maanantai 12. joulukuuta 2011

Uusi potilas

Tulin myöhemmin jutelleeksi yhden tutun eläinlääkärin kanssa ja pohdimme pitkään mahdollisia syitä viime aikojen tapahtumille. Fiiaa ja Töpsyä ei yhdistänyt mikään muu kuin, että ne olivat miltei saman ikäiset. Taudille oli ominaista se, että se vaikutti hyvin ankaralta hengitystieinfektiolta, mutta etenemistahti oli jotain aivan käsittämätöntä. Eläimet yskivät, hengitystiet rohisivat ja vaikuttivat olevan tukossa. Pilaantunut heinä ei tullut kuuloonkaan, sillä sitä söivät muutkin marsut, mutta Fiia ei ollut saanut heinää ollenkaan. Ruokavalio ja kaikki elinolo suhteetkin poikkeavat toisistaan. Vetoa ei ole ollut, marsut eivät asu lattianrajassa vaan noin reilu 60cm korkealla ja Fiia sitäkin korkeammalla eli noin puolessa välissä koko huonetta keskihyllyllä. Molempien vitamiinien ja hivenainetarpeetkin on huomioitu aina ja näin. Eläinlääkäri käski tarkistaa kaikki eläimet useampaan kertaan päivässä, jotta apu ehtisi ajoissa, jos jotain vielä ilmenisi. Mulle jätettiin antibioottikuuri resepti vähän niin kuin 'hätävaraksi' apteekkiin, jotta pääsisin heti hakemaan sen, jos joku alkaa oireilla.

Aloin pienessä pääkopassani jo kauhistella ajatusta, että olisinko mahdollisesti kantanut mukanani sairaalasta jonkin sairaalabakteerin, joka nyt kaataa sitten meillä porukkaa oikein uhalla. Tapaukset kuitenkin selvästi liittyvät toisiinsa. Kaikki, jotka minut paremmin tuntee, tietävät, että olen ihan hirveän tarkka käsien pesusta ja pesen niitä jopa siinä välissä, kun alan käsittelemään ensimmäisen jälkeen toista eläintä. Ihan arjessakin olen todella tarkka tästä ja saatan huomautella aika ikävästikin, jos joku yskii miten sattuu ja näin.. Tiedätte varmasti mitä tarkoitan. :) Aloin tosiaan pähkäillä, että olen viimeisen kuukauden aikana käynyt miltei joka viikko sairaalassa, ehkä useammankin kerran ja siellä jos missä oli paljon influenssa potilaita niiskuttamassa ja röhimässä keuhkojaan pihalle. Tuntuu kyllä niin pahalta ajatella, jos se ehkä olinkin minä, joka tämän tilanteen laukaisi.

Noh, ei siinä mitään kaikki näytti menevän hyvin, kunnes tajusin yhtenä aamuna, että hamsteri ei juossut viime yönä ollenkaan juoksupyörässään. Niin hassulta kuin se kuulostaakaan, niin pidin tätä hyvin outona, koska meidän hamsu kerta kaikkiaan vain juoksee joka yö ja paljon ja totta kai minä herkkäunisena kuulen sen useimmiten ja siitä juoksupyörän vaimeasta äänestä tiedän, että kaikki on hyvin ja voin vihdoin sulkea silmäni.

Nousin varhain aamulla jo ennen töihin lähtöä(oisko ollu aamu viiden ja kuuden välillä?) katsomaan hamsteria ja kas kummaa! Näen hamsterin, jolla vasen silmä rähmii hyvin pahasti, hengitys on katkonaista ja rohisevaa. Eläimen kynnet olivat kasvaneet ja keho oli todella kuuma! Pitkä karvapeite oli aivan litkussa hiestä ja hamsu oli selvästi hieman laihtunut. Ei voisi uskoa, että vuorokausi takaperin nähty hamsteri oli tismalleen sama eläin! Ei kun vaan äkkiä hakemaan apteekista Ditrimiä ja annostelemaan sitä hamsterille. Apteekissa olin ihan kuin toisen asialla. Ajatukset mylläsivät oikein kunnolla pääkopassa. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että apteekkari alkoi puhutella mua kuin jotain hullua kyseenalaistaen mun "kallista" antibioottihankintaa hamsterille, jonka arvo on noin 20€.

Päivä oli totaalisesti pilalla. Se ei riittänyt, että olin sekaisin huolesta ja maalailin kauhukuvia joukkokuolemista mielessäni(miten edes voisin mennä kotiin, jos siellä on taas vastassa eloton ruho tai mitä jos tauti iskee meidän huonon vastustuskyvyn omaaviin vanhuksiin tai poikasiin, jotka ovat hätinä ehtineet luovutusikään?), vaan sitten tulen vielä tällä tavoin loukatuksi. Pakko sanoa, että eniten mua auttoivat ystävien laittamat kommentit ja keskustelut kasvotusten. Tuli taas illalla sellainen "taistelun vimma" päälle, jaksoin taas hymyillä ja sain olla varma, etten ole yksin eläinharrastukseni kanssa. Tiesin, että nyt olen kaikkeni antanut ja jos tämä ei riitä, sen on sitten oltava niin.

Ajelin ja saksin kauhistuneelta hamsterilta turkin pois ja tarkkailin samalla ihoa, jossa ei onneksi ollut tapahtunut muutoksia. Heitin kaikki purut pois ja porstasin oikein kunnolla koko asumuksen. Hamsun petivällyt lensi roskiin ja tilalle laitettiin tuplasti enemmän. Kynnet leikattiin hamsun ankarasta kiroilusta huolimatta, silmä putsattiin säännöllisesti ja antibioottia annettiin kahdesti päivässä. Hamsu sai ruuan suoraan pesään ja lisäksi juotinkin sitä varmuuden vuoksi itse. Tämän operaation jälkeen meni muutama päivä ja hamsterissa alkoi taas elämän ilo kukoistaa. :) Olin sanoin kuvailemattoman onnellinen. Kaiken tämän surun keskellä oli sittenkin taas valoa tunnelin päässä. Nyt on kulunut miltei kaksi viikkoa siitä, kun hamsteri sairastui ja reilu viikko siitä, kun se on ollut terveenä. Taudille ei löydetty syytä, mutta se tiedetään, että se eteni vuorokauden sisällä todella nopeasti, taudin itäminen kesti muutaman vuorokauden ja eläinten ei tarvinnut olla missään yhteydessä keskenään. Fiiaa ja Töpseliä on yhä kova ikävä. Siitä on nyt reilu kaksi viikkoa, kun kävin hautaamassa ne. On se vaan niin epätodellista. Tekisi mieli itkeä, mutta jostain syystä itku ei ole tullakseen. Olen aika patouttaja tyyppinen, mutta nyt on lupa surea, olen antanut sen luvan itselleni, mutta siltikin.. Ei, se ei nyt vain jostain syystä tule kuuloonkaan. Tätä mieltä ovat siis kyynelkanavani, en minä itse. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti