Minä (kuulemma) aamuisin. :D

Jotenkin ihanaa huomata, että vaikka olenkin ollut vain vähän aikaa poissa blogin parista, niin jotkut ovat jo vähän kuikuilleet perääni, että miksei uutta päivitystä kuulu. :D Tuntuu, että taas on sattunut ja tapahtunut vähän kaikenmoista. Näyttelysuunnitelmia pukkaa, ensi vuoden poikuesuunnitelmia on tullut mietittyä hartaasti ja tuleva pitkänmatkan näyttelyreissu jänskättää. Tekstiä saisi aikaiseksi myös aiheista gerbiilivauvan venähtänyt jalka ja sen kuntoutuminen tai vaikkapa murkkuikäinen kani ja katkennut ylähammas. >( Toipilaita on riittänyt... Neitokakadut palasivat myös osaksi arkea ja sopeuttaminen osoittautui paljon haastavammaksi, mitä olin koskaan voinut kuvitellakaan. Joitain arjen rutiineja on täytynyt muuttaa lintujen vuoksi ja tiettyjen asioiden opettelu on vienyt aikaa. Tästä pitänee kirjoittaa myöhemmin lisää. 

Olen ollut myös sanattoman onnellinen eräästä kasvatustavoitteesta, joka toteutui syyskuun lopulla. Tai pitäisi varmaan sanoa kasvatukseen liittyvästä haaveesta, kun kyseessä ei ole varsinaisesti mikään "tavoite". Eräs poikanen Stamina poikueen tyttötriosta alkoi vaihtaa karvaa todella todella villisti ja lopputulos oli se, että kuviollisesta dilute slatesta (siksi siis ehdin sen jo "tuomita", kun sitä pari viikkoa aktiivisesti kattelin ja käpälöin) vaaleni mustikkamaidon värinen kuviollinen! Eli sama suomeksi: meidän gerbolassa kasvaa tällä hetkellä tiedettävästi Suomen ainoa (toki ei ensimmäinen) kuviollinen sininen moneen moneen vuoteen! Välillä on ihan oikeasti pakko hieroa silmiä ja käydä vahtaamassa tuota terraa todetakseen yhä uudestaan ja uudestaan, että kyllä, siellä todella vipeltää aito blue pied. :) <3 Sanomattakin selvää, että olen aika rakastunut! Äiskältä väri ja iskältä kuvio, aivan mahtavaa ja kerrankin se kuvio saatiin oikealle tyypille, kun tähän mennessä on pukannut vain kuviollisia dilute nutmegeja pitkä liuta. (Semmoinen vinkki viitonen vielä, että neidin molemmat siskot ovat pian luovutusiässä ja etsivät omaa kotia!)

Meri heitti mua myös Liebster haasteella viime viikolla, joten siihen paneudunkin sitten seuraavaksi. ;) Muutamia tekstiluonnoksia retajaa myös puoli valmiina ja sitten olisi vielä yksi 20 kysymyksen kasvattajahaastattelukin tehtävänä (Hui! Ihan lajiyhdistyksen lehteen asti! Hui!). Kaksikymmentä pientä kysymystä ei kuulosta pahalta, mutta pelkään sekä tämän haastattelun että tuon haasteen kohdalla ihan samaa asiaa. Romaania pukkaa.... Kun ihminen ei osaa sanoa asiaansa lyhyesti ja ytimekkäästi. Aina pitää alkaa selittämään perusteellisesti ja avaamaan tarkemmin jotain 'väittämäänsä'. Huoh. :D

Ja ai niin... Huokauksesta puheen ollen. Unohdinko tosiaan sanoa, että meillä on murkkuikäinen pupu? Lieneekö kannanotto siihen, että kanien ja marsujen ei tule syödä (/asua) samassa häkissä? Vai menikö luotto henkilökunnan palvelutaitoihin, kun aamupala ei saapunutkaan ajoissa?