Uusi vuosi, uudet kujeet!

Ensimmäiseksi: Mahtavaa ja railakasta uutta vuotta 2016!

Toiseksi: Elossa ollaan! (vaikka aina ei siltä vaikutakaan! ;))

Mulla on tuolla hurjat seitsemän keskeneräistä luonnosta, jotka odottavat loppusuoralla kirjoittajaansa. Aiheina muun muassa Vantaan näyttelyreissu, lemmikkien joululahjat, yleinen katsaus vuoteen 2015 sekä Liebster award. Lisäksi ajattelin kertoa "Luutarhasta" (harkitsen tosissani tuota nimeä vielä, kalskahtaa olvana niin ikävästi) eli minne meidän pienet rakkaudet haudataan, kun itse eläin on siirtynyt jo paremmille purumaille. Tarkoituksena olisi myös kertoa eräästä ikävästä tapahtumasta, joka sattui joulun alla sekä julkaista myös yksi jo alkusyksystä luonnoksissa pyörinyt teksti, jota on vatvottu ees taas. Sitä on kirjoitettu, kummattu, taas kirjoitettu ja jälleen kerran kummattu pois sillä ajatuksella, että ei saa valittaa, vaikka arki onkin raskasta. Teksti käsittelee lintujani, lintuharrastusta ja tämän hetkisiä ongelmia. Aika väsynyttä tekstiä näin suoraan sanottuna. Haluan kuitenkin avata noita ongelmia ja kertoa avoimesti, että millaista meillä on ollut. Kaikki ei mene aina niin kuin olettaisi ja toivoisi. Töitä on tehty kovasti muun muassa hoitoajanjakson aikana puhjenneen häiriökäytöksen parissa.

Fliiso tykkää tarkkailla pienten "maansiirtokoneiden" työskentelyä. :)

Noh, kun ei mulla ole ollut aikaa tänne kirjoitella, niin mitä kummaa mä sitten oikein olen puuhannut? Suurin työllistäjä viime aikoina on kyllä heittämällä ollut tämä muuttorulianssi! Aivan oikein. Meidän vuokralla asumiset ovat täten nyt ohi ja kyllä, nyt saa tuulettaa! Laskin tuossa, että olen asunut neljässä paikkaa vuokralla ja mikään vuokrasuhde ei ole ollut täysin ongelmaton tai mutkaton. Aina on ollut jotain. Tämä yksi unelmien täyttymys on osoittautunut tässä kohtaa elämää todella suureksi helpotukseksi! En oikein vieläkään pysty täysin sisäistämään sitä, että nyt todella on oma tupa ja oma lupa! Ei tarvitse jokaisesta naulasta alkaa neuvottelemaan, jonka seinään lyö ja nyt niitä saakin lyödä niin paljon kuin sielu sietää. Kuvitella, että sitä saa nyt kehystää ne harvat hienot sertilappusetkin seinälle... Seinän väriä saa muuttaa, jos niin tahtoo. Hyllyjä voi kiinnitellä ja kaikki ne ihanat valokuvat, käsityöt ja palapelitaulut, mitä mullakin on ajan kanssa kertynyt, pääsevät vihdoin esille. Haaveissa on olla jopa niin hurja, että saisin valtaosan (tai ainakin ne tärkeimmät) roseteista siististi näytille. Olisi niin kiva saada tuoda jollain tapaa omia harrastuksiaan paremmin esille. Olen aina ollut hitusen kateellinen mummilleni, jolla on seinät täynnä kuvia pentueista. Okei, en ehkä ihan siinä mittakaavassa lähde seiniä täyttelemään, mutta kuitenkin. :) Olen jo pitkään esimerkiksi halunnut saada Fliison kauniin sisaruskuvan kehystettynä seinälle ja siihen kuvan alapuolelle pienen naulakon, johon voisi nakata fleksin, valjaat ja remmit, kun tullaan ulkoilemasta. 

Sanottakoon, että mua ahdisti aivan suunnattomasti tämä koko touhu, sillä muuttoaikataulu kiristyi kiristymistään muutaman ikävän muuttujan vuoksi jatkuvasti. Lisäksi tämä oli kolmas kerta, kun muutan keskellä talvea peräkkäisenä vuotena. Joka kerta vannoin, ettei enää koskaan. Koti ei tuntunut olevan missään ja aina sai kantaa selkä vääränä tavaraa hissittömissä taloissa ylös ja alas. En aluksi osannut edes olla onnellinen ja iloita siitä tosiasiasta, että olen pääsemässä vihdoin omaan kotiin. Juuri sellaiseen, mistä me molemmat todella tykätään. Liian moni asia vaivasi ja painoi mieltä alas. Pää löi tyhjää ihan koko ajan eikä todellakaan ollut aikaa mittailla ja miettiä, että mihin mikäkin uudessa asunnossa tulisi. Voisin sanoa, että kyseessä oli oikein viimeisen päälle rynnäkkömuutto! Kaikki tavara kannettiin suoraan sisälle ja purettiin keskelle lattiaa, sitten taas uusi hakureissu. Kolmessa päivässä tyhjeni edellinen asunto. Oikeasti järkytyin, että miten pieneen tilaan me ollaankaan saatu ittemmä, eläimet ja koko elämä mahtumaan! Uusi koti oli usean päivän niin hujan hajan, että siellä täällä kierteli pienet polut tavarameren keskellä, että pystyi etenemään huoneesta toiseen. Se tunne, kun et ehdi oikeasti suunnitella mitään. Pelkkää äksöniä koko se aika ja sitten alkoi se paperien pyörittely ja soittelurinki, kun pitää muuttaa sitä ja tuota asiaa sinne, tänne ja tuonne. Voi ahdistus-maximus! Oloani ei myöskään yhtään helpottanut sisustusintoinen äiteeni.

Vanhan kämpän lentotukikohta.

Päätin, että nyt, kun 35 neliön purkki on vaihtunut 81 neliön lukaaliin, niin sitä tilaa saakin olla ja sitä tulee vaalia siten, ettei jokainen nurkka ole täynnä jotain tarpeetonta krääsää. Pakko vielä hehkuttaa sitä, että koska asunto sijaitsee rivitalon päädyssä, on meillä ikkunatkin kolmeen ilmansuuntaan! Voi tätä valon määrää! Meidän ainokainen viherkasvikin päätti aloittaa aivan uuden elämän ja tästä innostuneena hankintalistalla onkin pari tulilatvaa lisää. Kerrostalot eivät todellakaan ollut mun juttuni. Kaipasin ihan suunnattomasti omaa nurmikkoa ja sitä omaa rauhaa (täällä onkin aivan ihanat naapurit!) ja tilaa, jonne kukaan ei tule toikkaroimaan ja jatkuvasti pällistelemään ja kyselemään valjaissa ulkoilevista kaneista. Sitä paitsi, nyt kanien ulkoiluajatkin käytännössä pitenevät. Senkun ovat vaikka koko kesän pihalla mun puolestani! Ensin vähän harmitti, että Fliiso ei pääse enää lenkkeilemään tuttuun metsään, mutta onhan täälläkin noita metsäpaloja ja puistoja valloitettavana. Eikä se edellinenkään metsäläntti nyt niin kaukana ole, kun etäisyyttä on se vajaa pari kilometriä. Uskon kyllä, että täällä oleskelu ja liikkuminen kanien kanssa on hitusen turvallisempaa. Voin kertoa, että kohtaaminen metsäpolulla irtiolevan(!) terrierin kanssa sai sykkeen hieman nousemaan kohti atmosfäärejä.  

En osaa sanoin kuvailla miten innoissani olen siitä, että millaisella ylpeydellä pääsen tulevaisuudessa esittelemään eläinten tiloja! Muistan niin elävästi sen hetken, kun kävimme tätä asuntoa katsomassa ja mies totesi heti tuon reilu 10 neliön pikkumakkarin nähtyään, että täällähän on gerbiilien kuljetuslaatikoille ihan täydellinen paikka (ei tuon parempaa ja käytännöllisempää miestä mulle mistään maailman kolkasta löytyisikään! <3). Huoneessa on siis seinään upotettu, liukuovellinen kaappi, jonne saa käytännössä kaikki eläinten tavarat pois näkösältä. Voitteko kuvitella! Mulla on muutama muuton keskellä otettu kuva tuosta tilasta, mutta en kehtaa niitä kyllä (ainakaan nyt, ehkä kerään hieman rohkeutta) lähteä julkaisemaan. Tai ehkä pidän jännitystä yllä siihen asti, että saadaan paikat mallilleen. Muutamat illat olen istunut lattialla ja käynyt läpi kaikenlaista tavaraa. Paljon on mennyt varastoon ja roskiin. Vieläkin olisi paljon tehtävää... 

Ja hei! Furmis tulee huomenna kotiin! <3 Pappakani on ollut vuoden äitini vastuulla, koska mun piti saada keskityttyä koulun läpiviemiseen ja sitten on ollut näitä muuttamisia... Toki tämä aika hieman venyi, koska äidin on ollut välillä aivan mahdottoman vaikea päästää Furmista takaisin kotiin. Miettikää! Meidän äiti, joka siivoaa aina ihan hulluna eikä voi sietää elukoista lähtevää karvaa. :D Musta tuntuu, että koko perhe on tavalla tai toisella ihastunut tuohon höppänä kaniin. Eikä ihme. On mullakin on ollut välillä ihan sanaton ikävä. Etenkin silloin, kun isä kertoi, että se on oppinut syöttämään palloa ihmiselle takaisin. Ei millään jaksaisi edes odottaa huomiseen. Tänään olisi kuitenkin ollut aivan liian kova pakkanen siirtoa ajatellen. Jatkuvasti sitä miettii, että mitähän se kani tuumaa näin isosta tilasta ja tulevasta kanikaverista sitten, kun sen aika on. Tästä pitänee nyt mennä tekemään loppuvalmisteluita. Kuljetusboksi on vielä pesemättä, ruokaa pitää sulattaa lisää ja uusi olkipellettisäkki pitää hakea ennen keskustan alueen ruuhka-aikaa.    

Humppila 3.10.

Näyttelyyn lähdettiin lopulta kuuden gerbiilin voimin. Viralliseen luokkaan ilmoitin viisi gerbaa ja pet puolelle yhden. Suurimman osan päivästä vietin näyttelytyöntekijänä eli minut saattoi bongata lemmikkiluokan sihteerinä. Olin salaa hirmuisen ylpeä meidän Pokasta, joka siis pyörähti siinä samaisella pöydällä tuomarin arvosteltavana. Hieman harmitti, ettei miekkonen jäänyt tuomarilla mitenkään mieleen, mutta voi, että saa oikeasti olla ylpeä siitä käytöksestä ja käsiteltävyydestä! :) Ihan samanlainen mitä kotona. Saa pistää vaikka solmuun. Ei minkäänlaista ressiä siitä, että paikka ja hajut ovat vieraita ja käsittelijänä täysin tuntematon tyyppi. Näin jälkikäteen ajateltuna Kyllin paperit olivat oikeastaan ainoat, jotka jäivät ohuesti harmittamaan ja paikka paikoin ihmetyttämään. Tuli myös huomattua jälleen, että sillä kuljetusboksin kannen värillä tosiaan saattaa olla merkitystä, mikäli tuomari arvostelee eläimiä osittain niiden päältä. Sitähän sanotaan, että kylmät värit tulisi esittää sinisen kannen kera ja lämpimät värit punaisella kannella. Itsellä sattuu olemaan osa boksien kansista mustia ja pelkään pahoin, että tämä olisi ollut osasyynä erikoisiin merkintöihin. Noh, ensi kerralla sitten paremmin ja pitää muistaa laittaa itselle ylös, että jos vain on mitenkään mahdollista, niin ulkomuotoluokkaan menevät siniset gerbat sinikantisiin bokseihin.

 Muille gerbiileille sitten satelikin ihan kivoja sekä odotettuja merkintöjä ja palkintoja. Sanotaanko näin, että meidän kakarat pääsi kyllä nyt yllättämään meikäläisen! Paras valkovatsainen uros ja paras kuviollinen uros. Hui! Otin pikkupoijat mukaan tuonne näyttelyyn sillä ajatuksella, että olisi vähän tämmöinen pienempi näyttely kyseessä ja tietyllä tapaa pehmeämpi laskeutuminen mukaan tähän 'näyttelyhärdelliin'. Molempien ominaisuuksia olen pohdiskellut useasti, että kuinkahan on, ollako hyvä vai ollakko huono. Itse huomaan välillä sortuvani siihen, että katson eläimiä liiankin kriittisesti läpi. Nisun kohdalla mulla oli vahva epäilys, että kyllä, tämä saattaisi olla juurikin semmoinen vatsalinja, mitä valkovatsaisilta haetaan, mutta tämä päätelmäni olikin pelkän mutun ja vertailun tulos. Valkovatsaisista ja niiden jalostuksesta tiedän loppupeleissä melko vähän. Nyt kuitenkin varmistui se, että Nisua todella uskaltaa ehkä tulevaisuudessa tarjota lainaan, mikäli löytyy joku järkevä kasvattaja hyvine päämäärineen. :)

Hashtag's Mennyt mies: LKV1, L1 ja Kuma

Hashtag's Megalomania: TS

Hashtag's Nilikki Nisuäijä: LKV1, PVU

Rebel's Watching The Wheels: LKV1, PKU

Humppila btw sijaitsee Lounais-Hämeessä eikä se tuo paikan päällä tarkasteltuna mieleen vuoden kännipaikkaa (Humppila = humalainen huvila), kuten siskoni asian (kuuleman perusteella) muotoili :D

Seuraava (ja valitettavasti jo tämän vuoden viimeinen) näyttely on tulevana viikonloppuna Vantaalla. Kyseessä on sunnuntainäyttely. Hyi. Epätodellista. Silti totta. Edessä on siis 839 kilometriä kattava reissu. Mua ei siis hirvitä todellakaan kilometrit, vaan tuo päivä. Onneksi maanantaina ei ole töitä. (Tiistainapa on! ;)) Matkaan tulee myös ylimääräisiä kilometrejä siksi, koska yövyn gerbiilien kanssa ystäväni luona Kouvolassa. Tulemme siis poikkeamaan hieman (suorimmalta mahdolliselta)reitiltä, jotta tähän viikonloppuun ehtii asettaa muitakin juttuja kuin pelkkää gerbailua. Matka on vielä kohtuullinen yksin taitettavaksi, mutta tässä saa silti todella miettiä, että kuinka noiden gerbiilien kanssa kikkaillaan, kun ollaan kotoa poissa useampi päivä. Joissain tapauksissa joutuu ottamaan koko lauman mukaan, vaikka kaikki eivät osallistuisikaan itse näyttelyyn. Näyttelyyn tuli siis ilmoitettua yhteensä kymmenen gerbiiliä. Kuljetusboksit pesin jo viime näyttelyä varten, joten niitä ei tarvitse enään lähteä kuuraamaan. Kynsien leikkaamisrulianssin hoidin jo eilen pois päiväjärjestyksestä ja tulipa siinä leikeltyä monen muunkin kynnet eläimiä käsitellessä. Olin suorastaan ihmeissäni miten hienosti meidän vauvat ja junnut ottivat kynsien leikkuun vastaan. 'Orja' oli suorastaan pelottava! Tai sitten neiti on hyväksynyt "kohtalonsa"(lue: nimensä.) :D Harmaa hapsi tapitti mua ihan koko ajan hievahtamatta, tekemättä pienintäkään elettä, mikä on noin nuorelta ipanalta hyvin harvinaista. 'Rossin' kynsien leikkaaminen tuotti siinä mielin haastetta, että herkkispojan varpaat kutisivat joka hipaisullakin siihen malliin, että sai pelätä leikkaavansa ohi, kun poitsu KOKO AJAN heilutteli varpaita. *tyrsk*

PS. Toivotaan, että säät suosii Etelä-Suomen reissulla. Samaa ei voinut sanoa sinä aamuna, kun piti lähteä Humppilaan. Oheinen kuva havainnollistaa, miten lähellä oli saada kokonainen markiisi metalliputkineen auton katolle (onneksi tuo aita oli blokannut kaiken ilman halki lentäneen rojun). Täsmennettäköön, että tämän teki siis samaisena viikonloppuna riehunut Valio -myrsky.

Minä (kuulemma) aamuisin. :D

Jotenkin ihanaa huomata, että vaikka olenkin ollut vain vähän aikaa poissa blogin parista, niin jotkut ovat jo vähän kuikuilleet perääni, että miksei uutta päivitystä kuulu. :D Tuntuu, että taas on sattunut ja tapahtunut vähän kaikenmoista. Näyttelysuunnitelmia pukkaa, ensi vuoden poikuesuunnitelmia on tullut mietittyä hartaasti ja tuleva pitkänmatkan näyttelyreissu jänskättää. Tekstiä saisi aikaiseksi myös aiheista gerbiilivauvan venähtänyt jalka ja sen kuntoutuminen tai vaikkapa murkkuikäinen kani ja katkennut ylähammas. >( Toipilaita on riittänyt... Neitokakadut palasivat myös osaksi arkea ja sopeuttaminen osoittautui paljon haastavammaksi, mitä olin koskaan voinut kuvitellakaan. Joitain arjen rutiineja on täytynyt muuttaa lintujen vuoksi ja tiettyjen asioiden opettelu on vienyt aikaa. Tästä pitänee kirjoittaa myöhemmin lisää. 

Olen ollut myös sanattoman onnellinen eräästä kasvatustavoitteesta, joka toteutui syyskuun lopulla. Tai pitäisi varmaan sanoa kasvatukseen liittyvästä haaveesta, kun kyseessä ei ole varsinaisesti mikään "tavoite". Eräs poikanen Stamina poikueen tyttötriosta alkoi vaihtaa karvaa todella todella villisti ja lopputulos oli se, että kuviollisesta dilute slatesta (siksi siis ehdin sen jo "tuomita", kun sitä pari viikkoa aktiivisesti kattelin ja käpälöin) vaaleni mustikkamaidon värinen kuviollinen! Eli sama suomeksi: meidän gerbolassa kasvaa tällä hetkellä tiedettävästi Suomen ainoa (toki ei ensimmäinen) kuviollinen sininen moneen moneen vuoteen! Välillä on ihan oikeasti pakko hieroa silmiä ja käydä vahtaamassa tuota terraa todetakseen yhä uudestaan ja uudestaan, että kyllä, siellä todella vipeltää aito blue pied. :) <3 Sanomattakin selvää, että olen aika rakastunut! Äiskältä väri ja iskältä kuvio, aivan mahtavaa ja kerrankin se kuvio saatiin oikealle tyypille, kun tähän mennessä on pukannut vain kuviollisia dilute nutmegeja pitkä liuta. (Semmoinen vinkki viitonen vielä, että neidin molemmat siskot ovat pian luovutusiässä ja etsivät omaa kotia!)

Meri heitti mua myös Liebster haasteella viime viikolla, joten siihen paneudunkin sitten seuraavaksi. ;) Muutamia tekstiluonnoksia retajaa myös puoli valmiina ja sitten olisi vielä yksi 20 kysymyksen kasvattajahaastattelukin tehtävänä (Hui! Ihan lajiyhdistyksen lehteen asti! Hui!). Kaksikymmentä pientä kysymystä ei kuulosta pahalta, mutta pelkään sekä tämän haastattelun että tuon haasteen kohdalla ihan samaa asiaa. Romaania pukkaa.... Kun ihminen ei osaa sanoa asiaansa lyhyesti ja ytimekkäästi. Aina pitää alkaa selittämään perusteellisesti ja avaamaan tarkemmin jotain 'väittämäänsä'. Huoh. :D

Ja ai niin... Huokauksesta puheen ollen. Unohdinko tosiaan sanoa, että meillä on murkkuikäinen pupu? Lieneekö kannanotto siihen, että kanien ja marsujen ei tule syödä (/asua) samassa häkissä? Vai menikö luotto henkilökunnan palvelutaitoihin, kun aamupala ei saapunutkaan ajoissa?

SGY:n Seinäkalenteri!

Vielä olisi muutama päivä aikaa ennakkotilata gerbiili aiheinen seinäkalenteri ensi vuodelle! Suosittelen hankkimaan kyseisen kalenterin hyvissä ajoin (eli viimeistään nyt!), sillä niitä tulee vain pieni X määrä myöhemmin Torirumpuun myyntiin. Tällöin hinta on myös hieman korkeampi (=25e/kpl) eikä mitään takuita siitä, että niitä riittää kaikille haluaville.

Kalenterin ennakkotilaushinta on SGY:n jäsenille 18e/kpl ja ei-jäsenille 23e/kpl. 

Postikulut per tilaus ovat 2,80e. 

Kalenterit tilataan ottamalla yhteys minuun: marica.toppari(a)gmail.com.

Tilaus maksetaan SGY:n tilille: OP IBAN FI16 5549 0420 0682 04, viitenumerolla: 99998. Maksun eräpäivänä toimii keskiviikko 30.9.

Ilmoitathan tilauksen yhteydessä nimesi, toimitusosoitteesi ja tilattavien kalenterien määrä. Muista liittää sähköpostisi ohelle kuitti suoritetusta maksusta. Kuittaan tilauksen muutaman päivän sisällä sen saapumisesta ja kalenterit postitan marras-joulukuun aikana. :)

Oma mielipiteeni on, että tämä kyseinen kalenteri on todellakin tilaamisen arvoinen. Siihen tulevat kuvat ovat hallituksen jäsenten äänestyksellä ja keskustelujen perusteella valittuja ja erittäin hyvälaatuisia. Kalenteri ei vaadi kuin pienen naulan seinään ja se on kaiken kaikkiaan todella näppärän kokoinen. Viimeisen päälle gerbaharrastajan hankinta. :) 

Sadepäivän iloja

En välillä pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka alituiseen jaksavat marmattaa huonosta säästä. Kyllä välillä saa ja pitääkin sataa. :) Sadepäivät ovat mielestäni aivan erityisen rauhoittavia päiviä ja pitävät sisällään monia hyviä hetkiä. En äkkiseltään keksi mitään niin mukavaa, kun saa kaikessa rauhassa istua sohvalla juoden kahvia ja samalla katsella ikkunasta ulos. Kuunnella sadetta, tuijotella kynttilöiden liekkeihin ja välillä hukkua täysin omiin ajatuksiinsa. Sade myös tuoksuu hyvältä ja raikkaalta.

Aamusta asti oli selvää, että miten tämä päivä alkaa: Villasukat jalkaan, kutimet käteen ja (minulle uusi) Viikingit kausi pyörimään. Tässä ohella olen pyörittänyt muutamat koneelliset pyykkiä, vienyt kaikki lajitellut roskat, käynyt pikaisesti kävellen lähikaupassa ja siivonnut parit terraariot. Paljon on olvana saanut aikaan, mutta eipäs nyt liikaa innostuta! Imurointiin vedän rajan. Se ei todellakaan kuulu tähän leppoisaan päivään! Sen käynnistäminen olisi jo miltei syntiä. ;) Välillä on ihanaa, kun Fliisokin malttaa kaikelta häsläämiseltään laittaa matolle maate tai tulla ihan sohvalle viereen ottamaan torkkuja.

Neiti kovapään oli ihan hirveän vaikeaa ymmärtää, että me ei mennä tänään ulos. Se on kiikuttanut mulle sohvalle jalkojen juureen eteisestä tennarin ja yrittänyt reppana saada mut vakuutettua siitä, että mulla on niin hienot pinkit crocsit, että niillä olisi nyt syytä lähteä kävelemään ulko-ovea kohden. Valjaansakin se mokoma kävi tuohon sohvan käsinojalle nakkaamassa ja meni sen jälkeen eteisen matolle möllöttämään. Selkä muhun päin, totta kai. Hetken riehumisen ja muutamien pahuuksien jälkeen rakas pahattareni suostui tulla katsomaan telkkaria (kuten kuvasta näkyy). Fliison varsinainen tukikohta (eli häkki) sijaitsee toisessa huoneessa, mutta tätä me kutsumme taukopaikaksi. Fliison ehdoton lempipaikka. Nuo pöydän jalat ovat oikein kanien mieleen, kun niiden yli pääsee iltavillien aikaan loikkimaan ja niitä vasten on myös kiva nojailla.

Olen tässä päivän mittaan käpäillyt gerbiilinuorisoa ja miettinyt kuumeisesti, että ketkä sitä ilmoittaisi lähestyvään Humppilan näyttelyyn. Tuo onkin eka meidän näyttely tällen syksyä ja muutamalla babyllä ja junnulla olisi nyt ehkäpä tilaisuus tehdä näyttelydebyyttinsä. Nähtävästi lähdemme yllättävänkin harvalukuisella porukkalla tällä kertaa matkaan, koska noita näyttelytettäviä ei nyt hirveästi tällä hetkellä ole. Ajattelin kokeilla Pokan kanssa myös pet luokkaa, josko sieltä tällä kertaa napsahtaisi se meidän jo vuoden kaipailema Pet -sijoitus. Toisaalta on ihan mukavaakin lähteä pienellä porukalla matkaan, niin näyttelymaksuihin ei hupene kaikki rahat (pyh ja pah! villalankoihin ne kuitenkin kuluu, koska tunnetusti näiden harrastuksien parissa ei mitkään rahat säästy! :D) ja on enemmän aikaa valmistella näitä tiettyjä yksilöitä. Mun tuurilla nämä nuoret apinan alut saavat kuitenkin turkkinsa sotkettua vielä moneen kertaan ennen kuin näyttelyaamu koittaa.

Muita ilon aiheita tällen päivää voisi vielä listata muutaman. Puolitoista viikkoa takaperin Mamu kävi läpi todella kamalan ja sitkeän nokkataudin. Mieheni kysyi Mamun nähtyään, että meinaanko mä, että se todella tuosta vielä tokenee. Kiitos ihanan, ymmärtäväisen ja ripeän eläinlääkärimme, saimme Mamulle antibioottikuurin jo samana päivänä! Kuudentoista annoksen eli viikon kuurin jälkeen neiti on jälleen läsnäolevampi ja pirteä. Ei ehkä vielä täysin oma itsensä, mutta kuitenkin eloisa. Naama ja kämmen syrjät ovat vielä melko karvoottomat, mutta eiköhän se turkki tuosta pian ajan kanssa ala palautumaan. :) Kannatti vain sitkeästi tuputtaa kahdesti päivässä tuota pahan makuista ja hajuista tököttiä ruiskulla, vaikka Mamusta välillä kuoriutuikin varsinainen potkunyrkkeilijä.

Meille syntyi (ties monettako kertaa) kauan odotettu O -poikue. Eli siis lilac tavoitteinen poikue. Olin pitkän ajan tästä hiljaa, koska en tahtonut uskoa niitä todeksi. Poikaset ovat nyt jo useamman viikon, joten uskalsin heistä täälläkin vihdoin mainita. Tuntuu, että aina, kun olen hihkaissut, että N- ja O -poikuetta odotellaan syntyväksi, niin tilanteet ovat aina kääntyneet siten, että poikaset ovat menehtyneet tai pariskunnat ovatkin päättäneet jättää tyystin lisääntymättä. Sen vuoksi on niin epätodellista pidellä parin viikkon ikäisiä harmaaturkkisia, rubiinisimmuja käsissä. Mulla on jo jopa varovainen aavistus P -poikueen olemassa olosta, mutta mutta... Katsotaan sitten parin päivän kuluttua, mikä tilanne oikeasti on. Ei voi sanoa muuta kuin, että täällä tapahtuu kummallista lisääntymistä lilac rintamalla. (Tässähän saa jo kohta pelätä sinisten puolesta. :D) Hieman kaverin kanssa nauratti, kun hän muisti mun aikaisemman postauksen liittyen lilaceihin. "Niitä tarvitsi vissiin vähän vain mollata netissä julkisesti, niin eiköhän alkanut heti tapahtumaan." :D Niin kai sitten.    

Säältä suojattu

Tiedätkö sen tunteen, kun tajuat aamulla, että yöllä on tullut vettä kuin Esterin p***eestä ja alat syytellä itseäsi siitä, että mikset sinä laiskamato hakenut sitä kutteripaalia eilen, kun ne olivat vielä kuivia?!? Lähdin allapäin liikenteeseen ja mietin jo mielessäni sitä, miten "kivaa" on yrittää repiä kynsillä palasia valmiiksi kastuneesta kutteripaalista, pesuhuone käy ahtaaksi, kun paali täytyy avata ja nostaa sinne kuivumaan ja miten kosteaksi auton kangaspenkit mahtaakaan taas paalin jäljiltä jäädä. Ylimääräistä ja erittäin turhauttavaa tekemistä siis tiedossa.

    

Yllätys oli suuri, kun näkyni K -maatalouden pihalla oli tämä(!!):

Kutteripaalit oli suojattu huonon sään varalta sekä nostettu kylmästä ja märästä maasta lavojen päälle! Olin todella positiivisesti yllättynyt ja iloinen. Kaiken kruunasi ihana ja huumorintajuinen Kirsi, joka palveli minua kassalla ja tuli vielä kaiken lisäksi auttamaan paalin nostamisessa ja autoon kantamisessa. :)

Hirnukutteri -merkkiselle paalille tuli hintaa 8,90€. Hieman harmittaa, että autooni mahtuu vain yksi paali kerrallansa ja kotona säilytystilaa on vähän. Muuten roudaisin näitä joka kerta useamman varastoon odottelemaan. Kutteri on laadultaan ihan ok tavaraa. Se ei ole pölyttömin vaihtoehto, mitä on vastaan tullut, mutta mielestäni tämä seulottu kutteri ei ole kuitenkaan pahimmasta päästä pölyämisen suhteen. Tärkeintä on, että gerbiileiden on hyvä kaivaa siihen tunneleitaan ja sen imevyys on riittävää esimerkiksi kanien vessalaatikoiden pohjalla (olkipelletin ohella). Yksi plussa kyseisessä kutterissa on myöskin se, että se on ominaishajultaan suhteellisen mieto. Eihän kuusimetsältä tuoksuva kämppä ole missään nimessä pahan hajuinen, mutta kun ystäväpiiriin kuuluu muutamia pahasti allergisia henkilöitä, niin on se mieto tuoksu heitäkin ajatellen parempi vaihtoehto. Paali on kooltaan noin 25kg ja mitoiltaan 39x37x80cm. Hieman isompi ryökäles siis kyseessä, kun vertaa Pölkky -merkkiseen kutteripaaliin. Näppärästi pakatusta paalista saa kuitenkin otettua päädyistä hyvän otteen eikä tuommoisen paalin yksin roudaaminen portaissa kolmanteen kerrokseen ole todellakaan mahdoton suoritus.

En voi sanoa kuin, että well done! Oli mahtavaa päästä heti keskittymään itse asiaan eli purujen vaihtoon, kun paali ei teetättänytkään ylimääräistä työtä ostajalleen. :)

SGY:n Kuvakisa!

Nyt ehtii vielä osallistumaan Suomen Gerbiiliyhdistyksen järjestämään kuvakisaan!

Parhaista 12 kuvasta painetaan SGY:n seinäkalenteri tulevalle vuodelle. Kanteen valitun kuvan lähettäjälle on luvassa palkintona yhdistyksen jäsenyys vuodelle 2016. 

Osallistu kuvakisaan lähettämällä kuva tai kuvat viimeistään 15.9.2015 osoitteeseen: sihteeri@gerbiili.fi.

Voit osallistua kuvakisaan niin monella gerbiili-/degu-/hyyräaiheisella kuvalla kuin haluat. Laita mukaan kuvan ottajan, eläimen omistajan, ja kuvassa esiintyvän eläimen nimi. Kuvien ottajan lupa tulee olla kuvan julkaisuun. Kuvia saatetaan muokata hieman kalenteria varten (esim. rajata). Kuvia ei julkaista muissa SGY:n julkaisuissa.

Kuvan suositeltu minimikoko on: resoluutio 300 dpi tai enemmän ja vähintään 2000x1400 pikseliä (tiedostokoko noin 1-4 Mt). Tiedostomuodot: TIFF tai JPG.

PS. Kannattaa ehdottomasti osallistua! Mikäli nyt tuntuu siltä, ettei millään nappaa lähteä riehuvia "elohiiriään" kuvailemaan, niin koneen syövereistä kaivetut vanhemmat kuvat kelpaavat myös vallan mainiosti. :) Teemat ovat aina hauska juttu, mutta tärkeintä on kuitenkin kuvan selkeys! Tähän mennessä kaikki yhdistyksen kalenterit ovat olleet todella hienoja ja laadukkaita, joten tehdään tämänkin vuoden kalenterista yhdessä vähintään yhtä mahtavaa katseltavaa! ;) Laitan vielä myöhemmin tänne blogiin lisää juttua, miten valmiin kalenterin voi tilata ennakkoon.