Marsuni Lagus oli ollut liki kaksi viikkoa suhteellisen vaisu. Tarkoitan siis sitä, että se olisi ollut normaali marsun kohdalla normaalia käytöstä. Tai jotain sinne päin. Eräs marsuharrastaja tuttuni totesikin, että se on varmaankin rauhoittunut nyt, kun on ikääkin alkanut kertyä. Itse en jaksanut tosin uskoa tähän. Lagus on yksi kovaäänisin showmies, mitä tiedän! Ja sen muuten tietävät kaikki ystäväni ja myös kaikki meillä vierailleet ihmiset. Lagus ei jätä kylmäksi koskaan ja se, jos kuka osaa pitää itsestään elämää. Se on hyvin hellyydenkipeä, vaativa, kaikki muut marsut hyväksyvä, helposti käsiteltävä, sylimakkara, leikkisä laumasielu, joka innostuu nollasta sataan.
"Kaislikossa suhisee" - Kuva Laguksesta ja Nallesta viime kesältä. :)
Tiesin, että kaikki ei ole kunnossa eikä pelkkä vanhuus tätä äijää rauhoittaisi. Ei ikinä. Lisäilin C-vitamiinia entisestään ja aloin pistää merkille, että kämppis syö enemmän. Niin alkoi Lagus possun paino pikku hiljaa putoilla ja tiesin, että on aika alkaa hankkimaan apua. Kaikki ei todellakaan ole kohdallaan. Aloin myös huomata, että ruokahalu ei ole entisensä ja sekä syöminen että juominen kestää entistä pidempään ja eläin mutristelee huuliaan omituisesti tankatessaan ravintoa.
Halusin saada possulleni mahdollisimman pian apua ja tämä osoittautuikin aika vaikeaksi. Kaikki ajat olisivat menneet yli viikon päähän, tuttu eläinlääkäri olisi saanut ajan kolmen päivän päähän, mutta käski yrittää vielä muualta. Seitsemäs kerta toden sanoi ja sain ajan Mai-Vetin leimmikkieläinklinikalle ajan seuraavaksi päiväksi.
Jouduin aamulla ajaa Seinäjoelle kouluun, sitten takaisin Lapualle hakemaan marsua ja sitten taas Sjoelle vastaanotolle. Jatkuvasti radiossa soi Järjetön rakkaus ja se sai tunteet pintaan ihan erilailla kuin ennen. Lagusta kuvaa parhaiten järjetön rakkaus. Ei siinä sanat aina riitä. Olin arvellut vian olevan hampaissa, mutta pelko vanhuudesta(4,5v) sai silti mieleen kivuliaan ajatuksen viimeisestä yhteisestä automatkasta ja lopettamisesta. Tämän herran kanssa on ajeltu tuhansia kilometrejä ympäri Suomen ja näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikkea hyvää ja kivaa. Jotenkin menin klinikalle sillä mielin, että varauduin pahimpaan. Ajattelin koko ajan, että tämä saattaa sitten olla tässä. Kävin mielessäni läpi valokuvia, näyttelyitä, yhteisiä hetkiä, ihmisiä, joihin en ehkä olisi tutustunut ilman Lagusta, kaikkea... Sinällään mieltä lämmitti ystäväni sanat, että marsulla ei olisi voinut olla tämän parempaa elämää. Se on saanut asua pienestä pitäen kaikki nämä vuodet kaiken keskipisteenä. Sen tekemisiä on tullut aina kommentoitua kotona ja sieltä häkin perältä tai sohvatyynyltä on tullut aina iloinen kuikku -kommentti takaisin. ;) Jotenkin sitä alkoi sitten ajatella, että vaikka se olisikin tässä, ei tämä yhdessä vietetty aika ole kaduttanut hetkeäkään, vaikka kaikenlaista on koettu.
Tiedän, että kaikki meillä kökkivät marsut, niin Nalle, Neige kuin Laguskin ovat jo suhteellisen vanhoja papparaisia, mutta sanoppa se sydämelle. Sanoppa se, kun tulet takaisin kotiin ilman marsua ja vastassa on pappojen juorukerho, joka ihmettelee, minne yksi jäsen on hävinnyt.
Vaikka kuinka kokosin itseni klinikan pihalla ja yritin valmistautua, oli minun hankala saada tietojani annettua kassalla. Tulin sanoneeksi Laguksen nimen väärin ja jäin takeltelemaan ja toistamaan jatkuvasti, että kai nimessäni sitten on C -kirjain. Ihan käsittämätöntä. Pyysin päästä vessaan ja henkilökunta oli oikein ymmärtäväistä ja mukavaa. Minua pyydettiin olemaan stressaamatta ja istumaan kaikessa rauhassa alas. Tulin siinä sitten jutelleeksi eräiden kanien omistajien kanssa ja vaihdoimme kuulumisia. Kanilla oli todettu hammaspiikki ja stressi nukuttamisesta ja kaikista riskeistä oli saanut myös kanin omistajat hieman poistolaltaan. Istuimme hetken siinä jutellen kaneista ja jyrsijöistä ja saimme jopa hieman heitettyä vitsiä aiheesta, että kuinkahan "pöllyissä" ne rakkaat sieltä lääkärin käsittelystä oikein saapuvat. :D
Sitten tuli meidän vuoro. Eläinlääkäri oli todella mukava persoona. En ensin edes ymmärtänyt, että kyseessä on eläinlääkäri, luulin siis eläinten hoitajaksi. :D Eläinlääkäri luki muistin virkistykseksi, mitä olin aikaisemmin marsusta ilmoittanut ja johdatti keskustelua siten, että muistin paremmin asioita, millä en ollut aikaisemmin ajatellut olevan niin suurta merkitystä. Tosiaan. Siinähän muistin, että Laguksellahan kävi muutama vuosi takaperin onnettomuus marsujen leikkiessä lattialla. Olin tuolloin hetken selin marsuihin, kun laitoin gerbiileille virikkeitä terraarioon. Terraarion kattoverkko oli tuolloin nojaamassa hyllyn reunaa vasten. Utelias marsu tietenkin pomppi tutkimaan verkkoa ja kokeili sitä hampailla. Huomatessani asian säpsähdin ja ehdin sanoa EI!, kun marsu oli jo pujottanut hampaansa tiheä silmäisen verkon läpi. Marsu veti paniikkiin jäädessään kiinni ja veti täydet pakit taakse. Tilanne kävi niin nopeasti, ettei siinä olisi ehtinyt mitään tekemään. Kattoverkko(listareunat) ei onneksi kaatunut marsun päälle, mutta rämähti ikävästi vasten lattiaa. Lattialla makasi shokkiin joutunut marsu, jonka suusta juoksi veri solkenaan ja legot(= etu ylähampaat) lojuivat matolla. Tuolloin riensimme shokin laannuttua suoraan eläinlääkäriin tarkastukseen, asiat todettiin olevan hyvin ja hampaat kasvaisivat ennalleen.
Lagus <3 Banaani
Operaatio itsessään ei kestänyt kovin kauaa(?), olin jäänyt suustani kiinni sekä omistajan että Pusu-Pekka(joka osoittautui muuten Pusu-Kaisaksi ;)) koiran kanssa. Laguksen sain välittömästi tutkimushuoneen puolella syliini ja poika oli todella pökerryksissä. Huomasi, että valo otti silmiin ja katse harhaili vähän mihin sattuu. Maggara sai jatkaa keräilyjään turvallisen kuljetusboksin puolella, jota kuuma vesipullo lämmitti ihanasti.
Olin jotenkin itsekin niin sekaisin, että vasta siinä sisäistin, että niin tosiaan, sekä minä että marsu päästään yhdessä kotiin! Vika oli hampaissa. Ylähampaista oli lyhennetty 4mm ja alahampaista 3mm. Mikäli marsun paino ei nouse kahden viikon aikana normaaliin tutkitaan poskihampaat. Mikäli marsu vetää huonoon kuntoon, on se syytä tuoda välittömästi takaisin. Useiden kiitosten tulvan(mikä muuten saattoi nyt näin jälkeen päin ajateltuna olla vähän "hölmöä" :D) jälkeen pääsimme lähtemään takaisin kohti kotia. Taas soi radiossa järjetön rakkaus ja alkoi ihan naurattaa siinä marsulle höpistessä, että ei susta niin vaan päästykään eroon!
Poikkesimme kotona-kotona ennen kämpille menoa ja Lagus sai tuoretta kurkkua. Siinä sitten porukalla söimme, pällistelimme marsua ja nauroimme toiselle, kun toinen imeskeli kurkkua kuin vanha vaari, jolta on tekarit viety. Siinä sitten olvana "kannustimme" marsua, että:"Pure! Pure!" ja perheen isännyydetkin saapuivat katsomaan, että mitä täällä touhutaan. Vedonlyöntiä, vai? ;D Kurkunsyönti tahti vain kiristyi ja niin alkoi possu käyttämään hampaitaan normaalisti ja taisi se vahingossa napata vähän siskoakin sormesta. Minkäs sille mahtaa, kun vihdoinkin sai kurkkua!
Kämpillä oli vastassa kans omanlaisensa show! Lagus alkoi sylissäni huutaa jo rappukäytävän puolella, kun kuuli avaimen menevän lukkoon. Ensin kauhea SKVIIK SKVIIK *klakaklaka* Voi pirun ovi! Jes! Klak. Skriiik. Iääää. Ovi aukeaa. *järkyttävää kuikutesta ovella kämpän puolelta* ja ovi takasin kiinni SLÄM! Ei voinut kuin nauraa. Oltiin kotona ja pappajengi sai pulputtaa keskenään taas sydämensä kyllyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti