keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lyhyt virsi kaunis

Hoh hoij-jaa.. Mistähän sitä alkaisi purkamaan tätä tapahtumien lankakerää..
Rakas Herne menehtyi synnytykseen. Se oli aivan valtavan kokoinen eikä nähtävästi saanut poikasia ulos. Tuli taas katsottua silmästä silmään näitä kasvatuksen ikävimpiä puolia. Herne ei edes ollut ensi synnyttäjä, vaan näitä voi sattua ihan kenelle tahansa. Ensimmäinen ei ole mikään tae, ettäkö toinen kerta menisi yhtä hyvin. :(

Herne oli ainoa sininen naaraani, joka ei ollut sukua sinisille uroksilleni ja sukujuuret ovat osittain tanskalaiset. Iso menetys sinällään tätä sinisen värin projektia ajatellen.. Herneen kaksi tytärtä ja poika asuvat luonani, joten geenejä on onneksi jokunen tallella jälkikasvussa.
Tästä päästäänkin aiheeseen D8 ja D9 -poikueet, jotka ovat Herneen tyttärien poikueita. Molemmista poikueista menehtyi yksi poikanen, black uros ja toisesta black naaras. Juurikin ne, joita olin alkanut katsomaan sillä silmällä, että jättäisin kotiin. Naksutauti on vihuliainen tauti, joka saattaa kaataa ne poikueiden suurimmatkin poikaset. Ikävä kyllä tällä kertaa ei ollut mitään, mitä olisin voinut poikasten eteen tehdä. Tukiruokinnalla ei ollut mitään vaikutusta.

Kaiken kukkuraksi käytäntö viilasi aika lujaa linssiin näissäkin kahdessa poikueessa. Katsoimme, että teoriassa olisi mahdollista saada sinisiä jälkeläisiä tai mustia, jotka kantavat sinistä. Kuinkas käytännössä kävikään?! Nämä muutamat mustat poikaset kuolo korjasi ja nyt nämä loput "mustukaiset" ovat alkaneet päivä päivältä haaleta. Valtaosa on selvästi slateja. Slateja?! Oikeasti?! Whhhhhyyyyyy? Molemmissa yhdistelmissä oli teoriassa pieni mahdollisuus slateen(jos vanhemmat todella kantavat niitä resessiivejä, joita ei tosin aiemmin ole pompannut mistään esiin) ja nyt molemmat poikueet ovat täynnä slateja tai jotain blackin ja slaten väliltä.
Poikaset ovat jo nyt luovutusikäisiä ja vaihtavat karvaa ihan hulluna. Joka toinen päivä näistä muutama näyttää mustilta ja joka toinen haalistuneilta mustilta. Ottaa sitten näistä piiperöiden todellisesta väristä selvää.. :D Jalostuksessa näillä tuskin on käyttöä, jonka vuoksi pesueessa on useita lemmikkikotien etsijöitä. Hurmaavia, leikkisiä ja iloisia tupsutteita. Yhden hyvin selvän ja suht pätevän slate uroksen, jolla ei ole värivirheitä lainkaan ilmestynyt(ainakaan vielä *koputtaa puuta*), jätin sijoitukseen ja katson, mihin suuntaan se alkaa kehittymään. Oli aikas ihanaa, että tämä "pikkumies" päätyi erinomaiseen uuteen sijoituskotiin serkkupoikansa kanssa. Tämä toinen uros oli ihan puhtaasti lemmikkitasoinen yli hauskine värivirheineen.

Mutta jos ei jotain huonoa niin löytyy myös jotain hyvää. En muista koska olisin viimeksi ollut onnellinen black naaraan varauksen peruuntumisesta. Ennen näitä tämän hetkisiä poikueita mulla oli jäänyt yksi musta naaras varaukseen, odottamaan siis meille, että sille saataisiin jostain muualta kämppikset, kun minulla ei ollut naaraita kavereiksi tarjota. Naaras on tuossa hyvän aikaa kasvanut ja se täytti juuri 2½kk. Koko tämän ajan olen mielessäni miettinyt, että voi harmi, kun se vaan kaunistuu päivä päivältä ja miten väärin olinkaan sen arvioinut. Nyt voinkin sitten yllättäen ja suureksi ilokseni jättää neitokaisen kotiin! Saatiin edes se yksi jälkeläinen(kera toivottujen ominaisuuksien) jätettyä kotiin.

Tälllä hetkellä on aika vaikeaa kirjoittaa mitään sen ihmeellisemmin. Hienoja gerbuttimia on siirtynyt paremmille purumaille tavalla jos toisella ja yksi elämäni rakkaimmista koirista on jouduttu äkillisesti lopettamaan. Myös hyvän ystäväni koiran kuolema on jättänyt jälkensä. Lagus marsu on alkanut myös sairastelemaan(vanhuus?) ja ensi viikolla olisi pystyttävä menemään eläinlääkärille kuulemaan mikä tuomio sieltä tulee. Lisäksi muutama gerbiili oli päässyt tappelemaan oikein kunnolla(onneksi piipahdin kotona kahvilla, niin pääsin erottamaan riitapukarit) epäonnistuneen totutuksen seurauksena. Kaikki lääkekuureilla ja itselläkin meinaa välillä nousta hiki pintaan, kun eläimet eivät sitten millään haluaisi ottaa lääkeannoksiaan nätisti. Hyi, kun stressaa.

Kaikki tämä hyvin pienen ajan sisään. Tällä hetkellä en oikein osaa olla mitenkään päin. Pelko liiasta kiintymisestä on koko ajan takaraivossa(etenkin, kun katsoo näitä meidän gerbiili junnujen ja cincu vaavien touhuja) ja sitä kelaa jatkuvasti, että kaikki me kuolemme joskus ja rakkaistaan on pystyttävä luopumaan. Kaikkea tämmöistä myllää mielessä ja itku on välillä vähän liiankin herkässä. Ajattelin nyt keskittyä vähän aikaa taas täysillä kouluun(mikäli pystyn, tämä olisi ainakin keino saada ajatukset hetkeksi muualle) ja tulevan näyttelyn järjestelyihin. 

1 kommentti:

  1. Moikka! Huomasin jonkun jyrsijäblogin kommenteista, että etsit Lapuan jyrsijänäyttelystä kuvia. Multa löytyy joitain kuvia täältä. Kaikki kuvat näkyvät viimeistään klo 22.00 27.11.2012 Jos haluat käyttää kuvia, laita kommenttia blogiin tai sähköposia osoitteeseen mimakrisja@gmail.com. Muutamaa kuvaa olen hieman muokaillut valotuksen, värien ja mahdolisesti koonkin puolesta. Mikäli haluat näistä alkuperäisen kuvan, ilmoittele. Muokatuiden kuvien nimen perässä on pieni m-kirjain.

    Terveisin, Minnamaria :)

    VastaaPoista