Heittämällä sivuun

Olen monesti meinannut kirjoittaa aiheesta lilacini ja tämän muunnoksen suhteen kasvatusasiat pyörivät tuon tuosta mielessä. Aika ajoin olen kokenut koko muunnoksen kasvattamisen hyvin stressaavanakin asiana. (btw näiden ajatusten julki tuominen ei vieläkään tunnu täysin oikealta) Taukoa olen miettinyt useasti, mutta se tauko tosiaan on tullut pidettyä vähän tiedostamattakin, kun pariskunnat ovat asuneet päinsä tekemättä mitään. N -poikuetta on yritetty saada tuloksetta maailmaan jo liki 1,5 vuotta. Se on yllättävän pitkä aika ja lopulta todeta, että mikään pari ei tuota minkäänlaista tulosta vaihteletpa niitä miten päin hyvänsä. Kivoja eläimiä, osalla tulee jo ikä vastaan ja laatu on mitä on. Ihan muutama yksilö on L1 -arvoinen, eläimet ovat vaaleita ja kantavat ties mitä resessiivejä. 

Olen panostanut ja keskittynyt hyvin pitkälti sinisten puolesta ja kanssa taistelemiseen täysillä ja se näkyy heti siinä, että toinen muunnos (jonka piti olla päävärini) on jäänyt heittämällä sivuun. Kahteen muunnokseen on todella vaikea keskittyä yhtäaikaisesti ja haasteena (joka on ollut koko ajan ongelma) on muun muassa se, kun näitä kahta muunnosta ei voi kasvattaa rinnakkain samoilla eläimillä. Pelkästään mustia gerbiilejä pitäisi olla taloudessa apuväreinä kaksin eri geenein itse kasvatettavan muunnoksen puutteessa ja jaksamiseni mihinkään eläintarhan pitoon on nolla. En todellakaan tahdo sitä tilannetta, että väsähdän gerbiileiden suhteen täysin. Näiden asioiden ja monen monen muunkin takia en kuitenkaan ole lopettamassa lilacien kasvatusta, vaikka sitä onkin ehdoteltu mulle moneen otteeseen. 

Uskon, että tässäkin asiassa auttaa aika. Koen turhana lisäännyttää rumia (Huom! Tarkoitan tässä rotumääritelmää. Eläimet ovat tästä "rumuudestaan" huolimatta rakkaita lemmikkejä ja kauniita omalla tavallaan ja persoonillaan) elukoita päinsä ja edesauttaa huonojen ominaisuuksien periytymistä eteenpäin. Se ei palvele lilac kantaa, vaan kertoo siitä, ettei minulla olisi mitään annettavaa ja silti turhan päiten lisäännytän. Lilacini ovat kaikesta huolimatta kallisarvoisista linjoista peräisin, luonteet ovat mahtavia ja terveys on ensiluokkaista. Tuolla on vielä monen monta hyväkuntoista lilac vanhusta ja viimeisimmän poikueen isänä toimii 3v 1kk oleva teräsvaari. Joten ei voida sanoa, etteikö joissain asioissa olla onnistuttu tai ole vielä plussaa. :)

<3

Lilacit jäävät ehkä hieman tauolle tai taustalle, kuten ne nyt ovat olleetkin, mutta sanotaanko näin, että parempien eläinten puutteessa meillä ei näiden parissa tapahdu hirveästi mitään. Todennäköisesti pidän tämän nykyisen pikku linjani elossa tuossa sivussa ja toivon löytäväni jostain lupaavia, ulkomuodollisesti näyttäviä eläimiä, joita sitten tuoda ehkäpä myöhemmin tähän "lemmikkigerba" linjaani mukaan. Tavoitteet ja suunnitelmat ovat aika lailla auki. Sävelet pahemman kerran hukassa, mutta ei anneta asian häiritä. Omaksi iloksihan tässä pääasiassa kasvatetaan ja nojataan omiin jalostuksellisiin tavoitteisiinsa. 

Pientä historian havinaa muuten tähän väliin! Oli erittäin hupaisaa löytää eräs jo kauan sitten kuoppaamani ja unohtamani blogi. Löysin erään merkinnän, jonka olen tehnyt lilaceista alkuvuodesta 2006. Olin siis vielä tuolloin 15 -vuotias ja ensimmäiset poikueeni olivat hiljattain syntyneet. Tästä on siis kulunut aikaa jo miltei kymmenisen vuotta. Niin kutsuttu runkotavoite on muunnoksen suhteen pysynyt ja tiedostin jo tuolloin haasteet, joihin tulisi keskittyä. Fakta vain on se, että tuolloin eläimet olivat huomattavasti parempia ja geneettisesti suhteellisen puhtaita kasvatella. En nyt tahdo marista kuin vanha mummo, että kyllä ennen kaikki vaan oli paremmin, mutta tämän kyseisen tekstin löytäminen vain tuki tätä vaikeaa päätöstäni. Myöntää itselleen, että on tietyllä tapaa jalostuksen suhteen epäonnistunut. Tyhjästä on paha nyhjästä. Shit happens, mutta mitä sitten? Aikansa kutakin. Kaikilla kasvattajilla tapahtuu joskus muunnoksensa parissa notkahdus ja se pistää totta kai masentamaan. Tällöin niitä ilon aiheita ja onnistumisen tunteita tulee lähteä hakemaan valitettavasti jostain muualta... Mutta tässä siis se kertomani katkelma. :)  

Lilac toimii päävärinä kasvatuksessani ja tarkoitus olisi luoda näille yksivärisiin kuuluville gerbiileille ihan oma linjansa, jossa näkyisi oma käden jälkeni. :) Päädyin päätökseen lilacin kasvattamisesta ensimmäisen naaraani kautta(v. -05), joka valloitti kaikkien sydämet etenkin minun, niin luonteellaan kuin värityksellään. Lilac on aivan hurmaavan(joillekin jopa tyrmäävän) kaunis väri. Tasainen lyijynharmaa turkki, ilman ylimääräisiä valkoisia karvoja(=värivirheitä)ja rusehtavaa väriä, neutraalin väriset kynnet ja kauniit rubiininpunaiset silmät ovat hyvän lilacin rotumääritelmä ja tähän pyrinkin kasvatuksessani. Meille syntyy periaatteessa tällä hetkellä kahdenlaisia lilaceja; tummia ja vaaleita. Tummat vastaavat suurin piirtein rotumääritelmää, niitä tulen käyttämään kasvatuksessa ja niihin pyrin panostamaan. Vaaleat poikaset eivät menesty niinkään ulkomuotoluokissa, mutta lemmikkiluokkaan ja lemmikeiksi ne ovat mitä mahtavimpia. :)