Poikasia!

J-J-Jeepp! Poikasista mä vihjailin ja poikasia myöskin saatiin! Upeeta! Tämän vuoden ensimmäiset nääs!
Svarta alkoi synnyttää viime perjantaina iltaa vasten ja paria tuntia myöhemmin alkoi alakerran Saittikin supistelemaan. Molemmat ladyt saivat ihka ensimmäiset elävät ja hyvinvoivat mukulat tähän maailmaan! Svartan suhteen olin tavallaan jo alkanut olemaan hyvin pessimistinen, sillä ensimmäiset astutukset viime vuonna menivät ihan ketuilleen ja sitten vihdoin, kun poikasia saatiin, ei Svarta ensikertalaisena emona osannutkaan niitä hoitaa ja poikaset olivat tosi, mielestäni jopa liiankin pieniä syntyessään. Tämän jälkeen Svarta ei tuntunut huolivan ketään uroksista(kaveria kyllä passasi olla kaikkien kanssa, mutta siihen se sitten jäikin) ja lopulta totutin sen yksin jääneen Illin kanssa yhteen asumaan. Noin 5kk meni ennenkö sain todeta, että Svarta todellakin on tiine ja pitkästä aikaa siis kunnolla tiine(= pelastusrenkaan nielaissut), eikä kyseessä ole valeraskaus.

Saitin suvusta haaveilin ja neiti muutti meille viime keväänä(Ruotsista) ollessaan siis jo aikuinen. Börje pääsi vanhoilla päivillään asustamaan tämän neitokaisen kanssa ja oli täysin sattumaa, että naaraiden poikueet sattuivat syntymään samalle päivälle. Molempien tiineys kesti saman 26 vrk:tta. En osannut arvata, että Saitti olisi jäänyt heti kerrasta tiineeksi eikä se oikein tiineeltä vaikuttanutkaan. Syykin tähän selvisi, sillä muksuja syntyi vain kaksi.
Urokset tosiaan asuvat vielä naaraiden ja poikasten kanssa eikä itseäni haittaa mikäli jompi kumpi tai vaikka molemmatkin jäisivät uudelleen tiineiksi. Harvemmin ainakaan näistä diluutti taustaisista kukaan on jäänyt poikaskiimasta tai seuraavilla astumisilla tiineeksi. Svarttalla taas kahden vuoden (eläke)ikä lähestyy ensi vuoden alussa, joten poikastelut tulee hoitaa kuitenkin hyvissä ajoin ennen sitä. Molemmat naaraat ovat olleet erittäin "äidillisiä", hyvinvoivia, jaksavia ja kelpoja emoja kaikin puolin. :) Urokset varmaankin muuttavat totutuksen kautta yhteen asumaan tässä parin viikon päästä. Emoja oli helppo huijata herkuin ja kylpyhiekkaa tarjoamalla pois pesistä, mutta urosten saaminen terrasta onkin haastavaa. Urokset eivät nimittäin millään malttaisi jättää pesää lämmittämättä edes pesätarkastuksen ajaksi.

Eivätkä nämä positiiviset yllätykset suinkaan tähänkään loppuneet! Mulla lähti naaras porukka noin puolisen vuotta sitten(?) astutuslainaan. Tarkoituksena oli astuttaa kaksi lilac naarastani. Suunnitelmat eivät menneet taaskaan ihan siten, kuten oltiin suunniteltu. Naaraani ei hyväksynyt tätä kaavailemaamme urosta useista yrityksistä huolimatta ja toinen uros jouduttiin lopettamaan ikävän välikohtauksen seurauksena ennenkö naaraani saatiin kantavaksi. Aikaa kului ja olimme jo puhuneet siitä, että haen naaraat joku päivä takaisin.
Sitten päätimmekin kokeilla urosta vaihtoehto B ja lopulta kävi niin, että naaraani ilmoitettiinkin olevan kantavana. Tiineys oli kuitenkin jo niin pitkällä, ettemme halunneet ottaa sitä riskiä, että poikue menehtyy pitkän ja stressaavan matkan seurauksena. Tulimme siihen tulokseen, että naaras saa synnyttää tämän tutun kasvattajan luona ja poikaset haen sitten tänne, kun ikää on tarpeeksi. :) Poikueen piti alun perin syntyä ja kasvaa täällä meillä, mutta koska nyt kävi näin, sovimme, että kasvattaja saa ottaa poikueen omiin nimiinsä. Kasvattaja on kuitenkin aina kasvattaja ja mitäpä minä olen kommentoimaan muksujen kasvuvaiheesta ja emon huolenpidosta, kun en niitä täällä kotona seuraile. ;)

Aivan mahtavaa.. Olen jälleen sanaton! Jännittää! Alkaa näyttämään taas pikku hiljaa siltä, että kasvatus edistyy, kun saadaan uusia sukupolvia aikaiseksi. Odotan jännityksellä millaisia poikasia on luvassa, sillä tekisi kovasti mieleni jättää kotiin vihdoinkin niitä värin edustajia, mitä pääsääntöisesti kasvatan. Mielestäni näiden eri geenisten mustien otusten kanssa on värkätty jo ihan tarpeeksi useampi vuosi. :D
Tämän poikueen(josta yllä mainitsin) poikaset tulevat olemaan serkkuja Svartan poikasille, sillä näiden muksujen emä on Illin sisko. Sinällään hauskaa, että syntyvät näinkin lähekkäin, koska nyt on sitten helpompi nähdä koko "skaala" suurin piirtein samoissa vaiheissa kehitystä ja on huomattavasti helpompaa tarkastella, että keitä kannattaa jättää kotiin tai sijoitukseen kummastakin yhdistelmästä jatkoa silmällä pitäen.

Poikasista kirjoittelen lähipäivinä lisää ja toivottavasti Kareksenkin muksut ovat siihen mennessä turvallisesti tässä maailmassa. :)  

Syysrymsteeraamista

Tämän päiväistä uurastamista voisin kutsua jonkinlaiseksi syysrymsteeraamiseksi. Vein tarpeettoman tilanviejä sohvan pois. Avopuolison pöytä lähti viime viikolla työpaikalle työpisteeseen, joten roudasin mökiltä oman työpöytäni tänne vanhan pöydän tilalle. Tämä työpöytäni on ostettu joskus, kun olen ollut ala-asteella ja viimeksi se on ollut huoneessani joskus yli kuutisen vuotta sitten? Oli piristävää saada tämä lokeroineen päivineen takaisin käyttöön. Kaapin päällystät tuli käytyä rätillä läpi ja keksin vihdoinkin hyvän tarkoituksen tälle hukkatilalle katonrajassa! Kuljetusboksit oli helppo sijoittaa sinne sisäkkäin ja päälletysten, samoin pari varadunaa. Aikaisemmin olen joutunut säilyttämään niitä vaatekomerossa tai alakerran häkkikomerossa ja kumpikin vaihtoehto on todettu hyvin rasittavaksi, kun eiväthän tämmöiset tavarat sinne kuulu ja näyttelyressin pukatessa boksien pitää oikeasti olla lähellä, ettei niitä etsiessä mene hermot. :D Dunien nostelu varastohyllyiltä on myös aina riskaa peliä, kun sieltä saattaa saada jotain muutakin niskaansa. Mikään ei pistä niin lujaa vihaksi, kuin hyllyltä pudonnut duna, jonka kulma on lohjennut tärskyn saatuaan.  

Chinchillat siirsin myös samaan huoneeseen muiden eläinten kanssa. Täällä niillä on päivisin rauhallisempaa nukkua ja Junnunkaan ei tarvitse ikävissään huikkia itselleen seuraa toisesta huoneesta. Ajattelin nyt oikein viimeisen päälle tuunata tästä yhdestä huoneesta mahdollisimman mukavan ja inspiroivan paikan, jossa on sitten myös hyvä työskennellä ja mukava viettää aikaa muuten vaan. Itse asiassa viihdyn täällä jo nyt paremmin kuin olohuoneessa. :D Tässä huoneessahan on yksi seinä maalattu haalean rusehtavan punaiseksi ja kolme muuta seinää ovat valkoiset. Päätin lähteä pienelle kauppakierrokselle hakemaan ideoita ja mukaan tarttui vinopino erilaisia säilytyslaatikoita- ja koreja sekä mustia kehyksiä. Soman turkoosin ja iloisen keltaisen väriset kehykset lähtivät myös mukaan. 

Ajattelin asettaa joitain kunniakirjoja esille ja sitten olen suunnitellut, että laittaisin kaikki tai edes valtaosan ruusukkeista seinälle esille. Näiden esille laitto on aina haastavaa siksi, että kaikista ei löydy järkevän näköistä hakaneulaa takaa, ne tuppaavat tippuilemaan tuon tuosta ja keräävät aivan jäätävän määrän pölyä itseensä. Onneksi tähän on nyt tiedossa mukavampi ratkaisu! Ehdin ottaa tämän kuitenkin projektikseni vasta muutaman viikon päästä, kun saan tarvittavat elementit ja aikaa lajitella ja käydä läpi kaikki nuo ruusukkeet, joita on kertynyt vinopino laatikkoon.

Tulin tilanneetksi myös vitriinin! :) Ikinä en ole aikaisemmin vitriiniä omistanut, mutta nyt päätin senkin haaveen toteuttaa ja odotan innolla, että saan ottaa palkinnot kirjahyllystä pois pölyyntymästä ja nätisti esille. Tosin vielä on vähän kysymysmerkkinä, että millä ne alatasot sitten täytän, mutta eiköhän sekin tässä jossain vaiheessa selviä. Kirpparilta löysin aivan ihanan syvän vaaleanpunaisen kukkaruukun! Tai pikemminkin tuonne sisälle asetetaan ruukku, jossa on pohjassa reikä ja sitten ylimääräinen vesi saa valua tähän "astiaan". Kasvi/t tulevat mummaltani. Jotain ihanuuksia se oli taas mennyt kasvattelemaan ja nyt tarvitsisi kotia näille versoille, jotka ovat lähteneet uusissa mullissa ja omissa purkeissaan villisti kasvamaan.

Kovasti olen väkerrellyt lukujärjestyksiä ja aikatauluja koulun suhteen... Koulu pelkkänä sanana saa aikaan ahdistavia ajatuksia. Anteeksi, tiedän. :D Itseä odottaa aikamoinen käännös urakka. Kieli totta kai englanti ja tarkoituksena olisi lukea ja referoida vinopino jotain tieteellisiä artikkeleita. Blah! Kuuden viikon kurssi kuulostaa yhtäkkiseltään pitkältä ajalta, mutta se on todellisuudessa hyvinkin lyhyt aika. Kiirettä tulee pukkaamaan jossain vaiheessa takuu varmasti! 

Ehdin jo harmitella ja suurin piirtein polkea jalkaa maata vasten, kun tajusin ettei loppu vuodelle ole tiedossa näyttelyitä. Nyt olen hiljaa mielessäni jopa tyytyväinen. Onneksi ei ole, eihän mulla olisi häävisti edes mitään mitä viedä näytille ja nytpä on aikaa sitten keskittyä täysillä näihin käsillä oleviin tehtäviin ja mahdollisesti gerbiilivauvoihin. ;) Saas nähdä, kuitenkin hyvällä säkällä mä lähden Maikkoon suostuttelemana vielä jonnekin päin Suomea kesyrottanäyttelyyn tai -tapaamiseen. Kattotaan vaan!  

  

Kuvan kalenteri on SSESY:n kannatustuote! Lisää muuta mukavaa osoitteessa; http://www.ssesy.fi/kannatustuotteet/

Tulin käyneeksi elukoiden "tavarakärryn" läpi ja järjesteltyä ruokia tiiviimmin. Ette arvaa paljonko tämä kärry sisälsi rikkinäisiä juomapulloja... Siis pelkkiä pulloja, joista on suuttimet nakerreltu puhki. Miksi ihminen päättää säilyttää tämmöisiä? Minkä ihmeen pahan päivän varalle?? :D Ihan täysin käyttökelvottomia, joten nakkasin kaikki suosista roskiin. Kaikki pikku kipot ja kapot menivät pesukoneeseen ja rautalangat, kuminauhat sun muut pienet hyödylliset tilpehöörit pakkasin yhteen pieneen laatikkoon. 

Kyllä tämä tästä... Otan sitten kuvia tuoreesta ja fressistä huoneesta, kun sisko tulee vierailulle. Pikkusiskoni oli saanut vihdoin ja viimein järjestelmä kameran, joten sitä innolla odotellessa! Siskolla on myös aikeissa käydä opistolla jokin valokuvaamiseen liittyvä kurssi. Aateltiin yksi päivä pyhittää täysin sille, että kuvattaisiin kaikki gerbat läpi. Ehdin jo haaveilla jokaiselle gerballe omaa nassukuvaa ja ehkäpä pientä esittelyä kotareille. 

Tämä kanin karvanvaihto rulianssi on ollut kyllä yhtä juhlaa taas! Olen sitä parhaani mukaan yrittänyt harjailla ja varovasti nyppiä sieltä sun täältä pois kuollutta karvaa. Häkkiä on saanut imuroida useampana päivänä viikossa ja jokaisen sylittely hetken jälkeen olen niin karvoissa, että kukaan tuskin uskaltaisi tulla halaamaan. :D Onneksi tämä alkaa jo olemaan loppu suoralla, kuten kuvastakin näkyy. Yhdellä harjaus kerralla lähtee about kaksi isoa tuopillista irtokarvaa! (Psst! Muoviset tuopit ovat käteviä, kun sähköistyneet haituvakarvat tarttuvat ja jäävät siihen helposti kiinni. Siksi siis sana tuoppi! ;)) 

"Minä olen Muotitietoinen... "

Muovia ?!?

Ostin tässä jokin aika sitten Versele-Laga Snack Nature Proteins 150g -pussukan. Tarkoituksenani oli sekoittaa tämä isoon satsiin gerbiileiden ruokaa. Olen pitänyt tätä hyvänä vaihtoehtona, kun ruokavalioon pitää saada jotain energiapitoisempaa tavaraa pellettien sun muun ohelle. Tuote sisältää äyriäisiä ja hyönteisiä, jotka ovat oikein mukavaa vaihtelua sekasyöjälle kuten gerbiilille, joka kuitenkin tarvitsee jostain proteiinia.

Kaadoin pussin sisällön siivilään tarkastellakseni ruokaa(teen tämän aina varotoimenpiteenä ja suosittelen myös muille) ja huomasin heti seassa yhden ison ja omituisen mallisen palan. Mitäpäs muutakaan kuin muovia?!? Pahoittelen kuvien laatua, mutta eipä tuosta muutenkaan osaa sanoa, että mistä se mahtaa olla peräisin. Muistuttaa vähän jotain legoa ja näyttää kuin se olisi kenties jonkin muovisen jutun kulmasta tai reunasta haljennut pala. Toimitan tämän kappaleen takaisin liikkeeseen lähipäivinä ja katsotaan, mitä siitä sanotaan. Tuskin tämä johtaa mihinkään ihmeellisiin toimenpiteisiin ja sattuuhan näitä. Tosin mun kohdalle näitä ylläreitä on sattunut vuosien varrella jos minkämoisia ja tuntuu kuin ne olisivat vain lisääntyneet viime vuosien aikana. Purupaalista on löytynyt sinistä muovia ja kiviä, kaupan heinäpussista kuollut hiiri jne...

Jälleennäkemisen riemua

Tämän kaltaisia päiviä saisi olla elämässä enemmän. :) Valmistimme perheen(vanhemmat yhä reissussa, joten meitä oli minä, mumma, sisko ja veli) kanssa uunimakkaraa ja ropsua. Paljon hilloa ja kermavaahtoa. Nam! Paljon tuli naurettua ja höpöteltyä taas kaikenlaista outoa. Hah! Sain myöskin autoni (<3) takaisin korjaamolta, joten sunnuntaina pääsee sitten taas katsomaan kavereita ja kokoustamaan Epjyn merkeissä. Onneksi tuo auton korjaus ei tullutkaan loppu peleissä maksamaan köyhälle opiskelijalle niin paljon kuin aluksi pelkäsin. :D

Iltapäivällä Jaana toi Physalia's Deathin ja kasvattini Kuin Ferrarin kuukaudeksi hoitoon. Tämä taitaakin olla pisin aika, mitä kukaan on meillä koskaan hoidossa ollut. Jännittävää! Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja toivotan kaikkea hyvää ja turvallista matkaa Jaanalle. Ja suurkiitokset totta kai isosta pahvi satsista, jonka sain. Meillä tuota kuluu muutenkin ihan tajuttoman hurjat määrät. :D Annoin poikien nukkua yönsä rauhassa toisessa huoneessa ja tänään olisi sitten siirtyminen muiden eläinten joukkoon tuonne "omaan kamariin". Aika senkun vain juoksi, kun juttelimme ja katselimme eläimiä ja mun oli totta kai ihan pakko näyttää tiettyjä eläimiä ja esitellä nämä uusimmat ulkomaan tuonnit. 

Petra saapuikin sitten heti samalla oven avauksella, kun Jaana porukoineen lähti. Tuntuu hullulta, sanoinkin Petralle, että mieti! Me ollaan nähty viimeksi vappuna! Ja vappu oli about 3,5kk sitten! Whaaaat?!? Mihin aika on kadonnut ja etenkin tämä koko kesä? Eihän me olla ehditty tyyliin tehdä mitään, kun ei olla ehditty edes näkemään, saatika soittelemaan. Hups! :D Mutta nyt tämä asia piti tosiaan korjata ja Petra saapui samalla katsomaan ja trimmaamaan kasvattiaan Alexia's Nobody knows Neigeä. En tiedä kumpi oli enemmän onnessaan tästä ratki riemukkaasta jälleennäkemisestä. :D Marsun muisti. Naamasta näki heti, että todellakin Neige muistaa. 

Petra ihasteli, miten hyvässä kunnossa olen saanut papparaisen pidettyä. Kuulemma kehtaisi lähteä ulkomuotoluokkaankin vielä, jos herralla vaan olisi vielä toinen silmä tallella. :D Hah! Itsehän näen siinä vain kauhean pulskan karvakasan, ruoka-aikaan kupilla olleen lörpöttelijän, joka öö.. sanoinko jo, että rakastaa ruokaa ja on karvainen? Toki meikäläisen ilme ja mielipidekin sai äkillisen muutoksen, kun näin valmiin, täydessä trimmissään(koskahan tuo on viimeksi ollut noin sievä? Itsehän en ole trimmannut sitä koskaan) olevan ja ryhdikkään veteraanin näyttelylaudan päällä. :D Pyysin trimmausta siis ihan vain sen vuoksi, että ukkelilla olisi hieman helpompi olla näillä kuumilla keleillä. Edellinen karvanvaihto oli jäänyt muutenkin jollain tapaa vähän puoli tiehen, kun kaikki karva ei ollut päässyt tippumaan(Neigellä on siis tosi tiheä karva ja onhan tuota ikääkin) ja tuntuu, että aina sitä harjaillessa tai silittäessäkin jää kamala tukko karvaa käteen.

Emme voineet muuta kuin nauraa.. Aina kun innostuimme puhumaan jostain, niin meidät keskeytti marsu, joka kälätti yhtä vauhdikkaaseen ja kovaan äänensävyyn omia juttujaan kuin me. :D

Petra & Neige

Neige possu <3

Tiis-Tagi

Tiistaina haettiin uuteen ja toivottavasti tällä kertaa viimeiseen kotiin kasvattini 'Kaaos ei karkaa' ja 'Valherakkaus'. :) Porukkaan kuului kolmaskin sisarus eli 'Sinisissä valoissa', jonka oli myös tarkoitus muuttaa muiden mukana. Valitettavasti kaikki ei mennyt kuten olisi pitänyt.

Huomasin "Sinillä" jo jokin aika sitten pienehköjä arpia ihossa, mutta en pitänyt niitä minään. Luulin kuvitelleeni ne, sillä iho on muutenkin mustalla gerbiilillä hälyyttävän vaalea, kun karvan tyvi osakin on vaalea. Nyt sitten yhtenä yönä säpsähdin siihen, kun kuului ihan selvää gerbiilien kiljuntaa. Ryntäsin sitten paniikissa katsomaan, että missä ja kenellä siellä oikein on hätä. Luulin ensin, että tuoreella gerbiili pariskunnalla oli tullut heti ensimmäisenä yhteisenä yönä sittenkin ryppyjä rakkauteen ja emäntä päättänyt täräyttää urosta kunnolla pataan, mutta ei! Siellä ne nukkuivat sopuisasti samassa kasassa. Riita oli vielä täydessä käynnissä, kun sain vihdoin nahkahanskan käteeni ja erotettua tappelevat osapuolet. Tai voisi sanoa, että varsinaisesta tappelusta(nk.gerbiilipallosta) ei ollut kyse, vaan "Kaaos" ja "Vale" olivat mätkineet ja juoksuttaneet "Siniä" ties kuinka kauan ja ahdistelleet sitä nurkasta nurkkaan. Pistin eläimet jäähylle ja sitten tarkastelin "Sinin" läpikotaisin. Se oli saanut toiseen lapaan ja takapuoleen pahan näköiset haavat.

Tämä sama peli jatkui neitien kesken kuitenkin aamulla ja vielä illallakin jäähyistä huolimatta, joten viisainta oli tietenkin erottaa nämä. Pidin porukkaa myös verkolla aina ne ajat, kun en itse ollut paikalla niitä seuraamassa. Kukaan ei varsinaisesti ollut verkolla aggressiivinen toistansa kohtaan, mutta tämä simputtaminen jatkui heti, kun tytöt päätyivät samaan tilaan. Ihan sama olivatko boksisssa, terrassa, (juoksutus)aitauksessa tai missä hyvänsä. Lopulta tässä touhussa alkoivat olla niin minä kuin itse eläimetkin melko stressaantuneita, joten peli oli pakko viheltää näiden osalta poikki.

Porukka on asunut yhtenä laumana jo 9kk ja nyt sitten jossain kohtaa jollain hitsasi kiinni. Aloin epäillä, että ne valkoiset olemattoman kokoiset viirut hartiaseudulla saattoivat olla jälkiä entisistä yhteenotoista ja rajummista simputuksista. Outoa on, että tämän parin kuukauden aikana(mitä neidit olivat luonani odottamassa uutta kotia) en ole nähnyt kertaakaan, en siis kertaakaan, että tytöillä olisi ollut pienintäkään vääntöä tai laumahierarkiaan viittaavaa käytöstä. Niistä kukaan ei ole vaikuttanut selvältä pomolta, ainoa mitä olen pistänyt merkille on se, että "Kaaoksella" on ns. ote "Valeesta", siinä on selkeät osapuolet; dominoiva ja toiselle alistuva. "Sini" on vaikuttanut sellaiselta joka paikan höylältä, joka tekee pitkälti omia juttujaan.
On todella kurjaa, että näin kävi, mutta toisaalta hyvä, että tämä tapahtui nyt, ettei uudessa kodissa. Toivotaan, että "Sini" toipuu tästä koettelemuksestaan, ainakin haavat ovat menneet jo umpeen ja alkaneet kehittää rupea. Onneksi sain aloitettua antibioottikuurin välittömästi(kaapissa oli vielä kelpoa tavaraa) ja annoin hyvin pienen annoksen kipulääkettä, koska eläin vaikutti jotenkin eriskummallisen vaisulta ja väsyneeltä.

"Sini" asuu nyt yksin, kun on kerta toipilaana, mutta katsotaan nyt sitten, mihin se toivuttuaan päätyy.
Ei auta kuin toivoa, että loppu kesän poikuesuunnitelmat kävisivät toteen ja sieltä sitten liikenisi kaverit.
Toivon kaikkea hyvää "Kaaokselle" ja "Valeelle" sekä tuoreelle omistajalle. :) Olisi mukavaa kuulla jossain vaiheessa kuulumisia ja mitkä nimet näille neideille on mahdollisesti annettu.

Tuli tässä äkkiseltään mieleen, että moni on ihmetellyt joskus sitä, että miksi myymilläni gerbiileillä on jo nimet? Siis sillai, että miksi olen mennyt nimeämään esim.poikaset, jotka ovat tyyliin viikon ikäisiä? Nehän ovat niin pieniä ja tavallaan niin uusiakin, etten vielä voi ns. "tuntea" niitä. Mistä nämä kutsumanimet sitten oikein on peräisin? Tähän on loppu viimein aika yksinkertainen selitys. :D Viralliset nimethän on ja pysyy, mutta omistaja saa totta kai aina päättää lemmikkinsä kutsumanimen. Nämä "lempinimet" mitä kotona saatan heittää ovat puhtaasti sitä varten, että en pidä enkä osaa puhutella gerbiililapsosia minään numeroina tai #3-4/6. :D Viralliset nimet päätän jo melko varhaisessa vaiheessa ja sitten niistä muovautuu jonkin sortin kutsumanimi(yleensä jokin lyhenne virallisesta nimestä), jotta muistan ja tiedän kuka on kuka. Voih, tästä aiheesta saisi väsättyä ihan oman blogi merkintänsäkin kuvien kera. ;) (taas pukkaa luonnosta, ihan niin kuin niitä ei muutenkin olisi pilvin pimein kasaantuneena...)

Tiistai päivä ei tosiaan loppunut gerbiileiden osalta vielä tähän. Yhdistin edellisenä iltana onnistuneesti yhden pariskunnan kuten edellä mainitsinkin(naaraan lähtöpaino on 82g) ja laitoin toisen mokoman totutukseen(naaraan paino 62g/ tosin ollut joskus isommassakin massassa).
Tiistaina sitten tuli siivottua oikein urakalla. Vetelin terraariot hyllystä alas, että saan pyyhittyä kaikki pölyt ja imuroitua hyllyn taustan. Kani seurasi operaatiotani kummaksuen ja sekin päätti aloittaa oman rymsteeraamisensa. Herra alkoi siirtelemään ruokapusseja(ja totta kai laadun valvontaa piti myös suorittaa maistamalla vähän jokaisesta pussista), heittelemään tavaraa sohvalta alas ja kiskomaan korivaunusta kaikkea "krääsää" alas. Jätesäkit ulos kannettuani sainkin sitten alkaa keräilemään kaikkea sitä, mitä kani oli pemistänyt pitkin poikin. :D Iltaruuaksi väsäsin itselleni ison salaatin(<3) ja taisi olla elukoillakin siinä pientä juhlan poikasta, kun sai muutakin naaman eteen kuin perus porkkanaa. heh.

Siinä iltapäivällä poikkesi vielä muutama kasvattinikin kynsien leikkuussa. "Bond" ja "James" olivat kasvaneet hurjasti! Ai, että tuli kyllä hyvä mieli nähdä onnellinen gerbiilien omistaja ja nämä kaksi hyvinvoivaa ja komeaa herrasmiestä. :) Tämä oli poitsujen ensimmäinen kynsien leikkuu kerta, mutta molemmat olivat muutamasta "jännäkakasta" huolimatta hyvin reippaita. Nopeasti rauhoittuivat ja loppui se turha ponkiminen, kun vähän vaihdettiin kuulumisia. ;) Jamesin kanssa meni himpun verran enemmän aikaa, kun kynsissä oli sekä pituutta että tasoittamisen varaa. Ajattelin, että tehdään se nyt heti kerralla ja kunnolla, kun herra jaksaa olla niin nätisti paikoillaan. 

Nahkahanskaa käytän kynsiä leikatessa useastakin syystä. Hyvin harvoin gerbiilit oikeasti nappaavat säikähdyksestä kiinni tämän "ikävähkön" toimenpiteen aikana, mutta hanska on kädessä vain osittain sen varalta. Pääasiassa pidän sitä sen vuoksi, että sillä saa todella hyvän otteen pienestäkin gerbiilistä(ei tarvitse pelätä lipsumisia ja vahinkoja). Mustaa hanskaa vasten on helppo napsia kynsiä ja niiden tarkastelu on huomattavasti vaivattomampaa.

Lätkäistäänpä tähän loppuun vielä ostokset, joita tarttui mukaan Tuurin reissulla. Milky Way patukoita piti kantaa kotiin ihan älytön määrä ja yksi Gerri Gerbil pussukka tarttui myöskin mukaan. 

C on ihanan viattoman näköinen noiden kanin korvien kanssa. :'D

Iki-ihana Ruohometsän kansa! <3 Tämä oli aivan pakko saada. 

Järkkyä kyllä, että ikä suositus on VAIN 3v! Tiedä nyt sitten noista symboleista, että onko se 3v aikuisen seurassa vai mitä häh?! Mutta silti! Itse taisin olla ala-asteella, kun näin tämän ensimmäisen kerran ja olisi saanut kyllä jäädä silloin katsomatta. Aika kauan tuli nähtyä painajaisia metsästäjistä, nälkiintyneistä, tappelevista ja verisistä kaneista yms. Mielestäni elokuva sisältää kuitenkin melko raakojakin kohtauksia. 

Voittoputki(ko)?

Vuosi 2012 on ollut aika mielenkiintoinen Havun(eli koko nimeltään Havukka-ahon ajattelija) osalta. :D  Olen ilmoitellut sitä aina silloin tällöin pet luokkiin ympäri Suomea, kun ollaan kuljettu ulkomuotoluokissa kisaamassa niiden viimeisten sertien toivossa. Olin hyvin hämmästynyt, kun petissä kerätyt pisteet riittivät Epjyn Vuoden Pet 2012 -titteliin. Hyvin pian tämän tiedon jälkeen kävi ilmi, että Havu on saamassa saman tittelin PPKJY:ltä! Meidän suuri pieni, pieni suuri gerbiili oli siis Vuoden lemmikki gerbiili sekä Etelä-Pohjanmaalla että Pohjois-Pohjanmaalla. Huikeeta!
Eivätkä nämä yllätykset jääneet tähän kahteenkaan juttuun, vaan kun pisteitä laskeskeltiin Etelä-Suomen päässä, kävi ilmi, että Havu on sijoittunut jaetulle viidennelle(5.) sijalle koko Suomen mittakaavassa. :D Epjyn vv -pokaali jaettiin maaliskuussa ja Pohjoisen naapuriyhdistyksen palkinnot noudin Nivalasta toukokuussa. Sgy:n kunniakirjan sainkin sitten postitse kotiin. Tuli lähdettyä shoppailemaan näille kunniakirjoille ihan ikiomia kehyksiä ja siinä samalla tuli osteltua kaiken näköistä muutakin pientä, mutta hyvin tarpeellista niin Prismasta kuin Biltemastakin. Ajellessani heräsi mieleen, että hetkonen.. Montako Pet sijoitusta Havulle on oikein tullut? Muistaakseni kaksi kertaa se on ollut viiden parhaan joukossa ja kolme Pet sijoitusta oikeuttaisi Gr Pet titteliin?! Nyt pitää tarkistaa, että miten tämä oikein on, löytyykö sieltä kolme ruusuketta ja merkintää vai pitääkö tässä vielä lähteä metsästämään tänä vuonna yhtä puuttuvaa palkintoa pet luokista. :)

(Tekniikan ihmelapsi keksi muuten vihdoin, miten puhelimesta saa ladattua kuvia sähköpostiin! Yay! Kuvattomat päivitykset ovat siis täten historiaa!)

 (Epjyn pokaali & Sgyn kunniakirja)

(Ppkjyn kunniakirja & ruusuke)

Huh huh... Monia varmasti kiinnostaisi kysyä, että miltä nyt tuntuu? Voi, että.. Tämä on ollut yhtä yllätystä toisensa perään, että ei ehtinyt oikein reagoida edes ensimmäiseen, kun tietoon tuli jo toinen ja sitä rataa. Olin jo ensimmäisen kohdalla hyvin tyytyväinen ja iloinen, joten kaippa nämä tuntemukset on nyt sitten potenssiin kolme tai jotain? :D Olen ylpeä. Ylpeä kerta kaikkiaan. Vaikkei näitä kaiken maailman pystejä ja ruusukkeita olisikaan todistusaineistona, niin olen aina tiennyt, että Havussa on sitä jotain, minkä vuoksi sen piti ehdottomasti jäädä kotiin. Poikasena hieman arka, mutta kuitenkin porukan kyseenalaistamaton pomo ja hellä laumasielu. Havua ei jännitä niin mikään. Sen uskaltaa pukata ihan kenelle tahansa käsiteltäväksi ja se on kämmenellä tai olalla kuin "naulittu". Ainoa asia tässä maailmassa, mistä Havu ei pidä, on kynsien leikkuu. Siinäkään tilanteessa poika ei ala hankalaksi, vaan mieluummin alistuu ja seuraa korvat luimussa tapahtumia. Kovasti ne korvat aina pomppaavat takaisin pystyyn, kun Havulle alkaa jutella. Havu on semmoinen viimeisen päälle kuuntelija gerbiili.

Havu on käytökseltään hyvin siisti, leikkisä, mukavuuden haluinen ja kaikin puolin hyvin helppo. Ylpeyteni johtuu ehkä osittain myös siitä, että Havu on ihka ensimmäisen gerbiilini pojantyttärenpoika. Olen saanut seurata tätä sukua vuosien ajan ja kehkeyttänyt siitä jo pikku hiljaa omaa linjaa. Lähtökohtana kasvatuksessa on aina se, että kasvatukseen käytettävä eläin on hyvä luonteinen.

Olen päässyt näkemään jos minkämoisia gerbiileitä näiden vuosien aikana ja aina ei todellakaan voi sanoa, että hyvä luonteinen gerbiili olisi jotenkin itsestäänselvyys. Havu on ensimmäinen kasvattini, joka on pärjännyt sekä lemmikki luokissa että virallisissa. Eläin vastaa hyvin rotumääritelmää ja tälläinen eläin on aina kullan arvoinen asia jalostuksessa(riippuen toki siitä, miten ja mitä eläin sitten loppupeleissä periyttää jälkikasvulleen, mutta ihan näin ajateltuna lähtökohdat vaikuttavat hyvältä). Kukapa ei voisi olla ihastumatta terveeseen, isokokoiseen ja hyvän tyyppiseen gerbiilin möllykkään, jolla on erinomainen luonne. :)    

Huvittavin asia tässä koko jutussa on, että en tiedä miten nämä Havun saamat tittelit oikein latoisi tuohon nimen eteen? Ei herranje mitenkään! Laskujeni mukaan sillä olisi nyt neljä titteliä. Aikaisemmat saavutukset gerbiileilläni ovat jääneet eläimen ainoiksi, joten titteli on ollut helppo liittää suoraa nimen eteen. Kaippa herran nimi on seuraavassa luettelossa muotoa jotain askapfyhgsdokok#!okdsofk-12 Havukka-ahon ajattelija. :D

Elämä on palapeli

Voi, ette edes tiedä miten mua hävettää.. Viimeksi päivittänyt maaliskuussa.. Joo, kyllä tiedän, mikä blogin idea on, mutta voi jee, kun sitä osaisi aina kirjoittaa niistä ikävistäkin tapahtumista juuri silloin, kun ne sattuvat. Yhdestä ikävästä tapauksesta(nämä voi lukea päivityksen lopusta) päästään joskus oikein surkeiden sattumusten sarjaan ja silloin sitä lakkaa kirjoittaminen kiinnostamasta kokonaan. No okei, olenhan mä jotain kirjoitellut, mutta joko tyyliin Rodentiaan(Epjyn jäsenlehti) artikkeleita tai sitten kouluun liittyviä juttuja. Olen huomannut, että silloin, kun kasvatusjutut ja siihen liittyvät asiat alkavat pyörimään niin sanotusti liikaa päässä, on parempi alkaa keskittymään johonkin ihan muuhun hetkeksi aikaa. Kyllä ne asiat siitä aina sitten joten kuten lähtee rullaamaan.

Oli hauskaa "löytää" monien vuosien jälkeen semmoinen vanhakin harrastus takaisin. :) Tilasin nimittäin palapelejä. Oikeasti, miten mä oon voinut unohtaa, miten rentouttavaa se oikeasti onkaan? Tilasin siis ihan aasta alkaen kaikki palapeliliimoja myöden ja tarkoitus olisi jossain vaiheessa kehystää kaksi 1000 palan peliä tauluiksi. On ne vaan niin hienoja! Muutama tuttava naureskeli, että olenko "pimahtanut lopunkin", kun ensin häärään eläinten kanssa ja sitten sovittelen kaikki illat tv:n ääressä pirun pieniä paloja toisiinsa. :D Hehhee. Viime aikoina ovat mummani sanat olleet usein mielessä: "Sitä pitää tehdä, mistä tykkää ja hauskaa pitää olla, muttei liian hauskaa."

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet yhtä suunnittelua ja lentämistä paikasta toiseen. Muutama gerbiili on lähtenyt uuteen kotiin(yksinäinen slate poju muutti isänsä menehtymisen jälkeen Jaanalle erään papparaisen seuraksi ja jo gerbiilikokenut Mari uskalsi vihdoin ottaa kaksi black naarasta. Nämä naaraat jäävät mitä tod.näk sille tielleen, vaikka alussa oli puhetta vain pidempi aikaisesta hoitojaksosta, jotta nähdään miten allergia käyttäytyy) ja meillä oli myös kolmen naaraan lauma 1,5vkoa hoidossa. Kaverillani olisi ensi kuussa häät ja kovasti ollaan polttarisuunnitelmia porukalla koostettu. Voi sitä vaatteiden sovittelua, vaihtamista ja pyörittelyä mitä mulla ja kaverilla oli edessä! En olisi uskonut, että joku pukeutuminen häihin ja polttareihin voisi tuottaa näin paljon päänvaivaa! Kolme asukokonaisuutta tarvitaan ja nyt on suurin piirtein kaikki kasassa, mutta lukkoon en ole lyönyt mitään, koska vieläkin on pieni epävarmuus, että tahdonko sittenkään tuota tai tuota. Ehkä nämä valinnat kiteytyvät sitten lähempänä.

Ette arvaakaan miten mun tekisi mieli kuvailla ja esitellä tuota yhtä uutta hametta <3 Aivan liian ihana ja onnistuin saada sen vielä niin halvalla, etten epäröinyt sekuntiakaan! Tiedättekö semmoisen tunteen, kun joskus lukiossa toivoo, että voi kumpa saisi nuo kengät ja tuon hameen, mutta mulla tuskin koskaa on varaa noihin tai sitten en raaski upottaa niihin tuommoisia summia, kun niitä tärkeämpiä rahan reikiä löytyy aina muutenkin. Nyt voin ilokseni todeta, että mulla on just NE kengät ja SE hame, mistä olen aina haaveillut! Jos joku tuntee itsensä vanhojen tansseissa prinsessaksi(tätä tapahtumaahan en siis ole koskaan kokenut tai käynyt läpi :D) niin, nyt mulla on juuri nyt se olo ja fiilis! Jotkut saattaavat nyt saada päähänsä kuvan, jossa liihottelen jossain pinkissä prinsessa mekossa, josta löytyy tylliä ja röyhelöitä. Ehei. Tämä mielikuva ei koskaan toteudu! Luvassa on mustaa, viininpunaista, liituraitaa ja vielä jotain muutakin, mikäli pääsen yhteisymmärrykseen viimeisestä väristä. :)
  
Olin muuten maanantaina vetämässä 4h -yhdistyksen puitteissa kanit- ja jyrsijät lemmikkeinä kurssia ja työstin sinne ihka uudet kurssimateriaalit. Noin 9 -vuotiaita osanottajia oli sekä tyttöjä että poikia, 16 kpl, joten menoa ja meininkiä todella löytyi! Sitten tänä viikonloppuna olin järjestämässä Smy:n Tripla näyttelyä(kolme ulkomuotoluokkaa ja pet luokka) Jurvassa pari päivää. Kyllä väsymyksen määrä ja pohkeet tietävät, että jotain on tullut järjestettyä! ;D Tämä viikonloppu jää kyllä hyvin elävästi jonnekin muistoihin. Ensin mua harmitti aivan sanoinkuvailemattomasti se, etten päässyt useasta syystä rokkijuhlille, mutta jo ensimmäisten tuntien aikana tiesin, että en mä sitä tarvitsekaan tai tule missaamaan mitään.
Bailut ovat täällä! Täällä missä on ystävät ja yhdessä me toteutetaan tää tapahtuma sekä pidetään huoli siitä, että kaikilla on kivaa. Musiikki soi, innostuttiin yöpymispaikalla tanssimaan, naurettiin niin, että vesi tuli silmistä, kerrottiin kaikki kuulumiset ja syötiin hyvin. Eräs nuori poika, joka jonotti samaan aikaan ärrällä(lähdin hakemaan suklaata! pitäähän sitä nyt suklaata herttin tähären olla!) tuhahti myyjälle, että ei ymmärrä miten joillakin ihmisillä voi olla noin hauskaa ilman viinaa. :D

Sanoppa se. Kyllä se itseänikin aina välillä mietityttää, mutta kaippa siihen on osa syynä se, että me tunnemme kaikki toisemme niin hyvin, kenenkään ei tarvitse esittää mitään ja kaikenlainen hömppäily on enemmän kuin sallittua. Joskus tuttavat ihmettelevät, että eihän teillä ole mitään yhteistä, te olette marsujen kautta tutustuneet toisiinne. Puhutteko te aina pelkästään marsuista? Eihän teillä voi olla muuta keskusteltavaa? Ä-ää! Väärin! Marsujen ansiota on se, että ollaan osuttu kohdalle, jotta tutustuminen ja ystävyys on voinut alkaa. Kyllä ihminen vain tietää ja tuntee sen, kun alkaa synkata ja sitten sitä vain ajattelee, että "Hei, ota mun puhelin numero tai jotain, meidän pitää ehdottomasti vielä nähdä! Ooksä tulossa sinne ja sinne näyttelyyn?"
Oli muuten tosi hauskaa, kun muisteltiin porukalla, että miten olemme toisemme ensi kertaa tavanneet, mikä marsu siihen tilanteeseen mahdollisesti liittyi(Hah! :D Oli aivan pakko tunkea se marsukin tähän!), mitä tapahtui, mitkä olivat ensimmäiset ajatukset tai ensireaktiot toisesta, vaihtuivatko ne kenties jne. Ihan yllättäviä ja mielenkiintoisiakin seikkoja tuli itsestä ilmi! Mun todellakin pitää petrata siihen millaisen ensivaikutelman itsestäni annan! ;D 

Opinnäytetyöni aihekin selvisi ja lähiviikkoina mut kutsutaan eräänlaiseen haastatteluun ja viedään jonnekin paikkaan X kiertelemään. Tämä on myös yksi semmoinen asia mistä olen niin tohkeissani, koska se on pidemmän aikaa kummitellut mielessäni ja masentanut. Nyt se on vihdoin lyöty lukkoon ja enää ei tarvitse panikoida ja vaihdella aihetta sen vuoksi, että seinä tulisi kesken kaiken kirjoitellessa vastaan.

Mua edelleen btw nyppii se, että joudun laittamaan jälleen kuvattoman päivityksen.. Tuo mun kamerani on mikä on ja sitä yhtä piuhaa ei vieläkään ole löytynyt, joten alan jo uskoa siihen, että sen on täytynyt unohtua esim. Vuokattiin, kun oltiin siellä talvella lomailemassa. Tässä olisi edessä siis sekä uuden piuhan että laturin osto. Onneksi synttärit ovat lähellä ja hei! Ystäväni lupasi, että saan lainalle hänen järkkäriään! En ole koskaan kuvannut moisella, joten sovittiin, että ensi kerralla, kun menen sinne kyläilemään, ollaan päivä ulkona ja hän opettaa miten sitä käytetään, jotta sitten kotona eläimiä kuvaillessa on helppoa lähteä matkaan. Ai, että mä odotan tätä jo nyt! On myös tosi makeeta ajatella, että saisin ihan jokaisesta gerbiilistänikin(ja mikseipä kasvateistakin) huippukuvat julkaistavaksi! Hyvää kannattaa todella odottaa. :)
  
Nyt, kun pääsin näin mukavasti vauhtiin, niin en ala synkistelemään
(eli kirjoittamaan jotain mitä olen yrittänyt kirjoittaa aikaisemmin, vaan julkaisen tämän tekstiraakileen, jota olen mukamas yrittänyt monta kuukautta luonnostella tuloksetta. Tässä siis nämä muutaman kuukauden ikävät tapahtumat ympättynä joten kuten yhteen)

- Päivittelin tuossa hieman kotisivujen sisältöä ja kuten näkyy.. Vanhuksia on poistunut keskuudestamme useita tämän kevään aikana. Ensin meni Julia, sitten Mooni ja nyt jouduin jättämään hyvästit myös Stressille. Kaikki nämä teräsvanhukset olivat yli 3,5 vuotiaita. Juliasta ja Moonista mulle ei ikinä jäänyt useiden yritystenkään jälkeen jälkeläisiä, mutta Stressiltä jäi useampi poikue ja yksi puolisoista oli mm. Julian sisko, joten tuokin linja sai kuitenkin aikoinaan jatkoa. :)

Jotenkin haikea fiilis. Aina, kun näitä vanhuksia lähtee ja usein vielä hyvin samoihin aikoihin (ovat syntyneet niin perätysten) tulee semmonen jännä tunne, että jaa, tyhjä terraario, toinen tyhjä terraario.. Kannanko mä nämä nyt pois jaloista vai mitä mä näille teen? Ja voi ei, täällä on sen ja sen eläimen rakas pesäkoppi tai jokin muu vastaava tavara. Mitään ei hentoisi heittää pois ja sitä aina miettii kenelle tämä pajusilta, mökki tms menee pesun jälkeen. Perinnön jakoa tämäkin, kuten eräs kaverini naurahti. Tyhjät terrat saavat aina miettimään, että no, pitäisikö tuonne hankkia nyt joku tilalle. Kasvatukseen käytettävät eläimet tulee kuitenkin aina valita huolella ja omienkin jälkeläisille tulisi osata jättää tilaa kotiin. Helposti sitä sortuu hankkimaan jotain, millä ei sitten oikeasti teekään kasvatusmielessä mitään ja äkkiä sitä huomaa, että aha, taas tämmöinen "gerbolan maskotti" tai lemmikkigerba on valloittanut sydämen. Usein kuulee eri lajien kasvattajilta, että ei kiitos, meillä on jo maskotin paikka täytettynä. Samaten on meillä. Tosin meillä kävi sellainen hauska yhteensattuma, että maskotista kasvoi vaikean alun jälkeen upea otus, jota kehtaa kyllä näyttelyttääkin ja käyttää ehkä myös kasvatukseen tulevana kesänä.

- Ei kiva.. Kaksi naarasta ottaneet tosi lujaa yhteen, molemmat luojan kiitos jäävät eloon. Miksi antibioottikuurit ja kipulääkkeet ovat näin hemmetin vaikeita tukkia alas tämmöisille jukuripäille?!? Ei saa hermostua, ei se ole niiden vika. Että, kun pistää vihaksi ja samalla harmittaa.

- Kaksi naarasta lähti astutuslainalle, niiden olisi tarkoitus tulla kotiin synnyttämään. Pari kuukautta olen kärkkynyt ja odottanut, että koska lähden reissuun. Ei ole kuulunut mitään. Ei poikasia.

- Ei poikasia myöskään täällä. Naaras astuu urosta, mutta ei uros naarasta. Yhdellä naaraalla tiineys keskeytynyt jostain syystä. Ei kantavana. Ei kantavana. Kiimoja etsitään. Kiimoja etsitään. Sähköposti räjähtää poikaskyselyistä. Eikö kukaan tahtoisi tarjota kotia puoli vuotiaille täysin kesyille ja mukaville naaraille? Ei. Ei, niin ei. Masentaa. Hetkellinen valon pilkahdus, kasvattini saanut jälkeläisiä. Ai, ne menehtyivät, emo ensikertalainen. Ymmärrettävää. Ei sittenkään mitään.

- Tuonti gerbiilini tuottavat harmaita hiuksia. "Hei-Hei" säntäilee edelleen pitkin poikin, kun joku astuu huoneeseen. Terraarioon laskettu käsi on maailman loppu, johon eivät edes herkut auta. Hermostuttavaa. Koska se meinaa antaa mulle edes mahdollisuuden? Koska mä pääsen siihen vaiheeseen, että voin vain napata sen tuolta ja tehdä sille perustarkastuksen(katsoa hampaat, tassut, korvat, silmät jne) kuten kelle tahansa muulle gerbiilille? Kyllä sen pitäisi olla jo kotiutunut. Enhän mä voi edes haaveilla tuommoiselle säikkypellelle mitään poikasia! Vielä nyt lisää samanlaisia.. pyh! *kiroilua* Ajatukset hiipivät mieleen. Ei kai se oikeasti jää tuommoiseksi? Onko mulle höpsitty sen luonteesta vai voiko olla, että sillä on jokin hätänä? Eihän se ole kipeä..? Mistä minä tietäisin, kun näen siitä vain muutamaa hassua olotilaa ja niistä päällimäisenä mieleen jää vain arkuus.

- No joo.. Siinä meni sekin valon häivähdys. Yksi tuonneista löytynyt tänään kuolleena. Kaksi viikkoa karanteenin jälkeen uros meni hyvin yhteen vanhemman urokseni kanssa, mutta se oli alusta asti käyttäytynyt todella oudosti. Kuten kasvattaja kaverini sanoikin, se on lähempänä villigerbiiliä kuin lemmikkiä, ikinä ole nähnyt tuollaista. Jatkuvaa stressiin viittaavaa hyvin omituista(jopa gerbiililtä!) ja harkitsematontakin käytöstä, ei mitään ulkoisia vammoja, mutta niska poikki.
Nyt mua vain suututtaa, että miksi noin nuori eläin laitettiin alun alkaenkaan niin pitkälle matkalle! Ei tässä näin pitänyt käydä. Kyllähän näitä sattuu, mutta miksi just nyt ja mulle ja vielä sininen ja kaikin puolin arvokas eläin?! Mä en kestä tätä. Vaikka järki sanoo, että parempi näin, niin silti. Järki sanoo, että sen elämä ei välttämättä olisi ollut elämisen arvoista pidemmän päälle, kun se pelkäsi jatkuvasti ja stressasi. Ne olisivat voineet muuttua jo kohtauksiksi. Et välttämättä olisi voinut koskaan käyttää sitä jalostussuunnitelmassasi. Turhaa jossittelua suuntaan jos toiseen ja molemmat surettavat. Nyt mulla on taas yksi yksinäinen ja silmin nähden surulliselta ja alakuloiselta vaikuttava uros terraarion perällä. Ruoka ei maistu. Etkö huoli vettäkään? Minne katosi meidän iloinen herkkusuu..?