keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kukkaruukkuja ja pahvivarastoa



Ikeasta bongasin gerbiileille kivan värisiä ruukkuja hintaan 0,50€/kpl. :)

Asiasta kukkaruukkuun! 

Ostaessanne gerbiileille ruukkuja, katsokaa tarkasti millainen pohja siellä on, koska mikäli pohjassa on reikä, tuo se mukanaan turvallisuusriskin, mitä ei välttämättä heti tajuakaan. Gerbiilin pää mahtuu yllättävänkin pienistä koloista ja pahimmillaan pää saattaa jäädä kiinni tällaiseen pieneen reikään eikä eläin saakaan vedettyä itseään enää irti(mm.korvat tulevat vastaan). Pahimmillaan seurauksena voi olla eläimen menehtyminen. Mikäli ruukussa on väriä, tarkistathan ettei maali lähde helposti irti, sillä gerbiileillä tulee olla kulutusta kestävät ja myrkyttömät virikkeet.

Kaiken kaikkiaan kukkaruukut ovat oikein mukava elementti gerbiileiden terraarioon:

  • Ne auttavat kynsien kulumiseen
  • Tuovat ehkäpä väriä terraarioon
  • Oiva piilo- tai suojapaikka
  • Kesäisin yksi terraarioon viileimmistä paikoista
  • Mukava nukkumapaikka pesäkopin ohella  


Ette osaa arvatakaan millainen helpotus se on, kun saa kaiken pahvin purettua ulos isoista jätesäkeistä ja pois näkyvistä! Olen vieläkin ihan haltioissani miten paljon tavaraa(no tässä tapauksessa pahvia) yhteen tällaiseen laatikkoon voikaan mahtua. Gerbiileiden tavaroista ne suurimmat tilanviejät ainakin meillä ovat juurikin mitä erilaisemmat pahvit ja -pakkaukset. Useampi tuttavaperhe keräilee(iso kiitos tästä!) gerbolan väelle jyrsittävää ja näin ollen joskus saattaa ihan yllättäen pamahtaa useampi iso jätesäkillinen tupiin ja siinä sitä sitten taas ollaan ja mietitään, että mihinkäs nämä nyt sitten tällä kertaa jemmaisi. Ainainen pahvia siellä, pahvia täällä -säätäminen on vihdoinkin loppu. :D  

"Jaa, eteisessä on taas pinkkejä pupuja." *tyrsk*


Eilisillan huumoria. :D (pakkohan tämäkin oli tänne laittaa) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti