevansa aivan eri planeetalta kuin sinä.
Vain harvat meistä tietää, mitä on, kun jokin pieni olento on jättänyt ikuisesti tassun jälkensä sydämeen,
harva osaa arvostaa niitä pieniä sanattomia eläinten tekoja, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen.
Lisää tämä mieleesi, jos olet kahlannut usein paskassa, mutta huomannut selviäväsi kuitenkin! ;)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kalenteria täytellessä.

Mariska "the häirikkö" lähettää terkkuja lukijoille. ;)
Ihmiset ovat kyselleet meikäläisen perään ja miksei blogissa oo tapahtunut pitkään aikaa mitään?! Noh, tässäpä tulee hyvin kuvaava juttu millaista rulianssia olen käynyt viimeisen kuukauden läpi!

Oon ollut tosiaan viime kuukaudet melkein naimisissa kalenterini kanssa.. Tää on ihan hirveetä! Joka päivä tulee useampi deadline tai jokin tapahtuma, kokous tai jokin muu johon tulisi osallistua tavalla tai toisella. Mulla on nyt suunniteltuna koulu-, kasvatus- ja yhdistystoimintaa elokuulle asti ja tähän päälle totta kai kaikki muu elämä ja työt!
Koulu onneksi loppuu piakkoin. Tunnit ovat nyt melkein loppu, että tämä aika kuluu nytten ihan viimeisiä kurssien päättöseminaareja läpikäydessä. Näiden jälkeen ei tarvi tehdä enää yhden yhtäkään kurssia. Viimeiseen jaksoon sain tosiaan vain kolme kurssia, joten mulla jäi hyvin aikaa keskittyä ja hoitaa nuo rästitehtävät pois. Muutamat raportit vielä siihen päälle ja sitten jääkin enää opinnäytetyön tekeminen. Marraskuussa meikäläisen pitäisi olla valmis tradenomi. :) Kuulostaa ihan hullulta, justhan koulu vasta alkoi ja sitten, kun alkaa katsomaan kalenteria, niin siitähän tulee jo kolme vuotta, kun tuon koulun aloitin. Huh. Mistähän työpaikalta sitä ittensä kohta mahtaa löytää?

Viikot tosiaan ovat menneet uurastaessa kotosalla neljän seinän sisällä ja useampana päivänä viikossa on hypätty koululla naapurikaupungissa. Pahinta oli varmaankin istua neljä päivää käymättä kertaakaan ulkona. Lähdin viemään roskia ja olin sokaistua jo rappukäytävässä! Kevät kerkesi näköjään tulla, ennenkö itse ehdin ulos sitä tervehtimään. :D

Huhtikuu on kyllä varmasti ollut yksi rankimmista kuukausista ikinä.. Jatkuvaa työskentelyä aamu varhaisesta yö myöhään, hyvä että ehdit syödä ja käydä suihkussa, sitten yhtäkkiä pitää lähteä töihin pienellä varoitusajalla ja ja ja ja... Meillä oli muuttokin tässä huhtikuun alussa(Ihanaa! Vihdoinkin isompi kämppä <3) ja tämän kuukauden aikana keskuudestamme on poistunut useita pikkuisia. Jouduin hätälopettamaan Toran kotosalla(hengitysvaikeudet) ja Xuu löytyi terrasta tuupertuneena kämppiksensä vierestä. Molemmilla oli kyllä ihan kiitettävästi ikää eikä kummankaan piakkoin tapahtuva poislähtö tullut sinällään yllätyksenä. Kurjaa silti. Huhtikuun alkupuolella meillä menehtyi myös kokonainen poikue. Viisi pikkuista lähti yksi toisensa jälkeen ja viimeinen menehtyi naksuun parin viikon iässä.

Marsut ovat käyneet läpi raskaan ja hyvin sitkeän ripuliaallon ja Nalle sairastelee yhä tulehtunutta tassuaan. Mariska oli onnistunut pääsemään äidiltä karkuun ja se jos mikä aiheutti myös stressiä, kun panikoin, että miten se saa sen kiinni, kun itse en pääse paikalle mitenkään. Onneksi kaikki päättyi hyvin. :) Rahaa on tässä kuussa palanut ihan hemmetisti kaikkeen... Lääkkeet, omat ja elukoiden ruuat, koululla ramppaamiset, vuokrat, laskut yms.
Tästä kuusta ei jää paljoakaan hyvää sanottavaa.. Pääsiäisen ja vapun suunnitelmat menivät ihan pipareiksi, mutta toisaalta saatiinpa istua hyvän ystävän kanssa meillä ja läpistä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Naurettiin, syötiin jäätelöä ja juttua riitti aamuun asti. Kuka tuossa tilanteessa olisi enää mitään muuta kaivannutkaan? Joten sinällään ei harmita yhtään, että missattiin monet pippalot. :) Pääsiäisen aikoihin meille saapui uusi perheen jäsen. Pitkäaikainen haave toisesta cincusta täyttyi vihdoin! <3

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kevät!

Hiihtoloma kuulumisia kuvien kera. :)

Shit! I'm Alive!
Kevät on todellakin tullut,
kun "rakkauskukka" päätti liittyä seuraamme muutaman kuukauden unien jälkeen. 


Jokaisen hienohelma Lassien sisällä piilee todelline karhukoira!
Ihanan aurinkoiset säät ovat mahdollistaneet jokapäiväiset lenkkeilyt koirien kanssa. <3


Lähdin moikkaamaan niin isoja kuin pieniäkin kavereita.
Kuvassa Maikkoon rottavauvat, jotka kasvavat Salliksen luona.


 Ja sitten tämä meidän kotopuolessa kasvava pikkupoika <3
Pikkuinen kävi läpi ankaran naksutaudin, mutta on jo nyt tervehtynyt.



perjantai 2. maaliskuuta 2012

Vuoden Voittajat

Epjy: n kuten myös meidän gerbolan näyttelyvuosi potkaistiin käyntiin Jurvassa la 11.2.
Itse en ollut ilmoittanut ketään, mutta seurasin koko ajan suurella mielenkiinnolla kasvattieni suorituksia. :) Paikalla oli yhteensä 12 gerbiiliä, joista kasvattejani oli 7kpl. Ihan hyviä kommentteja tuli tuomarilta ja hyvin pitkälti samoissa ajatuksissa olin minäkin eläimet nähtyäni. Hyvin hoidettuja eläimiä, joilla oli kiiltävät turkit, kirkkaat silmät ja joita oli ilo käsitellä. 

Itsellä pisti silmään, että monella oli kynsien kanssa leikkaamisen varaa reilusti. Kynsiä ei kannata lähteä itse leikkaamaan, jos vähänkään epäröi tai ei saa eläintä aloilleen kunnon otteeseen. Vahinkojen välttämiseksi meikäläiselle voi rimpauttaa ja pyytää lyhentämään kynsiä. Ymmärrän täysin, jos jotakuta hirvittää leikata mustia kynsiä tai kynsiä ylipäätänsä, jotka ovat niin hirvittävän pienet ja ohuet, että varvaskin saattaa olla vaarassa leikatessa.

~ Vuoden Voittajat 2011 ~

Päivän parhaan suorituksen kasvateistani vetäisi lilac uros Game of chance eli Onni. Onni istui hyvin kiltisti koko Bis arvostelun ajan sylissäni ja oli jatkuvasti kiinnostunut ympäristöstään, vaikka päivä oli varmasti ollut "pienelle" pitkä. Taisi kasvitäti saada pojalta pusunkin poskelle <3 Herrasmies sijoittui Bis kehässä kolmanneksi! Whohoo! Onnea Piia ja pojat!

Päivän päätteeksi jaettiin Vuoden 2011 Voittajat. Virallisissa gerbiileissä kisasi pelkästään mustia gerbsuja ja taso oli mielestäni sillai kova, ettei ennalta uskaltanut veikata yhtään mitään. Joko se tulisi meille tai se menisi kaverini gerbolaan. Kummankaan voitto ei sinänsä olisi harmittanut suuntaan jos toiseenkaan, sillä molemmat kärkisijojen eläimet ovat mahtavia ja mallikkaita niin lajinsa kuin värinsäkin edustajia.
Havu kuitenkin kiri itsensä voittoon vain 5 pisteellä! Huh! Poika sai nätin pokaalin ja nimensä eteen Epjy VV-11 -tittelin. :D Lemmikki gerbiileissä kisasi taas vuorostaan pelkkiä lilaceja ja kaikki omia kasvattejani. Pakko hehkuttaa, että F -poikueen kaikki neidit ovat olleet ahkeria näyttelyissäkävijöitä! Voiton nappasi (taas 5:llä pisteellä!) suloistakin suloisempi Fame monster, joka asustaa emon kanssa siskoni luona. Onnittelut! Uskomatonta Epjy VPET-11! :)



lauantai 4. helmikuuta 2012

D.5 -poikue

Painot:
1vko Nutmeg(n) 6g / Silver nutmeg(u) 6g
2 vko Nutmeg(n) 12g / Silver nutmeg(u) 10g




Poikaset saattavat olla diluutteja(aika näyttää) tai kantajia(tulisi testata).

-> Poikaset etsivät nyt ensisijaisesti mukavia lemmikkilaumojansa ja yhteistyökykyisiä koteja lähialueilta. Toivon, että ainakin urosta oltaisiin valmiita myöhemmin lainaamaan kasvatusprojektiani varten. :) Kiinnostuneet ottakee yhteyttä!


Sijoitusnaaraani poikue syntyi ke aamuna 1.2. :)
Kuvassa siis emä "Starba", täti "Maisu" ja kaksi pikkuista nakkia <3

torstai 26. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Tammikuu näyttää olevan jo yllättävänkin pitkällä, kun vihdoin ehdin istua rauhassa alas kirjoittelemaan. ;) Uudet kurssit toivat mukanaan paljon uusia tehtäviä ja tuttavuuksia. Koulu on alkanut varsin rauhallisissa merkeissä ja nyt ei ainakaan voi valittaa, että päivät olisi koulutuntien suhteen pitkät. Tähän uuteen rytmiin oli kyllä aluksi vaikea tottua(ei enää töitä säännöllisesti, koulua muutamina päivinä viikossa tai pari tuntia per päivä), mutta nyt täytyy sanoa, että tätä jos mitä olen todella kaivannut! Olen ehtinyt paljon enemmän viettämään aikaa niin kavereiden kuin eläintenkin kanssa ja tästä kaikesta vapaa-ajasta huolimatta olen ehtinyt rentoutumaan käsitöiden ja koirien kanssa tehtyjen pitkien talvipakkaslenkkien merkeissä. Tehtävien teko on ollut huomattavasti helpompaa kuin koskaan ennen. Ei ole kauheaa stressiä tarttua johonkin työhön tai tehtävän aloittamisen kanssa ei tule tyhjän paperin kammoa. Esseitä on tullut kirjoiteltua todella paljon valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen deadlinejä ja jopa viikkotehtävissä olen ollut ajoissa asialla! :D Juuri nyt tämän viikon maanantaina oli semmoinenkin voittajafiilis päällä, ettei tuntunut edes todelta! Ja siis kyllä! Luit oikein, maanantaina(!), jonka pitäs olla viikon kamalin ja tuskaisin päivä!   

Mitäs muuta sitten.. Joulu meni meillä vallan rauhallisissa merkeissä ja osan joululahjoista sain vasta nyt tammikuun puolella. Tuntuu muutenkin siltä, että itse aattona ja koko joulukuussa ei ollut tippaakaan joulufiilistä kenelläkään, kun nurmikko paistoi kaikkialla jne. Nyt sitten koko tammikuu onkin hypetetty vähän myöhäisissä joulufiiliksissä! On käyty pulkkamäessä, leivottu oikein urakalla, tehty lumitöitä, putsattu autoja lumien alta, katsottu revontulia ja tähtiä pakkasyössä, juostu naama kuurassa ja ja ja.. :D

Kanille ja marsuille koitti oikein kunnon juhlapäivät heti aaton jälkeen! Veljeni kärsii aika pahasta allergiasta ja aattona hän totesi, että tuntuu, että nyt syy todella on joulukuusessa, koska sen tulon jälkeen on ollut vointi jatkuvasti hyvin heikko(2vkoa?). Ensin kaikkia harmitti kovasti se ajatus, että joulukuusi pois ja tuskin enää koskaan voidaan ottaa aitoa kuusta kotiin. Pian murheelliset ajatukset vaihtuivat toisiin, kun sisko keksi, että mitä jos me pilkottaisiin kuusi yhdessä ja vietäisiin se Marsan elukoille? Ei mennyt kauaa, kun koko perhe kävi käsiksi kuuseen ja muutaman tunnin operaation jälkeen oli koristeet nätisti pakattuna ja elukoilla naaman edessä maukkaita herkkuoksia. Voi sitä marsujen pulputusta ja pörinää! Kani tuli myös onnesta soikeana maistelemaan, vaikka normaalisti se ei piittaa minkään ruuan toivossa jättää "lempilöhöpaikkaansa". :) Neulasia tuli annettua myös gerbolan väelle jouluruuan yhteydessä. Tuntuu, että viimeisen kahden kuukauden aikana on uponnut aivan valtava määrä jauhomatoja, puuroa ja pilttiä pikkuelukoihin. :D

Vuosi 2012 alkoi myös yhdistystoiminnan kannalta sillai hauskasti, että päätin ihan heittona ehdottaa itseäni Epjyn tulevan kauden puheenjohtajaksi. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa sain täyden kannatuksen ja tässä sitä nyt ollaan! :D -"Yhtä puhelinta rikkaampana", kuten eräs tuttavani naurahti. Eli tosiaan, Epjyn neuvova puhelin löytyy nyt minulta ja siihen saapi laittaa viestiä ja soitella, jos ilmenee jotain kysyttävää kaneista ja jyrsijöistä tai esim. epjyn toiminnasta, näyttelyistä jne. :) Olen tästä lähtien myös yhdistyksen tulosvastaavana(Jes! :)), joten tietokoneella tulee näpyteltyä entistäkin enemmän.

Gerbolan puolella ei sinällään ole tapahtunut mitään ihmeempiä. :) Maisun ja Starban omistaja kävi meillä yökylässä ja saman vierailun aikana piipahdimme Seinäjoella katsomassa neljää kasvattiani. Näillä näkymin yhtä urosta ja sijoitusnaarasta tullaan käyttämään kasvatuksessa ensi kesänä. Todella hyvin kasvaneita ja hoidettuja, siistejä gerbsuja <3
Moni gerbolan gerbiili on tässä talven mittaan ehtinyt täyttää vuosia! Tora tuli aattona 3v, Xuu täytti myös 3v, samoin Hertta ja viime talvena syntyneet  G-, F- ja Bon Jovi poikueet täyttivät 1v. Onneksi olkoon kaikille pienisuurille!

Tässä ihana muisto vuoden takaa. :)
Näin pieniä olivat G- ja BJ -vauvat, kun ne ovat minulta lähteneet.  

Tällä hetkellä meillä muuten asustaa yksi pariskunta yhdessä ja yksi naaras on astutettuna. Kovasti jo odottelen poikasia. Onhan edellisistäkin jo aikaa, viimeksi elokuussa on ollut poikue ja nyt nämäkin "nappulat" ovat jo mukamas niin isoja. heh. Poikaskyselyjä on sadellut viime viikkoina ihan hurjasti! Pakko sanoa, että nyt ainakaan näihin kahteen seuraavaan poikueeseen en uskalla ottaa enempää varauksia vastaan(ja sitten pitäisi itsellekin osata jättää jotain. :D). Saattaa olla, että kevät-kesä tuo meille aivan uusia poikue suunnitelmia uusien eläinten myötä. Jännityksellä odotan näitä uusia tulokkaita kotiin. :)