Ensimmäiseksi: Mahtavaa ja railakasta uutta vuotta 2016!
Toiseksi: Elossa ollaan! (vaikka aina ei siltä vaikutakaan! ;))
Mulla on tuolla hurjat seitsemän keskeneräistä luonnosta, jotka odottavat loppusuoralla kirjoittajaansa. Aiheina muun muassa Vantaan näyttelyreissu, lemmikkien joululahjat, yleinen katsaus vuoteen 2015 sekä Liebster award. Lisäksi ajattelin kertoa "Luutarhasta" (harkitsen tosissani tuota nimeä vielä, kalskahtaa olvana niin ikävästi) eli minne meidän pienet rakkaudet haudataan, kun itse eläin on siirtynyt jo paremmille purumaille. Tarkoituksena olisi myös kertoa eräästä ikävästä tapahtumasta, joka sattui joulun alla sekä julkaista myös yksi jo alkusyksystä luonnoksissa pyörinyt teksti, jota on vatvottu ees taas. Sitä on kirjoitettu, kummattu, taas kirjoitettu ja jälleen kerran kummattu pois sillä ajatuksella, että ei saa valittaa, vaikka arki onkin raskasta. Teksti käsittelee lintujani, lintuharrastusta ja tämän hetkisiä ongelmia. Aika väsynyttä tekstiä näin suoraan sanottuna. Haluan kuitenkin avata noita ongelmia ja kertoa avoimesti, että millaista meillä on ollut. Kaikki ei mene aina niin kuin olettaisi ja toivoisi. Töitä on tehty kovasti muun muassa hoitoajanjakson aikana puhjenneen häiriökäytöksen parissa.
Fliiso tykkää tarkkailla pienten "maansiirtokoneiden" työskentelyä. :) |
Noh, kun ei mulla ole ollut aikaa tänne kirjoitella, niin mitä kummaa mä sitten oikein olen puuhannut? Suurin työllistäjä viime aikoina on kyllä heittämällä ollut tämä muuttorulianssi! Aivan oikein. Meidän vuokralla asumiset ovat täten nyt ohi ja kyllä, nyt saa tuulettaa! Laskin tuossa, että olen asunut neljässä paikkaa vuokralla ja mikään vuokrasuhde ei ole ollut täysin ongelmaton tai mutkaton. Aina on ollut jotain. Tämä yksi unelmien täyttymys on osoittautunut tässä kohtaa elämää todella suureksi helpotukseksi! En oikein vieläkään pysty täysin sisäistämään sitä, että nyt todella on oma tupa ja oma lupa! Ei tarvitse jokaisesta naulasta alkaa neuvottelemaan, jonka seinään lyö ja nyt niitä saakin lyödä niin paljon kuin sielu sietää. Kuvitella, että sitä saa nyt kehystää ne harvat hienot sertilappusetkin seinälle... Seinän väriä saa muuttaa, jos niin tahtoo. Hyllyjä voi kiinnitellä ja kaikki ne ihanat valokuvat, käsityöt ja palapelitaulut, mitä mullakin on ajan kanssa kertynyt, pääsevät vihdoin esille. Haaveissa on olla jopa niin hurja, että saisin valtaosan (tai ainakin ne tärkeimmät) roseteista siististi näytille. Olisi niin kiva saada tuoda jollain tapaa omia harrastuksiaan paremmin esille. Olen aina ollut hitusen kateellinen mummilleni, jolla on seinät täynnä kuvia pentueista. Okei, en ehkä ihan siinä mittakaavassa lähde seiniä täyttelemään, mutta kuitenkin. :) Olen jo pitkään esimerkiksi halunnut saada Fliison kauniin sisaruskuvan kehystettynä seinälle ja siihen kuvan alapuolelle pienen naulakon, johon voisi nakata fleksin, valjaat ja remmit, kun tullaan ulkoilemasta.
Sanottakoon, että mua ahdisti aivan suunnattomasti tämä koko touhu, sillä muuttoaikataulu kiristyi kiristymistään muutaman ikävän muuttujan vuoksi jatkuvasti. Lisäksi tämä oli kolmas kerta, kun muutan keskellä talvea peräkkäisenä vuotena. Joka kerta vannoin, ettei enää koskaan. Koti ei tuntunut olevan missään ja aina sai kantaa selkä vääränä tavaraa hissittömissä taloissa ylös ja alas. En aluksi osannut edes olla onnellinen ja iloita siitä tosiasiasta, että olen pääsemässä vihdoin omaan kotiin. Juuri sellaiseen, mistä me molemmat todella tykätään. Liian moni asia vaivasi ja painoi mieltä alas. Pää löi tyhjää ihan koko ajan eikä todellakaan ollut aikaa mittailla ja miettiä, että mihin mikäkin uudessa asunnossa tulisi. Voisin sanoa, että kyseessä oli oikein viimeisen päälle rynnäkkömuutto! Kaikki tavara kannettiin suoraan sisälle ja purettiin keskelle lattiaa, sitten taas uusi hakureissu. Kolmessa päivässä tyhjeni edellinen asunto. Oikeasti järkytyin, että miten pieneen tilaan me ollaankaan saatu ittemmä, eläimet ja koko elämä mahtumaan! Uusi koti oli usean päivän niin hujan hajan, että siellä täällä kierteli pienet polut tavarameren keskellä, että pystyi etenemään huoneesta toiseen. Se tunne, kun et ehdi oikeasti suunnitella mitään. Pelkkää äksöniä koko se aika ja sitten alkoi se paperien pyörittely ja soittelurinki, kun pitää muuttaa sitä ja tuota asiaa sinne, tänne ja tuonne. Voi ahdistus-maximus! Oloani ei myöskään yhtään helpottanut sisustusintoinen äiteeni.
Vanhan kämpän lentotukikohta. |
Päätin, että nyt, kun 35 neliön purkki on vaihtunut 81 neliön lukaaliin, niin sitä tilaa saakin olla ja sitä tulee vaalia siten, ettei jokainen nurkka ole täynnä jotain tarpeetonta krääsää. Pakko vielä hehkuttaa sitä, että koska asunto sijaitsee rivitalon päädyssä, on meillä ikkunatkin kolmeen ilmansuuntaan! Voi tätä valon määrää! Meidän ainokainen viherkasvikin päätti aloittaa aivan uuden elämän ja tästä innostuneena hankintalistalla onkin pari tulilatvaa lisää. Kerrostalot eivät todellakaan ollut mun juttuni. Kaipasin ihan suunnattomasti omaa nurmikkoa ja sitä omaa rauhaa (täällä onkin aivan ihanat naapurit!) ja tilaa, jonne kukaan ei tule toikkaroimaan ja jatkuvasti pällistelemään ja kyselemään valjaissa ulkoilevista kaneista. Sitä paitsi, nyt kanien ulkoiluajatkin käytännössä pitenevät. Senkun ovat vaikka koko kesän pihalla mun puolestani! Ensin vähän harmitti, että Fliiso ei pääse enää lenkkeilemään tuttuun metsään, mutta onhan täälläkin noita metsäpaloja ja puistoja valloitettavana. Eikä se edellinenkään metsäläntti nyt niin kaukana ole, kun etäisyyttä on se vajaa pari kilometriä. Uskon kyllä, että täällä oleskelu ja liikkuminen kanien kanssa on hitusen turvallisempaa. Voin kertoa, että kohtaaminen metsäpolulla irtiolevan(!) terrierin kanssa sai sykkeen hieman nousemaan kohti atmosfäärejä.
En osaa sanoin kuvailla miten innoissani olen siitä, että millaisella ylpeydellä pääsen tulevaisuudessa esittelemään eläinten tiloja! Muistan niin elävästi sen hetken, kun kävimme tätä asuntoa katsomassa ja mies totesi heti tuon reilu 10 neliön pikkumakkarin nähtyään, että täällähän on gerbiilien kuljetuslaatikoille ihan täydellinen paikka (ei tuon parempaa ja käytännöllisempää miestä mulle mistään maailman kolkasta löytyisikään! <3). Huoneessa on siis seinään upotettu, liukuovellinen kaappi, jonne saa käytännössä kaikki eläinten tavarat pois näkösältä. Voitteko kuvitella! Mulla on muutama muuton keskellä otettu kuva tuosta tilasta, mutta en kehtaa niitä kyllä (ainakaan nyt, ehkä kerään hieman rohkeutta) lähteä julkaisemaan. Tai ehkä pidän jännitystä yllä siihen asti, että saadaan paikat mallilleen. Muutamat illat olen istunut lattialla ja käynyt läpi kaikenlaista tavaraa. Paljon on mennyt varastoon ja roskiin. Vieläkin olisi paljon tehtävää...
Ja hei! Furmis tulee huomenna kotiin! <3 Pappakani on ollut vuoden äitini vastuulla, koska mun piti saada keskityttyä koulun läpiviemiseen ja sitten on ollut näitä muuttamisia... Toki tämä aika hieman venyi, koska äidin on ollut välillä aivan mahdottoman vaikea päästää Furmista takaisin kotiin. Miettikää! Meidän äiti, joka siivoaa aina ihan hulluna eikä voi sietää elukoista lähtevää karvaa. :D Musta tuntuu, että koko perhe on tavalla tai toisella ihastunut tuohon höppänä kaniin. Eikä ihme. On mullakin on ollut välillä ihan sanaton ikävä. Etenkin silloin, kun isä kertoi, että se on oppinut syöttämään palloa ihmiselle takaisin. Ei millään jaksaisi edes odottaa huomiseen. Tänään olisi kuitenkin ollut aivan liian kova pakkanen siirtoa ajatellen. Jatkuvasti sitä miettii, että mitähän se kani tuumaa näin isosta tilasta ja tulevasta kanikaverista sitten, kun sen aika on. Tästä pitänee nyt mennä tekemään loppuvalmisteluita. Kuljetusboksi on vielä pesemättä, ruokaa pitää sulattaa lisää ja uusi olkipellettisäkki pitää hakea ennen keskustan alueen ruuhka-aikaa.
Luin ja myötäelin! Meillä enää vajaa kaksi viikkoa "armonaikaa" ja muuttamiseenkin voi tarpeen mukaan varata viikonkin verran. Todennäköisesti ollaan niin hätähousuja, että 1-2 päivässä roudataan kamat ja eläimet ja sit alkaakin kokonaisen päivän hommat, eli loppusiivous. Pakkasilla hiukka hankalaa ikkunoita alkaa pesemään, mutta pyyhin pinnat parhaani mukaan kuitenkin ja rankkaa tulee olemaan kun 4 vuotta tässä kämpässä tullut jo asuttua (vaikka perussiisti olenkin niin takuulla kertynyt nurkkiin ties mitä..).. Sitten mie tanssin ilosta kun saa avaimet palauttaa ilman moitteita tästä vanhasta kämpästä ja "uusi elo" alkaa! <3
VastaaPoistaUskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 3000 € 3.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
VastaaPoistatakaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
Jumala siunatkoon teitä.